Että oli vaikea liikkeelle lähtö!
Heräsin hyvinkin ajoissa, varsinkin siihen nähden, että ensimmäinen sovittu juttu oli puolikolmelta, jolloin olin luvannut olla hakemassa lapsia piipahtamaan meille. Joten aamuseitsemältä heräämisen olisi pitänyt riittää siihen, ettei mihinkään olisi tarvinnut hopusti rientää.
Aloin tehdä lähtöä yhdeksän jälkeen, ajatuksena hoidella erinäisiä asioita kaupungissa, käydä jossain tepastelemassa, …
Ja jo lähtö tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta: avaimet, maksuväline, puhelin, auton avain, kotiavain, nastakengät, kauppakassi, pipo – ennen kuin nuo kaikki olin muistanut ja löytänyt! Huoh! Ja sitten pihalta takaisin, nappikuulokkeet – lenkillehän olen menossa kuitenkin. Siis riisu nastakengät, hae kuulokkeet keittiöstä. Ja eikun uusiksi. Samalla tyhjennän toppatakin taskut roskiin, – mitä kaikkea sitä niihin kertyykään! Ja pihalla hoksaan, että kauppalappu jäi eteiseen, – vai heitinkö juuri äsken, juuri sen roskiin? – Ei muuta kuin dyykkaamaan! Siellähän se.
No nyt on kaikki, eikun menoksi. Tarkistan vielä auton takakontista, että onhan siellä se Konttiin vietävä kassi (minä sain kuin sainkin eilen kesävaatteet lajitelluksi ja hyllytetyksi ja ylimääräiset. käyttämättömät, isohkot, tarpeettomat pakatuksi ja vietäväksi kierrätykseen) sekä öljykynttilä haudalle lyhtyyn. Check – kaikki mukana!
Ajelin kaupunkiin, vein pari lupaamaani kirjaani historiaharrastajalle (ilahduttaen ja helpottuneena, että hyllyissäni on nyt muutama dupletti vähemmän).
Sitten kohti hautuumaata, tekemään lumityöt vanhempien haudalle, viemään kynttilän ja kertomaan kuulumiset. Ei, en kerro heille kaikkea, olisi vähän ikäviäkin kuulumisia, mutta mitäpä niitä kertomaan. Kunhan itsekseni tupisin.
Ensin hoksaan, etteihän minulla ole mukanani pikku lapiota. Sellainen on parikymmentä vuotta ollut auton perässä kaiket talvet, juurikin haudalla tehtäviä lumitöitä varten – ei ollut tänään. Noh, auton varrellinen lumiharja vältti. Seuraavaksi hoksasin, että onhan minulla kynttilä, – mutta ei tikkuja sen sytyttämiseen, eikä edes sytkäriä hansikaslokerossa kuten tavallista! Siispä kävelin läheiseen Cittariin ostamaan tulitikut. Mikäpä siinä. Kävellähän olin aikonutkin.
Sitten viemään kassillinen kampetta Konttiin. Ajattelen, kuinka onkaan hyvä, kun vähä vähältä tyhjennän kodistamme tarpeetonta, ja siinä samalla näen Kontin arvovitriinissä vihreän Mariskoolin, jollainen kokoelmastani puuttuu. Siispä 20 € ja 18. kulho on leivinuunin päällä!
Tässä vaiheessa muistutin, että on hyvä osata nauraa itselleen, ymmärtää, että tällaistahan tämä mun kanssa on. Ei se tästä kummene. No hard feelinngs.
Seuraava rasti Kauppahalli: kummipojalta kävin ostamassa turskafileen ja katkarapu-chili-herkkua. Niistä ja perunoista tein ”kanarialaisen” dinnerin meille: ”hake & papas arrugadas”. Jos kääntäisi tuon aika lailla ronskisti niin ”kalapuikkoja ja suolapottuja”, – yhdenlainen fish & chips. Turskaa leivitettynä panko-jauhoissa sekä kanarialaisittain tuhdissa suolavedessä keitettyjä perunoita. Ja hyväähän se oli! Tammikuisessa Oulussakin.
Ja tässä vaiheessa (siis jo paljon ennen ruokaa) hakemaan muksuja. Eiku! Just ja just muistin, että olinhan tilannut leipiä Korttelileipomo Ryynistä. Siis hakemaan ensin ne. Sitä ennen ehdin vähän aikaa kävellä aurinkoiseksi muuttuneessa iltapäivässä. Kuinka kaunista Hartaanselällä olikaan! Ja NYT näin eka kertaa siellä talvehtineen joutsenpariskunnan (vai jopa perheen) toisen puoliskon! Parikin ystävää on vinkannut joutsenten elosta jokisuistossa, mutta vasta nyt näin! Ja aurinko!
Sitten A & E! Nyt lapset terveitä, eloisia, kuulumisia ehdittiin vaihtaa ja he saivat tuliaisensa. Apsu jaksaa ilahtua jalkapallopaidoista vuosi toisensa jälkeen, Eepi yksisarvisista. Huomista ruokalistaa suunniteltiin yhdessä: johan se on Nutella-laskiaispullien aika! Ja lohta ja perunapalleroita pääruoaksi. Sopii minulle. 🙂 On viikonloppu kotona. Hyvä näin. Kunhan muistan kaiken.
