Siinä on on juhannaaaton lounashetki.
Piti oikein käydä äsken puronrannassa lavastamassa tämä otos (klikkaamalla kuva suurenee).
Ihanaa Juhannusta koko Valokuvatorstain väelle!
Tämä taivas, tämä maa
Kello on kymmenen. Ja Hangasojalla paistaa. Tästä tuvan ikkunasta kuvatessa näyttää nyt juuri tältä (klikkaa kuvaa, näen avautuvan näkymän paremmin):
Rovaniemen jälkeen ei juuri liikennettä, Vuotson jälkeen poroja. Eikä ollenkaan kulleroita tienvarsilla, ei vaikka niitä viimeiset viisi juhannuksen seutua on tapana ollut olla.
Kunhan saimme kassit puretuksi (sen jälkeen kun nuoriso ilmoitti tulevansa tänne, olen keräillyt ruokaa kasseihin ja kylmälaukkuun, Rovaniemellä käytiin vielä kaupassa, niin että pienen komppanian, tai ainakin joukkueen, voisin aika keposesti muonittaa) sytyttelimme tulet puron rantaan.
Istuskelimme. Tämä taivas, tämä maa … ei tätä voi kertoa, tämä täytyy elää…
Mökki mielessäin
Tytär pisti aamulla tekstarin: ”Soita kun ehdit!” Juuri ja juurihan minä nyt ehdin yliopiston aamupäivän raukeasta työrupeamasta hellittää sen verran, että tyttärelle soitan. Kyseli, jotta passaisko jos sittenkin poikaystävänsä tulisivat mökille. Pariksi yöksi vaan kun töistä ei ole vapaata, mutta voitaisko tulla?
– Voisitteko?
Ei mitään mukavampaa olisi voinut soittaa! Voi kuinka iloinen olen kun tulevat!
Tässä olen vähän pakkaillut, ruokaa lähinnä. Ja sitten tulostellut kuvia – kamarin seinän kehyksiin vielä pitäisi jotain kuvia laitella. Selatessa kuvakansioita löysin kuvan noitarummusta joka on Myötätuulen (uuden mökin) seinällä ja jonka eksnaapurimme toivat meille tuliaisena käydessään mökillä. Naapurin isännän veli tekee näitä puhdetöinä, matkamuistoiksi. Suurenee klikkaamalla.
Keksimme teetättää rummun kahdesta kuvioista takorautaiset ”reliefit” mökkien ulkoseiniin. Tuulentuvan nurkassa on tuo vasemmanpuoleinen ja Myötätuulen puronpuoleisella seinällä toinen. Kuinkas moni tietää mitä symbolit tarkoittavat?
Joka tapauksessa noita kohti huomenna, loman aluksi Hangasojan hiljaiseen pihapiiriin, tuntureille ja tupaan.
Hyviä uutisia ja jo lähdön tunnelmaa
Hieman hoppupäivä. Ja helpotuksen päivä! Kummallista, miten huoli olikin iso. Tai onkos se nyt niin kummallista?
Pienempi (paljon), iso asia on, että minulla on lyhyempi tukka kuin vuosikausiin. Keventää, kuulemma. Hyvä, että keventää. Mikään muu ei kevennäkään. Muutoin olenkin tänä keväänä hävinnyt ikiaikaisen, jokavuotisen taisteluni kilojen kertymistä vastaan kuus nolla! Yleensä edes alkukesästä kukkamekko on tuntunut mukavalle. Nyt ei tunnu edes alkukesästä. Ja loma ja herkuttelu alkaa vasta ylihuomenna!
Tänäänkin tosin herkuteltu. Kahden viikon päästä ollaan Roomassa, ja niissä merkeissä tänään mukava meeting, ja hieman herkuteltiin. Ainakin espanjalaiset mansikat olivat hyviä. Oikeesti. Ja matkani onnistuneiden macaroonsien leipomiseksi on jo pitkällä. Kyllä se tästä.
Ja tämänkin, tulevan matkan kanssa, näiden matkaan lähtevien kanssa: pitää nauttia matkalla olosta, eikä vain varrota perille pääsyä. On mukava jo suunnitellla ja odottaa matkaa…
Vähän kummallinen sunnuntai
Yön unet painavat päivässäkin. Minullakin.
Iltapäivällä kuitenkin selkeni. Ja parasta oli että opin taas jotain.
Monta tuntia koneella… ”taiteillen”
.. ja varovasti aloittelen kauan haaveissa ollutta kotisivusto-projektia. Alkua on jo: Klikkaile.
__________________
Johtuukohan se iästä, että pidän yhä enemmän vihreästä. Sininen saa väistyä? Ei vielä.
Veistoksellinen lauantai
Poikkeuksellisen pitkän yöunen jälkeen leppoisa aamiainen ja sitten pitkälle (pyörä)lenkille. Oulu on hyvä kaupunki, se pitäisi muistaa. Löysin kameran kanssa paljon uusia puolia kotikaupungista. Kerrankin aikaa ja halua pysähtyä kameran kanssa Sanna Koiviston ”Ajan kulku” – veistoksen viereen. Kaupungintalon takana olevan 32 pienoisveistoksen sarjasta koostuvassa teoksessa on aina jotain uutta. Siinä on Oulun historia Kaarle IX:stä tähän päivään, viimeinen hahmo on Martti, pieni poika katsomassa tulevaisuuteen.
Siinä levollisen lauantaiaamun rauhassa kuvatessani veistoksen viereen tuli perhe (virolainen, ?), ja perheen poika halusi Martin viereen.
Hupisaarilla olin aika kauan.
Ja kun päivä oli alkanut veistosten parissa, sain kotiin palattua houkuteltua (lähettäiskö käymään Taidemuseolla? – lähetään vaan. …) pehtoorin mukaan.
Monta pientä näyttelyä. Naivistit saavat hyvälle mielelle. Tuomas Mäntysen maalaus Pienet pyhät viehättivät erityisesti. Samoin kuin Kaarina Alstan Pingviinit sukeltavat. Ja Alstan toinen pieni taulu Lautalla. Se vaan oli niin hauska. Ajattelimme lähteä katsomaan myös Oritkarin satamasa olevaa maailman suurinta purjepaattia (Sedov) mutta jonot olivat niin pitkät, että skippasimme jutun ja ajelimme kotiin. Katsomaan prinsessahäitä. Monarkismi rulettaa (mitäs jos Suomen sota olisikin päättynyt toisin?) … Rakkausavioliitot rulettaa… Enkä paljonkaan kyynelehtinyt … 🙂
Viikon lopulla
Pitkästä aikaa sain tänään artikkelin lähtemään julkaistavaksi. Pienen mutta kuitenkin. Siitä tuli pieni hyvä tunne. Ja mietin, kuinka hyvältä se on aina tuntunut, kun on saanut jonkun projektin valmiiksi. Tarkastettavaksi, lehteen, historiatoimikunnalle, painoon, seminaariin, – saanut jotain valmiiksi. Vaikka eiväthän ne koskaan ole ihan valmiilta tuntuneet, mutta että pois käsistä. Viime aikoina näitä tuntoja on ollut kovin vähän. Mutta siis tänään juttu lähti. Ei turha arkistoreissu, siltäkään osin 🙂
Nyt kun työviikko on ohi, on taivas pilvessä. On onneksi vielä lämmin, eikä sada. Vielä. Huomenna sataa. On kolmas viikonloppu peräkkäin kun meillä ei ole minnekään menoa, eikä ketään kutsuttuna syömään. Näin ei käy usein (paitsi tammi-helmikuussa, jolloin minulla on luento). Varsinkaan kesällä. Heinäkuun lopusta elokuun loppuun onkin sitten kaikki viikonloput jo enemmän tai vähemmän varattuna. Hyvä niin. Kesällä on aikaa ystäville, on aikaa juhlille, on aikaa kokeilla uusia ruokia. On loma.
Nytkin jo melkein. Kun kerran ei paista, olen surffaillut. Värkkäillyt kuvia, tehnyt töihinkin uuden valokuvakollaasin ja alla ”Puutteenperä kerran kuussa” -sarjaan täydennys.
Monethan tietävät merkillisen viehtymykseni erikoisiin nimiin. Keräilen niitä edelleen. Ilahdun jokaisesta uudesta erikoisesta nimestä, postitelkaa vielä jos kohdalle sattuu, kiitos vain. Nimiin liittyen eksyin Kauppalehden sivuilla blogiaan pitävän Esa Helanderin ”Nimet kertovat” -artikkeleihin. Kerrassaan mainioita juttuja. Suosittelen: täältä löytyvät.
Maahengen puutetta
Suomalaisen talonpojan perikuvana on pidetty Runebergin luomaa Saarijärven Paavoa, joka oli ahkera, pyyteetön ja Jumalaa pelkäävä. Myös Sakari Topeliuksen maailmankuvassa ja sitä kautta suomalaisille välittyneessä kirjallisessa kuvassa talonpoikaisen rahvaan luottamus esivaltaan ja Jumalaan oli ominaista. Kirjallisuuden kuvaa suomalaisesta talonpojasta maahengen elähdyttämänä, ahkerana ja rehellisenä miehenä jatkoi Santeri Alkio 1890-luvulle sijoittamassa romaanissa Pyydysmäen Erkki, joka
– – rakasti kotoista ruispeltoa. Se oli hänestä pyhä ja ihana – –
– – ruispellossa, kun sen tähkäpäät täyteläisinä ja kellahtavina aaltoilivat tuulessa elokuun aurinkoisena päivänä, oli jotain niin lumoavaa, ettei mikään muu suomalaisen maamiehen tunne voinut sille vertoja vetää.
Minun mielenliikkeeni ovat olleet kovin kaukana näistä suomalaisten talonpoikien mieltäylentävistä tunteista kun olen ollut maatöissä! Minua ei elähdyttänyt maahenki, eikä edes ajatus elokuussa ”vihannoivasta” kasvi-, kukka- ja yrttimaasta saanut minua romantisoimaan takapihan muutaman vaivaisen neliön kylvöpuuhia. Sääsket, kompostin viereen pesänsä laittanut vihainen varispariskunta, ja taas sääsket saivat kihisemään kiukusta. Eivät Runeberg ja Alkio kirjoita mitään sääskistä!
Samaa mietin kun eilen sain luetuksi Sillanpään 1930-luvulla ilmestyneen Ihmiset suviyössä. Ei ollut Sillanpäänkään kesäyössä sääskiä. Muutoin aika viehättävä ”minun aikakauteni” opus, tutkimusaikakauteni miljöö ja mentaliteetti siinä on kovin elävä. Ja niin kovin erilainen kuin Sillanpään Hurskas kurjuus, joka oli minulle aikanaan ravisuttava lukukokemus.
Jollei Sillanpäänkään kesässä ole sääskiä, niin Rantapellossa on! Nekin ovat saaneet minut kovin matkakuumeiseksi (mistä osoituksena mm. blogiasun muutos, mihin on vaikuttanut myös välähdykset Etelä-Afrikasta… taustakuva, otsikkokuva ja valokuvatorstain kuva siis sieltä) ja kaipaamaan mökille. Viikko enää…
Töissä alkaa olla todella motivoitumisongelmia. Tosin tänään taas niitä pieniä onnenrippuja kun oli publiikkipäivä: valmistuneita kandeja ja maistereita kävi heittämässä hyvästit ja kiittelemässä, … On se vaan mukava kun käyvät heippaamassa. On se. Ja vähän haikeaakinhan se on.
Valokuvatorstai: matkan varrella
Hyväntoivonniemi Afrikan eteläkärjessä on monen matkan varrella. (klikkaamalla suurenee)
Se on ollut monelle purjehtijalle myös matkan pää: lännessä on kylmä Atlantti ja idässä Intian valtameri ja niiden merivirtojen kohtaaminen saa aikaan merireitin myrskyisyyden.
Yli 500 vuotta tämä vaikuttava paikka on ollut eurooppalaisten merenkulkijoiden matkan varrella.
Ja varmasti nyt jalkapallon mm-kisojen aikana monen turistin matkan varrella.
Eilisen jälkeen
… nukutti huonosti. Ylikierroksia. Ja sitten töissä väsytti kovasti.
… moni kävi kiittelemässä. Työpaikalla oli rento ja raukea fiilis.
… minun taidehistorian opintoni ovat edistyneet merkittävästi 🙂
… ruokaa jäi niin paljon, että kun roudasin ne duuniin, saatiin rääppiäisistä monelle lounas.
… yhden kirjaprojektin kustannusasia on saatu kuntoon.
… läksiäiset yhdelle työkaverille saatu kunnialla ja hyvällä mielellä järjestettyä.
… päivällä kahvilla käytiin vielä tietokilpailun jälkipeliä. Tuli todettua, että professoreillekin ”tenttikysymyksiin” vastaaminen on Suuri Juttu.
Piknik-visailun voisinkin laajentaa tänne blogin puolelle.
Eilinen kisa on kokonaisuudessaan LINKIN TAKANA (pdf-muotoisena).
Ne, jotka haluavat, voivat osallistua kilpailuun. Eilisessä kilpailussa olleet musiikkinäytteet ja juustotaisting on tietysti näin sähköisessä mediassa vaikea järjestää, samoin kuin estää lunttaaminen (lue: googlettaminen), mutta jos haluat voit lähettää vastauksesi minulle (tuulestatemmattu (at) gmail.com) tai toimittaa vaikka paperipostissa (yhteystiedot löytyvät tuon ”kisalinkin” takaa).
Kilpailun sääntöihin kuuluu, että jokainen osallistuja vastaa ilman apuvälineitä (ja vannoo niin tehneensä :)).
Vastaukset on oltava minulla 30.6.2010. Voittajalle toimitan pullon kuohuvaa tai suklaarasian.
Järjestä juhannusvieraiden kanssa kilpailu? Osallistukaa porukalla!
Onnea kisaan 🙂
____________________________________
Kilpailuidean saa pölliä. Niin minäkin olen tehnyt. Jos niin teet, kerro, miten sinun ehkä vähemmän historia-alan ihmisiä käsittävä kesävierasporukkasi homman hanskasi.