Reija

Avajaisfestarit meidän tapaan

Avajaisfestareiden aika!

Oltiin lapsenlasten kanssa katsomassa OULU2026 -avajaisfestareita.

Kyselin heiltä jo menomatkalla kaupunkiin, mitä kulttuuri heidän mielestään on, ja varsinkin Eepi (7 v.) totesi ja tiesi monta juttua, jotka voi pistää kulttuurin alle. Molemmilla lapsilla kirjat ja kirjastot olivat kulttuuria. Ja museot! Ja ei, mummi ei ollut luvannut mitään irtopisteitä tai karkkeja ”oikeista vastauksista”.

Torin putiikit ja liukumäki katseltiin ja koettiin, ja kuunneltiin mieskuoro Huutajien konserttia. Ekaluokkalainen Eepi ihmetteli ja kyseli: ”Eikö niillä mee ääni?” Huutajia kyllä kannattaa kuunnella jos siihen on mahdollisuus.

Kauppahallissa käytiin testaamassa tervaleijona-gelato, eikä edes mummin luento oululaisesta karamellitehdas Merijalista pilannut makua. Varsinkin Apsu totesi hyväksi: ”Vähän kuin laku, ja salmiakki … ja on semmonen pehmeä ja sitten joku kolmas maku?”
– No se terva. Kulttuurikaupunki Oulun jäätelössä on hyvä maistua terva. Minäkin tykkäsin ja aattelin käydä hankkimassa kotipakastimeen vastaisen varallekin.

Presidentin autosaattue poliisien sinisine vilkkuvaloinen oli myös osa kulttuurikaupunkikokemusta!

Kaupungilta lähdettiin Rantapeltoon, jonne Juniori & Miniä töistä päästyään tulivat. Menu ei ollut erikoinen, mutta ehkä sittenkin sitä parempi! Blinikausi avattu.

Hain aamupäivällä Chez flon paistamia blinejä, ja sitten samalla reissulla tykötarpeita Kauppahallista (kälyltä) ja vielä Alkosta Champagnea. Juhla kun haluttiin, niin satsasin samppanjaan. Billecartissa oli voimaa ja makua jopa poromoussen pariksi.

Olipa hyvä päivä, ilta. Nyt keskittymään huomiseen. 🙂

Kulttuurin parissa jatketaan.

Oulu Rotissöörit Ruoka ja viini

Ruokakulttuuria viikonloppuna – avajaisfestarit Oulu2026

Viikonlopusta on tulossa minulle/meille ruokaviikonloppu monella tavalla.

Ja viikonloppu on tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulussa tapahtumia täynnä, koska on Avajaisfestarit!

Muutamia tärppejä ohjelmasta olen löytänyt. Kauppahallissa on montakin kiinnostavaa juttua, mm. gelatoa, johon on saatu Merijalin Tervaleijonan maku! Tarjolla on kuulemma myös rössyramenia (rössy = veripalttu): ”Rössy jos mikä on mielipiteitä jakava perinneruoka: toiset rakastavat, toiset vihaavat. Mutta nyt se tarjoillaan aasialaisella tvistillä.” (Kaleva 13.11.) mutta, mutta … rössy on harvoja inhokkiruokiani, joten ehkäpä jätän väliin.

Ja torilla on kymmeniä ruokayrityksiä, kahviloita, kojuja ja puoteja. Myös kirjastossa on tapahtumia, joihin toivoisin saavani pari koululaista kaverikseni. Torilla on konsertti (mm. Saara Aalto), perjantaina presidenttikin, Pekurissa valokuvanäyttely Oulu2026 X Fotografiska Tallinn, …

Viikonlopun aikataulusta näkee, kuinka paljon on tarjolla!

Ruokakulttuuriin liittyy myös tällainen lauantainen tapahtuma:

Avajaisviikonvaihteen aikana voi käydä tutustumassa myös Chaîne des Rôtisseurs -järjestön Oulun voutikunnan organisoiman Tuunaa Oulu 2026 – alueen perinneruoka -reseptikilpailun finalistien ruoka-annoksiin. Kilpailuannoksiin ja tuomareiden työskentelyyn voi tutustua Pekurinkulman H2O- ravintolassa reilun tunnin ajan kello 12 alkaen. Voittaja julkaistaan iltapäivällä Pekurin 4. kerroksen juhlalavalla klo 14.30.

Sinnehän on mentävä. Koska olen yksi viidestä finalistista!!

Lauantaina (17.1.) aamupäivällä me viisi toteutamme reseptimme, ja puolelta päivin tuomaristo* aloittaa työnsä. Minun annokseni ”nosto” on yhdeltä. Tilaisuushan on yleisölle avoin, joten jos olet yhdeltä keskustassa, niin piipahda katsomassa, millaisen tuomion kokkailuni saa.

Enpä ole ennen moisessa ollut mukana. Kilpakumppaneita en tunne: kaksi finalistia tiedän ammattilaisiksi, kahta en tunne/tiedä, ja ainoa rotissööri taidan olla minä. Vähän tämmöinen jännittää, tietysti. Mutta itsepä osallistuin …

Olenkohan koskaan, ikinä ollut missään kilpailussa finalisti! Yhden valokuvakilpailun olen voittanut ja samoin yhden reseptikilpailun, mutta en kai ole ollut ikinä missään lajissa kilpailussa, jossa olisin ollut finaaliin valittujen joukossa. Eipä juuri ole kilpailu-uraa takana.

Mutta nyt olen rotissööri-essuni jo pessyt ja tarvittavat raaka-aineet hankkinut. 🙂

Lauantaihin asti on vain herkisteltävä kokkaamisen kanssa, ettei vaan mene ylikunnon puolelle! 😀

*Tuomaristo:

Esa Koppelo, tuomariston puheenjohtaja, koulutuspäällikkö, OSAO, ravintola- ja catering-ala, Conseiller Culinaire
Tuula Kukkola-Räinä, emäntä, Viskaalin tila, Vice-Chargée de PresseConseiller Culinaire

Jarmo Ojala, tuotekehitys, keittiömestari Hätälä Oy, Chef rotsseur

Pasi Ruuskanen, projektipäällikkö, Arctic food lab/Oulu2026

Teemu Talala, lehtori, ravintola- ja catering-ala, Pohjois-Pohjanmaan Keittiömestarit, puheenjohtaja

Oulu

Pakkanen tekee kaunista

Kun on kerta kaikkiaan uskottava, että pyöräilykausi on ohitse, on käveltävä.

Pieni, merkillisesti pinnan alla kulkeva tuulenvire teki kohtuullisesta pakkasesta (- 15 C tai jotain) liki kohtuuttoman kylmän. Tai ainakin minusta tänään tuntui siltä. Mutta kaunista on kaupungissakin!

Kuusisaaressa (josta myös yllä oleva kuva) oli kaksi pientä luistinkenttääkin. Ei yhtäkään luistelijaa. En ihmettele.

Yhden aikoihin aurinko näin matalalla.

Historiaa Oulu

Tammikuu on keskipuu

Liekö tammikuun etymylogia tai siis tammikuu-sanan etymylogia oli jossain alitajunnassa vaikuttamassa siihen, että tänään tulin lenkillä kuvanneeksi vain puita.

Kuukauden nimen alkuosana oleva tammi- on selitetty olevan sama kuin hämäläismurteissa tavattava pyörän akselia, napaa tai myllyn keskipuuta merkitsevä tammi. Nimitys viittaa siihen, että ajanjuoksussa tammi- eli sydänkuun ajateltiin jakavan vuoden kahtia, se on ´keskellä´. On ajateltu että vuoden vaikein kuukausi, talven ´selkä´, taittoi vuoden kahdeksi. Agraariyhteisöissä minkään suuremman työn aloittamista sydänkuun aikana ei pidetty oikein soveliaana. Niinpä minäkin olen tänään vältellyt isompia hommia. … 🙂

Eihän Oulussa paljon tammia ole, mutta Merikosken rannalla, Tuiran uimarannan läheisyydestä on hienoja jalopuita. Näin siitä huolimatta, että Tervahaudan puiston ja Matinpuiston puita kaadettiin loppukesällä kymmenittäin, etupäässä vanhat hopeasalavat joutuivat ”harvennushakkuun” kohteiksi, mutta vielä on jäljellä komeita ja korkeita puita. Tosin pilvisenä pakkaspäivänä värejä ei puistomaisemassa ole.

Nämä hopeasalavat ovat minun kuvissani olleet kaikkina vuodenaikoina ja monta kertaa, monessa valossa. Ne on jotenkin juhlalliset. Nyt vielä ylpeämpiä kun ympäriltä on pienempiä kaadettu kesällä pois.

Kuvassa on Merikoski! Näin ylväänä se nykyisin kuohuu ja kohisee.

Niitä näitä

Sisähommia

Koko (pakkas)päivän (- 25 C) olin lähdössä ulos. En lähtenyt.

Mutta vältellessäni lenkille lähtemistä tein sijaistoimintoina paljon kaikenlaista tekemistä odottanutta. Mm. tämän vuoden bujo-kalenterini alkaa olla nyt varsin käyttökelpoinen.

Melkein win-win -juttu tämä pirttipäivä.

Ja illan olen istunut takkatulen ääressä kuunnellen hömppäromaania ja viimeistellyt neuleliiviä, josta tuli – hmm – miten sen sanoisin, niin levoton ja ´kummallinen´että ehkä huovutan siitä vaikka patalappuja. Katsotaan nyt.

Niitä näitä

Vaiheessa

Oulussa on – 25 C. Se on kylmempi kuin Lapissa, tai siis siltä se tuntuu.

Oulussa on paljon enemmän ”kotitöitä” kuin mökillä!

Kuka on kotimme täyttänyt joulukoristeilla, -tontuilla, -kukilla, -liinoilla, -astioilla, -glögimukeilla, -pyyhkeillä, – kynttilöillä? – Luulin peranneeni ne ´kaikki´ pois jo Tapaninpäivänä. – En ollut! Tänään vasta sen tein. No nyt se ei tuntunut ollenkaan ikävältä luopumiselta – päinvastoin. On aika siirtyä uuteen vaiheeseen.

Vähän on sitten ollut hakusessa, mitä se uusi vaihe voisi olla?

Noh, olen surffaillut ja (taas) etsinyt meille tämän vuoden reissukohdetta. Italia? Itävälta? Irlanti? Islanti? – Kummasti alkavat iillä kaikki. Ja kaikkiin kaipaan liikkumista, patikointimatkoja olen hakenut. Mihinkään ei vielä olla lähdössä… Ennen ulkomaita Järvenpää (ehkä Helsinkiä siinä ohessa) ja yksi tai kaksi hiihtolomaa mökillä.

Ensimmäiset tulppaanit kuitenkin jo ostin tänään. 🙂

Mökkielämää

Etuajassa kotiin hyvän sään aikana

Tämän kertainen tammikuun mökkireissu ei ollut aikataulutettu mitenkään.

Menneinä vuosikymmeninä kustannuspaikalle oli mentävä tiettynä päivänä, vielä viime vuosina sovitut kuvauskeikat saattoivat vaatia paluuta Ouluun, aika usein perhejutut neljässä sukupolvessa jomman kumman tai yhteisen perheen/suvun puolelta ovat kutsuneet huolehtimaan, huoltamaan, hoitamaan, hoivaamaankin. Eikä ole ollut vain yksi kerta, että meidän omat ja läheisten murheet, tai vaikka vain säännölliset tarkastukset terveyden kanssa, ovat olleet syy palata pohjoisesta kotiin. Tällä kertaa olisi ei ollut mitään pakottavaa syytä tulla kotiin tänään. Takaraja paluulle oli vasta ensi viikon torstai, mutta tultiin tänään.

Viikonlopun pakkasten aikana jo pohdittiin, että varmaankin varhennetaan aiottua paluuta, ja Pehtoori oli sitten tänä aamuna sitä mieltä, että Lapin pakkaset on nyt nähty ja koettu. Minä olisin voinut vielä pirttipäivän tai pari möksällä viettääkin, mutta lähdinpä sitten kuitenkin kohti kotia minäkin, samalla kyydillä. 🙂 Aika nopsasti pakattiin ja ”alasajettiin” mökin toiminnot ja lähdettiin yhdeksän jälkeen ajelemaan.

Vähän ennen Sodankylää auton mittarissa oli kahden viikon kylmimmät asteet.

Valoisa maisema, kuiva pakkaskeli, aurinko halopilareineen paistoi koko matkan – ihan outo valoilmiö meille tänä vuonna. Liikennettä vähän.

Kotiin oli hyvä tulla.

Lappi Liikkuminen Neulottua

Mökkielämänmenon juhlaa

Loppiaisen jälkeinen paluu arkeen ja kaamoksen ’virallinen’ päättyminen tänään ei ole muuttanut meidän elämänmenoamme juurikaan.

Saariselkä:

Auringonnousu tänään 11:57.

Auringonlasku tänään 12:36.

Yllätykseksemme pakkanen aamulla laski aika nopeasti liki 30-pakkasasteesta alle -20 asteeseen, ja niinpä olinkin ladulla hämäränhyssyssä puolikymmenen aikoihin. Ketään muuta en puolentoista tunnin aikana nähnytkään. Luistoa ei nimeksikään, mutta ei sillä väliä: pakahduttavan kaunista oli.

Erityisen kaunista, liki idyllistä oli 1½ kilometrin yhdysladulla/metsäladulla, jonka eteläpuolen mökkituttu on tänäkin talvena kelkallaan ajanut, ja tehnyt siitä vielä piston suoraan meidän mökkipihaan. Satumaailmassa saan/saadaan hiihdellä. Ehkä Pehtoorikin sitten taas keväthangilla; nyt on tykännyt tepastella talvikävelyreiteillä, joita on ihan uusiakin tänä talvena avattu ja huollettu (ks. Saariselkä Trails).

Iltapäivällä surffaillin taas ”Islanninneuleet”-Face-keskusteluissa etsien kirjoneulemalliin ideoita tekeillä olevaan neuleliiviin. Ryhmässä keskustelu kävi vilkkaana myös neuleiden epäonnistuneista lopputuloksista ja varsinkin valmiiden neuleiden viimeistelypesuissa tehdyistä mokista. Noh, minullahan oli tähän keskusteluun hyvinkin oma kontribuutioni: Miniän heppaneule Roope-nallen paidaksi (ks. kuva) Oli lohdullista nähdä ja lukea etten suinkaan ole ainoa, joka on töpeksinyt pesuohjelman valinnassa.

Samaisessa ryhmässä hoksautettiin, että nythän on mitä mainion sää lumipestä islantilaisneuleet, miksei muutkin villaneuleet, joita ei kovin tiuhaan tarvi eikä kannata pestä. Lumipesu me on toki ´aina´ pääsiäisen tienoilla tehty matoille, mutta tänään eka kertaa keräsin kaikki täällä mökillä olevat ja paljolti täällä neulomanikin islanninneuleet ja kävin heittelemässä ne puron penkalle raikastumaan ja puhdistumaan.

Tyynyt ja nallet ovat olleetkin ulkotouhuissa jo viikon verran, mutta nyt Pehtoorin Riddari ja paksu Alasuq sekä kolme omaa paitaani kellivät rannalla päivän.

Sapuskan tekoon olen näillä pakkasilla käyttänyt joka päivä melkoisesti aikaa, – kolmen ruokalajin menut jatkuivat siis näin arkenakin. 🙂

Kuvien editointiin, julkaisuun ja postailuun on kulunut hyvinkin muutama tunti.

Ja illat ovat kuluneet telkkaria katsellen. Päivittäisen La Promesan lisäksi joka ilta joku elokuva suoratoistopalveluista, uutisia jopa vältellen (minä välttelen, Pehtoori ei todellakaan), ja samalla takkatulen ääressä istuskellen ja neuloen!

Hyvää mökkielämää tämä tämmöinen.

Lappi Mökkielämää

Pakkasta paossa metsässä – loppiaisena

Tänäänkin vinkkelipatikkapäivä.

Taivas oli pilvessä koko päivän, maisemassa ei värejä, ei kuulautta, ei kirkkautta, mutta silti turhan kylmä, mikä merkitsi, että hiihtäminen oli taas jätettävä väliin.

Lähdimme kaksistaan pienelle patikalle. Tänä vuonna täällä on jo nyt ennätysmäärä talvikävelyreittejä, ja yhdelle sellaisista suuntasimme. Harmaa, valkoinen luminen metsä oli pehmeä, hiljainen, lempeä. Ja siellä oli ´vain´ parinkymmentä astetta pakkasta. Hyvähän siellä. Rillithän ne oli huurussa, joten toviksi kamera Pehtoorille! Tässä tulos. 🙂

Minä puolestani otin miehestä kuvan, kun kerran ehti ensimmäisenä Iiskonlompolon rannalle.

Edellisen vinkkelipatikan jälkeen tekemääni kyselyyn on vastannut 29, ja tulos on tällainen.
Kertonee mitä? Ehkä sen että vastanneet ovat enimmäkseen pohjoisesta Suomesta?

Loppiaiskaronkka kaksin on sujunut saunoen, ruokapöydän ääressä, tänäänkin kolmen ruokalajin ”dinneri”.

Jos olet miettinyt, miksi tänään on pyhä, minkä takia loppiaista vietetään tai saatikka jos kovasti askarruttaa, miten Loppiainen, Kölnin tuomiokirkko ja Tre Kronor liittyvät yhteen, niin vilkaisehan vanha kolumnini täältä: KLIKS Tai vaikka ei askarruttaisikaan, niin juttu on silti aika jännä.

Joka tapauksessa toivottelen leppoisaa (ja jo helpottavaakin?) arkeen palautumisen aikaa.

Lappi Mökkielämää

Kauppareissu Ivaloon

Välipäivä. Maanantai. Loppiaisaatto.
Arki. Pakkaspäivä, kovan pakkasen päivä.
Kaunis päivä. Pyykkipäivä. Kauppapäivä.
Mitä ihmettä tänään tehtäisiin -päivä!

Kymmeneltä lähdimme käymään kaupassa.

Ylä-Lapin kaupallinen keskus houkutti ohittamaan lähikauppakeskus Kuukkelin; ajeltiin Ivalo Cityyn. Ajeltiin sinne koska lähikaupassa ei myydä jääkaapin lamppuja, ei sukkia, eikä Tarocco-veriappelsiineja. Ja haluttiin nähdä maisemia; taas kerran sanomattoman kaunista koko reilun 30 kilometrin matkan.

Ivalossa vietetään tänä vuonna 150-vuotisjuhlia. Ivalo on Inarin kunnan kaupallinen, hallinnollinen, kirkollinen, liikenteellinen keskus, jollaiseksi se muotoutui varsin pian Inarin kunnan historian alkuvaiheessa jo 1800-luvun lopussa. Varsin vilkas paikka siis. 🙂

Ei kuitenkaan välimaanantaina pakkasmittarin näyttäessä – 34 C.

Tuohon Nellimin tienviittaan liittyen pitää kertoa yksi outo juttu. Tai minusta ainakin on vähän hassua ja outoa, että Saariselkä FB-ryhmässä mm. britit ja keskieurooppalaiset kertoessaan hienosta Lapin lomastaan ja kaikista harrastamistaan aktiviteeteista innokkaina ja ilahtuneita, ainakin muutamat heistä kertovat pettyneensä paljonkin, kun eivät aikeistaan/toiveistaan huolimatta sittenkään päässeet käymään Nellimissä JA NIMENOMAAN Venäjän rajalla.

Aivan kuin se olisi oikeastikin kovin kiehtova nähtävyys tai kokemisen paikka! Me kävimme toissasyksynä Nellimissä, ja siellä Venäjän rajallakin, mutta nimenomaan Nellim me haluttiin nähdä, EMME Venäjän rajaa. Päinvastoin: sen näkeminen ja hyvin konkreettisesti sen tajuaminen, kuinka lähellä se onkaan, oli oikeastaan aika ikävä kokemus!

Ivalosta löysimme tarvitsemamme, ja paluumatkalla mökille oltiin Kaunispään kohdalla vähän ennen kahtatoista. Päätimme ajella Huippu-ravintolaan lounaskahville/kaakaolle. Ja mitä näemmekään! Aurinko! Ilmatieteen laitoksen mukaan kaamos loppuu vasta keskiviikkona 7.1. mutta jo tänään aurinko oli selvästi horisontin yläpuolella. Näin siitä huolimatta, että Nattasten tunturiryhmä on ”välissä”.

Joka tapauksessa kaamos lopuillaan. Olisipa tämä pakkasjaksokin!