Reija

Ei niin hyvä päivä tänään, mutta sentään uudenlainen joululimppu onnistui – uudenlainen siitä tuli, kun ei ollutkaan ruisjauhoja, minkä hoksasin vasta siinä vaiheessa , jolloin piimä oli jo lämmitetty ja hiiva lisätty. Laitoin sitten enemmän hiivaleipäjauhoja ja lisäksi vehnälesettä. Ihan hyvää tuli. Ja meillähän nämä ovat ns. kreikkalaisia joululimppuja, – sekin seurausta ohjeen muuttamisesta puuttuvan aineksen vuoksi. Vuosikymmeniä sitten kumina vaihtui anikseksi, ja se taas tuo mieleen Kreikan [lue: ouzon]. 😀 Alhaalla ohje.

Laatikotkin tein, Pehtoorin avustuksella.

Ja kirjoittelin paperille menut, mitä aion jouluna perheelle tarjota ja vähän aikataulutinkin itselleni, ettei mene säheltämisesti. Meillä on hyvin, hyvin intensiivinen joulun aloitus: aatonaattona ja aattona on – jos terveyttä riittää – vaihtelevasti pieniä ja isoja ruokapöydässä – saattaapi minulla olla vähän touhua, joten pitäisi tarjottavat olla monenlaiseen makuun, menemisiin ja tulemisiin sopivia, että kuitenkin säilyisi leppoisa meininki ja että minäkin ehtisin pienten joulua aistia.

Joulun suklaakonvehtien, karkkien, pähkinöiden ja muun pienen napostelun tarjolle asetteluun ehkä vähän vinkkiä täältä: ”Just Jennys Boards” Ihan mielettömiä tarjottimia, eikö? Ehkä uudenvuoden kekkereihin sopisi  paremmin kuin jouluun? Tänä vuonna ei kylläkään meille [näillä näkymin ollaan kaksistaan mökillä], mutta entäs sinun juhliisi?

Syksyllä tein/yritin tehdä Emmiliinin kastajaisiin herkkuvadin tällä idealla, mutta tulos oli aika surkea [kuten kuvakin siitä]. Mutta ehkä minä vielä kehityn. Ja suolaisista osaisin varmaan tehdä paremman.

Mutta harjoitukset jatkuvat.  Kuusi tai oikeastaan vain viisi yötä enää…

Amaryllis on etuajassa, – toivottavasti jaksaa viikon vielä kukkia.

Joululimppu

Ohjetta voi helposti varioida oman maun mukaan. Tuollaisenakin tulee hyvää. Viime vuosina olen käyttänyt vaaleaa siirappia, ei tule niin tymäkkää leivästä. Mutta nopsasti nämä valmistuu.

Joululimppu

1 l piimää
50 g hiivaa
2 dl siirappia
2 rkl pomeranssinkuorta
½ rkl anista rouhittuna
1 rkl suolaa
8 dl ruisjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja
1 l vehnäjauhoja

Lämmitä piimä. Lisää hiiva, mausteet ja siirappi.
Alusta taikinaan jauhot.
Peitä ja kohota taikina.
Leivo neljäksi limpuksi, ja pistele pinta haarukalla.
Kohota uudelleen. Voitele siirapilla jos haluat (minä en halua: se sotkee) .
Paista 200 asteessa noin 30–40 minuuttia.

Verkkainen päivä tänään.

Jo paljon parempi kuin eilen, – puolitin ( 7 -> 3) lääkkeet, eikä mitään ongelmaa. Lääketokkura jo helpottaa, eikä ihokaan enää polttele, niska, lapaluun seutu ja kaularanka eivät kylläkään ole ihan ”omat”, sattuukin, mutta ohimenevästi.  Puuta koputtaen paljon edellistä kertaa helpommalla tämä tauti tuntuu talttuvan. Toki lääkitys on aivan eri vahva ja aikaisemmassa vaiheessa aloitettu kuin silloin eka kerralla, jolloin kärvistelin pari viikkoa enemmän vähemmän kipeänä, nyt jo viikon jälkeen helpottaa ja voihan tämäkin tästä vielä ryöpsähtää, mutta pieniä puuhastellen, erinomaisen hyvää joulukirjaa (”Uusien alkujen joulukalenteri” ~ sellainen feelgood-kirja, joka ei ole siirappinen eikä ihan ennalta-arvattava) kuunnellen, leppeätuulisessa kelissä käveleskellen päivä on kulunut oikeinkin leppoisasti.

Lenkille en ottanut kameraa kanniskeltavaksi, mikä vähän harmitti, sillä taivaalla oli pitkästä aikaa mahdottoman hienoja helmiäispilviä. Kotiin palatessa otin kameran, palasin ulos ja koetin kotikujalla saada näitä erikoisen kauniita pilviä tallennetuksi.

PS. Tänään kylmäsavulohiskagen testattiin Hönö-leivän (saaristolaisrieska) kanssa. Äänin 2 – 0 oma saaristolaisleipä (reseptini täällä) todettiin paremmaksi vaihtoehdoksi ainakin näin talvella ja joulun alusviikolla. Kesällä vaalea Pågenin vehnäleipä voi olla varteenottettava vaihtoehto. Ja tulipahan todettua, että päivä jääkaapissa ei tehnyt skagen-mössölle ollenkaan huonoa, päinvastoin.

Tervehdys sairastuvalta. Kotoilupäivä tänäänkin.

Minähän en täällä blogissa kovin paljon kurjista asioista kerro, olen koettanut vältellä myös sairaskertomuksia, mutta kun tänään ei ole juuri muuta kerrottavaa, niin sallinpa itselleni kirjailla tänne jotain tästä vyöruusu-toipilaan päivästä. Tai ehkä enemmän siitä, mikä itse kunkin kannattaa muistaa omalla kohdallaan.

Kerranhan (2016) tämä on mulla ollut aiemminkin, joten nyt onneksi ymmärsin vähän aikaisemmassa vaiheessa (neljäs päivä eka oireista) mennä lääkäriin. Olisinpa mennyt jo tiistaina. Kolme ensimmäistä päivää ovat kuulemma ratkaisevia myöhemmän suotuisan toipumisen kannalta. Sairastamisjakson pituus ja oireiden, mm. rakkuloiden määrä, jälkitaudit ja kivun voimakkuus, ovat sitä vähäisemmät, mitä aiemmin hoito alkaa. Oikeastaan outoa, etten tällä kertaa itse jo aiemmin tunnistanut, mistä on kyse.

Tämänkertaisen vyöruusun kukkimisen ajoittumisesta ja puhkeamisesta lääkäri epäili, että sekä reissussa (aika helposti sairastamani) korona, että sen laukaisema stressireaktio (matkan keskeytys etc.) saattoivat vaikuttaa puhkeamiseen.

Ja kuinka ollakkaan juuri tänä syksynä harkitsin vakavasti rokotteen ottamista, mutta se on hirmu kallis (liki 500 €), joten jätin ottamatta. 🙁 Tästä toivuttuani taidan ottaa: on tämä sen verran raastava tauti. Ja uusiutuva, jos on kerrankaan potenut. Tosin sain eilen lääkäriltä reseptin seuraaviin viiteen kertaan! Ja kyllä tämä taitaa tästä… Luulen ja toivon hartaasti, että olen jo voiton puolella tämän kanssa, – semminkin kun on lääkkeet.

Ja sekin vielä, että hyvään välämään tämä tuli: ensin oli reissun (ja koronan!) jälkeen kaikkea mukavaa ja tärkeää tekemistä ja monia, monia hyviä sovittuja kohtaamisia, joita tämä tauti ei estänyt kokemasta ja nauttimasta niistä. Ja nyt tässä ehtii jouluksi hyvinkin toipua. Vahvasti uskon näin.

Sain eilen sellaisen lääkecocktailin (kipulääke/epilepsialääke + viruslääkekuuri), että illalla oli liki taju kankaalla, mutta eipä viime yönä ollut kovia kipujakaan. Aika turra olo on ollut nyt lääkityksen aloittamisen jälkeen, mutta eivät olkapää ja kaularanka kyllä oikein vieläkään siedä mitään ylleen. Nyt päivä mennyt aika hyvin, jotenkin terveenpänä kuin esim. ma – ti. Kyllä tämä tästä. Tästä taudista paranee.

(Artikkelikuvassa lapsenlasten koristelema piparkakkutalo)

Nyt kyllä sattuu! 

Mieleen ja kehoon, isosti.

Tämänkin postauksen kuvat eiliseltä illalta.

Ennen kuin menimme Iin kirkkoon joulukonserttiin kävelimme tovin vanhassa Iin Haminassa Yläkadun ja Alakadun. Olin ajatellut, että siellä olisi enemmän jouluvaloja ja pihakoristeita kuin oli; miljöö kun on muutenkin kovin idyllinen. Siis sellaisenaankin joulun tunnelmaa. Hiljaista ja rauhallista: nähtiin kujilla kulkemassa yksi potkukelkkaileva pieni perhe, kaksi jo hieman vaappuvaa mammaraista, –  yksi autokin tuli vastaan.

Tänäänkään en mennyt hiihtelemään, aika kylmää on ja huomenna vielä kylmempää. Nyt kun kulkeminen, tapaamiset, menemiset, asioinnit ja asiat reissun jälkeen on eletty ja hoideltu, on ollut hyvä kotoilla.

Eilen kävin myös hakemassa influenssarokotuksen. Aika oli varattu myös koronapiikkiä varten – sitähän en ennen reissua saanut vaikka yritin. Eilen olisin saanut, jollen olisi kertonut sairastaneeni sen jo Espanjassa. Hoitajat kertoivat että nyt on ainakin Oulun seudulla ihan hurjasti tautia (nimenomaan koronaa, ei influenssaa) liikkeellä. Ja sellainen uusi tieto, että jo kolme kuukautta koronan sairastamisen jälkeen saa hakea rokotukseen, – aiemminhan piti olla puolen vuoden väli. Ehkä siksi, että nyt kuitenkin kyse tehosteesta.

Eilen sain viimeisetkin Andalusian reissun kuvat editoiduksi ja kuvallinen matkakertomuskin on nyt valmis.  En laitellut kuvien yhteyteen kuvatekstejä, mutta tässä muutama tärppi kuviin. Sanallinen matkakertomus on tässä blogissani.

Paljon miljöökuvia, arkkitehtuuria, – taas kerran liian vähän ”tuokioita”, ”hetkiä”, ”tunnelmia” mutta joka reissulta ja arjesta sellaisia otoksia on yhä enemmän. Hiljalleen opin.

…  jos istahdat ja katsot (mahdollisimman isolta näytöltä luonnollisesti) kansiot läpi, pääset ehkä nauttimaan Andalusian auringon valosta, vanhojen kaupunkien kujien ja katujen tunnelmasta, näkemään eri uskontojen ja hallitsijoiden vaikutuksen arkkitehtuuriin, näkemään, kuinka valta ja vauraus, myös raastava kilpailu niistä, ovat alueella jättäneet jälkensä kaupunkikuvaan, sen kirkkoihin ja rakennusten fasadeihin. Kaupunkien historialliset keskustat turisteineen tuli kuvatuksi aika perusteellisesti, – kaikkiaan julkaistavia kuvia taitaa olla yli 400. Muutamat kuvat Cordobasta matkaseurueen yhteiseltä kierrokselta ovat Pehtoorin ottamia, – silloin mie olin kipeimmilläni hotellissa yksikseni.

Erityisesti Granadan ja Alhambran kuvissa näkyy, kuinka Iberian niemimaan eteläosissa oli marraskuun puolivälissä kaunis, kirkas ruska. Se oli meille tämän vuoden kolmas ruska: ensin Lapin mökillä, sitten kotona ja Helsinki-Järvenpäässä ja sitten kolmas vielä Espanjassa. Aurinko paistoi, aamuisin + 10 C, illansuussa + 20 C, ei sadetta, ei tuulta, ei hellettä. Ihan paras kiertomatkasää.

Siellä täällä kuvieni joukossa on, tälläkin kertaa, kuvia kaivojen kansista ja katukiveyksistä. Mikä lie fiksaatio, ei sentään  fetissi?  –  sekin on?  – Joka tapauksessa on joku ihme tarve kuvailla niitä ympäri maailmaa. Mutta monet niistä ovat kyllä kauniita, liki heraldisia, yhdenlaisia ”vaakunoita”. Näyteikkunoita, paikallisten ruoka- ja herkkukauppojen ikkunoita kuvailen usein, tällä kertaa lastenvaatekaupat pysähdyttivät tavallista useammin.

Yksi erikoinen matkamuisto kiinnitti huomioni. Eikö Espanjan inkvisitio (Isabellan ja Ferdinandin perustama oikeushallinnollinen laitos, jotka etsi, tutki, tuomitsi, kidutti ja tappoi vääräuskoisia ja harhaoppisia) ole vähän outo matkamuistoesineiden aihe. Inkvisition voimin muslimit ja juutalaiset karkotettiin maasta tai pakkokäännytettiin katolisiksi. Yli kolmesataavuotinen (1478 – 1830-luvulle asti) inkvisition aikakausi ei ehkä ole yhdistyneen (1492) Espanjan historian kunniakkaimpia vaiheita, mutta silti jokaisessa turistiputiikissa näitä huppupäisiä figuureja oli myynnissä. Sitäkin minä ihmettelin…

[EDIT 14.12.  HUOM. Katso alla kommentti ja siitä linkki artikkeliin, jossa kerrotaan näiden huppupäisten Nazarenojen selitys, joka ei liity mitenkään inkvisitioon!]

Toisaalta esimerkiksi Kolumbuksen figuureja tai paljon mitään muutakaan häneen liittyvää turistikrääsää en juuri nähnyt. Kolumbuksen haudan (jossa on ehkä vain osa Kolumbusta, toinen osa on ehkä Dominikaanisessa tasavallassa, ks. tarkemmin täältä) Sevillan katedraalissa kyllä näin, – ja Granadassa muistomerkin, joka kuvaa tapahtumaa, jossa Isabella lähetti Kristofferin reissuun.

Emme ostaneet inkvisoottereita, emmekä paljon muitakaan tilpehöörejä, emme edes herkkuja, yleensähän ne hankitaankin reissun viimeisenä päivänä, mutta meillähän oli vähän erilainen se loppuloma… Mutta onneksi pari jääkaappimagneettia oli jo aiemmin hankittu (Frigiliana ja Sevilla); tosin Gibraltarilta olin aatellut ne vasta hankkivani. No, mutta pakastimen oveen mahtuu vielä…

PS. Kansikuvassa on maalaus kotimme seinältä. Se on ollut paikallaan ainakin 10 vuotta. Olli Joen maalauksen nimi on ”Andalusian valo”. Nyt tiedän, miltä se oikeasti näyttää, nyt taulussa on jotain omakohtaista. Jossain Granadan ja Sevillan välissä tämä valo on. Luulen niin.

Nyt katsellaan taulusta ja kuvista Andalusian valoa.

Kuvareissulle pääset  tästä.