ITapahtumia-6tseohjautuva, oma-aloitteinen, vastuullinen, sitoutunut yhteisiin tavoitteisiin. muutosvalmis ja työpaineita sietävä. Dynaaminen, nykyisin haussa ehkä useammin ratkaisuhakuinen kuin haasteita kaipaava. Jatkuvassa kehityksessä viihtyvä, monipuolinen ja verkostoitunut toimija. Sellainenhan sitä pitäisi työelämässä nykyisin olla.

Ennen ansioksi laskettiin ahkeruus, säntillisyys, tarkkuus, vakaus. Yhteistyökyky, ihmisten kanssa toimeentuleminen ja yhteisvastuullisuus olivat hyvän työihmisen luonteenpiirteitä, tai ainakin työpaikkailmoituksissa sellaisten avujen perään huudeltiin. Valmius urakkaluontoisiin hommiin – ainakin satunnaisesti – ja työnsaatoltaan ja muutoinkin kaikin puolin tomera ihminen, mies taikka nainen, olivat työmarkkinoilla ja -paikoilla kova sana.

Onko ero vain sanoissa? Onko ero vain käytetyissä käsitteissä?

Tulin tänään palkanneeksi kaksi maisteria muutamaksi kuukaudeksi töihin. Ei ollut yleistä hakua noihin hommiin. Oli ”sisäinen rekry” – tai niin kuin ennen asia ilmaistiin: ”Tietäiskö kukaan meiltä valmistunutta maisteria, josta olis tähän hommaan ja jolla nyt ei olis muita töitä tai apurahakautta menossa?”

Enkä ollut itse kovinkaan dynaaminen tai monipuolinen toimija. Stahanovilaisuus kaukana, ja itseohjautuvuuden olen viime päivänä hoksannut johtaneen siihen, että olen uponnut yhä syvemmälle (opetus)hallintoon, opintojenohjaukseen jopa yli oppiainerajojen ja ohjauksen ja ops-suunnittelun yleiseen parantamiseen. Missä on tutkija? Missä on artikkeleiden tai esitelmien tekijä?  Olenko ollenkaan sitoutunut yhteisiin (julkaisu)tavoitteisiin? Mihinhän olen itseni ohjannut?

Tämmöisiä(kin) kummallisia olen tänään miettinyt. Ja töissä tykännyt olla. 😉

 

Jokainen kommentti on ilo!