Showing: 1231 - 1240 of 4 013 RESULTS
Niitä näitä

Tulppaanien tehtävä?

Kun maisema on tällainen, ei ole mitään sisäistä ääntä, joka vaatisi lähtemään lenkille tai ulos kuvailemaan. Maailman uutisvirran soljuessa autoradiosta en valita, ja huomaan ilahtuvani voidessani ostaa tulppaaneja kaupasta. On jo tulppaanien aika.

Pimeässä, sateisessa lintukodossa, jatkuvasti pienemmäksi käyvässä kuplassani tuntuu kaikki oikeastaan olevan tasaisen hyvin. Mutta kuitenkin – taas kerran – ohikiitäväksi hetkeksi jään pohtimaan maailmantuskaa:, Australia palaa, uusi sota on syttymässä, Antarktis sulaa ja – nanosekunnin ajan – poden huonoa omaatuntoa, etten edes yritä tehdä mitään. Annan itseni ajatella, etten kuitenkaan voisi ja… – vain ostan tulppaaneja.

Ja kuvailen niitä – niin ja sitruunoita.

Maailmantuskasta ja sietämättömästä tammikuisesta, aika ajoin rankasta, vesisateesta huolimatta kuitenkin aika hyvä päivä.

 

Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Onneksi jo loppiainen

 

Nyt kun oikein on lehdessä (Kaleva 6.1.2020) todettu, että olen ”ruokakulttuurin harrastaja” ja ”ruokakulttuuria aktiivisesti seuraava”, niin on tietysti tehtävä ruokapostaus. 😀 Olisin kyllä tainnut tehdä muutenkin.

Tänään on tullut kokeilluksi jotain ihan uutta meidän kotikeittiössä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapsuudenkodissani loppiaisena kaivettiin pakkasesta viimeiset joululaatikot ja tortut esiin ja hallista oli hankittu valmista kinkkua vieraitakin varten. Oli sukulaispäivällisen aika: silloisen kihlattuni (nyk. Pehtoorin) vanhemmat, ja kerran sisarensakin miehensä kanssa, tulivat meille syömään. Ratkiriemukkaita kekkereitä olivat nuo! 😀

No mutta, tänään en todellakaan tarjonnut perheelle mitään jouluruoan rääppiäisiä vaan jotain ihan muuta. En oikein edes tiedä, mistä lähti idea, että tänään on korealaista ruokaa. Aika vähän olen sitä päässyt testaamaan:  kerran tein itsekin Ja Tokiossa testasimme hotellin (tuhottoman kalliissa ravintolassa) illallisen, onnistuneempi kokemus oli Pekingissä: siellä ravintolassa oli ”aidosti” grilli keskellä ruokapöytää ja saimme itse paistaa annoksiin kuuluvat lihat pöydässä, kimchi oli hyvää ja kaikki toimi. Se on tähän astisesti paras …

No mutta tänään sitten harjoittelua, broileria kahdella tapaa. Toinen oli valmiiseen Bulgogi-marinadiin (Aasia Marketista purkki). Bulgogihan on ymmärtääkseni ensi sijaisesti naudanlihan marinadi, mutta minä hujautin broiskut siihen. Ja toinen sitten ihan oma versio. Ja se voitti kuus nolla tuon valmiin. 😀

Ei tämä kuva näistä kahdesta broileriruoasta nyt mikään valokuvataiteen klassikkoteos ole, mutta kertoo ehkä vähän siitä, kuinka kunnon siirappikerros tekee broileristakin makeaa, tummaa, tahmaista ja korealaista, suunmyötäistä ja makoisaa. (oikealla)

”Oma” ehkä aika epä-ortodoksiversio korealaisesta broilerista (jonka tarjosin paistetun nuudelin ja salaatin kera) valmistui suunnilleen näin.

Korealainen broileri helposti 

500 g broilerin fileitä
2 rkl seesamiöljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl soijaa
4 rkl siirappia

Paista paloitellut broilerin fileet öljyssä. Lisää viinietikka ja soija. Anna nesteen kuivua kokoon.
Alenna lämpöä pienimmälle mahdolliselle, ja lisää joukkoon valkosipulit ja siirappi.
sekoittele koko ajan. Ainakin 20 minuuttia kannattaa karamellisoida. 

Tarjoa riisin tai paistetun nuudelin kera. Chilimaustettu majoneesi ja soijamarinoitu kurkku olivat oiva lisä annokseen.

Ruokahalua hankin jo varhain aamusella kiertelemällä kameran kanssa etsien viimeisiä jouluisia näkymiä keskustasta. Olipa muuten yhtä hiljaista kuin juhannusaamuna. Ei liikennettä, ei kulkijoita.  Kirjastolla ihan ”oma Betlehemin tähti”, mutta sitä mietin, mistä tuo revontulen näköinen vihreä valo Toivoniemen yllä on peräisin?

Kaikkinensa olen kovin iloinen, kun nämä lukuisat juhlapäivät kaikkine kokkailuineen ja syömisineen on nyt taputeltu. On hyvä palata omaan arkeen.

PS. Onpa mahtavasti tullut klikkauksia eiliseen kyselyyni, palaan huomenna asiaan… 😉

Niitä näitä Valokuvaus

Loppiaisaatto kotona ja kuvaillen

Loppiaisaatto. Pakkassunnuntai. Pakkanen  tuntui hyvälle kaikkien viime päivien vaihtelevien kelien jälkeen: vetisen räntäsateen, plusasteiden, jäätävän tihkun, apean pilvisen sään perään pakkanen on oikein hyvä juttu.

Hyvästä ulkokelistä huolimatta viihdyin – tai noh, kummasti touhusin pitkälle iltapäivään asti – sisällä. Aamusella viimeistelin ja postittelin vielä kuvat eiliseltä: saattoväkeen kuuluvan ja hautajaiskuvaajan kaksoisrooli ei ole helppo, mutta kun lupasin…

Kummasti ovat sunnuntait nykyisin sellaisia huushollauspäiviä. Voihan sitä niinkin pyhittää lepopäivänsä. 😉 Lepopäivä mistä? Ja huushollauspäivä verrattuna mihin? 😀

Tänään kuitenkin poikkeuksellinen sunnuntai, kun ei ollut ruoka”vieraita”. Tulevat vasta huomenna, – ja ihan uutta onkin sitten kokeiltavana. Kerron huomenissa, miten korealainen keittiö meillä toimi.

Tänään iltapäivällä lopulta ”jalkauduin” ulkoilmaan. Mm. hautausmaalle, – taas kerran. Olipa siellä tunnelmallista: illan sini, kuu, hiljaista, rauhallista.

Löysin (itse asiassa FB:n ”Valokuvaajan Neuvola”-sivulla vinkattiin) yhden Youtube-videon äärelle, jossa opetetaan tekemään tuotekuvia. Se on viimeistään tiistaina testauksessa. (Ja tämmöisen kuvan näin Instassa!!!  ui-jui!!  https://www.instagram.com/p/B67uZrlhaWC/)

Jotain uudenlaista, ei ehkä noin hienoa vielä 😉 ,  haluaisin muutenkin taas kuvailla, oppia kuvaamaan. Sitä odotetellessa yksi kuva tältä päivältä. Kaikkea testailin, tässä yksi – ei ole mikään ”palikkatesti”, eikä raponen kuvana, mutta kunhan kyselen,.. (edellinen kyselyni kyllä tuotti aika niukan tuloksen 🙁  (kiitos, Jarin osallistumisesta, palaan palkintoasiaan).

No mutta, tässä ei tarvitse muuta kuin klikata yksi vastaus. Kuvan alla on klikkausvalikko, jollei vaihtoehdoista löydy sopivaa, voit kirjaillakin vastauksesi…

Niitä näitä

Lähtöjä

Tänään on ollut lähtöjen, matkaan saattamisten päivä.

Haikeutta, ikävää, surua, luopumista. Ja sitten sellaista epämääräistä pohjaimua muutenkin.

Tytär lähti kotiin, – Pehtoori vei aamukoneelle. Koodariopiskelijan arki alkoi kyllä jo torstaina täällä, mutta nyt oli aika palata omaan kotiin ja opiskeluyhteisöön. Ikävä taas jäi. Mutta sellainen hyvä ikävä.

Joulunkin pakkasin jo matkoihinsa. Valoja ja kynttilöitä lukuunottamatta purin joulun pois – menköön jo!

Ja tänään oli viimeiselle matkalle saatto – ystävä lähti tuonilmaisiin.

Vaikkei hän karjalainen tai ortodoksi ollutkaan, jotenkin tuonilmaisiin tuntuu hänen kohdallaan oikealta ilmaisulta. Innokas lintuharrastaja hän oli, mutta maan pinnalla teoissaan, sanoissaan ja ajatuksissaan, vahvasti. Vain hieman minua vanhempi, ja menehtyi – hänkin – syöpään ja siirtyi pois … monissa muistosanoissa ja -värssyissä puhuttiin linnuista, lentämisestä, irtaantumisesta… jälleen yksi siirtyi tuonilmaisiin. Läheisimpänsä suuri suru satutti kovasti.

Yhteisiä loppiaisia on vietetty usein monin verroin paremmissa oloissa, hyvillä mielin. Tänään on surun aika.

Niitä näitä

Tekemistä

Lupaus pitää blogia tänäkin vuonna, on jo ensimmäisenä mahdollisena päivänä lipsumassa. Kuvasaalis olisi valtava, reseptejä jaettavaksi montakin (mm. friteerattu halloumi granaattiomenan kera!! Ihan pelkkää herkkua – ja kaloreita! ja lohiomenamousse… tästä tulee vielä yksi vakiojuhlaruoka). Mutta nyt ei virettä… 🙁

 

Vaikka iltapäivän kokkailin ja kuvailin, sekä samalla katselin ja kuuntelin läppäriltä Wienin konserttia, ehdin aamupäivällä ulkoillakin, ja kuvailla – tosin ulkoa kuvasaalis ei kummoinen.

Apsun kanssa piirustelusta ja kirjoittelusta voisin sentään kertoa. Poika kirjoittelee omaa nimeään ja kaikkia kirjoimia peräjälkeen ja pyytää sitten minua lukemaan niitä. Minähän luen. Ja sitten kirjoitan sisarensa nimen, ja Apsu osaa lukea vai sittenkin vain tietää, mitä siinä lukee. Luettelee kirjaimet, kun kirjoitan tätinsä nimen ja kun kirjoitan ´pappa´, – ja niin jatketaan. Ja kun kirjoitan ´mummi´, Apsu luettelee kirjaimet: äm, uu, äm, äm, suora viiva! Iille ei vielä ollut nimeä. 🙂 Jos tämä pieni ei olisi ”oma”, niin olisiko juttu näin hauska? Tuskinpa.

Ja ei, ei ole tarkoitus opettaa Apsua lukemaan, poika itse vain tykkää kirjainjutuista nyt. Ja sitä en aio kieltää… 😉

Tytärkin palasi pohjoisesta, joten juhlakausi vielä jatkuu.

Niitä näitä

Pakkasten ja pyhien välissä

Liukasta, märkää, toki lämmintä (+ 3C). Joessa jäätä, vettä jään pinnalla, ohutta jäätä, sulavesi virtapaikassa, heijastuksia auringosta ja helmiäispilvistä. Maisemassa siis vaihtelevuutta, joten ulkoilu tuntui kuitenkin, liukkaasta kelistä huolimatta, hyvälle.

Ja kyllä edes jonkinlainen arki oli tervetullut. Järjestelyä, enimpiä tonttuja ja kynttilätuikkuja  siirtelin jo vähän sivummalle, pesin pyykkiä, vastailin sähköposteihin, Vastavaloon laskukin ja tein keräilyeräruokaa. Ja illansuussa sitten kaksi pientä, joiden kanssa katseltiin Pikku Kakkosta. Onkohan muissa maissa niin pitkään pyörinyttä, varsin hyvää lastenohjelmaa, joka on jo useammallekin sukupolvelle tuonut arki-iltoihin pienen levollisen tuokion?

Niitä näitä

Outo valoilmiö – kohti valoa

Koti hiljenee, joulu hiipuu…

Pikkuperhettä ei näkynyt eilenkään, koska Juniorilla paluu töihin. Ja tänään? –

Meillä suunta mökille  – kuten niin usein heti joulun jälkeen? – Ei lähdetty tänään, tosin muisteltiin vuoden takaista vuodenvaihdetta, jolloin oli heti joulun perään Eevi Auroran kastajaiset, ja sitten jo seuraavana päivänä lähdimme ystävien kanssa kohti Hangasojaa ja uutta vuotta vastaanottamaan. Tänä vuonna kuvio on hieman erilainen.

Se oli näet Tyär, joka lähti aamuyhdeksän jälkeen. Ei vielä Helsinkiin, vaan pohjoiseen. Lähti ensin pariksi päiväksi mökille meidän ottopojan, siis tyttären lapsuudenystävän, naapurin K:n, kanssa, ja sitten sieltä matkaavat yhdessä Länsirajalle, tai siis Ylläkselle, jossa molempien lapsuudenystävä asustaa avokkinsa kanssa. Met Pehtoorin kanssa vietämme vuodenvaihteen täällä kotosalla. Tänään on kyllä oikeasti tuntunut vähän tyhjälle.

Noh, me molemmat olemme ulkoilleet – hyytävästä, hyisestä tuulesta huolimatta. Ja todistettavasti päivä jo pitenee, aurinkoa näkyi useaan otteeseen. Ei kyllä voi väittää sen lämmittäneen. Mutta liikuttu on ja on hankittu punaiset posket. Muutoin kovin verkkaista välipäiväelämää: lukemista, perusteellista kylpemistä, helppoa kokkaamista, satunnaisia kuvia, vähän kirjeenvaihtoa, suunnitelmia, tulevan pohtimista.

Niitä näitä

Verkkaisesti joulua kohti

Hiljalleen kohti joulua… paino sanalla hiljalleen.

Tänään on (taas) ollut sellainen päivä, että vähän kaiholla ja jopa hieman epäuskoisena muistellut vuosien takaisia aikoja, jolloin kaikenlainen touhuaminen oli paljon toimekkaampaa ja aikaansaavampaa kuin esimerkiksi tänään. Tosin visio ja missio olivat entisessä elämässä kovin erilaisia kuin nykyisin, – nyt ei niin paljon itseltään odotakaan, eikä ole tarvekaan kovin paljon tehdä. On vähemmän tehtävääkin.

Tästä kaikesta elämänmenon verkkaistumisesta huolimatta, ja siitä nauttienkin, saatiin sentään joululaatikot tehdyksi, lahjaksi asti niitä valmistui leivinuunin lämmössä.

Siinä ohessa vielä tänäänkin kotistudiossa kuvailin, – se on sellaista puuhaa, jossa keskityn niin, että oikeastaan rentoudun aika lailla. Vähän kuin ruoanlaitossa. Tai lenkillä.

Lenkille en sitten kuitenkaan ”ehtinyt”, sillä erehdyin lähtemään Prismaan lauantaina iltapäivällä. Milloinhan olen viimeksi moisen virheen tehnyt? – No tästä päivästä oppineena, en ihan heti mokomaa virheliikettä tee toiste. Ei ole minusta ruuhkassa kulkijaksi. Ja tänään oli tosiiiiii paljon joululahja yms. yms. ostelijoita kuljeksimassa käytävillä ja hevi-osastolla miettimässä, että ostaisiko luomu- vaiko halpisporkkanoita ja kilauttamassa kaverille kirjaosastolla, että onkohan sillä vaarilla jo uusin Remes vai ei? Tungosta siis, eikä meikä metsäläinen, kotoilija sellaiseen oikein sovi. Muonavarastoja ja jouluherkkujen raaka-aineita sain kuin sainkin hankituksi, muutaman pienen lahjankin, – vaatetta pienille ja uusi Kimble (vanha 25 v. on rikki ja nappuloita hukassa – nyt on itsellekin kivempi pelata kun peli pelittää).

Kunhan iltaan päästiin lämmittelin glögin, laitoin koneelta Ruudusta tulemaan ”Vain elämää” joulujaksot, istahdin työhuoneen lattialle ja aloin paketoida lahjoja. Hyvälle tuntui se.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#14 Tiernapojat (Sanna Koivisto) 

Marraskuun pakkasiltana kuvattu tämä Oulun viehättävin patsas. Kovin on ajankohtainen aihe nyt…

Niitä näitä

Tonttuilua ja touhua

Jos eilen oli huikea auringonpaiste tai oikeammin auringonlasku ja kaunis nouseva kirkas kuutamo, niin tänään ei ole moisia valoilmiöitä näkynyt. Ei näkynyt taivasta, eikä edes pilviä ennen kuin joskus iltapäivän lopulla, sillä pyryä ja lumituprua oli maisema valkoisenaan. Tuuli ja tuiskusi matalalla ja maahan asti.

Ei juuri innostanut lähteä kävelemään, eikä kuvailemaan, ulkoilu jäi kovin vähiin tänään.

Iltapäivällä olin reipas ja sain lähdetyksi jouluostoksille. Ei mitään traumaattisia kokemuksia, päinvastoin tuli hyvä mieli, kun muutaman oikein hyvän, uskoakseni mieluisan ja tarpeellisen lahjan löysin. Ja sitten leluosastolla. Vaikka minulla oli Apsun joulupukinkirjeestä otteita niin olin aika hukassa. Näin siitä huolimatta, että tiedän, keitä ovat ”Ryhmä Hau” ja ”Francesco” etc.

Ostoskierroksen jälkeen pääsin valmiiseen ruokapöytään: yrttisiikaa ja pinaattiraviolia – kyllä on mun herkkua tuollaiset. Ja sitten vähän restaurointihommia: kerrankin niin päin, että Pehtoori oli särkenyt jotain ja minä korjasin. Kerrankin. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#11  Olli, Voltti ja Valtteri ovat veljeksiä.

Valtteri elelee Hangasojan rannalla, Olli asui ennen Iissä, mutta siitäkin on tullut nyt citytonttu ja Voltti Helsingissä vai olikohan se niin, että Olli onkin stadilainen, Voltti lappilainen ja Valtteri oululainen? 😀 

Joka tapauksessa tonttuilua, touhua ja tunnelmaa tänään…

 

Niitä näitä Valokuvaus

Kuvia ja valoa – valokuvia!

Tänään on ollut valokuvaaja olo.

Ensi töikseni aamuvarhaisella tein kalenteritilauksen iFolorille. Oulu kuvissa -kalenteria tilattiin lisääkin niin paljon, että tilaus oli tehtävä. Hyvä juttu.

Sitten muutamien viime viikon Lappi- ja ruokakuvien työstäminen ja lähettäminen Vastavaloon, jonne kuvien toimittaminen minulta on kovasti hiipunut. Mutta edelleen sitäkin hommaa teen. Ja yksi sitä kautta myymäni kuva onkin uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä. Kirkkoja käsittelevän artikkelin otsikkokuva Tornion kirkosta on ottamani. 😉

Ja sitten kului useampi tunti kun perkasin ja putsasin, valitsin ja valikoin Apsun ja Eeviksen studiokuvauksissa ottamistani kuvista joulukortti-, kalenteri- ja kuvataulukuvat Miniälle, jotta voivat joululahjoihin niitä käyttää.

Ja iltapäivällä, viime hetkillä ehdin vielä Nallikariin kuvailemaan aurinkoa ja sen maalaamaa taivasta. Olipa huikea valo ja mahtavia värejä: etelässä oranssina hehkuva tumma taivas ja pohjoissa pastellin pehmeitä vaaleansinisiä ja -punaisia sävyjä.

Nallikarista ajelin Tuiraan ja lähdin kuvaamaan kuuta: vähän huonoin ”eväin”. Jalustaa ei ollut mukana eikä vara-akkua. Kameran vanha jo heikoksi käynyt akku tyhjeni pakkasessa nopeasti, kesken kuun komean nousun. Muutama otos sentään… Ja tulipahan käveltyä melkein pari tuntia.

Liki yhtäaikaa kanssani pikkuperhe tupsahti käymään: Apsulla (taas) hirmuinen nuha ja korvatulehdus, mutta silti intoa availla mummin ripustaman ison joulukalenterin pussukoita. Oli monta päivää jäänyt väliin. Ja sitten katseltiin yhdessä Pikku kakkosta ja juteltiin joulusta.

Sitten vielä omia kuvatilauksia joululahjoja varten… valon ja kuvien päivä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#10 Joulukuun valoilmiö