Tänään oli arvontapäivä, selfiepäivä, Apsu studiossa -kuvauspäivä, pirttipäivä, lumisadepäivä.

Aamulla olohuoneeseemme nousi jälleen kotistudio: ensi tiistaina pitää olla näyttöön uusinnat ja viikon päästä torstaina myös näyttö kolmosen kaikki kuvat ja kirjallinen tehtävä. Tänään Aapelin vanhemmilla oli koulua ja töitä yhtäaikaa, joten Apsu oli meidän kanssa leikkimässä, touhuamassa, syömässä, – ja mummille mallina. Ei voi ainakaan syyttää mallia, jos näytöt eivät mene läpi.

Ehdottamasti kuva kannattaa klikata isommaksi. 

Viime viikonlopun Campbell´s Tomato Soup – Andy Warhol – selfie – soppamannekiinikuvia otin Pehtoorin avustuksella aamupäivällä. Kaikkea sitä opintojensa eteen joutuu tekemään. Huoh!

Ja sitten tänään oli Jokaviikkoinen soppamme -teeman arvonta. Lopulta kisaan osallistui yksi pariskunta (Lepolandian väki – kiitos muuten joulukortista; tuli viime viikolla. 😉 ), kaksi Markkua, Satu ja Outi molemmat kahdella reseptillä, yksi kolumnisti vaimonsa sopalla (ks. Penan Pimun kanakeitto ja siihen liittyvä mukava juttu) ja Sirpa aika pian testaukseen pääsevällä siikakeitolla ja Vesku fenkolikeitolla, jonka resepti on pieni novelli.

Kiitos paljon kaikille ohjeen lähettäneille, – eipä yhtäkään noista ole meillä testattu aiemmin. Nuo kaikki meillä testataan, ja luulenpa, etta nuo kaikki ovat vielä ”Jokaviikkoinen soppamme” -postauksissa mukana.

Palkinnoksi lupasin omatekoisen ”Oulu kuvissa” -kalenterin, ja niitähän olikin vielä kaksi jäljellä, joten Aapeli arpoi kaksi voittajaa. Tänään – kuten viimeksi – meillä ei ollut ”virallista valvontaa”, mutta voitte olla varmoja, että Apsu ei ole lahjottavissa, eikä vilppiä sallita. Tässä video tärkeästä arvonnasta.

ARVONTAVIDEO   <-  KLIKS (linkki avautuu kuvasivustolleni, siellä vasemmalla alhaalla kuva, klikkaa siitä ja sitten vielä nuoli)

Äänet päälle, niin lopussa kuuluu kahden voittajan nimet. En ole ihan varma, onko minulla voittajien osoitteita, mutta lähettäkääpä ne sähköpostitse minulle, niin pistän kalenterit postiin. Niin ja onneksi olkoon!

Soppailu jatkuu ensi viikolla, ja koko vuoden! Nyt minulla on kymmenen viikon reseptit jo valittuna ja valmiiksi kirjoitettunakin!

2 Comments

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: