Reija

Tänään reissun kohokohta. Ainakin minulle. Kiinan muuri. Aamusella varhain lähdettiin ajelemaan kohti koillista, ja paikkaa josta voisimme nousta Kiinan muurille. 6000 km pitkä puolustusmuuri (mongoleja/barbaareja vastaan) on rakennettu kahdentuhannen vuoden aikana. Enin osa Ming-dynastian kaudella (meidän keskiajan loppu ja uuden ajan alku eli 1300-luvulta 1600-luvulle).

Sää suosi, tänäänkin. Matka bussilla kohteeseen, josta nousimme cabinilla muurin kupeeseen, kesti reilun tunnin. Cabinilla nousimme 800 merenpinnan yläpuolelle: sininen taivas ja hyvä hengittää. Ei ihan itsestäänselvyys näillä leveysasteilla ja korkeuksilla.

Meille annettiin puolitoista tuntia aikaa, olisihan niitä ollut ”osta-dollarilla-kaksi-T-paitaa”-kojuja yllin kyllin, mutta me lähdimme naantalilaisten (vmp:n vmp :)) kanssa kävelemään – tarkoituksena edes vähän liikkua… pian tavoitteeksi tuli ehtiä kavuta kohdasta 14 kohtaan 20. Edestakaisin nelisen kilometriä ja nousua 800 -> 1000 mpy.

Meidät iloisesti yllättänyt lämpö pisti kuorimaan kamppeita melkein jokaisen vartiotornin kohdalla. Puolivälin jälkeen joukkoomme liittyi vielä neljän hengen vahvistus. 

Kuvassa kaukana näkyvä vartiotorni oli kohta, johon asti nousimme. Loppupätkä oli jo vaarallistakin, ainakin sieltä laskeutuminen. Portaiden jyrkkyys pisti pysymään tarkkana. 

Ruskaa oli, vuoria oli, oli tunne,  että vain kerran elämässä voi jotain tällaista kokea. Oli niin hyvä tepastella. Eikä mitään rajaa keskinäisellä kehumisellamme. Noin nelisen kilsaa ehdimme ruskaisessa Kiinan vuorimaisemassa ”patikoida”. Ding, ding hao! Oikein, oikein hyvä. 

Paluumatkalla Beijingiin kävimme cloisonne-tehtaassa ja myymälässä: sinnehän ne silmälasirahat sitten jäivät. Tuli ostetttua arvokas maljakko.

 Työntekijöiden pajoissa tulimme miettineeksi työergonomiaa… ja ehkäpä vähän feng suitakin. Tosin pehtoori hoksasi, että jokaisessa tällaisessa kopperossa oli kaikesta – ainakin näennäisestä  – sotkusta huolimatta myös yksi viherkasvi.  

Iltapäivällä meille tuli ohjelman muutos: no mutta eihän se ollut ongelma! Ei millään muotoa Kung fu -show olisi meidän juttu. Siispä täsmäisku aika lähellä olevaan Shopping Mall´iin, jossa emme kauaa aikaa tärvänneet. Sieltä käveleskelimme lussakassa säässä ja palasimme hotellin lähelle: Hard Rock Cafe  on ihan vieressä. Nehän ovat meidän reissujen ”must”- juttuja. Treenipaita, nuorison tuliaiset tai opiskelijapilheiden pukukoodiin sopiva T-paita on tullut hankittua Roomasta, Barcelonasta, New Yorkista, Pariisista…. Ja nyt on sitten Beijing-paidat Toppilan kuntosalilla yllfpidettäviksi. 🙂

Vihdoinkin pääsin sitten myös kunnon kauppaan. Supermarkettiin, joka oli Lufthansa-centerin alakerrassa. Hämmästelimmepä melkoisesti viinihyllyjä; mm. Pichon Lalande (ks. 15.10. postaukseni) oli hyllyssä useampanakin vuosikertana… No ei mitään ilmaista täälläkään. Ja Palmeria ja … Vaikka ja mitä. Eipä sitten hankittu kuin yösuklaita ja vettä…

Ja sitten illallisen aika. Halusimme jotain muuta kuin turistiruokaa… ja menimme Centerin alakerrassa olleeseen korealaiseen Soraboliin, jota matkaoppaassa kehuskeltiin. Eipä turhaan kehuskeltu. Paikka oli ihan täynnä, eikä ihme. Ruoka oli hyvää. Kimschiä vihdoin sitten söimme. Kahdessakin eri muodossa, ja yllätys; mereneläviä. Kylläisinä elämämme ensimmäisestä korealaisesta ruokapöydästä nousimme.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin … Huomenna taas paljon mukavaa tiedossa. 

Villihanhipagodi oli päivän ensimmäinen kohde. Aamuruuhkassa ajelimme puolisen tuntia, yritin täydentää kulkuneuvokuvasarjaani. Varmasti satoja kuvia pelkistä mopoista, skoottereista, linjureista, polkupyöristä, riksoista, lavamopoista….  

Villihanhipagoda oli yksi rumimmista, mitä koskaan on nähty, mutta eipä sillä väliä, sillä kuulimme (ohi virallisen opastuksen, ;)) kerrassaan mukavan tarinan vuodelta 1999. 

Pagodaan tutustumisen jälkeen pääsimme kalligrafia-kurssille. Opettajana oli paikallisen lukion englannin opettaja, joka teki vapaaehtoistyötä buddhalaistemppelin ja taideopiskelijoiden hyväksi. Vallan mainio opettajahan hän oli. Näytti miten Suomi kirjoitetaan (kukka, orkidea, maa)  ja kertoi kaikenlaista kanji-merkeistä.

Taidan tuntea yhden, jollen parikin, jotka olisivat olleet todella innoissaan ko. paikassa. Meistä reissulaisistakin se oli vähintääkin kelpo lisä reissun ohjelmassa.

Pagoda-alueelta siirryimme yhteen Kiinan muslimien suurimmista alueista. Kovin näyttivät moskeija ja minareetti erilaisilta kuin niissä arabimaissa (Marokossa tai Dubaissa) joissa on käyty. Alla minareetti.

Muslimikortteleissa oli juuri lounasaika meneillään, katukeittiöitä ja ruokaputiikkeja tuli katseltua ihmetellen. Taas kerran ihmetellen, kovastikin.

Meilläkin lounasaika. Pääsimme tällä reissulla ensimmäistä kertaa buffettiin. Pottumuusista nuudelikeittoihin, ankasta frittibroileriin oli vara valita ja suklaakevätkääryleitä jälkkäriksi!

Iltapäivällä ehdimme vielä käydä Han-dynastian (n. 200 eaa–200 jaa) hauta-alueella. Vuonna 1989 valmistunut mausoleumi oli rakennuttu vähän kuin Aboa Vetus, kaivausalue oli jätetty ”avoimeksi”. Kuvassa ”karjapiha”.

Xi´anissa tänään tyven, saaste- ja sumupilvi lepäsi koko päivän yllämme. Mutta ei ollut kylmä (ehkä n. +16 C) eikä satanut.

Illansuussa oli aika lentään Pekingiin. China Eastern Airlines lähti puolituntia myöhässä, mutta otti matkalla kiinni ja olimme seitsemän jälkeen Beijingissä. Siirryimme siis 1300 kilometriä koilliseen: loppumatka (4 yötä) vietetään laskutavasta riippuen n. 19–26 miljoonan asukkaan pääkaupungissa. Ja hotelli on Sheraton. Ei huono. 😉  Kuten ei ollut myöskään illallinen matkalla lentokentältä hotelliin: pysähdyimme Beijingin ruokakadulla illastamassa, ja naapurikaupassa 🙂 

Xi´an. Oivallisesti nukutun yön jälkeen aamiaiselle vähän viime tingassa, surffatessa ja (työ)sähköposteja setviessä hurahti aamutuokio. Mutta eipä aamiaisellakaan vielä nälkä, eilisen runsaahko syöminen tuntui vielä.

Puoli yhdeksältä 18-hengen porukkamme istui bussissa, mister Mervin (nuori kiinalainen paikallisopas, joka opetti meille keskeistä kiinalaista sanastoa (= huomenta, punaviini ja anteeksi) ja Anja johdattivat meidät taas kohti uusia seikkailuja. Kohti jadekeskusta, lääkeyrttimarkkinoita ja terrakottasotilaita. Mutta ihan ensimmäiseksi menimme kaupungin muurille.

Xi´an kaupungin muuri on reilut 500 vuotta vanha, poltetusta tiilistä tehty 14 km pitkä puolustusmuuri. Kävimme aamulenkillä siellä. Oikeasti oli hyvä vähän liikkua, senkin takia, että oli aikas vilpoista. Koko muu poppoohan on jostain Etelä-Suomesta (10/18 on Turusta tai läheltä ja melkein yhtä paljon joukossa on ”lääkintähenkilökuntaa”), joten heille pieni säätilan viileneminen oli iso juttu… 🙂  .. ei vaiskaan – viileää oli meillä pohjoisen ihmisilläkin.

Aamuinen Xi´an oli kaikesta huolimatta lempeämmän näköinen kuin eilisen illan kaupunki, mihin varmasti syynsä oli hyvin nukutulla yöllä. Matkalla jade-keskukseen tulimme useassakin kohdassa ihalleeksi sähkötöiden täsmällisyyttä…

Jade ei saa minua (eikä pehtooriakaan) innostumaan, mutta samaisessa paikassa silkkimatot olivat tavattoman kauniita, – kevyitä. Kevyitä olivat, toisin kuin viehättävät marmori- yms. kivipatsaat, joiden joukossa oli montakin, jotka olisimme kelpuuttaneet piazzallamme. Ei sitten ostettu kevyttä eikä raskasta. Ei matttoja, ei pystejä.

Matka jatkui lääkemarkkinoille. Olisin voinut boikotoida niitä ihan pelkästä solidaarisuudesta Elmeriä kohtaan. Jos ja kun perheeseen kuuluu kilpikonna, on vaikeaa innostua markkinoista, joilla myydään kilpikonnien kilpiä ja käärmeennahkoja.

Vakituiset blogini lukijathan tietävät, että minulla on merkillinen tapa kerätä/ottaa kuvia käävistä. Tänään tuli sitten hoideltua Kiinan osalta asia kerralla kuntoon. Nämäkin olivat siellä lääkeyrttimarkkinoilla.

Mitään en ostanut, en edes kuivattuja sieniä, en mausteita, sahramia, pippureita ja tiikeribalsamipurkki tuli ostettua jo Suzhoussa.  Siispä matka jatkui.

Lounaan nautimme noin 35 kilometrin päässä Xi ´anin keskustasta, ihan läheltä terrakottasotilaita. Granaattiomenasato on täällä juuri nyt kypsynyt, niistä tehty, jälkkäriksi nauttimamme mehu oli hyvää, erinomaista.

Jahka olimme vahvistetut ruoalla, olimme valmiita kohtaamaan Qin Shi Huangin haudasta vuoden 1974 jälkeen kaivetun terrakottasotilaiden armeijan. Näitä sotilaita on kaivettu (vasta) hieman yli 8000. Ja ne on rekonstruoitu paikoilleen. Niitä ei tosin ole maalattu alkuperäisen väriseksi, mutta kokoamistyö on ollut valtaisa projekti.

Näimme museokaupassa maanviljelijä Yong Sie Man´n, joka on juuri se miess, joka näihin sotilaisiin ”törmäsi” vuonna 1974 kaivaessaan kaivoa. Nyt tämä 76-vuotias mies oli paikalla (tullut asianmukaisella kulkuneuvolla… 🙂 . Sisäpiirin juttuhan se tämäkin) jakamassa nimmareita. Meilläkin on sellainen.

Olimme alueella melkein kolme tuntia. Kuvia tulee aikanaan matkasivulle. Kaikilla tähän mennessä kaivetuilla luonnollisen kokoisilla sotilailla on omanlaisensa kasvot, jokaisella oma ilmeensä. Haudasta on löytynyt myös esineistöä, mm. pronssivaunut, hevosia, täysin ruostumaton, terävänä säilynyt miekka … Eikä yhtään naisfiguuria . . . kertoo mistä?

Sotilaat on haudattu 2200 vuotta sitten turvaamaan Kiinan yhdistäneen keisarin elämää kuolemaan jälkeen. Tähän liittyy kovin paljon … Mutta kaikkinensa merkillinen kokemus. Nyt ne on nähty.

Matka takaisin kaupunkiin iltapäiväruuhkassa kesti hyvinkin tunnin. Mielenkiintoista oli elämänmenoa ikkunoista katsella. Ennnen hotelliutumista kävimme vielä syömässä: Mongolian barbeque oli melkoinen pettymys, mutta joutaahan tuota välillä vähän vähemmänkin syömään.

Iltakävelylle lähdimme vielä kaksistaan. Löysimmme viinibaarin, jossa kävimme ihmettelemässä paikallista viinilistaa: Chateau Palmeria (5900 yuania), Rotschildia (16 000 yania)  ja samppanjoita jos vaikka kuinka paljon. … Me nautimme hieman eri valikoimasta lasilliset ja sitten levolle. Huomenna on taas matkapäivä.

Maanantai matkapäivä. Olisi saanut, voinut ja kannattanut nukkua kauemminkin kuin puoli kuuteen, mutta enpähän vain nukkunut. Kuudelta ei vielä satanut, mutta kahdeksalta satoi jo reilusti. Pilvet roikkuivat matalalla ja oli kovin syksyisen näköistä. Ei siis ihan kympin aamu.

Pakkailua, posteilua, kuvien siirtoa ja karsintaa. Ja runsas aamiainen. Siinähän se aamu kului: puolikymmeneltä jätimme Jiang Jin Towerin ja suuntasimme kohti juna-asemaa. Ei mitään rautatieasemaa, vaan levitaatioasemaa 🙂. Luotijuna (Maglev) Shanghaista lentokentälle oli seuraava matkakokemus.

30 kilometriä hoitui seitsemässä minuutissa. Vauhtia vaatimattomat 431 km/h. Hieman toista kuin kevättalvella routavaurioiden aikana Tampereelle, – silloin ajeltiin kymmeniä kilometrejä kuuttakymppiä.

Shanghain kotimaan kenttä komea ja siisti, niin kuin täällä kaikki julkiset tilat. Kaduilla, puistoissa, kaupoissa, aukioilla, asemilla – kaikkialla on roskatonta.

Selvisimme lentokenttämuodollisuuksista sujuvasti, ja jäi aikaa ostella karkkia ja vettä, aikaa hoksata että kentällä myytiin Shanghain rapuja (= villasaksirapuja) elävänä. Sesonki on siis menossa.

Koneeseen pääsimme ajallaan, lähtö myöhässä, mutta mihinpä meillä kiire. Toisin kuin aiempi kokemus Kiinan sisäisestä lentomatkoista, oli tällä reissulla lentoyhtiön oma puuhapaketti, joka oli paljon esteettisempi ja ravitsevampi kuin Finnairin ekologinen kahvimuki/keksi -systeemi.

Neljän kieppeissä laskeuduimme Xi´aniin, joka on Kiinan vanhin yhtäjaksoisen historian omaava kaupunki, keisarien pääkaupunki, silkkitien lähtöpaikka, terrakottasotilaiden kaupunki. Xi´anissa on 8 miljoonaa asukasta. Ei pilvenpiirtäjiä, perinteisempi kiinalainen kaupunki kuin Shanghai.

Pilvinen sää teki saapumisen vähän apaattiseksi. Matka lenttokentältä keskustaan ei tarjonnut kovinkaan esteettisiä tai mieltäylentäviä näkymiä, päinvastoin. Jäin miettimään, mistä nämä kiinalaiset ammentavat elämäntahtonsa, mikä näissä ankeissa kortteleissa, toimeentulorajan rajalla tai alla eläville miljoonille kiinalaisille on se voima, joka saa jaksamaan arjessa…

Grand Park Hotel on meille seuraavat pari vuorokautta tukikohta, josta nähtävyyksille lähdemme. Ei luksusta, mutta kelpo yösija.

Tänään ei ollut ohjelmassa muuta kuin illallinen ja Tang-dynastian palatsin musiikki- ja tanssishow. Ruoka erinomaista, show hyvä. Ruoka poikkesi tähänastisesta. Sain vihdoin dumplingeja ihan yllin kyllin! Tusinan verran erilaisia nyyttejä tuotiin alkupalojen jälkeen pöytään.

Show´ssa vaivasi (minua, ehkä hieman muitakin), että en oikein tiennyt, mihin tanssit ja laulut liittyivät, mitä ne merkitsivät, niillä ei ollut minulle historiaa, ei tunnetta, ei omakohtaista kokemusta, mihin ne liittäisi. Jälleen kerran erittäin kaunista, erittäin hienovaraista, esteettistä, mutta mutta…

Entäs tänään? Mistäs tehtäisiin lauantaina Shanghaissa?

Ensinnäkin todettiin, että on aurinkoinen aamu. Päivällä lämmintä varmasti yli +20 C. Siitähän olimme kovin iloisia. Kuin myös hyvin nukutusta yöstä. Ylellisen Jing Jin Tower -hotellin sängyt sopivia, huoneet hiljaisia. Aamiainen? Nuudeleista pekoniin, hedelmistä dim sumeihin ja hyvää kahvia.

Ensimmäiseksi oppaamme ja paikallisopas Bobo, nuori taloustieteitä ja historiaa (intresantti aineyhdistelmä, hih!) opiskeleva kiinalaisneitokainen, johdattivat meidät Shanghain kaupunkisuunnittelun näyttelyyn. Hieman mennessä kummastelimme, jotta miksiköhän sinne, mitähän siellä..? Komea pienoismalli siellä oli. Tai siis montakin, mutta yksi valtava. Johon tuli myös valaistus.

 (kuvia olisi valtavasti. Mutta siirtäminen hidasta…. ) Ja kannattaa muistaa että kuvat suurenevat klikkaamalla.

Sieltä matka jatkui helminäyttelyyn. Saatiin nähdä helmisimpukan avaus. Porukkamme kesken järjestettiin arvonta: montako helmeä simpukassa olisi? Voitto tuli vastauksella 27!! Palkintona helmikorvikset. Opimme myös erottamaan aidot helmet muovisista. Ja moni riemastui ostamaankin helmiä, – ihan kuten minä tein jo Gungzhoussa.

Seuraavaksi buddhalaistemppelialueelle. Yksi maailman  arvokkaimmista buddhapatsaista, liki kaksimetrinen valkoinen jadepatsas joka on koristeltua jalokivin, nähtiin. Ei kuvattu, kun ei kerran ollut lupaa. Minua kiinnosti oikeastaan enemmän ihmisten käyttäytyminen buddhan luona kuin varsinainen pysti. Eikä buddhalainen arkkitehtuuri tai koristelumaailma muu minuun kolahda.

Lounaalle. Syötiin kiinalaista. Yllättävää eikö?

Lounaan jälkeen vielä yksi kohde. Shanghain vanha kaupunki. Kun kaiken rakentamisen ja miljoonien asukkaiden kaupunkiin muuttamisen jälkeen Shanghain vanha rakennuskanta on purettu on tänne rakennettu hutongeja (pieniä kiinalaiskortteleita) ja isoja komeita ylimystörakennuksia, siis kopioita vanhasta rakennuskannasta,  ja tuloksena on aikuisten Disneyland, tai sellainen Shanghain Disneyland.

Anyway, lyhyen vierailumme aikana näimme kaikenlaista. Teeseremonia oli ehkä parasta, mutta kyllä mielenkiintoista oli myös lyhyt vierailu Chinese Medisine Centrumissa. Siellä oli vastaanotto, jossa katsottiin käsistä ja päästä  painelemalla, mikä vaivaa. ”Asiakkaat”, vai potilaat istuivat odottamassa vuoroaan, lääkärit tai mitähän lienee olivatkaan, tekivät tutkimuksia ja diagnooseja ja sitten saattoi siirtyä ”apteekin” puolelle, jossa oli tarjolla apuja pääskysenpesistä Ginseng-juureen. (ai niin J.: kapitulissa tilaamasi tuliainen löytyi :)).

Vierailu vanhassa kaupungissa oli päivän viimeinen ”viralllinen ohjelma”. Illansuussa olimme hotellilla, ja kun pienen tauon jälkeen muut suuntasivat rantaan, jokiristeilylle, me olimme eriseuralaisia ja lähdimme omille teillemme. Pieni pyrähdys Huihai-roadilla ja sitten otimme taksin ajatuksena ajella suoraan Ranskan Hallintoalueelle.

Eihän se ihan ongelmitta pelittänyt. Huolimatta siitä, että meillä oli kanji-merkeillä kirjoitettuna osoite, johon olimme menossa, huolimatta siitä, että koetimme näyttää omasta ja taksarin kartasta mihin halusimme, jäimme noin kilometrin, parin päähän tavoitteesta. No tulihan iltalenkki. Eikä taksikyyti juuri mitään maksa = 15 juania, reilut pari euroa koko kyyti.

Jos koko päivän oli muutenkin tuntunut että oltiin jossain ihan muualla kuin Kiinassa (minulle vaikutulema Shanghaista merkillinen sekoitus New Yorkia ja Dubaita), niin Ranskan hallintoalueella viimeistään oli vaikea uskoa olevansa suurkaupungissa Itä Kiinan meren rannalla. Kiertelimme viehättävissä, idyllisissä käsityöläis-, taide-, design-kortteleissa, istahdimme drinksulle ja puoliyhdeksäksi ajelimme taksilla Jin Lu -ravintolaan, jota Bobo ja oma oppaamme oli meille suositellut. Miksi juuri sinne? Se on yksi Shanghain kuuluisimmista rapuravintoloista. Villasaksirapuja halusimme päästä syömään. Ja siinä se sitten oli lautasella. Miten se aukaistaan? Meille molemmille tuli tarjoilija perkaamaan ravun. Ja olihan se hyvää. Ja toki isossa ravussa enemmän syömistä kuin suomalaisissa jokirapureppanoissa.

Söimme lisäksi alkuruoaksi rapugratiinin ja lopuksi muutaman rapu dim sumin ja nautimme pullollisen chileläistä kelpo chardonnayta ja koko lysti oli pikkuisen reilun sata euroa. Ja paikka oli tosiaan fine diningia alusta loppuun.  Once in a lifetime. Hieno makumuisto jäi.

Onko vielä se sama päivä kun aamukuudelta soi Suzhoun hotellissa herätys? Niin paljon on mahtunut yhteen päivään, ettei yhdeksi uskoisikaan. Liki hengästyttävää. Voi sitä hengästyä vaikka vain istuu riksan kyydissä, katsoo taijia, istuu bussin kyydissä, tepastelee puutarhassa, kuvaa bonsai-puita ja lounastaa  ja – –

Mutta aloittakaamme alusta tämä päivä. Siis: klo kuusi ylös. Suihkuun ja tukan huolellinen föönääminen, olisihan edessä pitkä päivä ja iltaan, liki yöhön asti olisi pärjättävä samalla frisöörillä. No ehdimme hiushuollostani huolimatta vielä aamiaiselle, ja sitten päivän ensimmäinen ”ohjelma”. Koko seurue pakkautui kahden hengen riksoihin, eikä pieni sade haitannut, onhan riksassa kuomu. Ei muuta kuin Suzhoun aamuruuhkan sekaan – 10 pyörän kyydillä ajelimme noin vartin läpi lämminsateisen esikaupungin ja tulimme vallan kauniiseen puistoon, jossa kiinalaiset miehet ja naiset aamuvoimistelivat – harrastivat taijia.

Sitä aikamme kummastelimme ja palasimme hotellille, sateen jo lakattua matka oli melkoisen mukavaa, vaikka oli minulla vähän kumma olo, kun edessä mies polkee pyörää ja me turistitöppänät istumme kyydissä. Mutta joukkoliikennettähän se tämäkin. Kaikkinensa mukava tunteroinen.

Ja hotellilla pakattiin, ohimennen kylppärin peilistä hoksaan, että johan se aamuvarhainen tukan laitto oli kannattanut! Pelkkää kostean sään ja riksakyydin pöyhentämää pöheikköä hiuksistoni. … So what?  Matka jatkuu… Koirat haukkuu, ja karavaani kulkee.

Bussinkuljettajamme hymyilevä herra Whu (ei Huu) odotteli jo poppootamme kuljettaakseen meidät Verkkomestarin puutarhan edustalle. Suzhoun pienin puisto, joissa ehkä keskeisintä olivat rakennukset. Minä siellä kyykin bonsai-puiden vieressä ja edessä ja koetin kuvata niitä. Olivat aikas nuoria ne kaunokaiset, sellaisia satavuotiaita … Niistä on jotain kovin kiehtovaa. ja toki paljon muitakin viehättäviä näkymiä.

Puutarhan jälkeen turisteille tehty tilpehöörikuja, josta oli sitten se Maon punainen kirja ostettava. Ei ehkä tule olemaan lukemattomien kirjojeni listalla ykkösenä, mutta onpahan kuriosioteettina olemassa.

Ennen lounasta ehdimme käydä vielä silkkitaiteen näyttelyssä. Ihan huikeita töitä. Ihan järjettömän hienoa käsityötä. Pandat on kirjottu (liekö oikea termi??) silkkilangasta. 

Näimme kun tällaisia toinen toistaan taidokkaampia silkkitöitä tehtiin, ja hiljaiseksi veti… Kysyttyämme nuorelta tytöltä joka teki taulua jossa oli kuvattuna kiinalainen kylä (noin kokoa 100 X 60 cm) hän sanoi että sellaisen tekemiseen menee kaksi vuotta! Kaksi vuotta.

Lounaan jälkeen pieni ruoansulatuslenkki kanavanvarressa ja sitten Suzhoun ratutatieasemalle. klo 14.32 pikajuna Shanhaihin lähtee raiteelta 12. Ensimmäinen kanji-merkki, jonka ymmärsin ihan itse! Rautatie!

Joutuisastihan se matka kului. Vauhti (295 km/h) ja turkulaisenemmistön (10/18 porukastamme on Varsinais-Suomesta) kanssa pidetty pieni maakuntaottelu kiidättivät meidän takaisin pikkukaupungin idyllistä Kiinan itärannikolle Shanghaihin.  

Nyt kun Shanghaista on vankka kahdeksan tunnin kokemus, voi todeta, että kaupunki ON iso. Keskusta moderni, liki elitistinen, ja akrobaattishow oli henkeäsalpaava. Sitä on ihan turha ryhtyä meitsin kirjallisilla kyvyillä kuvailemaan; olisi rääpälemäistä verrattuna siihen, mitä äsken näimme.

Sitä paitsi, väsyttää ihan mahdottomasti.

Suzhou on puutarhakaupunki, täällä sanotaan olevan kaksi Kiinan kauneinta puutarhaa. Kävimme tänään toisessa, Vaatimattoman miehen puutarhassa. Kävimme myös Suzhoun  vanhassa kanavakaupungissa Ja päivän lopuksi silkkitehtaalla, jossa oli pieni silkinvalmistusta esittelevä näyttely ja myymälä.

Päivä lämmin, mutta pilvessä (parempi kuvata, ei jyrkkiä varjoja).

Aamulla vajaan tunnin bussimatkan jälkeen saavuimme läheiseen kanavien kaupunkiin, osin 1500-luvun asussa olevaan ”Vesikylään”. Pääsimme ajelullekin kuin Venetsiassa.

Paitsi että oli kovin eri näköistä kuin Venetsiassa. Mutta mukava lokoinen tunnelma kylässä oli, – kylä oli yllättävänkin iso. Kanavissa pestiin pyykki ja päivän ruoka.

Kanavien varrella oli pieniä ravintoloita, asutusta, käsityöläisten pajoja. Eikä tänään aamupäivällä juurikaan turisteja, joten saimme kulkea levollisesti leppeässä, leppoisessa tunnelmassa. Tutustuttiin samalla porukkaammekin vähäsen, ja todettiin, että onhan maailma pieni.

Lounas oli tähänastisen reissun paras. Syötiin sitten niitä punaisia siansorkkiakin, joita kojuissa oli nähty.

Ja olihan ne makoisia, kielellä kun painoi lihapalan kitalakeen se mureni. Ja naapuripöydän belgialaisten kanssa tuli juttuakin: ajatella että tiesivät Tukholman olevan Suomen pääkaupunki.

Lounaan jälkeen siirryimme Unescon maailmanperintökohteeseen Vaatimattoman hallintomiehen puutarhaan. Jos mies oli vaatimaton, niin puutarha ei. Kiinalaisen puutarhaan eivät oikeastaan kuulu kukkivat kukat, vaan rakennukset, näkymät, bonsaipuut, vesi, heijastukset, paikat mietiskellä, rauha pohtia.

Kaikki yksityiskohdat on mietitty tarkoin, kaikella on tarkoituksensa. Ylöspäin nousevat räystäät pitävät pahat henget pois, siksak-sillat veden yli taloon estävät aaveiden tulon, ne kun eivät osaa tulla kuin suoraa pitkin, oviaukkojen pyöreys kertoo täydellisyyden tavoittelusta, karppikalat lammikoissa tuovat pitkää ikää, korkeat kynnykset kertovat sosiaalisen aseman korkeudesta…

Paljon, määrättömän paljon kauniita yksityiskohtia, esteettisyyttä, jollaista ei muualla ole.

Puutarhan jälkeen vuorossa silkkitehdas näyttelyineen, myymälöineen. Selväksi tuli, että silkinteko on käsityötä, käsityötä, käsityötä.

Ja selväksi tuli, ettei meistä kukaan tainnut lähteä ilman jotain ostoksia… Silkkisolmioita, -pyjamia, -peittoja, -paitoja, -kukkaroita, – liinoja. Kaipaamaani silkkikangasta en vielä löytänyt. En vielä. En anna periksi.

Siirtymätaipaleilla saimme kuulla oppaan kertovan kiinalaisesta yhteiskunnasta, sen poliittisesta järjestelmästä ja mm. yhden lapsen politiikasta. Joka kyllä näkyy katukuvassakin. Monin tavoin. Kumma että poikia on paljon enemmän …

Ni hao! Tervehdys Suzhousta!

Eilen puolen päivän jälkeen tytär vei meidät Oulun lentokentälle, jonka terminaalin uuteen laajennusosaan päästiin eka kertaa. Hyvältä näytti. Helsingin kone ajallaan, samoin Helsinki – Shanghai -lento lähti ajallaan.

Ja yllättävän helposti lento sujui. Ehkä upouusi Airbus 340 oli yksi syy siihen. Siinä oli leveämmät penkkivälit kuin mannertenvälisillä lennoilla on totuttu, ja jokaisella oma kosketusnäytöllinen ruutu, josta saattoi valita elokuvia, uutisia, dokkareita, musiikkia, matkareittiä tai musiikkia. Reittikartassa myös osa ohjaamon mittaristosta, jota minusta oli merkillisen mukava seurata.

Siperian yli lennettiin, hyvässä tuulessa, sellainen limousine-meininki oli Finskin uudessa lenskarissa. Matka sujui lukien ja nukkuen. Melkein kolmen tunnin unen jälkeen heräsin huonoon oloon – taas. Suolatabletteja, heti perään suklaata ja vettä ja jalat pehtoorin syliin, – olo petraantui.

Aurinko nousi Itä Kiinan meren ylle juuri kun kapteeni aloitti laskeutumisen kohti Shanghain uutta uljasta lentokenttää. Tullimuodollisuudet sujuivat suht sutjakasti, Olympian opas keräsi meidän 18-hengen porukan kokoon ja paikallisopas ”Mister Jack” oli meitä vastassa ja pian jo bussikin. Parituntinen kului kiertäessä Shanghain noin (kukaan ei voi tietää todellista lukua) 20 miljoonan asukkaan kaupunki eteläpuolitse ja ajellessa aamuruuhkassa Suzhouhun.

Shanghain laitaosat täynnä kerrostaloja, vieri vieressä, kilometri kilometrin jälkeen, loputtomiin. Näytti vauraammalta kuin Guangzhou. Eikä saastepilvi ollut niin tiukka. Liikennettä niin paljon että sadan kilometrin matkaan meni hyvinkin reilut kaksi tuntia. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Meidän kellon mukaan olimme Bamboo Grove -hotellissa aamukuuden jälkeen, mutta täällä ollaan viisi tuntia edellä Suomen aikaa, joten laukkujen hotellihuoneeseen toimittamisen jälkeen olikin aika ensimmäiselle lounaalle. Bussikyydillä sinnekin menimme. Kiinalaiseen tapaan pöytään tuotiin ruokalaji toisensa perään, pöydän keskellä oleva pyörivä lasilevy täyttyi liha-, kala-, kasvis-, broilerivadeista.

Shanghailainen keittiö poikkeaa pohjoisesta (Pekingin) tai kantonilaisesta keittiöstä. Se ei ole niin tulista kuin Sichuanin keittiön ruoat, siinä on enemmän mereneläviä, ehkä enemmän vihanneksi, hauduttamista ja voimakkaampia makuja kuin eteläisessä, kantonilaisessa keittiössä, jossa höyrytetyt ruoat, ja ah! minun niin kovasti pitämät dim sumit ovat tavallisempia. Ns. ”punainen ruoka” on täällä oma lajinsa; ruokaa haudutetaan pitkään soijapohjaisessa sokeroidussa kastikkeessa. Luulen että tänään tarjoilla ollut possunliha (jossa oli kamara vielä jäljellä, yh!) oli juuri sitä punaista ruokaa. Niin tai näin, nälkä lähti.

Lounaan jälkeen lähdimme kaksistaan kävelemään Suzhoun lämpimään iltapäivään. Ihmettelemään sähkömopojen ja skoottereiden paljoutta. Tässä ”pikkukaupungissa” on noin seitsemän miljoonaa kiinalaista, mutta merkillisen pikkukaupunkimainen fiilis ainakin tässä hotellin lähialueella oli. Löysimme pienen markkinakujankin, Maon punaista kirjaa oli vielä myynnissä. Maksoi kymmenestä yuanista kahteenkymmeneen, riippui koosta ja kunnosta. Samassa kojussa myös aitoja Lacosteja ja Bosseja. Ja kaupungin halvimmat hinnat.

Kesäkelissä (about +20C ja aurinkokin näkyi) tepastelimme puolitoista tuntia, ja sitten oli pakko luovuttaa ja lähteä unosille hotelliin.

Hotelli on kolmen tähden vähän kulahtunut paikka. Ei missään tapaukseesa huono, sijainti ymmärtääkseni varsin keskeinen ja ihan siisti. Tulee kovasti mieleen Pietarin matkamme hotelli (jonka nimeä en tietenkään muista), ehkä tässä on jotain ”yleisliittolaista” (ystävämme mainio adjektiivi jota on miltei mahdoton selittää).

Ensimmäinen päivä alkaa olla lopuillaan, mitä nyt illalliselle vielä menemme. Luonnollisesti. Tuntuu lomalta. Vuorotteluvapaalainen ja pehtoorinsa (joiden seurustelun aloittamisesta tulee tänään kuluneeksi 35 vuotta) ovat lomalla. 🙂

Tänne asti päästy ongelmitta. Seuraavat yhdeksän tuntia ollaan tässä. Sitten vielä pari tuntia bussikyytiä ja huomenaamulla Suzhoussa.Sitä odotellessa…