Reija

Loppuvuoden lomalle

Jos minä odotin joulua, niin odotin minä tätäkin.

Mökkimatka, mökkitie, mökkipiha, mökkilumityöt, mökkisauna, mökkiolo, mökkitakka – –

Nyt on hyvä. Vähän sellainen ”lomalla omasta elämästä” -fiilis.

———————

Pehtoori oli jo eilen iltasella laitellut auton, sukset yms. yms. valmiiksi, minä kamerat ja kamppeet, joten aamulla sitten enää vain useamman ruokakassin pakkaaminen mukaan, jotain sentään jätettiin tyttärellekin, joka jäi kotikotiin koodailemaan…

Nyt sitten oli sekin ilo, että Oulu – Kemi väli oli (melkein) valmis. Lussakkaa menoa, ei kyllä ollut paljon liikennettäkään, mutta nyt oli mellevä ajella. Kovin oli aamusella pimeää, vaikka hanget sentään vähän valaisevat. Jo heti Napapiirin pohjoispuolella, heti puolenpäivän jälkeen alkoi uudelleen hämärtyä. Kaamoksen etelärajahan kulkee Sodankylän ja Rovaniemen välissä, vähän Napapiirin pohjoispuolella, joten aika lailla hämärää matkantekoa lähes 500 kilometriä. Mutta kyllä se taas kannatti.

Mökillä pikkupakkanen, oikeastaan vuodenaikaan nähden aika vähän lunta, toki ihan lumitöitä tehtäväksi asti. Ulkona olisi voinut olla kauemminkin. Huomenna sitten. Nyt on aikaa täällä. Kaamos kietoo hellään huomaansa.

Niitä näitä

Katse jo huomisessa…

Vielä yksi pyhä. Yksi sunnuntai kaikkien juhlapyhien jälkeen.

Auringon häivähdys, joka sääennusteessa luvattiin, näkyi vain sääkartoilla, ei livenä. Todellisuudessa oli pieni pakkasmyräkkä, mutta kyllä sekin tuntui oikein hyvälle, varsinkin kasvoille, eikä häirinnyt liikkumista. Hyvä kirja kuuntelussa piti ajatukset muissa maailmoissa, mikä oli hyväksi. Huoli, joka sitten osoittautui oikeastaan aika turhaksi, pysyi taustalla.

Iltapäivällä jo hyvä mieli. Pienetkin olivat vielä tänään täällä syömässä. Koetin keksiä ruoan, johon saisin upotettua mahdollisimman paljon kaikkia jouluruokien jämiä: siispä tarte flambee porolla, lohella, punasipulilla, etc… Viisi pellillistä niitä tuli. Onpahan moneen ruokakuntaan evästä huomiseksikin. Tosin minusta tuntuu, että minun lihansyöntikiintiöni on nyt moneksi päiväksi täytetty. Nuudelikeitto tai ehkä sitten kuitenkin notskimakkara? – Huomenna jo mökkipuron rannalla!

Joulu

Hiljalleen joulusta luopumista

Tapaninpäivä, lauantai. Juuri nyt tuntuu, että näitä pyhiä on nyt vietetty tarpeeksi. Tänään vielä joulun tuntua, saimme vävykokelaan rääppiäispöytään, johon kyllä jotain uuttakin twistiä värkkäilin, – sellainen mukava ”jatkotunnelma”.

Nautimme kandivalmistujaissamppanjan (toinen kerta tänä vuonna, ensin Tyär, nyt poikaystävänsä), juttelimme hiihdosta, Lapista, joulusta, ruoasta, viinistä, maailmanmenosta, tv-sarjoista – leppoisasti aika kului, joulu hiipuu hiljalleen … . Ja minusta oli hyvä merkki, että hetken tauko, hiljaisuus, ei ollut vaivaantunutta, kunhan vain tovin tauotimme.

Tänään jo ehdin kunnon lenkillekin. Kyllä se vaan on hyvä: ulkoilma ja kulkeminen, yksin olo, pakkanen, …

Nyt on aika vetäytyä takkahuoneeseen, olla, ehkä kuunnella kirjaa, ehkä kutoa, tai vain olla … Joulun lopulla. Ehkä ensi viikolla taas virkistyn blogin pitoonkin. 🙂 Nyt on ollut niin paljon kontakteja, tekemistä ja ruokapöydän äärellä ja ympärillä oloa. Epätavallisen vilkasta minun elämässäni. 🙂

Isovanhemmuus Joulu

Joulupäivä, ei niin perinteinen

Joulupäivä on meillä usein ollut pyjamapäivä, rauhoittumisen päivä. Oleilua ja hyvää ruokaa…

Tänä vuonna joulupäivä on ollut ilon päivä.

Aika hyvää ruokaakin, mutta ei juuri oleilua.

Pienet tulivat tänään paitsi syömään ja ”oleilemaan” myös katsomaan mitä tontut olivatkaan eilen tänne mummipapalle heitä varten jättäneet. Ja se ilo!

Afrikan tähti, Pipsa Possu (monena versiona), Hakkarainen, Mario (legot), My Little Pony, kirjat, pussilakanat, puserot, yöpuvut … Apsu jopa innostui leikkimään niin ettei edes jälkiruoka saanut palaamaan takaisin ruokapöytään. Ja tämä on kyllä ensimmäinen kerta ikinä, että poika jätti täytekakun, suklaat ja mehut väliin… Ja samaan aikaan pikkusisarensa piti – taas kerran – ihan omaa showtaan.

Karpalo-valkosuklaakakku oli hyvääää…

Ja nyt joulumummi lähtee nukkumaan pois univelkojaan – – enää ei joulujännitys huomenna herätä aamuvarhain. 😀

Isovanhemmuus Joulu Vanhemmuus

Joulu on nyt!

Onpa meillä ollut kilttejä lapsia. Tai siis aikuisia. Tänään jouluaatto aikuisten kesken. Levollista, leppoisaa, herkullistakin.

Perinteisin menoin, paitsi ei joulukirkkoa, milloinhan se on edellisen kerran jäänyt väliin? Siitä on kauan!

Muutama uusi makumuistokin syntyi. Tykkäsin rauhasta, levosta, olosta, siitä, että kaikki olivat tyytyväisiä, levollisia. Hyvä näin, näinkin.

Ja huomenna! Huomenna täällä on kaksi pientä joulun tuojaa… Siitä huolimatta, – ehkä en kuitenkaan joulutäpinöissäni herää aamuviideltä kuten tänään. Tai ehkä herään, – ihan sama. On joulu.

Joulutontut tulevat huomenna.
Heidän myötään toivottelen hyvällä tavalla muistorikasta joulua kaikille.

Joulu Muistikuvia Niitä näitä Oulu

Joulutervehdyksiä

Jouluinen tervehdykseni vanhasta Oulusta!

Tai paremmin palasista kootusta Oulusta…

Näin tunnelmalliselta ei Kauppahallin tienoilla aamulla siellä käydessämme näyttänyt. Vesisateinen, pimeä päivä on nyt hiljalleen kuivahtamassa ja sade muuttumassa lumeksi. Jouluntunnelmaa on onneksi kotona.

Tänään on ollut myös joulutervehdyskäyntien aika. Poikkeusaikana, poikkeuksellisella kokoonpanolla kävimme vain kaksistaan äitiemme luona: Caritaksessa aamupäivällä ja Jäälissä iltapäivällä.

Nyt on huomisen pöytäliina silitetty, pöytä katettu ja koristeltu, lasit kiillotettu ja iso osa (hyvin perinteisistä) jouluherkuista jo tehty, vain viime hetken viimeistelyä vaille valmiiksi. Hiljalleen rauhoitun jouluun …

Joulu

Tonttuilua

Johan taas tonttumaailmassa elelen… vaikkei ole pieniä kavereina seikkailemassa satumaailmassa. Ulkona aamupäivän lenkillä ei ollut mitään intoa kantaa kameraa mukana, kovin vaikealta tuntui minkään jouluisen näkymän tallentaminen, joten hain joulutunnelmaa kotoa.

Kuvan keskellä oleva joulu-Beetle (mummin! – hihkui Eevis sen nähdessään), jossa on joulukuusi katolla ja kirkkaat valot, on uusi minun touttumaailmassani, ja viimeksi kun pienet olivat täällä, Apsu aika nopsasti omi sen leikkeihinsä. Kun sitten joulusukasta löytyi Aku Ankka ja Eeviksellä oli nalleni huollettavana, lapset painuivat peiton alle jouluauto mukanaan lukemaan ja leikkimään. Kuinka paljon sitä itsellä tulikaan pentuna taskulampun kanssa peiton alla luettua Aku Ankkoja ja Tiina-kirjoja! Joulu-Beetlestä on moneksi!

Surkeasta, aika lämpimästä, kelistä huolimatta on kyllä aika jouluista ollutkin. Taas pari kassillista tarpeita joulupöydän herkkujen loihtimiseksi ja viemisiksikin. Jalostin tarpeista mm. ison tähtipullan ja täytekakun, jonka toki viimeistelen vasta aattoaamuna.

Kattaushommia, menun kirjoittamista, koristeluitakin, ihan vain sellaista hienosäätöä oikeastaan.

Niitä näitä

Talvipäivänseisaukselta vaikuttaa

Hyvä Tuomas joulun tuopi …

Talvipäivänseisaus ja kristillinen jouluajan alku. Taas kerran luonnon kalenteri, esikristilliset tavat ja uskomukset sekä kristinusko ovat nivoutuneena toisiinsa. (ks. aiempi juttuni aiheesta… )

Jos Tuomaanpäivänä edes vähän näkyy aurinkoa, se tietää hyvää, aurinkoista kesää. Tuohon ei nyt kyllä kannata uskoa, – ei ainakaan Oulun seudulla. Käytännöllisesti katsoen on satanut vettä koko päivän!

Meidän perhekalenterissa Tuomaksen päivänä on joskus, mm. parina edellisenä vuonna, ollut iso brunssi. Ei ole tämäkään tänä vuonna kuten ennen. Juniori sentään piipahti puolelta päivin ennen pitkään iltavuoroon lähtöään piparikahvilla.

Nyt vietellään jouluun asti ”pesäpäiviä” ja sitten alkaakin jo matka kohti kevättä.

Joulu Niitä näitä

Neljä yötä jouluun on …

Sataa, sataa ropisee — Ja sisällä tuoksuu kaaliruoka. Syksykö se onkin?

On vielä pimeämpää kuin syksyllä, paljon pimeämpää kuin kaamosaikaan Lapissa. On märkää, harmaata, sumuista.

Mutta kaikesta huolimatta pitkä lenkki tänään (kiitetty olkoot Ice Bugit!) ja sitten iloakin yllin kyllin. Tulihan tytär illansuussa kotikotiin jouluksi. Näin hyvissä ajoin ennen joulua. Muistanpa ne muutaman vuoden takaiset ajat, jolloin työn puristuksessa oleva esikoinen tuli myöhäisellä aatonaaton koneella ja lähti tapanin iltana takaisin Helsinkiin.

Nyt ei ole kiirettä takaisin, ei kiirettä Uudenmaan korkeiden ilmaantuvuuslukujen äärelle – semminkin kun sekä opintoja että töitä voi tehdä täällä tai ehkä Lapissakin. Tänään junassa oli ollut hiljaista, koko vaunuosastossa (joku yläkerta/työtila) oli ollut vain muutamia tyttären ja poikaystävänsä lisäksi. Siitäkin olen niin hyvillä mielin, että J. (poikaystävä) on hänkin lähtöisin Oulusta. Näin ollen ei ollut edes miettimistä, mihin menevät joulun vietttoon; molemmilla vanhemmat Oulussa, joten tulivat Ouluun!

Tänä vuonna tämä tuntuu erityisen hyvälle, sillä muutoinkin on vähän tavallista enemmän sumplimista ja miettimistä, missä lähimmät jouluaan viettävät, ketä kaikkia on joulupöydän ympärillä milloinkin, kuka ja ketkä minäkin päivänä … Ja kyllä meillä nuoret (toinen tullut Helsingistä, toinen asiakaspalvelussa (tungoksessa?) tuplavuoroissa koko ensi viikon) ovat päättäneet, että mummuja käyvät heippaamassa joskus joulun jälkeen. … Hyvä päätös.

Ulkoilun lisäksi minulla pientä sekalaista jouluvalmistelua. Monta viikkoa olen aikonut, haavelluit tekeväni, kaalipiirakkaa. Sellaista vanhanaikaista voitaikinakuoreen leivottua makeaa kaalipiirakkaa, joka oli vegekauteni yksi suurimmista herkuista. Tein huolella, silppusin ja haudutin täytteen, maustoin runsaasti meiramilla ja siirapilla säästämättä suolaa. Mutta niinhän siitä tuli sen näköinen, ettei kuvaa kehtaa julkaista. Mutta kyllä se maistui: Pehtoorille ja tyttärelle, ja minulle. Mietin, että pitäisiköhän huomenna sen oheen tehdä vielä sokerista puolukkasurvosta. oi, että! Niin hyvää. Niin muistoissa. Mutta ehkä ennen joulua voisi vähän keventää, loppuviikko ei mene kovin kevein eväin. Mikä on yksi joulun riemuista: hyvin syöminen yhdessä. Sitä kohti!

Neljäs adventti ruusujen kera.

Joulu Oulu Ravintolat Ruoka ja viini

Ravintolassa – kaikkea muuta kuin jouluruokaa

Lasaretin joulumänty lauantaiaamun tyyneydessä. Makedonianmännyssä on 333 lamppua, – vieressä kuusessa ei yhtään.

Lasaretin historiasta olenkin kirjoitellut jo aiemmin aika pitkät pätkät: KLIKS

Onneksi heräsin hyvin varhain, otin kahvimukin mukaan ja lähdin Canonin kanssa kaupungille. Eipä ollut juuri muita. Ja mikä tärkeintä, siellä ei ollut jakeluautoja kaikkien keskustan talojen edessä, vieressä tai muuten tiellä. Eikä niiden keltaisena vilkkuvia valoja, jotka värjäävät rakennusten seinät oudon värisiksi, luonnottomiksi. En ole suinkaan varma teenkö vuoden 2021 jouluksi kortteja Oulun vanhoista kauniista rakennuksista, mutta varmuuden vuoksi olen niitä nyt taas kuvaillut. Jos maalis- tai lokakuussa päätän, että kyllä jouluinen Oulu on oleva korttien aiheena, ei silloin auta lähteä iltaisin tai aamuisin tai mihinkään muuhunkaan aikaan etsimään sopivia kuvakulmia ja kohteita. Materiaali on kerättävä nyt,seuraavan viikon tai parin aikana. Noh, mukavasti lumisessa, pikkupakkasaamussa vierähti parituntinen kymmeneen asti, jolloin jo ”liikaa” valoa. Kotiin saunaan ja sitten äidin joulu- yms. muille asioille.

Kun me ei olla pitkään aikaan, eikä taas tiedä, milloin pääsee, ulkona syöty, päätimme jo viikolla, että tänään mennään ravintolaan päivälliselle. Ja kun mennään, niin sitten valitaan hyvä, takuuvarmasti erinomainen paikka: olisiko se tänään Hugo, Uleåborg vai Istanbul? Paikallisia tukien… – Taas kerran valinta kohdistui Istanbuliin. Siellä oli muitakin, mutta turvallisen väljää kuitenkin. (Hassua että tällainenkin asia tulee erikseen mainituksi… Toisaalta se on aika olennaista. Kuinkahan kauan vielä?)

Ruoka oli erinomaista – kuinkas muuten. Karitsan kyljyksiä olisi riittänyt ehkä vähempikin, mutta hyvin jaksoin kaikki. Palvelu vähintäänkin ruoan veroista. Miljöö aina yhtä tunnelmallinen.

Ei mitään jouluruokiin viittaavaakaan, eikä mitään itse tehtyä. Sellaisia lienee tiedossa seuraavat pari viikkoa, joten tämä oli hyvä juuri nyt.