Reija

Samppanjaa kerrakseen

No nyt!

On päästy kokemaan viininmaistiaiset, joissa oli kuusi samppanjaa! Pelkkää samppanjaa kuusi lasillista ( a 8 cl) yhdeltä istumalta. Ja samassa huoneessa 18 henkeä, joista enemmän kuin puolet tuttuja: läheisiä, ystäviä ja tuttuja ja muutamia ”uusia ihmisiä”. Tänäänkin kasvoja, ei maskeja, paljon hymyjä, kohtaamisia, – ei sentään halauksia tai kättelyitä. Kuultiin juttuja, oltiin yhdessä, kerrottiin menneistä – ajoista ennen koronaa ja koronan aikana – haaveiltiin tulevasta, ja paljon kuului, että ”jos” tai ”katsellaan nyt miten tästä”. Maailma on muuttunut mutta ystävyys on tärkeää, kohtaamiset ovat tärkeitä.

Noista kuudesta (Juniorin valitsemasta) samppanjasta Heikkisen Kalle (Charles Heidsieck) ja Robert olivat eniten minun mieleeni. Heidsieck on luottosamppanja. Aina hintansa väärti. Hinta-laatu vähintäänkin kohdallaan. Siihen kannattaa luottaa ja satsata. VIimeisenä maistiaissetissä oli 80 euron Grand Couronnement (80 €!!!). Ei valittamista, mutta ei ole mitään tarvetta ostaa sitä. Robert oli mahtavasti ”punaviinillinen” samppanja. Ihan uudenlainen, voimakas, kaikelle ohessa tarjoilluille maistelulautaselle sopiva … Jopa lihaiselle ankalle.

Kaikkinensa paljon opettava, hyvin maistuva ilta.

Ja niin hyvä nähdä, kuulla, kohdata!

Oli Oulun Viininystävien (mini-)Dionysia -ilta. Viime vuoden ja tämän kevään tapahtumat oli peruttu, ja tänään sitten korvaava ilta. Kokoonnuimme Rauhalassa, ja nyt on hyvä mieli, toiveikaskin.

Niitä näitä

Paljon hyvää

Joskus sade ja myrsky sopivat päivän ohjelman laatijoiksi oikein hyvin: ne ovat hyviä ”reunaehtoja” päivän ulkoiluinnolle.

Tuntui hyvälle siivota kunnolla. Hiljaksiin. Tuuletella raikkaassa tuulessa.

Iltapäivällä sitten kaupassa käyden, sekin tehtiin kimpassa ja sekin tavallista perusteellisemmin. Varmuusvarastoa jo valmiiksi kun juhannus ja sen jälkeinen viikko tullenee vietettyä laajennetulla kokoonpanolla kun molemmilla lapsilla on loma ja ovat Oulussa kuten mekin.

Ja illansuussa olen tavannut ihmisiä! Olen ollut ”yksityistilaisuudessa” jossa oli monia ja jossa oltiin ilman maskeja. Oli ihana jutella, oli mahdottoman mukava nauraa, olla sosiaalinen, kertoa menneistä koronaeristyksen kuukausista ja tuntemuksista, toivoa parempia aikoja, nauttia pavlovaa.

Päivässä myös varjoisia hetkiä, mutta minä en niille voi mitään. Unohdan ne. Muistan vain raikkaan tuoksun, värit, tuoksut ja naurut.

Oulu

Tuiranpuiston alppiruusuja ihailemassa

Pyörälenkin aluksi ajelin postin kautta (ilo kun saa liki viikottain toimittaa Oulu-kortteja. Paketti ykkönen on kohta loppunut. 🙂 ) Tuiranpuistoon.

Se on tänä vuonna hienompi kuin koskaan. Sinne on istutettu uusia pensaita, – nyt niitä on paljon!

Ja monta eri väriä ja lajiketta.

Onhan meillä kotipihallakin komea rodo-penkki, ja sekin kukkii parhaillaan, mutta on tämä Tuiranpuiston kukkaloisto hyvä käydä pari, kolme kertaa kesässä ihailemassa, – turistina kotikaupungissa kulkea.

Katettuja polkuja on tehty lisää, joten vaikka rollaattorilla tai pyörätuolilla pääsee ihailemaan kukkaloistoa läheltä.

Nämä matalat valkoiset, tämä sydänkin!, olivat minun mielestäni uusia. Tai edellisinä kesinä ne eivät olleet kukkivia kun kävin.

Osa rodoista on vielä nuppuasteella, joten hyvin ehtii käydä niitä ihailemasa.

Matkani jatkui kohti Oulunsaloa. Kuuntelin loppuun Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta sarjan viimeisen ”Kadonnut sisar”. En spoilaa, mutta sen verran voinen todeta, että tämä oli varsinkin alkupuolen osalta pettymys, ehkä liian ennalta-arvattava. Mutta kun 7-osaisen kirjasarjan päätös kuitenkin kiinnosti, niin en jättänyt kesken, ja jälkipuoli kirjasta olikin parempi. Loppuratkaisusta en totea muuta kuin että onnistui se yllättämään.

Minulla onkin rästissa postaus koskien pitkää listaa kirjoista, jotka Helmet-lukuhaasteen täyttymisen jälkeen olen kuuntellut. Ehkä tulevina sadepäivinä sen voisin laatia ja julkaista.

Kesän 2017 Tuiranpuiston rodoista kuviani täällä.

Niitä näitä

Lomamatkoja suunnitellen :)

Kun aamupäivän kymmenien kilometrien pyörälenkiltä palauduin ”cityyn” ajelin Puu-Raksilan kautta nimipäiväsankarin (= äitini) tervehdyskäynnille ja yhtäkkiä edessä kuvan näkymä: vanhan Impolan kaupan edessä ja tiloissa on sympaattinen, mukavasti vanhanaikainen Oulun Lipon Juniorien vastikään avattu kesäkahvila. Sopii Raksilan tunnelmaan. Tulen vielä käymään lounaskahvilla tuolla(kin). Semminkin kun nyt tuntuu, että tästäkin kesästä tulee sellainen ”kotikaupungissa turisteillaan” -kesä. Vähän olen aikeillut, että jonkun kesälomamatkan meille järjestäisin, vrt. viime kesänä kaksi päivää Tampere – Mänttä -linjalla, mutta saapa nähdä. Helsingin reissukin taitaa jäädä syksyyn, josko se Eltonin Johnin konsertti sittenkään edes on. Liputhan meillä on ollut pian pari vuotta. 🙂

Tavoitteena on myös käydä pyöräillen Kajaanissa. Saapa nähdä. Ajatuksena, että olisin siellä yötä. Jotain samanlaista kuin toissakesänä Raahessa Langin Kauppahuoneella. Saapa nähdä, saanko kuntoni sellaiseksi, että noin pitkälle pyörälenkille rohkenen lähteä. Mutta tavoitteita on oltava. Toinen yön yli pyöräreissu on Pehtoorin kanssa kimpassa aiottu tehdä: oli vähän ajatuksena tässä heti kesäkuun alussa, mutta eipä oo ehditty, mutta katsellaan josko. Siis että sykkelöitäisiin Hailuotoon ja oltaisiin yötä Luotsihotellissa Marjaniemessä.

Pohjois-Norjan retkestä ystäväpariskunnan kanssa on ollut vuosia puhetta, mutta koska lintujen kevätmuutolle ei tänäkään keväänä päästy, niin onnistuisikohan paluumuutolle? Myös Kolin kansallispuiston päiväpatikoista on Pehtoorin kanssa jutskattu, mutta …

Voi olla, että jää taas vain elokuiseen mökkiviikkoon tämä matkailumme, mutta joka tapauksessa jonkinlaisen kesäkuvakisan lähimatkailusta, tai vähän kauemmastakin retkeilystä, aion saada aikaiseksi: vinkkejä kisaan saattaa siis tippua pitkin kesää.

Niitä näitä

Kotikaupungissa turistina

”Odensen tuuli” (liittyy meidän nuoruuden telttaretkeilyyn) tänään. Ihan kuin oltaisiin oltu jossain etelämpänä, jossain ulkomailla. Ja vähän sellainen fiiliskin on ollut. Tekemiset kuin matkoilla: kulttuurin äärellä, linnan raunioilla, kahvilassa, meren rannassa, piazzalla hyvin syöden.

Kävimme pienten kanssa aamulla kirjastossa, sitten Tähtitornin kahvilaan jätskille ja Oulun linnan kellariin. Eka kertaa siellä ja kyllähän ne linnat ja Oulun pammaukset kuusivuotiasta poikaa kiinnostavat. Lyhyesti koetin Apsulle linnan historiaa selvittää, ja tarkkaavainen kuuntelija hän oli. Sitten kysyi: ”Mistä sinä voit noista tietää?” – Lapselle mummin menneisyys historiantutkijana ei ole ollut konkreettinen juttu millään muotoa. 😀

Herkkujen ostajana ja laittajana kylläkin. Yhdessä kävimme Lidlistä herkkupäivän karkit hakemassa. Ja pitkä päivällinen piazzallemme kun Juniori ja R. töiltään pääsivät ja tulivat mukaan ruokapöytäämme. Juuri ennen sadetta ehdittiin …

Isovanhemmuus Niitä näitä

Biitsipäivä pienten kanssa

Jos Eevis lähti mummilasta kotiin aika uuvahtaneena, niin kyllä on mummikin vähintään yhtä simahtanut – ihan kuin kunnon tunturipatikan jäljiltä. Periaatteessa ei juurikaan liikuntaa, vaikka askelmittarissa näyttää kymmenentuhatta askelta täyttyneen ihan ohimennen. Vedessä lilluminen ja pienen pieni touhuaminen (ihan omaehtoisesti osan järjestäneenä) sekä auvoinen, aurinkoinen lämpö! Ei muuta tarvita – tai noh, ehkä vaikuttaa myös äärimmäisen huonosti nukuttu yö takana. Että sitä on seikkailtava Itävaltaa, Karjalaa, Koskelankylää ja kaikenmaailman laitoksia ja lääkärikäyntejä koko uninen yö! Kahdeksan tunnin tiukan unennäön jälkeen aamu ei ole virkeä eikä vetreä!

Pienet tulivat vasta kymmenen tienoilla, joten ehdin sitä ennen vielä käydä pienen pyörälenkin ja hakemassa marketista uimarenkaan ja uikkarit Apsulle. Eevikselle olin jo hankkinutkin.

Jo ovella Apsu ilmoitti, että ”eihän me heti sinne Nallikariin lähdetä?!” ja kymmenen minuutin jälkeen seisoo eteisessä ja kyselee, että ”eikö kaikki jo ole pakattu?” – Kummasti innostus kasvoi kun uimapallot, kellukkeet ja eväät alkoivat olla esillä.

Nallikarissa oli jo paljon muita ennen meitä, – mikseipä! Mutta mahduimme vielä ihan rantaviivan viereen romppeinemme. ”Mummi, tuu kahlaamaan!” Pieni tovi kului, että poika ilmoitti olevan liian kylmää ja ”liikaa roskia” vedessä, eikä siis halua uida kauemmas, kahlailla vain, mutta se tovi kesti hyvin lyhyen aikaa.

Parin tunnin päästä, kun oli pitkään harjoiteltu ”koiraa” ja ”sammakkoa”, kuului: ”Mummi, ei vielä lähdetä!”. Ja jossain välissä totesi, että ”onneksi ”me” tykätään uida!” Kuinka hyvälle tuntuukaan olla se ”me”. Pappa ja pikkusisko tyytyivät katselemaan rannalta.

Iltapäiväksi tultiin meidän piazzalle, jonne pappa laittoi pienille lämpimän veden kahluualtaan. Minä huolehdin allastarjoiluista 🙂 ja välitouhuista.

Hyvä päivä tänään.

Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Toimen päivä

Olen tänään kuvaillut puita kotipihalla, pyörälenkillä, kukkakaupassa, hautausmaalla. Olisin mielelläni kuvannut myös auringonpimennystä, mutta olinpa juuri silloin – taas vaihteeksi – hammaslääkärissä. Ja olen kyllä kohtuullisen pettynyt kalliiseen operaatioon! Vähän sellainen ojasta allikkoon juttu!

Pyöräillessä puistojen ja pihojen ohi, tuntui, että kaikkialla kukkii kaikki. Yhdessä rysäyksessä tämän kesän kukkaloisto? Ja sitten vielä kukkia lisää kukkakaupasta. Oulun paras kukkakauppa (Kanerva) on muuttanut takaisin Uudelllekadulle, ja nyt on hienot tilat.

Pienen kimpun kävin äidin ”uuteen yksiöön”, kuten hän sairaalahuonettaan nimittää, hankkimassa.

Iltapäivän lopulla minulla oli patiotreffit miehen kanssa. Kävinmme syömässä Zivagon uudella patiolla: se on onnistuneesti rakennettu ja ilta-auringon puolella. Ja ruokakin oli hyvää: Pehtoorilla burgeri, minulla pinchoja. Nälkä lähti.

Kunhan kotiuduimme, piipahtivat pienet isänsä kanssa. Sovittiin huomisesta, ja mm. ruokalistatoiveita kuuntelin ennen kauppaan lähtöä. Minähän en yleensä iltaisin käy kaupassa, ja olinkin hämmästynyt kuinka paljon siellä oli porukkaa (vai tuntuuko vain Lapin vähäväkisyyden jälkeen?), aika nuoria ostamassa jätskiä ja olutta, mm. niitä. Ja ilman maskeja melkein kaikki alle 40-vuotiaat. Tämä kukkahattutäti ei tupissut, eikä katsonut arvostelevasti, mutta kyllä hiljaa mielessään mietti, että eikö vielä pari viikkoa olisi voitu…

Kaikkinensa melkoinen city-päivä. Kairassa kulkeminen enää vain kaukana muistoissa…

Niitä näitä Puutarhahommia

Purot ja porot jäivät taas

Mökkipihassa heippasimme yhdeksän aikoihin. Ensin lähtivät ystävät ajelemaan Sodankylän ja Kemijärven kautta omalle mökilleen Livolle, ja tunteroisen päästä me starttasimme kohti kotia.

Kymmenen päivän pitkä mökkireissu, aika kevättalvesta kevään kautta kesään kymmenessä päivässä, tuntui aika pitkältä tai paremmimkin täyteläiseltä, monia erilaisia päiviä, paljon tekemisiä, näkemisiä. Toisaalta – taas kerran – nopeasti kului aika. Mutta nyt ei tuntunut pahalta lähteä, oli saatu kuitenkin olla, mikä ei ollut mitenkään itsestään selvää, ja Oulun kesään oli hyvä ja tarpeellistakin tulla.

Tavarat purettuani ja tehtyäni meille sapuskan lähdin pyörälenkille: sellainen ”löysät pois”, napakka parikymmentä kilsaa, ja tietysti ensimmäiseksi merenrantaan tuntureiden jälkeen: joku merkillinen tapani ottaa kotikaupunki taas omaksi. Vähän kuin varmistelen, että onhan täälläkin tärkeitä paikkoja, joissa liikkua ja rauhoittua.

Palattuani liityin Pehtoorin seuraksi pihahommiin. Kaikki pinnat, ikkunalaudat, terassit, pöydät, tuolit, kaikki keltaisena. Männyn siitepölykerros on paksu! Ja sääskiä ihan sairaan paljon. Ei puhettakaan että olisi voinut istahtaa ilta-aurinkoon.

Lappi Mökkielämää

Tankavaarassa päiväretkellä

Riekko, kyy (ei ikinä ennen täällä!!!), tammukka. Ja paljon muuta. Kuvien ”teko” edelleen vähän vaivalloista, ehkä kotona palaan asiaan.

Levollinen aamiainen, ja tänään minä wanderfuhrerinä vein pienen retkueemme kohti Lapin sodan tuliasemia, korsuja, vankileirien seutuja. Jotta sellainen leppoisa kesäpäivän retki meillä. 🙂 Noh, Pikku Tankavaaran karu historia ei luonnossa paljon näy, ei ahdista. Vaikka porukalla totesimme, että ei ole syytä unohtaa.

Patikalla ei aurinkoa, mutta lämmin, melkein lösö keli. Tepastelimme, juttelimme, kahvittelimme. Ja sitten minun lempparisuo: Tankasuo.

Taustalla Jorpulipää, ja melkein jalkojen juuressa riekko pesimässä. Lappi on! Ja taas ilo siitä, että ihmisiä, joiden kanssa jakaa tämä.

Kultakylään laskeuduttuamme katselimme Villin Lännen Kadun, ja korukiviostoksillakin viivähdimme tovin. Ystävä osaa kivet, mikä sai kauppiaan, ammattilaisen, ilahtumaan, myhäilemään. Kiertelimme, vaskaamaan emme ryhtyneet, mutta Wanhan Waskoolimiehen kuppilassa ns. lounas (vrt. yhteinen puolenpäivän prosecco Piazza del Popololla eräskin vuosi sitten) sopi meille ja sitten kierros Saariselällä kylillä: Kuukkelissa ja Kaunispäällä. Puheluita, huolta, viimeistään nyt päätös palata huomenna Ouluun.

Pientä ”laituriremonttia” mökillä, pihapiirin ”alasajoa” ja sitten aika kohtuullinen poropäivällinen ystävien tuoman shirazin ja halpis-amaronen kera. Ja juttujen: meillä paljon menneitäkin muisteltavana.

Ja jälkkäriksi Campari Soda – koska ”yhteinen Rooma”.

Nyt on luovuttava. Taas.

Mökkielämää

Lappi ja sen kesä!

Ikimuistoinen päivä. Maanantai.

Todellakin maanantaiko? – Mökkimaanantai. Eivät nekään yleensä näin hienoja ole. Ei elämässä maanantait ole tällaisia. Ei yleensä. Soisin muistavani. Muistamisesta, muistista, on tänään puhuttu paljonkin. Myös puhelimessa.

Jos vain kerron, että kaiken muun hyvän kruunasi käen kukunta, kun äsken istuimme mökkiterassilla jälkiruokia nauttien auringon paistaessa vielä korkealta. Kaiken muun hyvän lisäksi – kaiken muun linnunlaulun, auringonpaisteen ja huikean kesäkelin lisäksi vielä nautimme siitäkin. Kaiken muun.

Pitkän, viipyilevän aamiaisen aikana päätimme, että tänään huiputtaisimme Ahopään. Ajattelimme, että siinä olisi mahdollisuus ystäville näyttää Saariselän tunturimaisemat ”yhdellä silmäyksellä”, keskeltä. Ja todellakin: tänään näkyvyys kymmeniä kilometrejä.

Hiljalleen kuljimme, höpöttelimme. Auringosta, hiljaisuudesta nauttien. Ja sitten: tsadaa! Ahopään granuliittikurun keskellä tunturilampi. Sen rannalle oli hyvä istahtaa.

Mökille palauduttua tuttu koreografia: notskilounas, saunan lämmitys, jotkut taisivat ottaa nokosetkin 🙂 , sauna ja purossa pulahdukset, pitkä päivällinen, jonka parasta antia oli Oulusta roudattu Perämeren lohi ~ hybridi lohi. (Hybridi = savustettu, loimutettu, grillattu. Pehtoori teki tuon kaiken yksillä tulilla. 😀 ). Sitä ennen erinomaista italialaista Franciacortaa ja sen oheen varhaisperunoita, sipulikastiketta, tsatsikia, patonkia, savupororieskaa, fetasalaattia. Yhtä mieltä olimme, että juhannustunnelmaa, hyvää ruokaa. Laitan huomenna kuvia….

Ja jälkkäriksi vadelmapossetia (edelleen se on nopea ja helppo, mökkiruokakin) – ja käen kukuntaa, lämmintä, itikatonta iltaa – minikalaasit meillä oli tänään maanantaina.

On hyvä kun on muita, on ilo ilahduttaa.