Reija

Sanavalintoja

Tänään kävi niin monenlaisia opiskelijoita että harvoin. Ikähaarukka about 20 – 60 v. Persooniahan humanistien joukossa aina on ollut, historioitsijoiden varsinkin, mutta mistä niitä tänään sattui sellainen invaasio syntymään. Muutama kasvatustieteilijäkin on meidän sivuaineopiskelijoissa, ja satunnaisesti tieteenalojen väliset erot, oppiaineiden erilaiset konventiot aiheuttavat aika lailla selittämistä ja säätämistä, mutta nyt ihan erilainen kokemus. Ehkä se johtui kypsyydestä. Ja sitten siitä, että löytyi keskinäiseen dialogiin hyvä rytmi ja avoin, leppoisa, rehellinen, molemminpuolinen kuittailu.

Toinen oikein mukava kokemus oli, kun yksi minulle uusi opiskelija, joka tuli seminaariryhmääni ja oli ollut johdantoluennolla, sanoi, että hänelle tuli niin rohkaistunut olo, kun olin sanonut, että minua yleensä aina jännittää aloittaa uuden ryhmän kanssa, että puolisen tuntia ennen luennon alkua on pientä kutkutusta, hermostuneisuutta olemassa. Minulla on. Oikeasti. Hänelle se oli rohkaisevaa. 🙂

Sitten kävi yksi nuori mies, teekkari, ja pian keskusteltuamme selvisi, että hän on opiskelijakaverini poika, ja hän teititteli minua. Se ei tuntunut minusta rohkaisevalta. Niinkuin ei kyllä sekään kun yksi kollega, toisesta tiedekunnasta hänkin, viime viikolla tytötteli. Hassua, miten se vaikuttaa, kuka sanoo ja miten sanoo. Harvoin minua tytöttely häiritsee. Tuolloin häiritsi.

Huomenna minun pitäisi ”kouluttaa” kollegoita, tai siis pitää alustuspuheenvuoro iltapäivän kestävässä koulutustilaisuudessa (aiheena ”Omaopettajuus”). Taas on mietittävä, kenelle puhuu ja mitä sanoo. Niinhän se aina kuuluu tehdä, kun julkisesti ääneen jotain lausuu. Kieli keskellä suuta, ja valoa kohti on vaan mentävä. Noh, powerpointit alkavat olla valmiina.

Niitä näitä

Touhutiistai

Tänään aamupäivä OYSissa (äidin kanssa rutiinijuttuja, ei mitään hälyyttävää), keskipäivä tiedotellen, montakohan kirjettä tein?, iltapäivä palaveeraten kandilaisten ja kollegoiden kanssa vuoron päältä, jonoksi asti taas kävijöitä, illansuun olen tehnyt, yllätys, yllätys, tiedotushommia – nyt paistinkääntäjille, ja siellä on koko tiedotusjärjestelmä ja jäsenkirjeiden postitussysteemi muutettu (luullakseni vaikeasta vähemmän vaikeaksi), mikä on vaatinut perehtymistä ja opettelua, mutta nyt pitäisi olla hanskassa. Jossain välissä verottajalle selvityksiä ja tyttärelle ESTA. Siis aikas intensiivinen päivä ollut. Ja silti olen ollut jotenkin ihan muissa maailmoissa: menneessä ja tulevassa.

Mutta nyt on hyvä mieli kun paljon on pois pöydältä, muistilapuilta, mielestä.

Terveisiä Meksikosta Vol. XII

Tytär on Meksikossa sanoutunut irti Binbiltä ja jättänyt työpaikkansa ja -pisteensä.

– – tietenki aika sekavat fiilikset lähdöstä, mutta yritän olla ajattelematta ja nauttia loppuajasta 🙂

Kolmen hengen vuokra-asunnostakin on jo huoneensa tyhjentänyt:

78171020131H_4

Monterreyn Nuevo Leonissa on vuokrakämpässä yksi huone vuokrattava:

http://www.compartodepa.com.mx/en-renta-san-pedro-valle/roomie-para-depa-en-centrito-valle-5000/H13102017187389/2013041316562621746

Viikonloppuna kävivät Teksasissa vaihtamassa työviisumin turistiviisumiksi.

Visahommat kunnossa, vaikka yrittävät vängätä että pitäis ollla 72 tuntia pois Meksikosta. Mennessä piti päästä eroon työviisumista ja tullessa tulla maahan sisään turistina. Onneks oli Taneli mukana selittämässä 🙂

Virallisesti olisi pitänyt olla MacAllenissa, USAn puolella siis, 72 tuntia, mutta kaverinsa oli onnistunut puhumaan että yksi vuorokausi riitti.

Tänään on Meksikossa kansallinen vapaapäivä, joten Meksikosta Teksasin puolelle matkaajia oli lauantaina ollut paikoin ruuhkaksi asti.

Jenkki-Outletissa esikoinen oli käynyt ostamassa itselleen pakkassaappaat ja neuleen, sekä paksummat farkut. Paitsi että Monterreyssakin on jo varsin viileää (viime päivinä +3 — 18 C) niin Suomeen palatessa on hyvä olla vähän lämpimiäkin kamppeita. Vuosi sitten lokakuussa tytär lähti aika lailla syyskesän kamppeissa suoraan Oulusta Meksikoon, mutta nyt paluumatkalla pysähtyy pariksi päiväksi Helsinkiin tapaamaan kavereitaan, eikä siis pääse kotivaatekaapilleen talvikamppeita etsimään. Tuo että käyvät Meksikosta Jenkkien puolella halvoilla vaateostoksilla, on minusta merkillistä. Jotenkin ajattelisin toisin päin.

Mutta ihan sama. Pääasia että on jo tulollaan kohti kotia. Minun pitää täältä käsin vielä tilata hänelle ESTA-todistus, joka vaaditaan kun lentää Dallasin ja New Yorkin kautta Helsinkiin. Tytär ei voi itse tilata, kun ei ole sitä Visa-korttia. Kesällä hakkeroitu kortti kuoletettiin ja leikeltiin palasiksi, joten ei ole luottokorttia, jolla maksaa netistä tilattava ESTA. No ei ole mahdoton hoidella täältä käsin. Ja niin, siitä Visa-kortista: Luottokunta (tai whaterver se nykyään onkaan) kyllä otti lopulta vastuun siitä reilusta tuhannesta eurosta, jolla tiliä oli ehditty käyttää. Sillä jutulla siis happy end.

Nyt vielä reilu pari viikkoa tytär lomailee Monterreyssä, viettää ainakin parit läksiäiset, vaikka tuntuu noita bileitä (esim. Halloween) olleen pitkin syksyä muutenkin.

Kihlajaisia on kaveripiirissä ollut liki viikottain parin kuukauden aikana, ja kun meksikolaiset nuoret naiset kihlautuvat, alkaa välittömästi häiden suunnittelu, mikä ei ole ihan pientä, kuten täällä on jo usein ollut puhettakin (KLIKS). Äsken skypeillessä tyttäremme ilmoitti varsin selkeästi olevansa aika täynnä kavereidensa häähulinaa ja -suunnittelua. Eikä tuohon tietenkään auta se, että Tanelinsa jää Monterreyhin ja liki vuoden kestänyt ”deittailu” loppuu, – tai ainakin käy aika harvaksi.

Ehkä D. (oik.) tulee pääsiäisenä Ouluun, ehkä…

Mieluusti tapaisimme, mutta nyt meille on niin suuri ilo, että lapsi palaa pian.

Niitä näitä

Viini-ruoka -teema jatkuu

Edelleen viini-ruoka-teemassa pysyttelen.

Jo monta elämänmakuista viinimuistoa eilisen postauksen kommenteissa. Mukavia, ilahduttavia, koskettavia tarinoita – kiitos niistä, ja lisää odotellessa, arvontakin siellä on. 🙂

Eiliseen juhlailtaan on vielä palattava.

Ilta Ynninkulmassa oli kertakaikkisen onnistunut. Paistinkääntäjien kilven keväällä saanut Ynninkulma on hieno paikka viettää juhlia. Illastaa ja nauttia. Meille oli varattuna Pohjanholvi-kabinetti, ja ennen sinne siirtymistä saimme nauttia samppanjaa ”lämpiössä”. Aloitus nosti ”leveliä” oikein hyvin.

Juhlatunnelma oli aistittavissa monin tavoin.

Eikä siirtyminen kabinettiin sitä mitenkään latistanut.

Olimme etukäteen äänestäneet ja tilanneet Menu Franzénin:

Hiillostettua nieriää ja siianmätiä (saimme kyllä muikunmätiä :))

Bründelmayer Grüner Veltliner, Langenloiser Kamptal, Itävalta

Karitsan karetta

Valkosipulikastiketta

Palsternakka-perunapyrettä

Roux Bourgogne Pinot Noir “La Moutonniere”, AC Bourgogne, Ranska

Suklaakakkua

Vaniljakerma

W. & J. Graham´s Late Bottled Vintage Port, Portugali

Liki liikuttavan yksimielisiä olimme siitä, että kaikki – paitsi pääruoan punaviini – olivat hienoja, makunystyröitä hiveleviä, oivallisesti valmistettuja, raaka-aineet huolella valittuja ja kauniisti esille pantuja, maut harmonisessa tasapainossa. Pääruoan kastiketta olisi voinut syödä lusikalla, sellaisenaan. Appelsiini teki siitä raikasta ja erilaista. Erinomaista.

Suklaakakku jälkiruokana saattaa kuulostaa jotenkin tavanomaiselta, jopa tylsältä, mutta Herra varjelkoon, sitä tuo eilinen täyteläinen, liki jankkimainen (tässä yhteydessä positiivinen arvostelma) kakku, joka oli kuorrutettu tummalla suklaalla, oli taivaallista.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen käynyt Holiday Inn´n ravintolassa ja Ynninkulman puolella aika monta kertaa, nimenomaan paistinkääntäjyydeni myötä, mutta myös karonkoissa ja kerran muutenkin, ja joka kerta siellä on ollut erinomaisen hyvä, huomaamaton, silti läsnäoleva palvelu. Ja Ynninkulman tilat ovat oululaisittain, historioitsijalle, tietysti ihan omaa luokkaansa.

Pienellä porukalla, 6/10 menimme vielä jatkoille: Puistolassa yhdet synttärilasilliset nautimme, kaikenmoista juttelimme. 23-vuotinen tuttavuus, ystävyys, tekevät olemisesta helppoa, mieluisaa. Jo alkuillasta nostelimme maljoja seuraaville 23 vuodelle. 🙂 Loppuillasta olimme entistä vakuuttuneempia, että ne seuraavat 23 tulevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikä tänäänkään ruuatta. Soveltelinpa uuden jälkkärinkin. Melkein joulupöytään voisi olla sopiva. Ainakin joku joulukuun pyhäruokailu kannattaa päättää tähän. Karamellisoidut päärynälohkot ja piparkakkurahka. Karpaloitakin löysin mukaan.

Piparkakkurahka ja karamellisoidut päärynälohkot

1 prk Arlan piparkakkurahkaa
1 dl Flora kevytvispiä vaahdotettuna
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

Vispaa edelliset vaahdoksi ja sekoita joukkoon 5 – 10 murusteltua piparkakkua ja karpaloita.

Tarjoa voissa paistettujen ja sokerilla glaseerattujen päärynälohkojen kanssa.

Rahkamössö on hyvää myös piparkakkujen päällä.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten vielä tiistai-illan yksistä iltapaloista on ( yleisön pyynnöstä) kerrottava ohjeistus.

Tein puolikkaasta Myllyn Paras- vai Sunnuntai -lehtitaikinapaketin levyistä viinilasi-muotilla rosmariini-suola-napostelupaloja (voitele munalla, ripottele tuoretta rosmariinia ja maldon-suolaa pinnalle) ja puolikas levyistä kului siihen, kun voitelin munalla viipaleet, sitten sivelin paprikaöljyllä, jonka ystäväni toi kesällä Budapestin matkaltaan, ja sitten lopuksi ripottelin pinnalle mustaleima-emmentalia ja paiston pakkauksen ohjeen mukaan.

Ei voi kauniiksi noita kehuskella, mutta oikein kelpo suupaloja olivat.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Viinimuistoja – ja arvonta

Tänään on viinikerhon synttärit. Me olemme viime vuosina menneet ulos syömään vuoden aikana kertyneitä bonusrahoja. Niin tänäänkin. Menemme Ynninkulmaan, sen Pohjanholvi-kabinettiin Grand Dinnerille.

Kerhon toiminnasta täällä juttua, ja vanhoja kuvia. Ui-jui…

Noista kuvista tuli mieleen paljon muistoja, viinimuistojakin. Suuria ja vanhoja viinejä on maistettu: Château Palmer, Château Petrus, Château Y´quem, Penfolds´n Grange, Madeira Bual vuodelta 1845 (solera), monia täysin mitäänsanomattomia, huonojakin, korkkivikaisia, suosikeiksi nousseita, erikoisia, unohtumattomia. Viinejä kymmenistä eri maista. Makumuistoja jää toisista pitkäksikin aikaa.

Ja tosiasiahan on, että viinin makuun vaikuttaa tavattomasti tilanne, oma vire, tunnelma, ruoka, seura ja moni, moni seikka, jolla ei ole itse asiassa mitään tekemistä viinin itsensä kanssa. Joskus esimerkiksi ulkomailla maistettu viini, jollainen sitten roudataan kotiinkin, onkin Suomessa ihan erilainen, yleensä huonompi kuin tuottajamaassa paikallisen ruoan ja miljöön kanssa nautittu.

Minulla on monia viinejä, jotka muistan tilanteen, hetken, tunnelman vuoksi. Niistä on tullut osa omaa muistovarantoa. Sekä hyvässä että pahassa.

Yksi monista, ja yksi vahvimmista viinimuistoistani liittyy eteläafrikkalaiseen punaviiniin, jonka nautin arki-iltapäivänä syystalvella 2003 Helsingissä ollessani yksin vasta-avatussa viinibaari/bistrossa Fabianinkadulla, Helsingin yliopiston valtsikan ja historian laitoksen ”takana”. Olin tuolloin ollut pitämässä väitöskirjani tiimoilta palaveria tulevan vastaväittäjäni kanssa ja minulla oli hyvin vahva ja raastava tunne, että työni on surkea, että käsikirjoituksesta ei koskaan tule valmista, ei ainakaan hyvää väitöskirjaa. Minulla oli parituntinen aikaa ennen koneelle lähtöä, ja poikkesin ko. viinibistroon, jonka nimeä en millään muista, sitä ei enää ole ja jota parikin viinikerhomme jäsentä oli suositellut. Iltapäivällä siellä oli vain muutamia opiskelijoita punkkupullon ja burgungin patojen äärellä.

Menin kellarimaisen tilan perälle baaritiskille ja sanoin haluavani lasillisen hyvää, lämmittävää, lohdullista punaviiniä. Ja ranskalaisen näköinen, tosin suomalainen, mies kaatoi minulle lasillisen eteläafrikkalaista syrah-rypäleestä tehtyä, verraten kallista viiniä. Se oli paksua, tummaa, mustaherukalle, sikarilaatikolle ja nahalle tuoksuvaa hyvin lohduttavaa viiniä, jonka nimi on liki mahdoton lausua ja jonka etiketissä on seitsemän tuolia. Viini maistui; se oli hyvää, lämmittävää ja lohdullista. Ja väitöskirjakin hyväksyttiin seuraavana keväänä.

Ollessamme Etelä-Afrikassa syksyllä 2009 etsimme viiniä monesta paikasta, ja lopulta löysimmekin. Maistoimme siellä: se oli edelleen erinomaista. Toimme kotiin kaksi pullollista: se oli edelleen erinomaista. Ja jokunen vuosi sitten sitä sai Alkostakin: se oli edelleen erinomaista.

Mikä on sinun viinimuistosi, joka säilyy? Missä olet juonut viinin, joka jäi mieleen? Muistatko sen nimenkin? Mikä siitä teki erityisen? Kerro kommenttilaatikossa. Jos siihen liittyy tarina, olisi hienoa kuulla se, mutta pelkkä viinin nimikin riittää. Kaikkien jotain kommenttteihin kirjoittaneiden kesken arvon ensi viikon lopulla (23.11.) pienen jouluisen yllärijutun (tai vaihtoehtoisesti voittaja saa valita Vuorotellen-kirjani). Sinun viinimuistosi, hienoin tai huonoin viini koskaan?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva lisätty su klo 14.40 Taijen kommentin innoittamana

Niitä näitä Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Perjantain palaset

Tällaisina päivinä, jolloin olen työpaikalla ainakin tunnin ennen kuin on tarkoitus, ehdin yleensä – lopultakin – saada aikaiseksi kovin vähän. Niin tänäänkin. Ja sitten vielä lähdin kovin etuajassa töistä, mutta en tunnusta, – en tosiaankaan tunnusta – , että katuisin, päinvastoin: hyvä että menin ajoissa, hyvä että lähdin ajoissa. Kaikkinensa päivä on koostunut monista palasista.

Klikkaa isommaksi, kannattaa!

Aamulla pari tuntia tentinvalvonnassa. Voiko olla tylsempää puuhaa? Isossa luentosalissa istuu kourallinen opiskelijoita syventyneinä vastauspapereihinsa ja meitä on kaksi valvojaa, jotka emme saa lukea, emme saa jutella [emmehän me nyt sentään ihan supattamatta koko aikaa olleet], emme saa tehdä muuta kuin tappaa aikaa ja toivoa, että joku tenttijä haluaisi käydä vessassa: silloin pääsisi liikkumaan ja itsekin käymään … . Tämän tylsistymisen tietäen olin erinomaisen iloinen, että yksi kollega tunsi [aiheettomasti] olevansa minulle ”velkaa” osan valvontahukista, ja tuli kymmeneltä päästämään minut pois! Huh!

Mutta en suinkaan tuhlannut näin saamaani puoltatoista ”ylimääräistä työtuntia”, vaan palaveri tohtorikoulutettavan kanssa oli juuri sopiva tälle aamupäivälle. Tohtorikoulutusasiaa, kahvittelua ja kuulumisten vaihtamista, spekulaatioita tulevasta uudesta professorista [eiliset näyteluennot arvostelun kohteena], kaikenmoista höpöttämistä, ja ”kaikenmoinen” on hyväksi. 😉

Iltapäivällä tehollista toisten kehumista, yhteistyötä ja avunantoa. YYA-hengessä perjantai-iltapäivä. Rästihommia ruksin pois.

Karkasin ajoissa: Lidl, Caritas ja kotiin.

Miten olikin niin nälkä? – ja kyllä punaviinikin maistui tavattoman hyvälle. Nimenomaan tuo Las Moras. Saman talon rose-skumppa on maistunut meille ja vieraille jo aiemmin, nyt tämä Malbec-rypäleestä tehty suklaa-aromeille ja lämpimälle maistuva argentiinalainen punaviini miellytti meitä kovin. Ihan niin kuin teki viime viikonloppuna Helsingissäkin.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Paluuseen patistamassa

Tänään sellainen projekti/ hanke/ainakin tämän syyslukukauden kestävä urakka, jonka vastuuhenkilönä ja vetäjänä olen, on työllistänyt eniten. Tuon hankkeen tavoitteena on saada vanhat, opintonsa keskeyttäneet opiskelijat tekemään tutkintonsa loppuun tai luopumaan kokonaan opinto-oikeudestaan.

Projekti koskee vain humanistisen tiedekunnan opiskelijoita, mutta silti on kyse sadoista opiskelijoista. Ennen vuotta 2005 aloittaneilla on periaatteessa elinikäinen opinto-oikeus, ja sen jälkeen aloittaneilla yhteensä 7 + 2 vuotta, minkä jälkeen heidät poistetaan automaattisesti kirjoilta. Enää ei anneta elinikäisiä opinto-oikeuksia.

Tähän asti päähuomiomme ja yhteydenottomme ovat kohdistuneet tuohon varhemmin aloittaneiden = yli 10 vuotta kirjoilla olleiden porukkaan. Jokainen heistä kun pelkällä kirjoillaolollaan maksaa yliopistolle muutaman satasen ja moneen, moneen (tuloksellisuus)tilastoon jättävät keskiarvoja heikentävän vaikutuksensa. Ja kaiken kaikkiaan koulutuksen suunnittelun ja tarpeen kartoittamisen vuoksi opiskelijarekisterit pitäisi saada päivitettyä.

Ja kyllä kaikenlaista on tullut vastaan! Suurin osa ei ole reagoinut lähettämiimme kirjeisiin mitenkään. Muutamalle kymmenelle on soiteltukin, ja tulokset hyvin vaihtelevia. Iso osa on soittanut itse saatuaan kirjeen, ja he ovat olleet hyvin ilahtuneita ja kiitelleet herättelystä.

Varmasti suurimmalla osalla keskeyttämisen syynä on ollut töihin meno, perheen perustaminen, sairastuminen, motivaation lopahtaminen, toiseen koulutukseen hakeutuminen. Tosin moni on valmistunut, vaikka yksi tai useampikin noista edellä mainituista jutuista olisi kohdalle sattunutkin. Kaikkinensa suurimman osan kohdalla passivoitumisen syy on vallan ymmärrettävä, mutta muutamia kovasti hämmästyttäviä tapauksia on pulpahtanut esiin.

Joukossa on muutamia opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa jo 1970- tai 1980-luvulla, mutta eivät ole suorittaneet vuosikausiin, vuosikymmeniin mitään, ja silti vuosi toisensa jälkeen ilmoittautuvat läsnäoleviksi. Heillä saattaa uupua hyvinkin vähän opintoja kandintutkinnosta (tai sitten gradu maisterista) mutta kysyttäessä ovat ilmoittaneet, etteivät koskaan aiokaaan suorittaa mitään: he kun saavat – maksamalla ylioppilaskunnan maksun – opintososiaaliset edut = VR:n liput puoleen hintaan ja YTHS:N (ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön =hammaslääkärin etc.) palvelut käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi.

Sitten on löytynyt sellaisia, joilla opinnot ovat keskeytyneet jo ennen vuoden 2005 tutkinnonuudistusta, mutta jotka aktivoitumalla ja täyttämällä tutkintohakemuslomakkeen saisivat alemman korkeakoulututkinnon ulos. He eivät vain ole tienneet, että vaatimukset ovat lieventyneet ja että heillä on jo olemassa tarvittava määrä sivu- ja/tai kieliopintoja sekä proseminaareja tehtynä. Nämä ovat olleet tietysti kaikkein iloisimpia yhteydenotosta.

Sitten on sellainen joukko, joka on suorittanut muutamasta opintopisteestä muutamiin kymmeniin, jopa lähelle 180 op (= kandin raja), eivätkä ole ilmoittautuneet läsnäoleviksi, eivätkä aiokaan suorittaa opintojaan loppuun. ”On mukava olla kirjoilla”, kuten yksi sanoi. Yliopisto-opiskelijan statuksella on vielä merkitystä? Ja muutamat näistä aikovat suorittaa loppuun ”kunhan yt:t tekevät työttömäksi” tai kun jäävät eläkkeelle.

Ja sitten toisaalta muutama sellainen, jotka ovat päässeet opiskelemaan kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, mutta eivät ole alkua pidemmälle edenneet, mutta kun nyt ovat – yllätyksekseen – kuulleet, että heillä on opinto-oikeus edelleen olemassa, ovatkin päättäneet aloittaa opinnot, tulla luennoille ja ryhtyä tenttimään! Tämä joukko on minua aika lailla työllistävää: kaikki uudet käytänteet ja tietojärjestelmät on opetettava. Heille ei ole mitään pienryhmäohjausta, vaan paluu on ”räätälöitävä”. Mutta räätälöidään, mikäpä siinä.

Ja on meillä tuloksiakin, kandeja ja jo monta ahkeraa palaajaa.

Hautausmailla Historiaa

Hietaniemessä – uudelleen haluan sinne

Sunnuntai-iltapäivän parituntinen Helsingissä Hietaniemen hautausmailla – vain muutamilla niistä. Juutalaisella, Suomen kaartin hautausmaalla ja islamilaisella jäi kokonaan käymättä. Joskus toiste sitten. Haluan sinne uudelleen, päiväksi. Jonakin alkusyksyn päivänä menen sinne, otan eväät ja järkkärin, karttoja ja tietoa mukaani.

Tällä kerralla kävelimme päämäärättömästi, emme osanneet mitään erityistä edes etsiä. Vain muutamia otoksia otin kompaktikameralla…

Ortodoksi-hautausmaalla Pyhän Eliaan kappelin

Hietaniemessä-2

lähellä on venäläisen kenraalin Vasili Aleksandrovitš Babtšenkon rakennuttama kappeli (kuva alla). Tarina kertoo, että

eläkkeellä Babtšenko muutti Helsinkiin ja rakastui nuoreen kuvankauniiseen Tatjana Petrovnaan. He menivät naimisiin, mutta pian Tatjana Babtšenko ihastui nuoreen upseeriin. Tatjana ei kuitenkaan halunnut olla uskoton vanhalle kenraalille, vaan ratkaisi ristiriidan juomalla myrkkyä vuonna 1894 vain 24-vuotiaana. (Juhani Seppovaara, Elävä hiljaisuus. Hietanieman hautausmailla, 113.)

Kenraali pystytti vaimolleen kappelin, jossa vietti usein aikaansa. Siellä on edelleen kuva Tatjanasta ja alla teksti ”Nuku rauhassa rakkaani”. Myös kenraali on haudattu tuohon kappeliin.

Ortodoksi-hautausmaalla on – luonnollisesti – paljon autonomian ajan venäläisen sotaväen ja kauppiassukujen hautoja..

Vain tovin siellä kuljimme, ja siirryimme isolle luterilaiselle hautausmaalle, jonka uurnalehdot, sankarihaudat, valtiomiesten haudat ja ”tuhkalehdot/sirottelualueet” kiertelemme.

Hietaniemessä-7

Muutamia uusia, erikoisia nimiäkin sattui silmiin: Aagot ja Naina nyt ainakin.

Kannattaa käydä.

(PS. Klikkaa F5 tai päivitä sivu muutoin; blogin taustankin vaihdoin bannerin kanssa yhtäaikaa.)

Niitä näitä

Sir Eltonin jälkeen

Nyt on ohi: Elton nähty, kuultu ja KOETTU!

Kaksi ja puoli tuntinen Hartwall-areenalla, permannolla, rivillä 17. (järkkärihän siellä ei saanut olla. Kuvat puhelimella… )

Funeral for a friend’ llä aloitettiin. Musiikki soi ISOLLA. Koko kroppa tuntee, että ollaan konsertissa. Ja samalla olen varma, että kannatti. Kannatti ostaa liput, kannatti tulla: Elton on!

Onhan hän hieno lauluntekijä, mutta myös laulaja ja soittaja. Eltonia on vaikea fanittaa, siksi että hän olisi niin ”ihqu” tai komea tai edes karhean karismaattinen. Hän on vaan niin hyvä artisti, laulaja, showmies, – olkoonkin, että on jo verraten iäkäs ”poppariksi”, eikä 67-vuotias (meidän Juniorilla ja Eltonilla sama syntymäpäivä) Elton stagella juuri heilunut tai pomppinut kuten vuosikymmen, pari sitten (enkä nyt sitä todellakaan kaivannut), mutta soittaa vanhan miehen sormillaan ja laulaa vahvalla äänellään niin että tiedän, miksi häntä tullaan kuuntelemaan ympäri maailman, miksi meidän lisäksemme Hartwall-areenalla oli 10 000 henkeä, miksi hän on myynyt 450 miljoonaa!! levyä, tiedän, miksi minulla on ainakin kymmenen hänen levyään. Muutamien pitkien pianosoolojen, huikeiden sellaisten aikana, jättiscreenille näytettiin hänen soittavat kätensä, – vanhan miehen kädet, jotka kuitenkin soittivat niin hienosti.

Sacrifice oli ensimmäinen encore-biisi, enkä edes sen myötä kyynelehtinyt. Danielin soidessa kulki kylmät väreet ja nieleksin. Musiikki tuntui ihan mahdottoman hyvälle. Konsertti päättyi Crocodile Rockiin, ja yleisökin oli jo herännyt!.

Tässä kohtaa on ottamani videoklippi, utta se aukeaa vain klikkaamalla LINKKIÄ

Kaikki hienot biisit oli kuultu, no hyvä on, Nikita ja The way you look tonight olisivat vielä saaneet olla, mutta Your song!!, Yellow Brick Road (luonnollisesti) ja monet muut balladit ja rockit, joita Kuuskassa tansssittiin ja … voi … oli niin hieno konsertti.

Hieman ennen puolta yötä olimme lähijunassa ja hotellissa puoli tuntia sen jälkeen, mutta minähän vielä niin ylikierroksilla, ettei nukkumisesta tahtonut mitään tulla.

Niinpä kellon aamulla kuudelta soidessa unta takana vain rapiat neljä tuntia. Aamukoneelle, ja töihinkin ehdin, monta tuntia duunasin, – vain pientä väsyä. 😉 Ja sitten vielä illalla kekkerit. Meillä! Miten tässä näin kävi. Ehdinpäs tehdä kymmenelle hengelle pienet iltapalat ja jälkkärit ja sen sellaista. Nyt kaadun sänkyyn, kuuntelen vielä yhden Sir Eltonin biisin ja olen niin iloinen ja tyytyväinen, että konserttiin mentiin.

Niitä näitä

Retroilua ja 40-vuotisjuhlakonsertti

Maanantaiaamuna Helsingissä. Ei töitä täällä, eikä museotkaan auki, joten päivä ihan humputtelulle.

No mutta ensin, aamulla (klo 9 !!!!), hotellin aamiaiselle. Hyvä oli Glo Artin ”Linnankellarin” breakfast.

Helsinki 11_2014-3-2

Sitten kohti keskustaa: tavoitteita tasan yksi!

Duffeli.

Kiertelimme keskustassa: Stocka, Max Mara, Mulberry, Kluuvi Center, Kämpin Galleria (jonka Kapteenskasta löysin vakosammarit!). Pikku putiikkeja ja keskustan Centereitä. Hyvä ilma tepastella.

Poikkesimme myös vanhaan Kauppahalliin, joka oli remontin jälkeen entistäkin viehättävämpi.

Maanantaina aamupäivällä siellä ei varsinaisesti ruuhkaa. Niin kuin ei missään muuallakaan.

Takaisin, uudelleen sovittamaan sitä ensimmäisenä sovittamaani: nyt minulla on harmaa, ihana, retro duffeli. Ja vakosammarit. Olen ihan 60-lukulainen. Mutta tänään musiikki-nostalgia vie 1970-luvulle: Good Bye Yellow Brick Road –40-vuotisjuhlakiertue.

Minä ostin ko. tupla-älppärin rippikoulukesänäni, jolloin olin palannut kielikurssilta Bournemouthista.

Ja pian lähden mieheni kanssa ensin syömään, jos löydämme yhdenkään maanantai-illansuussa avoinna olevan hyvän ravintolan. Muru, Pastis, Sinne, Farang, – kaikki mitä olimme ajatelleet – ovat maanantaisin kiinni. Mutta me lähdemme etsimään, varmasti jonkun löydämme. Jahka saamme syödyksi suuntaamme Hartwall-areenalle, jossa en ole muuten koskaan käynyt ja jonne olen hankkinut liput jo helmikuussa.

Sir Elton esiintynee alkaen noin klo 21.00!