Loppiaisaatto kotona ja kuvaillen

Loppiaisaatto. Pakkassunnuntai. Pakkanen  tuntui hyvälle kaikkien viime päivien vaihtelevien kelien jälkeen: vetisen räntäsateen, plusasteiden, jäätävän tihkun, apean pilvisen sään perään pakkanen on oikein hyvä juttu.

Hyvästä ulkokelistä huolimatta viihdyin – tai noh, kummasti touhusin pitkälle iltapäivään asti – sisällä. Aamusella viimeistelin ja postittelin vielä kuvat eiliseltä: saattoväkeen kuuluvan ja hautajaiskuvaajan kaksoisrooli ei ole helppo, mutta kun lupasin…

Kummasti ovat sunnuntait nykyisin sellaisia huushollauspäiviä. Voihan sitä niinkin pyhittää lepopäivänsä. 😉 Lepopäivä mistä? Ja huushollauspäivä verrattuna mihin? 😀

Tänään kuitenkin poikkeuksellinen sunnuntai, kun ei ollut ruoka”vieraita”. Tulevat vasta huomenna, – ja ihan uutta onkin sitten kokeiltavana. Kerron huomenissa, miten korealainen keittiö meillä toimi.

Tänään iltapäivällä lopulta ”jalkauduin” ulkoilmaan. Mm. hautausmaalle, – taas kerran. Olipa siellä tunnelmallista: illan sini, kuu, hiljaista, rauhallista.

Löysin (itse asiassa FB:n ”Valokuvaajan Neuvola”-sivulla vinkattiin) yhden Youtube-videon äärelle, jossa opetetaan tekemään tuotekuvia. Se on viimeistään tiistaina testauksessa. (Ja tämmöisen kuvan näin Instassa!!!  ui-jui!!  https://www.instagram.com/p/B67uZrlhaWC/)

Jotain uudenlaista, ei ehkä noin hienoa vielä 😉 ,  haluaisin muutenkin taas kuvailla, oppia kuvaamaan. Sitä odotetellessa yksi kuva tältä päivältä. Kaikkea testailin, tässä yksi – ei ole mikään ”palikkatesti”, eikä raponen kuvana, mutta kunhan kyselen,.. (edellinen kyselyni kyllä tuotti aika niukan tuloksen 🙁  (kiitos, Jarin osallistumisesta, palaan palkintoasiaan).

No mutta, tässä ei tarvitse muuta kuin klikata yksi vastaus. Kuvan alla on klikkausvalikko, jollei vaihtoehdoista löydy sopivaa, voit kirjaillakin vastauksesi…

2 kommenttia artikkeliin ”Loppiaisaatto kotona ja kuvaillen”

  1. Tuohon linkityskuvaasi ei ainakaan päde sanonta ”vähemmän on enemmän”:) By the way, hieno on tuo sininen hetki wanhan kappelin yllä.

    Vastaa
  2. Eilen oli kyllä hieno valo ja kuukin kivasti monessa kohtaa, mutta olin lähtenyt jo niin aikaisin liikkeelle, etten mokoma ottanut jalustaa mukaan. Olisin tarvinnut. Siksi kuvasato jäi vähän vaisuksi.

    Tänään yritän sitten taas ruokakuvia, – kun on oikein lehdessä ruokafriikiksi tituleerattu. 😉

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.