Reija

Kevätaurinko paistaa jo sisälle asti ja samalla kausivalojen ja kynttilöiden aika alkaa olla ohi, joten olen laitellut esille jotain ihan muuta.

Kirjahyllyissä meillä on edelleen vain kirjoja, mutta muutamilla pikkupöydillä on jotain ´tilpehöörejä´, sisustuselementtejä tai miksihän niitä pitäisi sanoa.. Nyt olen laitellut esille jotain ihan uutta! 🙂 Onkohan tämäkin ikäkysymys? Että tällaiseen ”sorrun”?

Jokunen viikko sitten kampaajalla näin, kuinka tekokukilla voidaan tehdä jotain todella kaunista, sisustukseen kauneutta. Salon Virhon kampaajista yksi/joku oli tehnyt aivan hurjan kauniin ja vaikuttavan ”somisteen” kampaamon aulaan. Valtava punainen sydän! (Kuva kännykällä, mikä ei todellakaan tee oikeutta kohteelle, mutta ehkä kertoo jotain…) Ja huom. myös etualan asetelma oli kaunis, tyylikäs.

Niin vaikuttunut ja ihastunut olin, että päätin yrittää jotain vastaavaa – edes pientä – itsekin. En ryhtynyt tilaamaan tekokukkia Kiinasta tai Etsystä tms., vaan surffailin kotimaan mahdollisia ostopaikkoja: Rusta, Jysk, Ikea ainakin tulivat mieleen.

Ruusuja kassillinen ja mm.,  tällainen rönsyilevä kimppu niistä syntyi (myös bannerikuvassa sama kimppu).

Eikä tullut kalliimmaksi kuin joskus satunnaisesti ostettu viikonloppukimppu, ja tämä kestää kesään asti, ainakin. Pianhan on jo aika pajunkissoille ja narsisseille, eikö? Siihen asti tämä somistakoon ruokahuoneen pöytäämme.

Tässä ”kevätbuumissa” laittelin tänään myös pari ruukullista basilikaakin itämään… Auringonkukkien kasvatus alkakoon vasta parin viikon päästä.

Olympialaiset eivät ole juurikaan minun päivittäiseen ohjelmaani kuuluneet. Talviurheilu kylläkin, mutta vain hiihtoa ja sitäkin ihan itsekseni, omaksi ilokseni. Nyt kun Oulussakin on vihdoin  ladut, kun on sopivasti pakkasta ja kun on uudet monotkin, niin yritän joka päivä hankkiutua hiihtelemään.

Uudet monot olivat jo tammikuussa Lapissa mukana, mutta enhän minä niitä siellä käyttänyt kuin kerran, koska silloin totesin, että 20-asteen pakkasessa niissä paleltuu varpaat. Ne kun eivät ole mitkään retkimonot, joihin mahtuisi paksut villasukat. Kävin Saariselän Partioaitasta ja Kuukkelin Intersportista etsimässä sellaisia mononlämmittimiä, joita olin monilla nähnyt: sellaiset ”toppatöppöset”, joita voi laittaa monojen päälle. Partioaitassa ei ollut, Intersportista olivat loppuneet. Etsin netistä ohjeita villaisille ”säärystimille” tms:lle ja törmäsin neuleohjeeseen, jonka on laatinut alan (siis hiihdon!) ammattilainen. Kaisa Mäkäräisen (äitinsä kanssa) suunnittelemien mononlämmittimien ilmainen ohje on netistä ladattavissa. Linkin takana myös kuva. Minä neuloin omani mustasta langasta (ei muuten ollut ihan helppo juttu), eikä niistä kovin hienot tulleet, mutta lämpimät ne on!

Niihin tarvitaan Lankavan Into-lankaa, jota ei taida kovin laajalti olla myynnissä. Mutta koska sitä oli myös Ivalon Extrapisteessä, päätin tilata sieltä. Nimenomaan tilata viisi kerää kotiin Ouluun, koska seuraavana päivänä olimme jo lähdössä pohjoisesta kotiin, enkä olisi ehtinyt enää Ivalosta hakea. Ja langathan olivat kahdessa päivässä Oulussa. Ja paketissa oli kuitti, johon oli käsin kirjoitettu ”kiitos tilauksesta”,  ja yhden lankakerän vyötteen alla oli pieni Brunbergin suklaapatukka. Sellaisesta tulee hyvä mieli.

Ivalon Extrapisteestä ja sen valikoimista olen täällä kirjoitellut ennenkin – aika useinkin. Sieltä olen ostanut langat ainakin kymmeneen islantilaisneuleeseen. Olen mökillä ollessa hakenut paikan päältä, eikä vain siksi, että kaupasta saa langat noin 20 % halvemmalla kuin monesta muusta paikasta, mutta koska haluan nähdä värit ”livenä”, mutta myös siksi, että kaupassa on hyvä ”tunnelma”, tuntee itsensä melkein paikalliseksi, siellä on paljon muutakin mökkielossa tarpeellista (kynttilöitä, pesuaineita, kädenlämmittimiä, muttereita ja pattereita) ja edullisemmin kuin esim. Saariselän Kuukkelissa. Sellainen maaseudun familiääri putiikki!

Neulojille vielä vinkiksi, että heillä on verkkokauppa, joka on nimenomaan vain lankojen myyntiin. Lämpimästi voin suositella!

Neulomisesta puheenollen. Juuri mainitulla tammikuun mökkireissulla tein jämälangoista itselleni, ”omasta päästä”,  kerros kerrokselta suunnitellen, aina välillä puhelimella jotain kirjoneulemallin pätkää hakien, neuleliivin itselleni. Eihän se kyllä esittelyä juuri ansaitsisi, mutta ehkä kuva voi olla varoittavana esimerkkinä siitä, että kannattaisi neuloa jonkun ohjeen mukaan, eikä vain kutoa pätkä kerrallaan, mitä mieleen tulee ja huvittaa. Mutta koti/mökkioloissa näin pakkasilla tämä on kuitenkin ihan mukava sisällä vanhojen paitojen kanssa. Ja monta lankakerän loppua tuli käytettyä.

Vähän onnistuneempi on alla oleva neule: Pohjantähti on mallin nimi. Sen tein kevyestä Plötylopi-langasta. Lanka ei ole kovin paksua, se on valtavan riittoisaa, kevyttä (liiankin?) neuloa ja sitäkin saa Extra-pisteen verkkokaupasta.  Viime viikolla tämä päällä olin Järvenpään Lotta-museossa, ja eräs naisihminen olisi välttämättä halunnut ostaa sen minulta tai tilata sellaisen itselleen. Enhän minä tunne osaavani niin hyvin, että myyntiin asti näitä tekisin …

Olen koettanut psyykata itseäni neulomaan jo jotain muutakin kuin islantilaisneuleita (ja sukkia, pipoja, kaulureita, tyynyjä). Kesäksi joku puuvillaneule? – Ehkäpä.

PS. Neulottua-kategoriassa näkyy vinkkejä ja linkkejä, joita näiden islantilaispaitoja tehdessä olen kirjoitellut ja kuvaillut. KLIKS

Järvenpään residenssini on erinomainen, viihtyisä Airbnb ihan keskustassa, 400 cm asemalta, 1,1 km tyttären perheen kotoa. Kun vauva ja vanhemmat kotiutuivat lauantai-iltana, minä siirryin tänne viettämään yöni. Ja nyt se on ollut minun ”sijoituspaikkanani”  muutaman päivän.

Eihän se ihan näin  pitänyt mennä. Mutta niin vain olen pienen yksinäisen kevätretriitin täällä viettänyt. Eikä kyllä ole ollut mikään levollinen tai ”valaistunut” tunnelma kuten muutamat ”Lappi/mökkiretriittini”

Tiistaiaamuna kaihersi tunne, että onko se pari viikkoa mustana yllä leijunut flunssan uhka eskaloitunut, onko minullekin tulossa kurkkukipuinen tauti? Päänsäryn pistin ulkoilemattomuuden ja liikkumattomuuden syyksi, mutta onko nuhakin alkamassa?

– Pahoillani, ainakin omasta puolestani hirmu pahoillani, soittelin tyttärelle pitäväni ”karanteenipäivän”, sillä en viisipäiväisen vauvan kotiin tule, jos tauti on tulossa.

Itkua tuhersin, join hunajateetä, koetin levätä, kudoin A:lle HA-HE-sukat (sählyjoukkue Haukiputaan Heitto), katsoin Yle Areenasta Venny-sarjan viimeiset neljä jaksoa (kuinka erinomainen paikka tämä onkaan ollut sen katsomiseen, tästä residenssistä  melkein näkyy Aholaan, jonka pihalla sitten eilen kävinkin. Valitettavasti Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin kotimuseo ei ole talvella auki).

Kiitos, Toini, vinkistä Venny-sarjan katsomiseen, – hoksasinkin sitten, että olinhan minä sen jo 2000-luvun alussa katsonut ja silloinkin pitänyt, nyt vielä enemmän.

Myös Virgin Riverin rästikausi on katsottuna, ja kauluri itselle jo aloitettu… Siis eilinenkin ”puskuripäivä”, ja päivä jolloin koetin itselleni muistutella että on kyse niin pienestä asiasta kuin flunssa. Ja sekin vain uhka ja ainakin tässä vaiheessa vain minulla. Vakuuttelu auttoi, vähän.

Flunssaa ei ole tullut, mutta pysyin tänäänkin pois vauvan läheltä, ja lähdin ´alkuperäissuunnitelman´ mukaan junalla Helsinkiin. Murtauduin ulos eristyksistä, kuten kuvat kertovat. 😀

Yllätys-yllätys, etsin ja löysin lasten- ja vauvanvaatteita, itselle kevätneuleen, lankoja ja spessuruokatarpeita kotiin viemiseksi.

Ja kävin Amos Rexissä! Siellä on Leandro Erlichin näyttely. Johan oli metka.

Kylläkin sellainen, että se olisi pitänyt saada kokea jonkun kanssa. Niin kuin minun mielestäni useimmat näyttelyt. Syömäänkin menin yksin, sen osaan kyllä tehdä. Helsingissä varsinkin. Niin paljon sitä tuli työvuosina arkistoreissuilla tehtyä. Tosin useimmiten yliopiston ruokalassa, mutta myös ravintoloissa. Tänään Lasipalatsissa blinillä.