Kävin äsken poikkeuksellisesti ILTAlenkillä.
Kiertelin Hartaanselän ympäri etsimässä joutsenia. Olihan niitä. Ja tunnin aikana ehti olla kaikkia sään olomuotoja, mitä tähän aikaan vuodesta on tapana olla. Kova tuuli ei näy kuvissa. Sitten yhtäkkiä kirkastui, ja nyt jo paistaa aurinko. Kevät. Mikäpä siinä, tulkoon! Kyllä minulle sopii. Hyvinkin.
Pitkästi toistakymmentä joutsenta oli Hietasaaren puoleisen sulan reunalla, – kovin kaukana kamerasta kuitenkin. Ja minähän en lähde tuonne sulan reunoille tepastelemaan, vaikka kyllä siellä nytkin pari pilkkijää näytti olevan.
Tuulesta ja tuiskusta huolimatta tunteroinen ulkona oli tarpeen. Tämäkin päivä on mennyt rompe- ja mappikaapin siivouksessa. Kovin paljoa ei edes lähtenyt roskiin, mutta pelkkä järjestäminen ja ”laatikottaminen” teki hyvää ja toi tilaa. Erityisen hyviä olivat isot puiset viinipullolaatikot, joita Juniori kesätöistään Alkosta pyynnöstäni toi yhteensä puolisen tusinaa.
Kaksi päivää tuohon meni, mutta nyt on homma pitkän aikomisen jälkeen tehty. Laatikot ja mapit on myös ”perattu” ja putsattu.
Arkistojen, hyllyjen, mappien ja laatikoiden siivoaminen vaatii kyllä omanlaisensa mielentilan. Jos näistä luopuu, vie hävitykseen, jätelavalle tai jopa kierrätykseen liian aikaisin, tuntuu, että luopuu omasta identiteetistä. Siksi kai se onkin niin hidasta ja vaikeaa.
Tätä samaa on tullut kuitenkin tehtyä viime vuosina. Surutta olen laittanut opiskelumateriaalit sekä 1970- luvulta että työelämän ajalta pois vasta muutama vuosi sitten. Jopa graduni hävitin ( tuskin kukaan enää kysyy sen perään ja olisihan se varmasti ihan toisenlainen, jos nykyiset tavat hankkia tietoa olisivat olleet jo tuolloin). Perkaamisajankohtaan meni muutama vuosikymmen eikä identiteetin tunteeni kaikonnut.
Ja kuten sinullakin näyttää vielä mappeja löytyvän, itsellänikin niitä on vielä jonkin verran. Perässäkulkija sen sijaan on omiaan raakannut jo isommalla kädellä.
Kyllä vaatii omanlaisen mielentilan. Ja minullehan tämä oli oikeastaan jo kolmas kierros noiden opiskelu- ja työelämämappien ja -matskujen kanssa. Nyt en enää juuri poistanut, enkä todellakaan graduani enkä Turussä tekemääni sivulaudaturia hävitä. Kaikki (5 ?) proseminaarit ja kandityötkin säilytän. Olisko juuri sitä oman identiteetin säilymistä varten? 😀
Mappeja on vielä paljon, paljon muuta kuin työpapereita. Mm. kaikki menneiden vuosikymmenien menut ja BO:n maistelupaperit. Filminegatiiveja, lehtileikkeitä, lasten piirustuksia. Ja toki osa on Pehtoorin ”jäämistöä”. Ja nyt minulla (edunvalvojana ja huolehtijana) myös äidin papereita. Joten kertyy noita. Mutta nyt ovat järjestyksessä. Ja mapeissa nimet. Tuntuu hyvälle.
Tuo työhuoneesi noine ”romppeineen” näyttä TODELLA siistiltä verrattuna omaan vastaavaan, jonka siivoaminen on minulle täysin ylivoimainen tehtävä. Kerran taisin saada siivottua. Parin viikon jälkeen entistä pahemmassa kunnossa:)
Nämähän on sellaisia persoonajuttuja: toiset osaa olla isommassa tai pienemmässä sekasotkussa, minulle se ei oikein sovi. Tai ainakin paremmin sopii järjestys. Kukin tavallaan.
Hyvä Reija! Voisin laittaa samanlaisen kuvan meidän työhuoneesta. Meille on tulossa putkiremontti ja pitää siivota tilaa ”pintavedoille”. Rupesi pelottamaan, kun talossa on 80-luvulla tehdyt betoniin upotetut pattereiden vesiputket. Kyllä ihminen on kerännyt kirjojen lisäksi hyllyyn ”kaikkea mahdollista”. Nytkö me sanomme ”hyvä me”. Ihanaista alkavaa päivää Sinulle ja läheisillesi.
Kyllä nyt voidaan sanoa, hyvä me! Ja sinä vielä parempi, jos kerran olet koko työhuoneen raivaamisen tehnyt. Minulla oli vain työhuoneen takana oleva ”vaate”huone kohteenani. Kyllä näistä kannattaa itseään olalle taputella. 😀