Reija

Siinä vaiheessa

1) kun istuu kokouksessa ja katsoo kahdeksaa kollegaansa ja kuuntelee heidän sanomisiaan ja alkaa rakentaa mielessään muistipeliä: miettii, ketkä olisivat pareja jos olisivat muistipelin kortteja. Olisiko kehonkieli (minä-ainakin-istun-kädet-tiukasti-rinnuksilla-jokaisen-uudistusasian-kohdalla) ratkaiseva tekijä? Tai jos pareja olisivatkin ne, jotka sanovat vähän joka asiaan, että hyvä idea, mutta saisinko vielä sanoa ja sanomisellaan kääntävät alkuperäisen ”hyvän idean” päinvastaiseksi. Entäs eivätkö nekin olisi  pari, jotka eivät sano kahden tunnin kokouksessa yhtään mitään (vapaaehtoisesti ainakaan)  ja jotka koettavat koko ajan olla kuin eivät olisi olemassakaan. Tai jos parit tulisivatkin kaljuista, alkavista kaljuista, kaunishiuksisista ja mitäänsanomattomista hiuskiuhkuroista?

2) kun laskee lukukaudessa vielä luettavana olevien opinnäytetöiden ja artikkeleiden sivumääriä

3) kun työyhteisössä ihminen (mask.), jota olet aina pitänyt neutrina ja jonka olet ajatellut ajattelevan itsestäsi samalla tavoin, sanoo että oletpa tänään kaunis ja että tuo jakku pukee sinua (vaikket ole yhtään sen kummoisimmissa vermeissä kuin normaalistikaan)

4) kun ”Sulkeuduttuaan ympyrä on ummessa” (Merimaskulainen sananlasku, ettekö tienneet että on? – outoa :)) luennoin huomenna ”kotiyliopistossa” ensimmäistä ja viimeistä? kertaa onnikkaliikenteen historiasta. Olen luennoinut siitä Helsingissä, vastikään Tampereella, vuosikymmeniä sitten Turussa, museoyhdistyksessä, Kuusamon kesäyliopistossa, Ylivieskan kansalaisopistossa, mutta en koskaan ennen omassa pestissäni. Huomenna luennoin. Hassua.

…

Siinä vaiheessa joku asia on muuttunut tai muuttumassa. Nyt on enää vain mietittävä, että onko muutoksen suunta myötäinen vai vastainen?

Tytärkö toi lämmön tullessaan? Molemmat (tyttären paluu ja lämpö) asiat hyviä.

Paljon muutakin hyvää tänään. Sain kukkakimpun. Opiskelijoilta (tarkkaan ottaen Humanistiselta Killalta). Kukkiin liittyi kaikenlaista muutakin,  niinkin paljon, että jutusta tehtiin tiedote yliopiston ”Suureen jakeluun”. Tarkoittaa sitä, että tänään iltapäivällä  koko yliopiston yli kymmentuhantinen opiskelija- ja henkilökuntaväki sai linkin, jonka takana kerrotaan, että jään tänä vuonna eläkkeelle. Sama juttu on yliopiston etusivulla (nyt jo sentään korjattuna) kaikkien luettavissa vieläkin. Työkaverit ehtivät kuitenkin jo onnitella eläköitymisestä.

No eihän se ihan noin mene. .. Se kukkakimppu ja pokaali (malja) ja muu kyllä lämmittivät ja saivat tuntemaan, etten sittenkään ole aikaani hukannut työssäni. Että joku (lue: opiskelijat) tajuaa, miksi käytän ison osan viikostani puhumiseen. Hyvä hyrinä (tiedättehän maailmankirjallisuuden klassikkoteoksen, jonka A. A. Milne on kirjoittanut? siinä puhutaan hyvästä hyrinästä, paljon) tähän kohtaan. Oikein hyvä hyrinä. 🙂

Duuniin liittyvää hyvää on myös, että olemme saaneet yhden isohkon projektin valmiiksi. Historiatieteiden opiskelijoiden työstämä julkaisu Havina ehti juuri kolmanteen vuosikertaansa; aihepiirit liikkuvat antiikista nykypäivään ja Suomesta maailmanhistorian mittaan. Samalla julkistimme uuden ulkoasun joka on kyllä klikkaamisen väärti.  Teille, hyvät blogini vakiovieraat, lehden (kansi)kuvituksessa saattaa olla jotain tuttua 🙂

Hyvää tänään on ollut myös se, että ensi kevään lomamatkan kohde alkaa hahmottua, että olen ehtinyt lukea lauantain (katsotaan vain: lauantai on hurjan lämmin ja hieno päivä koska meitsi viettää duunia, sisätiloissa tutkijaseminaarissa) seminaarin kaikki työt.

Hyvä päivä? Söimme – ottaen huomioon, että on torstai – vallan hyvin. Hyvää, että tytär oli ruokapöydässä. Alan toistaa itseäni. Nyt lähden ulos. Hetkeksi. Tekee hyvää.