Tuiranpuiston alppiruusuja ihailemassa

Pyörälenkin aluksi ajelin postin kautta (ilo kun saa liki viikottain toimittaa Oulu-kortteja. Paketti ykkönen on kohta loppunut. 🙂  ) Tuiranpuistoon.

Se on tänä vuonna hienompi kuin koskaan. Sinne on istutettu uusia pensaita, – nyt niitä on paljon!

Ja monta eri väriä ja lajiketta.

Onhan meillä kotipihallakin komea rodo-penkki, ja sekin kukkii parhaillaan, mutta on tämä Tuiranpuiston kukkaloisto hyvä käydä pari, kolme kertaa kesässä ihailemassa, – turistina kotikaupungissa kulkea.

Katettuja polkuja on tehty lisää, joten vaikka rollaattorilla tai pyörätuolilla pääsee ihailemaan kukkaloistoa läheltä.

Nämä matalat valkoiset, tämä sydänkin!, olivat minun mielestäni uusia. Tai edellisinä kesinä ne eivät olleet kukkivia kun kävin.

Osa rodoista on vielä nuppuasteella, joten hyvin ehtii käydä niitä ihailemasa.

Matkani jatkui kohti Oulunsaloa. Kuuntelin loppuun Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta sarjan viimeisen ”Kadonnut sisar”. En spoilaa, mutta sen verran voinen todeta, että tämä oli varsinkin alkupuolen osalta pettymys, ehkä liian ennalta-arvattava. Mutta kun 7-osaisen kirjasarjan päätös kuitenkin kiinnosti, niin en jättänyt kesken, ja jälkipuoli kirjasta olikin parempi. Loppuratkaisusta en totea muuta kuin että onnistui se yllättämään.

Minulla onkin rästissa postaus koskien pitkää listaa kirjoista, jotka Helmet-lukuhaasteen täyttymisen jälkeen olen kuuntellut. Ehkä tulevina sadepäivinä sen voisin laatia ja julkaista.

 

Kesän 2017 Tuiranpuiston rodoista kuviani täällä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.