Niin mukava kotipäivä, ilman mitään isompia tekemisiä tai menemisiä.
Perjantai on katolisessa maailmassa (ollut) paastopäivä, mikä merkitsee, että silloin syödään kalaa. Meillä perjantai on usein ihan muuten vaan kalapäivä. Niinkuin aika usein lauantai ja vaikka keskiviikkokin. Tänään meidän omassa, aina vain paremmaksi kehittyvässä (ohi Stockan Herkun paikalle tulleen K-Marketin mennen tullen) Toppilan marketissa, oli tänään(kin) tuoretta turskaa tiskissä. Sitäpä sitten ostin meille. Korppujauhoissa, joissa oli suolaa ja vähän valkopippuria, pyörittelen ja paistoin runsaassa voissa, – valellen koko paiston ajan voilla. Oheen bataattiranskalaisia ja itsetehtyä turkkilainen jukurtti-majoneesi-valkosipuli-purjohakkelus -tahnaa. Kylläpä oli hyvää ruokaa, – Pehtoori totesi että olennaisesti parempaa kuin eilen Olimpoksessa. Ja ainakin puolet halvempaa.
Huolimatta että olen tehnyt aika monta ”tipaton tammikuu” -kuvaa myyntiin, avasin turska-aterialle joskus ennen joulua ostamani roseviinin. Harvoin ostan roseeta ja lopultakin aika harvoin viiniostokseni takana on pullon tai etiketin kauneus. Toisaalta jos etiketti on räikeä tai muuten luotaantyöntävä, en edes perehdy viiniin, ohitan moisen, mutta siis tämän viinin ostin nimenomaan kauniin pullon vuoksi. Roseethan ovat hyvin usein kauniita väriltään ja usein myös kauniissa pullossa. Roubine La Vie en Rose – nimikin vielä noin kaunis. Noh, hinta aika korkea (16 €). Ja? Ja ei kyllä kannata ostaa. Aika mitäänsanomaton. Maistui viinille, vähän. Ei ollut pahaa. Mutta onpa mahdotonta sanoa, mille se maistui. Ei oikein millekkään. Siis ei jatkoon.
Nukuinpa ruoan jälkeen päikkäritkin: meni nimittäin viime yönä taas aika myöhään lukiessa (Kiitos vain Ferranten Napoli-sarjaa suositelleille. Ensimmäinen kirja alkaa olla luettu.) ja sitten kuitenkin kuuden jälkeen taas tuorepuuron äärellä, joten iltapäiväunoset olivat oikein ihana juttu.
Katselinpa jopa telkkaria: Venla-gaala. Ja oli ihan ihmeissäni kuinka paljon kotimaisia sarjoja ja ohjelmia on vuoden aikana ollutkaan. Ja esillähän oli vain parhaimmistoa. No Ex-onnelliset, TTK, Vain elämää ja Sunnuntailounas sentään minullekin tuttuja. Siis MONTAA ohjelmaa olen seurannut! 😉
Nyt lukemaan kirja loppuun.
Enpä montaa minuuttia Venlaa jaksanut katsella. Loppui oikeastaan jo siihen kun jonkin sarjan pokaalin pokkasi Veitolan yökylässä- näkemys TV- ohjelmasta. Lyhyeksi ovat tosin jääneet ko. ohjelman katselusessionikin. Ihmettelenkin vain, että kilpaili samasta pystistä Päivärinta- ohjelman kanssa. Sen katson kuitenkin kuuluvan enemmän sarjaan asia-ohjelmat. Maku-asioitahan nämä, mutta . .
Todellakin ovat makuasioita. Ehkä minua hämmästytti eniten, että Sohvaperunat, jota olen katsonut kerran, voitti oman sarjansa. Mutta toisaalta tiedän kyllä sarjaan koukkuun jääneitäkin.
Hyvähän se on, että on monenlaista tarjontaa.
Venla-gaalaa taustalla,paljon ”outoja ”ohjelmia,joita ei tule seurattua.Sylissä Ferrante 1 osa kohta lopuillaan.Tuorepuuroa joskus maistaneena,ei oikein iskenyt makuhermoon,mutta uutta voi aina kokeilla,suukin tottuu.Nyt olen keittänyt kaurapuuron .kauramaitoon ja hyvää on vaihteeksi.
Kaurapuuro kauramaitoon? Mainio idea. Pitääpä kokeilla. Meillä keitetään veteen (n. 3 dl) ja sitten lopuksi desi maitoa. Kauramaitoon olen yhden tuorepuuron tehnyt, – no joo. Mantelimaito oli parempi. Palaan asiaan. Ferrante-sarja jatkuu…