Vamos*, matka jatkuu. Granadassa sunnuntaiaamuseitsemältä katselin yöelämästä palaavia nuoria pikkuruisen parvekkeen suojasta.

  • vamos, = mennään, anna mennä, vauhtia

Yksi poikaporukka parkkeerasi pitempääkin siihen kohdalle. Kannustivat varsin äänekkäästi kaveriaan nousemaan nuupahduksen tilastaan.

Noh, pojat pääsivät liikkeelle, ja mekin kunhan päivä valkeni. Kuten jo eilen, myös tänään menin ihan bussin perälle, ja vieläpä maski naamalla.

En ryhdy tähän luettelemaan niita kaikkia voimasanoja ja itkuisia ajatuksia, joita tässä on eilen ja tänään tullut pintaan. Minulla on nimittäin flunssa! Eilen alkoi nuha, illalla jo lämpöä ja kurkun karheutta. Ainakaan testi ei näytä koronaa, ja aika tavissyysflunssalle tuntuu, mutta! Pandemian aikana on opittu: ”Pysykää kotona (ei edes mökille saanut lähteä!!), älkää tavatko ketään (ei edes lapsenlapsia, vaikka kyllä me tavattiin 😉  ), turvavälit käyttöön, pysykää karanteenissa pienempienkin oireiden vuoksi” ‐ajatustapa teki olon vaikeaksi ja sai tänään miettimään sydän syrjällään,  ”ettenhän vaan ole jo oireettomana tartuttanut kanssamatkustajia, entä jos tämä on sittenkin korona!!”

Entiseen maailman aikaan tämmöisessä romuskassa painuttiin töihin pakaten taskut täyteen Vick’siä, nenäliinoja, lätkä Buranaa ja paketti Strepsilsiä. Ainoa huoli oli, ettei nyt vaan opetus tai raporttien teko peruuntuisi tai myöhästyisi. Mutta nyt huoli muiden ja oman matkan tulevista päivistä paljon isompi kuin taudin oireet.

Ja bussimatkalla pystyin kyllä nauttimaan matkanteosta yllin kyllin, maskin käytöstä ja sentuomista ikävistä muistoista huolimatta. Mutta maisemat, ennennnäkemättömiä, uusia, odotettuja. Parinsadan kilometrin matkalla oli oliivilehtoja. Silmän kantamattomiin oliivilehtoja. Lähes asumatonta kumpuilevaa ja vuoristoista maisemaa, jonka yllä sinitaivas ja Andalusian aurinko korkealla ja lämmittävänä.

Taukopaikalla piipahdin vessassa minäkin, ja mitä merkillistä siellä eteisessä olikaan! Parfyymiautomaatti!

Pysähdyspaikan jälkeen, noin 50 km ennen Cordobaa maisema vaihtui peltomaisemaksi,  kynnöt oli tehty, jossain jotain oraallakin. Auringonkukkia? – Ainakin vehnää ja maissia täällä kuulemma viljellään. Elokuussa on varmasti erinäköistä.

Kunhan puolenpäivän jälkeen saavuimme kohteeseen, kävelimme muutama sata metriä bussilta hotellille (kuva vasta iltkävelyltä palattua) (NH Collection Amistad Cordoba -hotelliin), joka on ihan vanhan kaupungin kupeessa. Laukuthan tuodaan hotellin/Olympian toimesta perille, joten saattoi keskittyä ihailemaan kaunista puistoa matkan varrella.

Ja katsoin parhaaksi, vaikka kipeää tekikin, jäädä hotellille huilimaan.

Laittelin kameraan automaattiasetukset kohdilleen ja muutamin saatesanoin kehotin Pehtooria toimimaan kuvaajana tänään. Hänhän lupasi ja lähti porukan yhteiselle lounaalle, tutustumaan vanhaan kaupunkiin (sekin on maailmanperintökohde) ja Mezquitaan (taipuukohan se noin?). Ja hyvin oli homman hoitanut. Monia, monia kymmeniä kuvia muistikortilla.

Minulla ajatuksena lepäillä tämä tauti ohi. Melkein viisi tuntia huilinkin, otin aurinkoa 😀 hotellihuoneen ikkunan äärellä, kuuntelin äänikirjaa, purin kuvasaaliita, torkahdinkin. Ja mietin löytyisiköhän jostain omista hyllyistä tai divareista Asterix Hispaniassa. Jotenkin alkoi kiinnostaa…. 🙂

Videoklipillä kuva auringonottopaikastani kohti naapurustoa: sunnuntaina naapurikorttelin pyykit, lukuisat antennit (ei ole vielä valokuituja, eikä kaapelitelkkaria) sekä muurin takaisten patioiden äänet. Selvästikin siellä oltiin isommallla porukalla lounaalla. Ja kirkonkellot!! niitä olen kaivannut. (siis äänet päälle videoon).

Patioista puheenollen. Juuri täällä ne ovat The Juttu! Vuosittain järjestetään kilpailuja kauneimpien (yksityisten sellaisten) valitsemiseksi, avoimien patioiden päiviä ja ne ovat paikallisiile tärkeitä monin tavoin. Joskus olen täällä blogissa kirjoitellutkin siitä, miksi Suomen muissa kaupungeissa on kesäisin terasseja ja Oulussa on patioita. NYT ollaan siis asian, nimityksen, alkulähteillä.

Kunhan Pehtoori illansuussa päivän retkeltä palautui, hän lupautui järjestämään minulle ”Private Tourin” vanhassa kaupungissa, ja jonnekin tapaksille teki  mieli. Hunajatee ja mandariini eivät olleet juuri oloa kyllättäneet, siis nälkä! Löysimme pienen tapaspaikan, kolme keskikoskoista lautasellista niitä jaettavana ja maistuihan se albarinhokin. Ihan terve olo!

Ehkä Pehtoorin historiapläjäykset (kuten näitä asioita perhepiirissä nimitellään) eivät olleet ihan niin pitkiä ja perusteellisia (onkos se hyväkin asia? :D) kuin minun perhepiiriä rasittaneet ja riemastuttaneet jutut, mutta hyvä yhteenveto joka tapauksessa.

Tässä Privat Guideni kertoo appelsiinipuun merkillisistä ilmiöistä.

Aikamme tepastelimme, löydettiin tapaspaikka, ruoka ja viini maistuivat hyvältä, albarinhokin, etten sanoisi espanjalaisilta, flunssasta huolimatta! Ihan terve olo!

Moskeijakuvaan sattui sopivasti sellainen tähtitaivas kuin näille huudeille marraskuun iltana kuuluukin. Buenos tardes.

 

2 Comments

  1. Harmi tuo flunssa! Mutta jospa se johtuisi vain ilmastonmuutoksesta, lentokoneesta, hotellihuoneen ilmanvaihdosta ja – viilennyksestä.

    Nämä ovat minulla usein aiheuttaneet flunssaoireita matkoilla. Niin tälläkin meneillään olevalla. Nyt onneksi olen jo parantunut.

    Hyvää jatkoa matkalle ja toivottavasti olosi kohenee!

    1. Kiitos, Taije. Toivotaan paranemista, jo sitä kohti. En kyllä osaa sanoa mistä tämä tuli ja aika puskista. Ryhmämatkalaisena ketuttaa ja huolettaa muidenkin puolesta. Kohta kuitenkin ulos kävelylle ja moskeijaan….maskin kans.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

You might also enjoy: