Showing: 1411 - 1420 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä Ruoka ja viini

Pieni päivä, mukava kotiperjantai

Niin mukava kotipäivä, ilman mitään isompia tekemisiä tai menemisiä.

Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) paastopäivä, mikä merkitsee, että silloin syödään kalaa. Meillä perjantai on usein ihan muuten vaan kalapäivä. Niinkuin aika usein lauantai ja vaikka keskiviikkokin. Tänään meidän omassa, aina vain paremmaksi kehittyvässä (ohi Stockan Herkun paikalle tulleen K-Marketin mennen tullen) Toppilan marketissa, oli tänään(kin) tuoretta turskaa tiskissä. Sitäpä sitten ostin meille. Korppujauhoissa, joissa oli suolaa ja vähän valkopippuria, pyörittelen ja paistoin runsaassa voissa, – valellen koko paiston ajan voilla. Oheen bataattiranskalaisia ja itsetehtyä turkkilainen jukurtti-majoneesi-valkosipuli-purjohakkelus -tahnaa. Kylläpä oli hyvää ruokaa, – Pehtoori totesi että olennaisesti parempaa kuin eilen Olimpoksessa. Ja ainakin puolet halvempaa.

Huolimatta että olen tehnyt aika monta ”tipaton tammikuu” -kuvaa myyntiin, avasin turska-aterialle joskus ennen joulua ostamani roseviinin. Harvoin ostan roseeta ja lopultakin aika harvoin viiniostokseni takana on pullon tai etiketin kauneus. Toisaalta jos etiketti on räikeä tai muuten luotaantyöntävä, en edes perehdy viiniin, ohitan moisen, mutta siis tämän viinin ostin nimenomaan kauniin pullon vuoksi. Roseethan ovat hyvin usein kauniita väriltään ja usein myös kauniissa pullossa. Roubine La Vie en Rose – nimikin vielä noin kaunis. Noh, hinta aika korkea (16 €). Ja?  Ja ei kyllä kannata ostaa. Aika mitäänsanomaton. Maistui viinille, vähän. Ei ollut pahaa. Mutta onpa mahdotonta sanoa, mille se maistui. Ei oikein millekkään. Siis ei jatkoon.

Nukuinpa ruoan jälkeen päikkäritkin: meni nimittäin viime yönä taas aika myöhään lukiessa (Kiitos vain Ferranten Napoli-sarjaa suositelleille. Ensimmäinen kirja alkaa olla luettu.) ja sitten kuitenkin kuuden jälkeen taas tuorepuuron äärellä, joten iltapäiväunoset olivat oikein ihana juttu.

Katselinpa jopa telkkaria: Venla-gaala. Ja oli ihan ihmeissäni kuinka paljon kotimaisia sarjoja ja ohjelmia on vuoden aikana ollutkaan. Ja esillähän oli vain parhaimmistoa. No Ex-onnelliset, TTK, Vain elämää ja Sunnuntailounas sentään minullekin tuttuja. Siis MONTAA ohjelmaa olen seurannut! 😉

Nyt lukemaan kirja loppuun.

Bloggailu Niitä näitä

Niksinurkka vol. 2019 A

Olisikohan se pitkästä aikaa Niksinurkan vuoro?

Muistankohan kaikkia, mitä olen ajatellut muille löydöistäni kertoa.

Aloitetaan perusasiasta eli perunoista. Pakastealtaissahan on jos jonkinlaisia puolivalmiita perunatuotteita ja aina joskus niitä siitä ostelenkin käyttöön. Sunnuntaisapuskalle Pariisin perunoita ja Mummon puikulalohkoperunoita ehkä useimmin. Ja nyt on tullut Mummolta uusi tuote: paahtopuikulat. Grillissä ei ole kokeiltu, mutta muutaman kerran uunissa. Ja hyviä ovat. Apsukin söi kuorineen kaikkineen.

 

 

Ehkä meillä kaikilla on tuskastuttavia kokemuksia muovikelmun kanssa tuhraamisesta? Tiedättehän se liimaantuu ja liiskaantuu joskus ihan väärään aikaan ja väärään paikkaan, ei tahdo tulla ulos rullakotelosta saatikka leikkaantua siististi – tai leikkaantua ylipäätään ollenkaan.

Vai olemmeko vain minä ja meidän ”Lähes mökkinaapuri” ainoat, joille näin on käynyt? Joka tapauksessa hän se minulle neuvoi tuotteen nimeltä Ninjaplast. Sitä ei tahdo Suomesta saada mistään (täällä näytti olevan pikkurullia = 60 m), mutta Haaparannassa ICA Maxissa on. Sieltä saa noin isoja (150 m) mustia paketteja.

Muovikelmu on tavallista paksumpaa, se kestää mikron ja mikä parasta laatikossa on leikkuri. Ei enää sylttyä Elmu Kelmun kanssa!

Kodinhoidollisiin hommiin liittyen toinenkin juttu. Olen ehkä ennenkin maininnut täällä Taikasienen. Sehän on ”vanha juttu” ja meillä käytetty mm. mökin tiskialtaan (valkoinen, jotain rosoista ainetta) pesuun ja mikron ja uunin lasiin etc. Mutta tuossa ennen joulua kulutin yhden alkuillan ja pari, kolme sientä kun konttasin meidän keittiön, eteisen, ruokahuoneen ja takkahuoneen lattioilla. Noissa huoneissa on isot punatiiliset (yli 30 v. vanhat kaakelit) ja niiden saumat ovat kulkupaikoilla olleet jo pitkän tovin – sanoisinko – tummahkot! Joskus muinoin Pehtoori toi pari kertaa duunistaan sellaisen ”teollisuuslattioiden pesurin” ja pesi sillä ko. huoneiden lattiat, joskus, kerran tai pari minä olen jynssännyt noita samoja rautakaupan tahnoilla ja juuriharjalla jne. Nyt ei ole vuosiin tehty mitään, paitsi NYT. Aika puhtaaksi muuten lähtivät pinttyneetkin saumat.

Ensin työ sitten huvi.  Siivousvälineen esittelyn jälkeen ”siiderilöytö”.
”Punertavassa YES YES Apple Roséssa yhdistyy ihana omenaisuus ja roséviinin kupliva raikkaus.” Noin lukee valmistajan sivuilla. Ja Yes, niin tekee. Hyvää on. Meillä oli jouluntienoilla pari purkkia, ja koko perheen voimin maistelimme ja kaikki (erit. nuoret naiset) pitivät tämän mausta. Se ei ole makea, eikä toisaalta sellainen brittisiidereiden happamuuskaan tunnu, vaan oikein raikas tämä kotimainen tuote on.

 

Sitten sellainen juttu kuin Podcast. Jokos olet niiden maailmaan tutustunut, niitä kuunnellut? Minulla on nyt mennyt muutama lenkki näillä kotihuudeilla aika huomaamatta, kun olen nappikuulokkeet korvissa tepastellut Koskelantietä ja Toppilaa eestaas kuunnellen podcastia. Alkusyksyn lenkeillä – niillä harvoilla, jotka tein sauvojen enkä kameran kanssa – kuuntelin Spotifystä ”Vain elämää” -biisejä ja jo marraskuussa ne vaihtuivat joululauluihin, ja nyt olen kohta kuunnellut kaikki Auta Antti -podcastit. Jos tykkää Antti Holman jutuista – kuten minä teen – niin nämä kyllä viihdyttävät. Sitä paitsi: ihan asiaakin puhuu ja antaa ajattelemisen aihetta kaiken höpöttämisen keskellä.

Onkos muilla kikka kolmosia tai niksejä, joita voisi jakaa vaikka Tuulestatemmatun kommenttilaatikossa?

Niitä näitä

Kuvahommia

Päivä on humahtanut taas: aamulenkki päättyi kauppareissuun ja sieltä Caritakseen. Sitten kotiin: iltapäivä ja ilta mennyt paljolti kastejuhlan kuvia peratessa ja ”kehittäessä”. En ole oikein tyytyväinen tulokseen, mutta eipä ole muitakaan kuvia. 😉

Jossain välissä laitoin ison kattilallisen soppaa. Sakea tomaatti-kasviskeitto (piparkakkumauste-twistillä) oli yksi Jokaviikkoinen soppamme -projektin parhaita uusia keittoja. Hyvää se oli tänäänkin. Nyt kun on tulossa pakkaspäiviä, niin kokeilehan.

Niitä näitä

Pakkasta ja pyryä — tekosyitä? ;)

Kävimmä Ivalossa.

Vähän niin kuin ”isolla kirkolla” –  jos ajatellaan näitä leveysasteita.

Mie en ollut ensin ollenkaan varma, lähenkö mukkaan, kun Pehtoori aamulla sanoi sinne suuntaavansa. Oli kuulemma rautakauppa- ja apteekkiasiaa… minulla ei ollu, joten mitäpä minä sinne. Joten jos sen sijaan vaikka hiihtämään lähtisin. … 😉

No mutta kun mökin pakkasmittari näytti liki 30 astetta pakkasta, oli helppo saada siitä syy (huh!) siirtää hiihtokauden aloitusta vielä yhdellä päivällä ja ilmoittaa lähtevänsä mukaan Ivaloon (sellainen 35 km suuntaansa). Siis: ”Joo, mie lähen mukkaan jos pyssäytttelet välillä, jos on jotain kuvaamisen arvoista”.

Ja päivän valjetessa lähdimme. Ja johan se oli jo ennen Magneettimäkeä pysähdyttävä.

Tuttuakin tutumpi maisema näyttää ihan eriltä tässä valossa ja kun kääntää katsetta ja kameraa ja vähän sen asetuksia ja vaihtaa objektiivia (vaikka kädet tosiaan meinaavat jäätyä) on edessä ihan erilainen valo ja maisema.  Kaunispää kuitenkin. Pohjoisesta katsottuna …

Jatkoimme Ivaloon. Jossa sielläkin merkillisen paljon väkeä liikkeellä. Pakkanen oli jo hiipunut, ja minä kuljeskelin pitkin raittia ja Ivalojoen rantaa kameran ja jalustan kanssa (Vastavalossa ei Ivalosta juuri kuvia ole – liekkö niitä tarvitaankaan, mutta otinpa kuitenkin). Käytiin eka kertaa Ivalon uudessa K-Supermarketissa: hyvä kokemus. Aina se Kuukkelin voittaa, mikä on hyvä asia. Semminkin kun lauantaiksi on toiveissa saada ruokavieraita/ystäviä, joten kauppalapussa oli haastetta, johon Saariselän Kuukkeli ei olisi pystynyt vastaamaan.

Palatessa ajeltiin kaakao- ja kaarnikkamehu-munkki -lounaalle Kaunispään Huipulle. Olihan minulla tietysti taas kuvahaaveita. Noh, tuisku ja tuuli, pimeys ja pakkanen eivät innostaneet kuvaamiseen.

Toki pikaisella pyryssä piipahtamisessa tuli mieleen, että josko huomenna mäkeen! Ei siis ladulle vaan mäkeen…. hmmmm… Katsellaan. (BTW: jännä, ettei tässä kuvassa näy se viheliäinen tuuli ja melkoinen tuisku, joka tuolla tunturin laella oli.)

No mutta: Ivalon reissu kannatti, sillä varaosia ja kaikkia tarpeellista saatiin hankituksi.

Ja Pehtoori korjasi kaikki (= molemmat) vanhat kausivalot, jotka ovat minulle ihan merkillisen tärkeitä. Nyt on taas mökillä kotoisaa ja kaunista, talvista ja tunnelmaista. Hyvä juttu. Ja söimmekin aika hyvin: ihan pihviä tänään. Mökkielämä on mukavaa. Ja huomenna hiihtämään? Ainakin lunta on tarpeeksi! Sitä sataa parhaillaan aika reilusti!

Huomenna julkaisen vuodenvaihteen arvonnan! Pysykäähän linjoilla.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Pakkasta pohjoisessa

Pakkaspäivä.

Ei kuitenkaan niin kova, että olisi tullut pirttipäivä vietettyä. Päinvastoin. Aika lailla heti heräämisen jälkeen, mikä oli kyllä melkoisen myöhään, sillä lueskelin eilen illalla (yöllä) hyvin myöhäiseen. Tuli sellainen joulufiilis kun yöllä istuu sohvannurkassa viltin alla ja lueskelee joululahjakirjaa (Outi Pakkanen: Linna).

Kovin paljoa ei ollut ehtinyt valjeta, kun jo olin ajellut Kaunispäälle. Siellä sitten kuljin (~ tarvoin hangessa) melkein pari tuntia. Kameran, muutaman objektiivin ja jalustan kanssa. Ylhäällä oli aika lämmin, tai siis että pakkasasteita ei ollut kuin viitisentoista, mutta tuuli kyllä sai tuntumaan kymmemmältä. Kävinkin välillä Huipun kahvilassaTazzalla ja samalla soittelin äidille ja viesteilin tyttären kanssa. Ja sitten takaisin ulos.

Lunta ei ole kuin 30 – 40 senttiä, joten liikkuminen vinkkeleillä sujuu aika hyvin.

Mökille palattua mittari näytti jo – 25 C, joten oli aika ryhtyä saunan lämmitykseen.

Siinä kaikki. Aika paljon on tämä.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Lapissa hyvää elämää

 

 

 

Uudenvuoden aatto.

Pakkasaamu vierähti Myötätuulen aamiaispöydässä, ja vasta vähän ennen puoltapäivää ehdimme ulos. Päivän valoisin hetki oltiin kylillä ja noustiin Kaunispään huipulle.

Voi sitä valon ja värien määrää. Sinistä ja purppuraa, valkoista ja harmaata.

Ja kävimmepä puolenpäivän kaakaolla ja proseccolla uudessa ”Kiinan muurissa” = Arctic Star -hotellin ravintola/baarissa. Olipa kyllä miellyttävä paikka. Huolimatta, että tarjoilu oli ihan tuhottoman hidasta. Mutta tyylikäs paikka josta upeat näkyvät kohti Nattasia ja Kiilopäätä.

Vuoden viimeisen kerran lämmitimme rantasaunan, ja puhtoisina lähdimme päivälliselle uuteen paikkaan. Kävimme Kiilopäällä Suomen ladun ravintolassa, jossa on pieni erillinen Kammi-ravintola. Minä en siis kokkaillut mitään – totta puhuen, olenkin melkein pari viikkoa laittanut joka päivä aika lailla ruokaa, isommalle ja pienemmälle porukalle – vaan pääsin valmiille. Ystävien tarjoama Kammi-menu oli varsin hyvä, tarjoilija meänkielinen ystävällinen tarjoilija, ei muuta valittamista kuin että tulin liian täyteen.

Vuosi vaihtuu tällä tavoin, tässä maisemassa, mökissä ja seurassa oikein hyvin.

Joulu Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Viinejä joulupöytään – jouluviinisuositukset 2018

Jouluviinisuosituksia pian jo pari vuosikymmentä.
Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

 

Kauppalappu viiniostoksille 

Perinteisesti suositusteni lista on alkanut kommenteilla glögeistä. Niin nytkin. Tänä vuonna olemme testanneet vain Blossan ja Loimun vuosikertaglögit. Ja molemmat ovat olleet meistä poikkeuksellisen hyviä, ja molemmat aika vähän ”perinteiseltä” glögiltä maistuvia. Varsinkin Blossan italialaisia vaikutteita omaava ”sitruuna-glögi” on hyvin epätavallinen, mikä tässä yhteydessä on hyvä asia. Loimussa eivät paljon joulumausteet maistu, vaan se on kuin hyvää väkevää marjaisaa viiniä, joka on sopii vaikka viikonlopun pakkaslenkiltä palattua.

Eilen tein uutta ”hittiä”, jota on joululehdissä ja -sivustoilla kehuttu ja mainostettu ja jonka kaltaista oli myös viime viikolla Wienin joulutoreilla myynnissä. Aperol-glögi on tullut Suomeenkin. Ja meille. 😉 Tein Me Naiset -lehdessä olleen ohjeen mukaan. Lehtijutun mukaan tämä glögi jakaa mielipiteet aika jyrkästi, ja niin jakoi meidänkin testiryhmässämme. Me Pehtoorin kanssa pidämme Aperolista muutenkin, joten ei yllättävää, että pidimme tästäkin. Ei ole turhan makeaa ja maistuu raikkaasti appelsiinilta, mutta toisaalta yllättävän jouluiseltakin. Voisi sopia myös laskettelupäivän lopuksi lämmikkeeksi, – ei siis ainoastaan joulun aikaan liittyvä lämmin juoma. Itävallassa näissä Aperol-toteissa näytti olevan myös inkivääriviipaleita, epäilemättä sopii sekin. Joten ihan terveysjuomasta käy. 😉

 

Wienin (yhden) glühwein-kokemuksen jälkeen tulimme viikonloppuna ostaneeksi myös Alkosta glühweinin: Talvitori. Edullinen, oikeinkin marjainen, raikas, ei liian makea eikä liian alkoholinen hehkuviini on kaiken muun lisäksi varsin edullinen (alle 9 €). Lisäplussaa pienestä punaisesta Beetlestä etiketissä. 😉

Joulunakin kuohuviinille on käyttöä. Ehkä jopa ruokaviininä. Kalapöytään sopii erinomaisen hyvin australialainen Bird in Hand -rosekuohuva, joka on tehty Pinot Noir -rypäleestä, mistä tulee skumppaan hyvä rakenne ja voimaa. Se pärjää siis hyvin suolakalojenkin seurana. Ja on kauniin punaista – kuin tehty joulupöytään.

Jos haluat perinteisesti valkoviiniä kalaruokien seuraksi, niin sitten se perinteistäkin perinteisempi suositukseni: Alsacen Grand Cru Riesling. Oikeastaan ihan sama mikä niistä, joita Alkossa on myynnissä, mutta yksi hyvä sopuhintainen, ”kun-kerran-olemme-siellä-käyneet” ja makoisaksi todettu on Riquewihr Riesling. Jos joulupöydässäsi (tai esim. Uutena Vuonna) on tarjolla äyriäisiä tai vaikkapa kuhaa tai muuta valkoista kalaa (liepäkalaa?), niin silloin kannattaa kokeilla Albariño-rypäleestä tehtyä espanjalaista uutuusviiniä.  (Se on kuvassa yhdessä punaviinin kanssa tuolla alempana.) Ja kuten olen joskus tunnustanut, minulle on myös etiketillä väliä. En halua joulupöytään oransseja räiskyviä etikettejä tai sellaisia, joissa on jonkun ukon naama. Tämä Pazo de Villarei on myös ulkoviinillisiltä ominaisuuksiltaan 😀 hyvä valinta.

Meillähän ei kinkkuviiniä tarvita, kun ei ole sitä kinkkuakaan, mutta eiliseen viinikerhon jouluviinimaisteluiltaan olin valinnut yhden Alkossa kinkkuviiniksi suositellun viinin testiin. Kinkullehan viinin on hyvä olla kevyt ja raikas, joten aika usein se on sitten joku Pinot Noir. Tänä vuonna se voisi olla uusseelantilainen Spinyback vuodelta 2015. Siinä on marjaisuutta (karpaloa, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa), eikä siinä ole napsuvia tiukkoja tanniineja. Aika hyvät pisteet se eilen sai, ja todettiin, että pullo kannattaa avata hyvissä ajoin, sillä ilmaa saadessaan viini vielä paranee.

Juustoille tai joulun seurustelujuomaksi sopii ”mehevä ja hilloinen” punaviini Etelä-Italiasta. Me olemme parikin kertaa tätä syksyn mittaan nauttineet ja eilisessä maistelussa tämä selvisi voittajaksi kiitettävillä pisteillä (9+), vaikka mukana oli  Châteauneuf-du-Pape ja Saint-Emilion -viinitkin. Susumaniello siis kannattaa maistaa.

Juniorilta sain vinkin myös yhdestä ”kyykkyviinistä” (~ Alkossa alimmaisena olevat alle kympin viinit), joka sekin oli eilen maistelussa ja sai hyväksyviä myhäilyjä maistelijoilta. Argentiilainen kolmen rypäleen (Malbec, Tannat, Syrah) sekoiteviini Amalaya on täyteläinen, lämmin punaviini, joka sopii kaikille liharuoille ja mausteisille padoille.

Meillähän joulun ykkösviini, poronpaistin kumppani, on vuosikausia ollut Châteauneuf-du-Pape, ja on sellainen nytkin jo hankittu, mutta ehkä jätän sen kaappiin ja raskin ostaa pöytään toisen ranskalaisen (Saint-Emilion). Harmittaa kun en sitä eiliseen maisteluun hankkinut: Le Dragon de Quintus 2015 on hinnaltaan kipukynnyksellä, mutta jos ostaisinkin sen ikäänkuin koko joulupöytäporukalle joululahjaksi? Ja tässäpä siis hyvä (mitä todennäköisimmin erinomainen) arvoviini, jos sinäkin olet ostamassa hienoa viinilahjaa.

Toinen hyvä lahjavinkki on Feuillatten samppanja. Miksi juuri tämä samppanja? – Se on lahjapakkauksessa, jossa tulee bonuksena kaksi kaunista, uudentyylin samppanjalasia. Siis samppanjan hinnalla saat lasit kaupanpäällisinä. Eikä ko. samppanjassa ole mitään vikaa. Päinvastoin. Hyvä lahja viinin ystävälle.

Ja makeaksi lopuksi: tietysti. Joulun portviini. Tällä kertaa ei yltiömakea, ei siirappisen paksu, vaan vähän pähkinäinen, toki myös suklainen ja tummasävyinen, lämmin. Vuosia Dow´s tawnylla on jo takanaan, mikä takaa sinihomejuustolle ja pipareille tai suklaalle oivan, pehmeän makuparin.

Lahjakirja, takkatuli ja lasillinen tätä aattoillan lopuksi. Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

Nautinnollista Joulua!

~~~~~~~~~~~~~~

Jouluviinisuositukset_2018 

(Klikattuasi pdf-tiedosto latautuu koneellesi/puhelimeen – toivottavasti)

Niitä näitä

Kohti jouluviinisuosituksia

Niin se meni tämäkin päivä. Ja ..

Ilta. Ystävien kanssa. Ehkä ensimmäistä kertaa meillä tällä porukalla 27 vuoden aikana… – pikkujoulut. Tai noh. Viininmaistelut joulun merkeissä. Paitsi että. Edesmenneen ystävän luona olimme aika monena joulun alusviikkona maistelemasa jouluviinejä. Tänään sitten meillä. Ei meitä ollut tänään vahvuudessa kuin 8/10, mutta hyvin Wienin tuliaiset ja jouluviiniehdotukset maistuivat. Tai noh .. haastetta oli maistelijoilla.

Huomenissa sitten suositukset kommentteineen… Kohti jouluviinisuosituksia.

Joulukalenteri 2018 

Châteauneuf-du-Pape kuuluu jouluun

 

 

 

Joulu Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini

Keittiöhommia

Tehtiinpä tänään joululaatikot. Meillähän ei muita kuin porkkana- ja lanttulaatikkoa tehdä, mutta niitä sitten vähän enemmän kun niitä menee sitten ruokalahjoina lähipiirille.

Pehtoori kuori vihannekset ja lämmitti leivinuunin, mie puuhastelin sitten muutoin. Ja siinä ohessa puuhattiin samalla ihan uudenlainen ruoka. Bongasin ohjeen Soppa365 -sivustolta. Pizzaksi tituleerataan tätä siellä, mutta puhuisin ehkä enemmänkin paistoksesta. Halpa, ja monin tavoin ton-ton -ruoka: gluteeniton, liki 😉 kaloriton, lihaton. Mutta ei mauton, eikä kyllä ihan käden käänteessä syntyväkään.

Bataatti-vuohenjuusto”pizza”
(ohje liki suora kopio em. sivustolta)

400 g bataattia 
1 muna 
30 g parmesaaniraastetta 
1 tl oreganoa

Täyte

2 sipulia (käytin makeaa)
4 tl rypsiöljyä
2 tl balsamiviinietikkaa 
0,5 dl vettä
0,5 tl merisuolaa 
2 valkosipulinkynttä 
1 ps (80 g) babypinaattia 
0,5 tl merisuolaa
75 g pehmeää vuohenjuustoa 

Kuori ja paloittele bataatti tehosekoittimeen. Annan koneen käydä, kunnes bataatti on riisimäistä, älä soseuta sitä! Kaada hake paistinpannulle ja mittaa vettä puoliväliin saakka. Keitä melko kovalla lämmöllä, kunnes kaikki neste on haihtunut. Levitä keittiöpyyhkeen päälle kuivumaan. Painele tarvittaessa kuivemmaksi. Sekoita kulhossa bataatin joukkoon muna, parmesaaniraaste ja oregano. Painele pizzapohjaksi leivinpaperin päälle uunipellille. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Valmista täyte. Kuori ja leikkaa sipuli ohuiksi renkaiksi. Siirrä paistinpannulle, lisää hiukan rypsiöljyä, balsamiviinietikka ja vesi. Hauduta kuumalla lämmöllä kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää vettä aina sitä mukaa, kun se loppuu. Mausta suolalla ja siirrä toiseen astiaan. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää pannulle öljyä, valkosipuli ja pinaatti. Paista noin 30 sekuntia, kunnes pinaatti ”väsähtää”. Mausta suolalla.

Paista bataattipohjaa ensin 15 minuuttia. Lisää sitten pinnalle sipulit, valkosipuli ja pinaatti. Puolita päälle oliivit ja lusikoi pinnalle vuohenjuustoa. Hienonna pinnalle vielä tuoretta timjamia. Paista vielä 10 minuuttia.

Vinkki! Ruoka sisältää 335 kcal / annos. Jos haluat vielä pienentää energiamäärää, vaihda pohjan bataatti kukkakaaliin. Jos taas haluat ennemminkin herkutella, lisää täytteeseen 75 g ilmakuivattua kinkkua.

Tämä on vähän sukua kukkakaalitortilloille, joita tein yhteenaikaan aika useinkin.

Ehdottomasti on kokeilemisen arvoinen.

Joulukalenteri on ollut kovasti retuperällä, mutta tässä taas vinkkaus viimevuotiseen kalenteriin, Tässä vinkki joulun iltapalaksi.

JOULUKALENTERI 2018

Taateleita, sinihomejuustoa ja pipareita
ja ehkä lasillinen portviiniä… 

 

Niitä näitä

Joulunalussunnuntai

Taas. Aamulla siis. Ulkona, kaupungissa, kameran kanssa. Ja nyt ei vaan onnistu. Jotenkin on toiskeleposia nämä viime viikkojen otokseni. Aina samoja kohteitakin. Pikku kirkko oli kyllä aika viehättävän näköinen aamuhämärässä.

Kodin joulukuntoon laittamista, ja pikkuperhe tuli tietysti syömään. Ja Apsun kanssa kolmannen adventin kynttilät sytetettiin. Voi kun sen silmien kirkkauden ja ilon saisi joskus kuvatuksi. Valoa kohti mennään jo.

Ja ruoka oli aika hyvää: jouluruukkua ja joulumakkaraa ja jälkkäriksi jouluinen rahkajälkkäri. Kera tuliaissuklaiden, ja muiden tuomisten.

PS. Ai niin: meillä on keskiviikkona viininmaistiaiset, joita niitäkin tänään valmistelin. Mm. otin kuvia, ja tein prujua. Mikä tarkoittaa sitäkin, että torstaina tai ehkä jo keskiviikkona täällä julkaisen perinteiset jouluviinisuositukset.