Reija

Musiikin kautta

Katselen sua sä näytät samalta
Mutta äänessäs on jotain uutta
Onpa kiva pitkästä aikaa jutella
Vaikka en tunne enää sinua

Koska me ei olla enää me …

Sannin biisi soi ajellessa kohti Linnanmaata, ja tuli sitten taas mieleen, kun sieltä sitten parin tunnin jälkeen lähdin. Ei olla yliopisto ja minä enää ´me´. Mutta oli kyllä ´kiva pitkästä aikaa jutella´ kollegoiden kanssa.

Niinpä sitten, kun kaupungilla olin ”heijastuksia” kameran kanssa etsimässä ja nappikuulokkeista alkoi soida Juha Tapion ´Eläköön´, sekin tuntui sopivan näihin viipyileviin fiiliksiin.

Sateen jälkeen hiekkatiellä pilvilauttoja
Siksi laulan: Eläköön
Päivät, jotka juoksi iltaan
Niiden riemut ja työt
Rohkeus mennä vastavirtaan

Tämän talven kotimaisesta musiikista eniten on koskettanut Apulannan ´Valot pimeyksien reunoilla´. Sen voisin kuunnella joka aamu, tai ilta. Tai molempina.

Mahdottoman lämmin (+4 C) päivä on ollut, vesi lirissyt räystäiltä, rapakot laajentuneet, hanget mustuneet ja madaltuneet, rapa roiskunut. Kaikki tuo on hyvä.

Klikkaile kuvat isommiksi. Kannattaa.

Niinpä olinkin päivän mittaan useammankin kerran ulkona tepastelemassa.
Rannoilla kierrellen, taivaankantta kuvaillen.

Hyräillen, hymyillen. Kevät. Kevät. Kevät.

Ja aurinkoa on luvattu koko viikoksi.

Huomiseen.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Maanantainakin harrastellen

Aurinko paistoi, tintit lauloivat, hanget kimmelsivät. Aurinkolasit esiin ja kävellen kohti kaupunkia. Ilman kiirettä. Maanantaiaamuna. Matkalla kuvaillen – edelleen kännykällä. 😀

Pikisaaren-Raatinsaaren sillankupeessa oli vedessä heijasteitakin, kameran HDR-asetusta oli kokeiltava.

Oli todella juhlaa olla ulkona. Kuinka hiljaisia tiet ja rannat olivatkaan.

Kampaajalla kului sitten päivä lounasaikaan asti, olisi tehnyt mieli jonnekin aasialaiselle lounaalle, mutta jätin väliin, sillä oli tiedossa vähän parempi päivällinen.

Näiden lamppujen alla kului tänään illansuu.

Olihan kohtuullinen päivällinen tänään. Minulla kuvauskeikka, ja todellakaan ei kännykällä niitä kuvia tullut otetuksi. 150 kuvaa, joista noita lamppuja lukuunottamatta ei ole lupa julkaista. Oli nimittäin paistinkääntäjien ensi kesän kapitulin ”Grand Dinnerin” koemaistelu. Eikä menuakaan saa kertoa. Jos kohta Oulun voutikunnan pressen (ja nykyisin yhä useammin myös kuvaajan) tehtävät vievät aikaa ja vaativat tekemistä, niin tämän illan kaltainen illallinen on harrastuksen parissa tehdystä työstä kohtuullinen korvaus.

Paikka on Oula-ravintola, jossa olisi huomenna Oulun viininystävien Dionysia-juhla, jonne sinnekin on kutsu, mutta jätämmepä se väliin kun on vielä kaksi muuta illallisjuttua tälle viikolle. Miksi aina kaikki sattuvat samalle viikolle?

Niitä näitä Valokuvaus

Uusinta uutta – puhelimen kameran mahdollisuudet!

Viime viikon elämässäni on ollut merkillisen isona asiana uuden puhelimen (Sony Xperia z5) haltuunotto, ja erityisesti sen kameran käytön opetteleminen. Mökillä(kin) oli tarkoituksena opetella kameran käyttömahdollisuuksia, sekä saada kaikki puhelimen sekä kameran ja tietskarin väliset yhteydet ja mahdollisuudet toimimaan. Huhuu, paljon olen oppinut, haaste on ollut hyväksi, mutta tulokset eivät erikoista leuhkimista tarvisi.

No mutta, koetanpa kuvien kautta kertoa puhelimesta ja sen vahvuuksista ja heikkouksista.

Itselleni asettamasta maaliskuun kuvahaasteesta olen Neutrals-kuvan jo julkaissut, mutta seuraavat Hello!, Making, Everyday, Collection, Clouds, Abstract ja´This is funny´ ovat vielä jemmassa. Nyt siis aika niille!

Aatu x 5-12

Ensiksi tuo ´Hello!´ – mökin ovenpielessä on kolkutin, vastaisiko se haasteeseen? Ihan peruskuva siitä. No joo….

Heti ensimmäisenä on sanottava, että kannattaa ottaa huomioon, että puhelimen kamerassa on 23 pikseliä, mutta ennakkoasetus on 8 megapikseliä. Minkä minä poloinen opin vasta puolivälissä viikkoa. Mietin, että kuvat ovat merkillisen sumeita ja haaleita, .. esim. kuva Aapelista tässä, kuten tuo kolkutinkin, mutta kunhan tulee valinneeksi asetuksista oikein kuvien laatu paranee olennaisesti.

Seuraavana päivänä haasteena oli ”Making”. Olisiko tässä sitä riittämiin?

Muokkaamaton kuva kertokoon siitä, että puhelimen kamera käynnistyy tarpeeksi nopeasti, ”tilanne haltuun” on mahdollista. (Papan kanssa katsellaan Antti Tuiskun ”Sata salamaa” -klippiä, joka Aapelin mielestä on todella jotain ihan huippua.)

Entäs Everyday? Joka päivä mökillä oltiin tekemisessä lumen kanssa. Sitä oli paljon. Everyday-haasteeseen ajattelin vastata kahdella kuvalla, jotta puhelimen ja digijärkkärin ero näkyisi edes vähän. Arvaa kumpi puhelimen, kumpi ”oikean” kameran kuva? Huomaako eron? Kannattaako raahata isoa kameraa mukana jos on hyvä luuri taskussa?

Seuraavan päivän haaste oli ”Collection”. Puhelimen kamerassa on kasapäin valittavana ennakkoasetuksia ja kuvankäsittelyssä erilaisia ”moodeja”. Ennakoiden voit valita valita AR-efektin, pyyhköisypanoraaman, ”time shiftin”, ”Sticker creatorin” etc. Pikkuisen on minulle vielä hakusessa mihin kaikkeen noita monia mahdollisuuksia käytänkään… 🙂

Tämä on tehty valitsemalla kohdasta ”Luova tehoste” ”Väriluonnos”: Onhan siinä kokoelma pääsiäismunia, onhan?

”Clouds”-haastetta varten kokeilin puhelimen kameran ”pyyhkäisy-panoraamaa”. Helppoa kuin heinänteko, eikä tuloskaan ihan tolkuttoman huono? Viimeistään tässä vaiheessa klikkaa kuvat isommiksi.

Entäs sitten ”Abstract”. Minä tykkään mahdollisuudesta tehdä mosaiikkikuvia. Tässä on Hangasojan rannalta kuvattu hankea ja puita. Pikselit kohtuullisen kokoisia… Tätä puhelimen kameran ominaisuutta tulen vielä käyttämään, ja paljon.

Sitten on vielä sellainen ”lelutoiminto”, muiden muassa. Minulla on pieni hattivatti-figuuri (me valokuvauksen opiskelijat olemme ”vattialaisia” ~ hattivatteja), joten sitä käyttäen otin kuvan puhelimen kameran AR-effect-asetuksella tällaisen satukuvan. Nuo piirretyt hahmot ”lisääntyvät” itsestään kuvaaan, ja niitä voi liikutella mielin määrin. Kummallista. 😉 Ehkä opettelen käyttämään kunnolla, erilaisia hahmoja on vaikka ja kuinka paljon. Joka tapauksessa tämä vastatkoon päivän haasteeseen ”This is funny”.

Muutoin tuosta luurista on sanottava, että se on varsin hyväksi osoittautunut, mutta onhan se vähän turhan pieni. Ehkä sittenkään ei olisi kannattanut valita tuota Compactia, vaan se vähän isompi versio. Mutta muutoin ei valittamista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tulevalle viikolle on henk.koht. haasteena jatkaa tuota kuvajuttua, mutta myös saada joka päivälle 12 000 askelta Loopin mittariin: lauantaina on juhlapuku(ilta?)juhlat, joten mökkiviikon herkuttelut olisi saatava pois näkyviltä. 🙂

Mitä ei kyllä tämänpäiväinenkään sapuska edesauttanut. Peruna-tomaattivuoka Provencale oli ihan mahdottoman hyvää, sen ohje ja viinisuosituksia on tulossa tulevalla viikolla! Pysykäähän herkuttelijat linjoilla. 😉

Tämän viikon kuvahaasteena on heijastukset. Nimenomaan luonnossa näkyvät heijastukset. Voipi olla vähän vaikea tähän aikaan vuodesta löytää vesiä, lätäköitä, joissa olisi hyviä heijastuksia, mutta yritämme!

Niitä näitä

Takaisin omaan kotiin

Juniorin hiihtolomaviikko lopuillaan, meilläkin jo velvotteita palata takaisin Ouluun, joten viikon vaatimattomimman aamiaisen jälkeen pakkasimme autot ja lähdimme ”alas”. Vaikkei kyllä taaskaan olisi haluttanut. Keli hyvä, sumua tosin, mutta eipähän paistanut päin, – ja liikennettä paljon (mikä ei ehkä kuvasta välity :)).

Rollossa – tai jo ennen, siis Napapiirillä, Joulupukin pajakylässä – käytiin perinteisesti Sirmakossa lohileivillä. Ja siellä sekä matkalla minä edelleen opiskelen kännykkääni. Olenkohan jotenkin surkea, kun tässä menee näin tavattoman paljon aikaa, vai onko luurissa niin paljon toimintoja, että se vie aikaa.

Ja sitten sellainenkin juttu, ettei ollut ajomatkalle mitään obligatorista, oli aikaa tuusattavaksi kännyn kanssa. Sehän se minua hämmästyttää vieläkin, se ettei ole opinnäytetöitä, käsikirjoituksia, luentojen harkkoja, toimitustöitä, ei työsähköposteja hoideltavana. Kunhan istuin kyydissä, leikin puhelimella ja kudoin. Vallan merkillistä.

Ja kotiin tultua, taas tuntui hyvältä olla kotona. Taas kerran olen miettinyt noita paikkamuistoja, muistopaikkoja, paikkoja, jotka muistaa, joista on muistoja. Miksi joku paikka on enempi ´oma´kuin joku toinen? Siis mentaalisestikin oma. Mistä se tulee se tunne, että ”tänne minä kuulun”. Minulle tulee se tunne Hangasojalla, – ja Roomassa. Ja tietysti täällä Rantapellossa. Jos mökkimaisemista on vaikea lähteä pois, se ei (ainakaan enää) merkitse vain sitä, että loma loppuu, vaan on lähdettävä jostain tärkeästä paikasta pois.

Äitini, Karjalan evakko, on aina sanonut, ettei hän kuulu mihinkään. On sanonut, ettei voi sanoa missään, että ”tänne minä kuulun”. Evakkoreissut, sotalapsuus Tanskassa, useita, useita väliaikaisia asuinpaikkoja, ja sitten lopulta Ouluun, jossa ei mitään kiinnikohtaa omaan lapsuuteen, nuoruuteen, sukuun, mihinkään.

Mutta tässä minulla nyt ei ole vain kyse kotipaikkatunteesta, vaan huoneista, tilasta, miljööstä, atmosfääristä, ilmanalasta, kaikesta.

Ja tunnetiloja tulee tiettyihin paikkoihin ihan hassusti. Mietin tänään kun tulimme Kemijoen sillalle, siihen jossa näkyy Karihaaran voimalaitos: se silta, Kemijoen yhtymäkohta mereen, kuinka se onkaan ollut minun elämäni, työni, yksi keskuspaikka. Muistan 1980-luvun lopulta asti pitkälle tätä vuosituhatta, että AINA yli mennessä siinä kohtaa tuli mieleen tekemätön työ. Joko Keminmaan historian kirjoitusprojekti tai väitöskirja ja sen jälkeen vielä monta artikkelia ja esitelmää. Paikoilla on muistonsa.

Me olemme asuneet tässä talossa 29 vuotta, ja minä olen asunut tässä kilometrin säteellä enemmän kuin puolivuosisataa!

Ehkä siksikin oli sittenkin hyvä palata kotiin, ehkä siksi yhden lempparitelkkariohjelmani Pop ´n Rollin lopuksi (36 minuutin kohdalta) Laura Voutilaisen ja Jaakko Saariluoman sanoittama?/esittämä Päivänsäde ja menninkäinen sai kyyneleet silmiin.

Isovanhemmuus Niitä näitä

Mökkiviikon lopulla

Kuluneen viikon aikana olen oppinut paljon uutta vauvan, tai noh, pienen pojan, elämästä. Uusista Muksu-sapuskoista, housuvaipoista, leluista, sosiaalisen median vaikutuksesta ja tuesta pienten lasten äitien elämään, pojanpojan hymystä, ruokahalusta ja nukkumarytmistä. Olen oppinut omasta pojastani paljon. Kuluneen viikon aikana on eletty Aapelin kanssa niin kimpassa, että enää ei ole mitään hätää kun vanhempansa lähtivät kauppaan tai saunaan keskenään ja jättivät pienen meidän hoteisiimme. Onhan meillä ollut mukavaa kun nämä kolme ovat täällä olleet.

Aapelista huolimatta mökkipäivät koostuvat samoista elementeistä kuin ennenkin: pitkistä aamiaisista, ulkoilusta, saunanlämmityksestä, pihahommista (pojat siirrelleet vielä tänäänkin lunta katoilta ja terasseitla). Eilen vietettiin Juniorin synttäreitä, koskapa sitten kun ne oikeasti parin viikon päästä on, emme ole saman ruokapöydän ääressä. Sankari oli tuonut tarjolle – taas kerran – Ranskasta tilaamansa samppanjan, ja ilmoitti jo etukäteen minulle, että kyseessä on tietynlainen jalo juoma, jolle olisi tehtävä passeli alkuruoka. Haaste siis? – Totta kai. Ja aika totaalisestihan ne lohi-alkupalaleivät epäonnistuivat. Ulkonäöllisesti. Kyllä ne syötiin ihan hyvillä mielin. Mutta minusta jo tuo asetelma oli jännä: Juniori tuo kalliin samppanjan ja ”tilaa” alkupalan sille. 😀

Pääruokana poron sisäfilettä tykötarpeineen, – sitä nyt sentään olen tehnyt niiiiiiin usein, ettei ollut mitään huolta töpöksemisestä. Fenkolia ja perunoita, salaattiakin, ja sitten Atrian valmista punaviinikastiketta. Litran tölkeissä myytävä soosi on kyllä hyvää. ”Hyvinvarustetuista marketeista”. Piti vielä paistamani köyhiä ritareita, mutta eipä jaksettu. Minä en jaksanut. 😉 Mutta tänään sitten oli oikea jälkkäri.

Tänään oli muutoin kaapintyhjennyssafkoja, mutta jälkkäriksi karpalo-kinos.

Liikkumisen ja hyvin syömisen lisäksi jonkin verran kuvia, enimmäkseen uudella kännykällä. Ja olen minä muistanut päivähaasteeseen kuvailla, mutta laittelen kotona niitä sitten kerralla enemmän. Moniaita tunteja on mennyt luurilla leikkiessä.

Lappi Niitä näitä

Tunturissa kameran kanssa

Ensimmäinen aurinkopäivä tänään. Monta tuntia ulkoiltiin. Saariselän maisemat hellivät mieltä, kamera lauloi. Kiilopää varjossa sen edessä oikealla kuru näkyi paremmin kuin juuri koskaan.

Lännelläkin aurinkolaikkuja.

Kaunispäällä oli muitakin kuvaajia kuin minä. Että oikeasti meinasi huvittaa tämä japanilainen pariskunta: mies sääteli kameraa, juoksi takaisin, pomppi ja nuori neito sääteli puhelintaan, selfietikku oli tarpeen, välillä jopa peili ja kampa esiin. Tunturissa!

Tässä oli minun mielestäni harrastuneisuutta niin paljon, että pistin haastesivulle. Siellä on toinenkin kuvani tältä päivältä.

Ja sitten oli saksalainen (ainakin saksaa puhuivat) miesseurue. Kännykamerat oli heillä.

Harrastus-3

Sokostille (?) asti näkyi.

Mäkeen teki mieli, mutta eipä siihen nyt ollut mahdollisuutta.

Kaikenmoista muutakin on ehditty, ja sitten tein juhlapäivällisen pojan tulevia synttäreitä ennakoiden. Palaan huomenna asiaan.

Isovanhemmuus Lappi Niitä näitä Ravintolat

Mökkinimiä, lumikuvia, ravintolapäivällinen

Luppola, Väärti, Nimiloppu, Takavasen, Vonkka, Kaamospirtti, (alla kollaasissa vielä lisää) . .. ja sitten meidän Myötätuuli ja Tuulentupa. Mökkitiellä näkee monenmoisia nimiä, joita mökeille on annettu. Aika mukavia ja kekseliäitä ovat minun mielestäni. Täällä on tapana antaa mökille nimi, ja meilläkin on – kuten hyvin tiedätte – Myötätuuli ja Tuulentupa. Miksi ne on juuri nuo nimet, – olen sen aika päiviä sitten kertonut täällä.

Ulkomaillahan annetaan taloille, huviloille nimet, meidän ystäviemme kanssa ja itsekseen vuokratut talot Euroopassa ovat olleet nimettyjä (Villa Agnes, Villa Paola, Il´Palazzaccio, Villa Franco), ja me olemme monta kertaa naureskelleet, että muutamme talomme/kotimme nimeksi Château Kangas, eikö olisi aika hieno näin viiniharrastajien huushollin nimeksi?

Onhan Suomessa talonnimi ollut aina 1800-luvulle asti sukunimeä tärkeämpi identifioinnin lähde. Sukunimistöhän paljolti pohjautuu talon- ja paikannimiin, mutta mökkinimillä on ihan oma kulttuurinsa.

Kävin nollakelin lumisateessa yksikseni kävelemässä, kuvailemassa noita kylttejä (ja näin poliisioperaation! Täällä, keskellä-ei-mitään, tapahtui! Palaan asiaan, jos selviää mistä oli kyse.) Edelleen lumen hillitön määrä jaksaa hämmästyttää; ja Pehtoorilla teetättää katoilla (ja alhaallakin) hommia.

Mutta vielä muutama kuva mökkitien varrelta. En muista (enkä löydä), olenko kertonut (olen tainnut), että tässä Hangasojan varrella oli vanhemmillani mökki jo 60-luvulla. Siellä ei perheestämme paljon muut kuin minä, kansakoululainen tuttuvaperheen kanssa, ehtinyt käydä. No mutta, se mökki on tässä lähellä, puron toisella puolella, – joten minulla on puolivuosisatainen ihan oma historiani tässä maisemassa.

Minä muuten tiedän, mistä Eero Aarnio on saanut ideansa yhteen tiettyyn lamppuun…

Tänään oli sitten lomaviikon juhlaillallisen aika. Juhlaillallinen jossain muualla kuin minun kattamanani ja kokkaamani mökin pöydän ääressä. Lähdettiin kylille syömään. Aapelille elämänsä toinen ”oikea” ravintolakokemus. Edellinen oli lounas Laanilan Kievarissa syyslomalla ja nyt sitten oikein päivällisaikaan, vieläpä rotissööriravintolaan. Kaltio valikoitui meidän ruokapaikaksi: ja Aapeli sai ikkunapaikan! Valon lapsi viihtyi katsellen pihalle, ravintolaan, tarjoilijan touhuja, syöden omia eväitään, jutellen, jokellellen, kiljahdellen ihastuksesta, – kaksituntinen sujui mallikkaammin kuin monelta aikuiselta.

Lappi Niitä näitä

Lähiluonnossa

Kertokoot muutama kuva enemmän kuin monta sataa sanaa. Satunnaisia otoksia päivän varrelta.

Pilvinen päivä on ollut. Rauhallinen päivä. Sellainen ylösrakennuksen tuntu…

Kaikki olemme koonneet voimia, levänneet, olleet ulkona, kuunnelleet, mitä sitten seuraavaksi …

Syöty hyvin. Ja ette tiedä, kuinka monta kertaa Apsu sanoi ´nam´ (kerrankin) kun mummi teki ruokaa. 😉

Ja hyvähän meidän täällä on olla, kun on kaksin kappalein tiukkoja vahtikoiria ovenpielessä. Unski ja Vinkku ovat kuin Batman ja Robin tai Bat ja Ryyd tai Skylly & Mulder, tai… ? No Unski ehkä ei nauti Lapissa olosta.

”Sisaruksensa” Piina sen sijaan nautti ulkoilusta yllin kyllin, kuten me muutkin.

Kauppareissulla lapussa luki ”linnunsiemeniä” (tai talipalloja), mutta unohdinpa silti. Onneksi lähimökillä oli kuukkelille syötävää, joten pääsin hyvin lähelle kuvailemaan.

Ja Kaunispäälle noustessa. Harmaasävyinen maisema avautuukin sinisävyisenä kameran linssin läpi…

Niitä näitä

Maaliskuiselle Hangasojalle

Aamulla ”matkakuumetta” kuin pidemmällekin reissulle oltaisiin oltu lähdössä. Viiden jälkeen molemmat jo kuulostelimme, joko voisi nousta. Pakkasimme loput kamat, ja seitsemän jälkeen olimme jo tien päällä. Kovin oli hiljaista. Ei sellaista riemua kuin joskus hiihtolomalle päästessä. Mutta hyvälle tuntui lähteä. Hyvältä tänne tulla.

Lunta on enemmän kuin moneen vuoteen. Onneksi Pehtoori oli jokunen viikko sitten täällä muutaman päivän, lumitöissä, joten nyt asettautuminen kävi helposti. Ja sen kun mökkeidyimme, ja oli ruokakassit saatu purettua, Aapelin syöttötuoli koottua ja takkaan tuli laitettua, pikku perhe kaarsi pihaan. Aapelin toinen Lapin mökkireissu alkoi. Koiruleista ei ole mukana kuin kaksi kolmesta. Tunturikoira Unski on ihan yhtä järkyttynyt kuin aiemminkin talvisin, mutta Piina nauttii…

Lappi Niitä näitä Vanhemmuus

Etelään ja pohjoiseen

Kaikenmoisesta on juteltu. Paljon työelämän vaatimuksista, paljon Suomen ja Suomen nuorten ihmisten taloudesta, itse kunkin omasta elämästä, tulevasta, haaveista, peloistakin. Sairauksista, vanhuudesta. Esikoinen (26 v. ) – käytyään eilen molemmat mummulat – totesi, että kyllähän se hämmästyttää, kuinka itse huomaa päivä päivältä muistuttavansa (koskien nimenomaan työelämää) enemmän vanhempiaan. … Mitäpä tuohon osaisi sanoa? – Ei mitään, ja sitten kuitenkin paljonkin. Löysimme asiaan nyansseja. 😉

Tänäänkin – tietysti – päivään on kuulunut erinomaisesti syömistä ja Aapelin kanssa jutustelua. Siinä me kaikki viisi aikuista kuuntelimme, kun Apsulla oli asiaa. Yllin kyllin.

Kolmas keskeinen puheenaihe oli mökkiloma – onhan Juniorilla menossa hiihtoloma. Hiihtää poika ei aio, mutta ajatuksena on, että noissa alakuvan maisemissa ollaan jo huomenna illalla. Tyär ei ole :(, Pehtoori kävi juuri viemässä lapsen Norskin kyydille kohti etelää, Stadiin palaa Esikoinen. Ei ole digitalistilla hiihtolomaa…

Eka hiihtolomaviikko suunnilleen ikinä, kun minulla ei ole hiihtolomaa, mutta onpahan lomaa, eikä edes Laanilan historia odota mökillä toimittajaansa!

Mökkimaailman uutisiin on kerrottava suruviesti: Ivalon Kenkä-Asun historia on tullut pääpisteeseensä. Täällä blogissa olen kirjoittanut uniikista putiikista parikin kertaa, mutta nyt kauppiaspariskunta on siirtynyt tuonilmaisiin… Lapin Kansassa oli heistä juttu kuvan kera viikolla.

Päivän kännykuvan teemana on – tavattoman vaikea – neutraali. Perheen innottamana kuvasin sitten vettä. Sehän on neutraalia, vai onko enää nykypäivässä? Mutta enivei: tässäkin minun mielestäni näkee kännykameran tarkan piirtokyvyn.

Hiihtolomasta ja kuvauksesta puheenollen: olkoon ensi viikon haastekuvan aiheena ´harrastus´. Ja kuvattuna nimenomaan niin, että kuvassa on mukana harrastaja. Siis henkilökuva harrastuksesta.