Eilinen superkuun/mansikkakuun metsästys jatkui myöhään… Otsikkokuvan otos on joskus yhdentoista aikoihin eiliseltä illalta. Eikä sekään ole mikään ”superkuu”-kuva.
Alla oleva kuva on toissaillalta samoihin aikoihin. Siis klo 23 kaamosajan Lapissa: silloin kuutamo oli kirkas, taianomainen, valoisa, … joskus ennenkin on täällä tuollainen valo nähty. Paljon kirkkaampaa kuin keskipäivällä.
Tänään on ollut pilvistä, ja melkein ´lämmintä´(- 17 C). Siitä innostuneena lähdin melkein suoraan aamiaisen jälkeen ladulle.
Muuta tähdellistäpä ei täällä tänään.
Helmet-lukuhaasteen 2026 kolmantena kirjana luin Maija Paavilaisen ”Hankikantoa”. Luen sen joka vuosi, ainakin kerran. Tänään tämä aforismi osui.
Pitkien yöunien jälkeen heräsimme mökin lämmössä. Ulkolämpömittari kertoi, että ulkona ei ole lämmin. Ei edes houkutteleva pirteä pikkupakkanen, vaan että on kylmä, tai oikein kylymä, kuten Oulun murteella ruukaamme sanua. Koko päivän mittarit ovat näyttäneet lähelle – 30 C.
Aurinkokin lähetteli oranssinpunaisia terveisiä eteläisellä taivaalla, horisontin alta ja vihjaili jo pian tulevansa. Ehkä jo keskiviikkona nähdään.
Kylmästä huolimatta halusin siis ulos kuvailemaan. Kylillä ja Kaunispäällä oli onneksi vähän lämpöisempää. Aurora-polulla ja keskustan kaduilla kävelimme, Kaunispään huipulle autolle, ja siellä kuljettiin pitkä tovi.
Sitä pinkkiä ”mansikkakuutahan” olen oikeastaan koko päivän etsinyt linssini eteen. Ainakaan minä en sitä ole täällä nähnyt, muuta kuin joissakin somekuvissa Oulusta ja etelämpää. Liekö niin, että täällä on ”liian” puhdasta, valkoista, väritöntä, liian pakkasta, liian kuivaa?
Kuun valo siivilöityy Maahan tavallista paksumman ja ehkä myös kosteamman kaasukehän läpi ennen kuin se saapuu Maan pinnalle. Sininen valo siroaa, ja silmään päätyvä valo on enimmäkseen punertavaa.
Vinkkelipatikka ei ole ihan uusi ”liikuntamuoto” minulle: kerran aiemminkin olen tepastellut, paremminkin kahlannut, jopa Kiilopäälle, vinkkelit jalassa.
Alkumatkasta porot koettivat johdatella Niilanpään ladulle, mutta enpä tällä kertaa sinne.
[Kuvassa Ahopää]
Myös ainakin Iisakkipää ja Kaunispää on tullut huiputetuksi huopatossut jalassa. Näin siitä huolimatta, etteiväthän vinkkelit mitkään patikkakengät ole. Ja tänään varsinkin alastulo oli vähän humplahtelua ja rauhallista tarpomista, sillä oli mentävä hangen puolelle, koska polulla luisto oli turhankin vauhdikasta.
Noustessa vastaan tuli mm. turisti, siis oikein turistituristi, yksin italialainen miesoletettu, ja muutaman sanan vaihdoimme. Hän ihmetteli vaelluskenkiäni (hänellä oli varrelliset Meindlit – siis tekijä!) ja esittelin omia huopikkaitani, enkä todellakaan löytänyt sanaa englanniksi saatikka italiaksi. Noh, hän uskoi, että ovat lämipimät! Hän oli tulossa jo alaspäin huipulta ja kertoi, että ylhäällä – huipulla – on KYLMÄ, ja siellä tuulee. Sanoin niin arvelevanikin. 🙂
Vinkkelit taitaa olla enimmäkseen pohjoinen ilmaus? Mitä ne sinulle ovat?
Vinkkeleistä viis, tai siis ehkä juuri niiden ansioista, olipa hyvä olla ulkona, liikkua. Ylhäällä tosiaan oli kylmä, ja siellä tuuli, mutta eipä pakkanen oikeastaan purrut, ja kuten sanottu: ylhäällä on yleensä aina lämpimämpää kuin alhaalla. Esim. tänään mökkipihassa pakkasta liki kaksinkertaisesti verrattuna siihhen mitä oli Kiilopään huipulla ( – 16 C huipulla ja mökkipihassa – 28 C).
[Millään en saanut laajakulmalla kunnolla kuvaan vinkkaa ja tunturin laella kulkevaa pistelevää lumituiskua.]
Edellinen Kiilopään huiputus olikin vähän erilaisissa olosuhteissa; kesäkuun alussa mentiin kaksistaan pojanpojan kanssa. Aika ainutkertainen juttu oli se.
[Olen viime päivinä kuvaillut kuuta eri lokaatiossa, eri aikoina päivää – vähän kuin harjoituksena, etsien hyvää kuvakulmaa, sillä huomiseksi on luvattu täysikuu, eikä mitä tahansa kuutamoa, vaan luvassa on mansikkakuu! Saapa nähdä!]
Tänään tunturissa muistin/koin yhden toisenkin tärkeän patikan Kiilopäälle; se oli ensimmäinen niistä kerroista, jolloin M. ja K. olivat kanssamme Kiilopäällä. Tietyt paikat tuovat mieleen muistoja, mennyttä, ja tuovat taas ikävänkin, – toisaalta me tänään melkein ´juttelimme´, oikein hyväkin ´kohtaaminen´ meillä poisnukkuneen ystävän kanssa oli … Varmaan moni muukin kokee tällaista, eikö?
Mökille palatessa Pehtoorilla oli Tuulentuvan patteriremontti juuri päätöksessä. Saunaa ei kuitenkaan tänään lämmitetty, ei vaikka on perjantai. Perjantaiko? Pyhät ja arjet sekaisin, tai ei niitä erota. Mitäs huomenna? Ei huomennakaan ladulle…? No Canonin kanssa tunturiin etsimään sitä mansikkakuuta! Ehkä.
Vuodenvaihtuessa unen läpi kuului pauketta, ehkä mökkitieltä, todennäköisesti paljon kauempaa … Tai ehkä se oli vain unta. Ei jaksettu alkuunkaan katsoa vuodenvaihtumista edes telkkarista: ei vaikka siellä oli kotikaupungin kulttuuripääkaupunkivuoden aloitusfestarit!
Vuosi 2026 alkoi yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa, ja aamukahvin aikoihin kuun noustessa horisontin takaa tummansiniselle taivaalle.
Nyt olisi lunta ja latuja, terveyttä ja tahtoa tarpeeksi, mutta pakkasta vähän liikaa – vähän sellainen tunne, ettei hiihto kaikkein terveellisin ulkoilumuoto tällaisella säällä.
Lähdettiin yhdessä autolla liikkeelle, Pehtoori jäi jo Savottakahvilan kohdalla pois – minä kuvailin siellä tovin, ajelin sitten Saariselän keskustaan ja taas kerran kävelemään Kaunispään rinteille ja huipulle. Ylhäällä on lämpimämpää, ja varmaan eka kertaa ikinä olin siellä lähes yksin. Kummallisen hieno tunne, ja siellä oli täysin hiljaista. Ei edes tuulen ääniä.
Iltapäivä perinteisesti: presidentin puhe ja ennen kaikkea Wienin filharmoonikot! Eiliseltä säästämämme erinomainen franciacorte saten (Berlucchi, olen joskus tilannut ulkomailta) puolikas sopi juhlavaan konserttiin.
Merkillisesti täällä tuli sellainen olo, että kyllä tässä maailmassa on vielä niin paljon hyvää, että tämä uusikin vuosi pärjätään.
[Otsikkokuvassa näkyy Kiilopää. Ehkä huomenna sinne suunnalle liikkumaan.]
Se on ollut kylmä, touhukas (minulla siivouspäivä ja Pehtoorilla toisen (vieras)mökin pattereiden vaihto) – kaikesta huolimatta ulkoileva.
On siis ollut ulkoilupäivä huolimatta pakkasesta: mökkipihassa – 28 C, Ylä-Hangasojantiellä (tiedättehän vartiointipalveluhommani 😄) – 24 C, Saariselän keskustassa/Kuukkelin edessä (josta kuva kohti Kaunispään huippua) – 20 C ja tunturin huipulla – 14 C.
Lämmitimme rantasaunan, söimme vähintäänkin hyvin (porolihapullat eivät petä!! tänään kastikekin hyvä), avasimme Lombardian kesässä ´opitun´ franciakortan. Pieniä kuplia, paljon makua. Sellaistahan sitä toivoisi päiviinsä. Iloa ja hyviä tunteita. Niitä kaikki toivottelen teille hyvät Tuulestatemmatun seuraajat. Kiitos kanssakulkemisesta, kiitos seuraamisesta.
Ilon kautta, ainakin niin yritetään, ensi vuoteen.
Päivät jo pitenevät, mutta aurinko täällä pohjoisessa nousee vasta ensi viikolla. Valoisaa on nelisen tuntia.
Ladulla aamukymmeneltä hiihtäessä etelään päin taivaanrannassa on oranssi raita, vähän punaistakin ja taivas on tummanharmaa. Taaksepäin, pohjoiseen päin katsellessa kaikki on sinistä, lempeän melkein lämpimän sinistä; sininen hetki on niin hyvä ja luminen metsä niin kaunis, että on pysähdyttävä hengittämään syvään. Nouseva kuu tunturin laella…
Usein kirjoitetaan (minäkin ehkä joskus) tai sanotaan, että luonnossa vaeltaminen, Lapin tuntureilla hiihtäminen, mökkipihassa istuskelu ”maadoittaa” – hmmm — tekee se sitäkin, joskus, mutta tänään tuntui, että kaikki kauneus, lumiset puut, toisella puolen purppurainen hanki, toisella puolen kimmeltävä sinertävä, pehmeä lumipeite kevensivät oloa, tuntui että kuljin vähän irti maasta. Eikä se tunne todellakaan tullut siitä, että olisin niin ’lentävällä’ vauhdilla hiihdellyt! Ehei. Päinvastoin.
Hiihtolenkin jälkeen, palattuani mökille vaihdoin murtsikkasukseni liukulumisuksiin ja lähdin vielä lähimetsiin. Oli melkein päivän valoisin hetki, pakkanen alkoi jo kiriä: aamulla – 11 C, nyt jo -27 C.
Siinä se meidän tunturipuro, Hangasoja, pulputtaa hangen alla.
Onhan se mökkiläisen elämä täynnä muuttuvia tilanteita, merkittäviä löytöjä, uusia kohtaamisia, isoja ratkaisuja, fyysistä suorittamista, onnistumista tutuilla elämänalueilla .. vauhtia ja vaarallisia tilanteita?
– Ei sentään, vaan mukavaa chillailua, olemista, leppoisaa tekemistä, tavallista, hyvää mökkielämää ja luonnossa ja ladulla liikkumista.
Hieman on tänään ollut vaikea suhteuttaa ulkona liikkumista ja pukeutumista siihen, mitä säätiedotukset ovat luvanneet… Oikeasti ne ovat lähes tunneittain vaihdelleet ja lämpötiloissa on muutaman kilometrin välillä ollut tavallistakin suurempia eroja.
Aamulla ´piti´ olla sopiva hiihtokeli (alle – 10 C) ja olikin – 19 C, siis ei niin hyvä hiihtokeli. Siispä suunnitelman muutos: ensin Ivaloon kauppareissulle ja vasta iltapäivällä sitten ladulle JOS sää lauhtuu. Ja lauhtuihan se. Pieranvaaran lemppariladulla tänään. Kymppi oli just hyvä.
Paluu aamupäivään. Tokmanni on tulossa Ivaloon: vähän meitä(kin) huolettaa, miten käy Extra-Pisteen. Me emme siitä enää luovu, – jollei ole pakko. Tänäänkin kynttilät, neuleliivilangat (vain 2 kerää, muutoin aion tehdä jämälangoista), pesuaineet, servietit, nappipatterit, mutterit, linnunruoat … Kaikkea pientä tarpeellista ja vähemmän tarpeellista.
Ivalossa olimme aamupäivällä, emme varsinaisesti aamupäivän valossa, mutta minähän tästä kaamosajastakin nautin. Aika paljonkin.
Näinä päivinä on neljä tuntia ”tehokasta peliaikaa”, siis aikaa, jolloin ulkona pärjää ilman lisävaloja. Ja muutoin voi nauttia sinisistä hetkistä, rauhasta, suorittamattomuuden olosta. Ja päivä pitenee koko ajan. Ensi viikolla jo nousee aurinko.
Siis tavallista mökkieloa tänäänkin: ruoanlaittoa (tuli muuten aika hyvä Normandian kanapata), neulomista, saunomista ja telkkarin katselua/äänikirjoja, ja huom. niitä EI lasketa suorittamiseksi. Eikä postaamista, – paitsi joskus. 😊
Jos Oulussa oli lumeton joulu, niin Lapissa on hyvin luminen vuodenvaihde! Täällä riittää lunta. Laduille ja pihoille, teille ja metsiin.
Meidän voimapuu kesti myräkän hievahtamattakaan, mutta tontin laidalla oli muutama pienempi puu oli kaatunut. Ja jo tullessamme korkeat hanget olivat saaneet muutaman sentin lisää lunta.
Nykyisin mökin tienhoitokunnan ostama palvelu on priimaa, eikä tarvitse meidänkään eilisen kaltaisen myrskyn ja yöhön jatkuneen lumisateen jälkeen odotella puolille päivin, että pääsisi täältä mökkitien perältä Jäämerentielle (= Ivalontie/nelostie). Joskus on ollut sellainenkin aika että on pitänyt odotella (ks. läh. Kliks)
Eikä minun tarvinnut odotella, että saisin auton kaivettua lumen alta, – ehei: Pehtoori ehti aamulla ennen minua ulos, aloitti melkein päivän kestäneen linkouksen, kolaamisen, harjaamisen ja siinä ohessa kantoi minulle sukset liiteristä auton takakonttiin, jotta pääsin sujuvasti lähtemään Laanilaan ja sieltä ladulle! Arvostin!
Pääsin ladulle! Kymmenkunta astetta pakkasta, latukoneet olivat ajelleet Prospektorin lenkin ja oli aamupäivän hiljainen, sininen hetki! Olipa taas aika olla kiitollinen, syvästi rauhassa.
Meillä kävi täällä kuusi düsseldorfilaista vierasta: kolme nuorehkoa (alle 40 v. ?) pariskuntaa, joilta oli eilinen lento Saksaan peruttu, ja niinpä he majoittuivat tässä meidän mökkitien varrella olevassa vuokramökissä.
Päiväkävelyllään tupsahtivat pihallemme ja jäivät juttelemaan. Olivat olleet viikon Inarissa, nyt vuorokauden täällä. Olivat kiinnostuneita ”cottage-lifesta” ja näytimme meidän pihapiiriä. Rantasauna ja pulahduspaikka saivat ihastusta. Nilistä kyselivät ja kuvasivat sitä kuin isompaakin nähtävyyttä. Vanhempi, pienempi, ”hirsisempi” Tuulentupa kiehtoi enemmän kuin tämä uudempi (pian jo 20-vuotias tämäkin) Myötätuuli.
Nyt myrskyn jälkeen täällä on taas mieluista ja mukavaa. Ja melkein kaikki oleellinen on jo lumen alta esille kaivettu: Tuulensuojassa (= notskipaikka) on vielä lunta, mutta näkymä (ks. otsikkokuva) on niin veistoksellinen, ettei kiirettä, eikä juuri tarvettakaan vielä lapioida lumettomaksi.
Olisikohan se leffailta. West Side Story ja uuden neuleen aloitus? – Joululeffoja katselin ennätysmäärän = kolme, joten nyt jotain ihan muuta, toivottavasti laadukkaampaa. ”Alkuperäisen olen nähnyt joskus teinivuosina, siis aika vasta, mutta josko nyt tämä Spielbergin kehuttu versio?
Oulu – Kemi +3,5 C mustaa, rajattomasti mustaa, märkää, kiiltävää, ei liukasta, sivutuulta, ei juurikaan liikennettä Kemi – Rovaniemi +2,5 C siniharmaata, alkavaa tihkua, vastaantulevaa liikennettä, jonossa ajamista, Rovaniemi – Luoston risteys +1,0 C harmaata, tuulista, paakkuuntunutta lunta, ajorata kaventunut lumen vuoksi, liikennettä ryppäinä, rekkojakin Luoston risteys – Mökkipiha +1,0 C valkoista, ja pimenevää, enimmäkseen aurattua tietä, satunnaisia vastaantulijoita, ei ohitettavia, kauniita, kauniita taipaleita, lumisia taipaleita
Oli oltava hereillä, tavallistakin tarkempana, säädeltävä vauhtia, huolellisesti ajeltava, muistutellen toisillemme, ettei meillä ole mihinkään kiirettä! Kovin monta kertaa ei olla näin kauan mökkimatkaan käytetty: 7 ½ tuntia (3 pysähdystä, ja yksi niistä Sodankylän (hienosti uusitussa) K-Supermarketissa. Kesäkelillä yhdellä pysähdyksellä menee 5½ tuntia.
Pehtoorilla onneksi silmäleikkaus (sekä kaihi että linss) tehtynä jo elokuussa, joten nyt näkökyky vaativissakin olosuhteissa riittävän hyvä. Ja minullakin (taas) rillien kaukonäön parantamiseksi linssit vaihdettuna, joten hyvin nähtiin molemmat.
Ja ehdimme kuin ehdimmekin mökkipihaan ennen kuin pelottavaksi kuvailtu Hannes-myrsky ehti pahemmin häiritä. Toki lumitöitä tehdessä oli aika tymäkkä keli ja metsän reunassa pakahti pari kertaa siten, että alkukesällä on (taas) tuulenkaatoja raivattavaksi.
Nyt vähän vaikuttaa siltä, että toistuvasti (= toinen kerta peräjälkeen 🙂 ) tullaan mökille myrskyn saattelemana.
Joulurauhaa on ollut – tänään erityisesti. Olemme kaksin. Eilen aamubrunssin jälkeen Tyär perheineen siirtyi miehensä vanhempien luo, ja Emmiliini toisenkin mummin/mummun iloksi muutamaksi päiväksi.
Mutta onneksi me näemme pian uudelleen: minua odottaa helmikuussa tärkeä tehtävä Järvenpäässä! Näillä näkymin onnenpäivät ovat helmikuun puolivälissä: Emmiliinistä tulee isosisko ja mummi saa olla kaverina kun vanhemmat ovat perheenlisäystä ”hakemassa”. 🧡🧡🧡🧡
~~~~~~~~~~~~~~~~
Tänään me olimme Pehtoorin kanssa kaksistaan aamukahvin ääressä ja mietimme, josko lähdettäisiin – jo tänään – pohjoiseen mökille.
Ajateltiin, että ennen ennustettua lumimyrskyä ehtisimme perille… Todettiin kuitenkin, että hoppu tulisi pakatessa, joulua purkaessa, eikä ulkoilemaan ehdittäisi … Siispä siirrettiin lähtemistä tulevaan. Eihän meillä kiire, ei meillä enää minnekään.
Mutta ulos! Sinne halusin, sinne lähdin. Ja tänäänkin kuten monta kertaa viime päivinä kulkuni vei lopulta hautausmaalle: siellä oli tänään ihmeellinen valo. Ja helpompi olo kuin ennen joulua.
