Reija

Joskus aamukuuden aikoihin vielä loikoillessani sängyssä suoraan edestä ikkunasta avautui tällainen maisema. Öinen ukkonen oli ohi, ilma raikas ja kostea. Luonto puhdas ja edelleen tavattoman kaunis.

Muiden vielä nukkuessa (paitsi J. taisi olla jo lukemassa terassilla) tein eiliseen postaukseen täydennystä. Nyt siellä on kuvia ja vähän lisää tekstiäkin.

Ja sitten kiertelemään talossamme, jotta voin jakaa teille kuvia tästä meidän Ca´ del Ventosta.

Tässä kuvassa on meidän olohuone, jossa on oltu todella vähän. Olemme ulkona enimmäkseen. Olohuoneen yläpuolella on ”parvi”, kerrros numero puolitoista. Siellä on kaksi makkaria, joista toisesta on tehty ”toimisto”. Täällä minä nytkin läppärin ääressä postailen.

Olohuoneesta on ovi takapihalle, terassille ja altaalle. Kuvan oikeassa reunassa näkyy meidän ruokasali. Ison pöydän ääressä eilen syötiin myöhäinen illallinen, Franciacortan reissulta palattiin kaupan kautta talolle joskus seitsemän jälkeen. Ja ennen kuin Pehtoorin kanssa saatiin ruoka tehdyksi ja pöytään, oli jo myöhä ja sade alkamassa, joten syötiin sisällä.

Tänäänkin päädyttiin syömään sisällä; Vävy & Tyär kokkasivat meille Pasta alla Carbonaran. Pehtoorin lempparipasta. Ja jälkkäriksi pieni mercadon kolmen suklaan kakku. Niin hyvää, niin italialaista. Ja jutut! Poskilihakset vieläkin vähän krampissa nauramisesta. Oi, että kuinka hillitön nauraminen on hyväksi.

Ruokahuoneen kuvasta näkyy olkkariin. Kuten kuvista näette, talo on täynnä tilpehööriä, koriste-esineitä, tauluja, kippoja ja kuppeja. Paljolti varmasti arvotonta vanhaa ”kirppiskamaa”, mutta joukossa muutama uniikki juttukin, ja esim. Alessin hedelmävati. On aika hienoa, että jatkuvasti vuokrattuna olevassa yli satavuotiaassa talossa on annettu tavaroiden olla, eikä niitä vuokralaiset ole matkamuistoikseen pöllineet.

Aamiaisvuoro oli meillä, tai oikeastaan minulla, koska Pehtoorin nimpparit. Näissä oloissa en kakkua ollut leiponut, joten astetta parempi hedelmä ja marjavati, ja karkkia. 😉

Kunhan mukavan viipyilevän aamiaisen olimme nauttineet, päätimme Pehtoorin kanssa lähteä kävelylle lähikyliin, ja saimme tyttären kaveriksi. Mukava juttu.

Fontanellaan ensin ja sitten vielä toinen pieni lenkki Zenevredoon.

Meidän kylän raitti. Vaaleanpunainen talo on municipal (ja apteekki) taustalla kirkko, ja siinä se. 🙂

Ja viinitarhoja! Niitä täällä riittää.

Kymppi saatiin täyteen, joten loppupäivä hyvä luppoilla altaalla. Lounaan toki värkkäsin, mutta päivällisen tekivät S & J. Kuten sanottu: pasta alla carbona! Oikein hyvää!

Tänään oli viikon ainoa suunniteltu (ja varattu) retkipäivä. Melkein kellon ympäri olemme olleet tien päällä ja viinitiloilla. Kaksi italialaisen laatukuohuviinin tuottajaa olivat kohteina, jotka Juniori oli meille suunnitellut ja varannut. Suunnitelmissa oli myös Bergamon vanhaan kaupunkiin ja sen ”henkeäsalpaavaan duomoon” tutustuminen, mutta suunnitelmathan muuttuvat. Bergamo nähtiin, mutta ei juuri vanhaa eikä henkeäsalpaavaa. Mutta viinitaloissa käynnit olivat antoisia.

Kävimme kahdessa viinitalossa Franciacortan alueella. Aiemmin pohdimme, mistä alueelle ja viinille on nimi tullut. Koskapa franciacortaa pidetään Italian kuohujuomista parhaana, samppanjaan verrattavana, heittelimme ajatusta, että on kyse ”lyhyestä ranskalaisesta, pikku ranskalaisesta” mutta eihän se nyt ihan noin kökkö selitys ole, vaan että alue vuosisatoja sitten ollessaan osa Frankkien valtakuntaa, on ollut vapautettuna veroista. Terrotorio on osa Bresciaa ja kuuluu Lombardiaan.

Ensimmäiseksi ajoimme Contadi Castaldille. Heidän kuohuvistaan Alkossa on kolme tuotetta. Mukava melkein parituntinen siellä vietettiin kierrellen, oppien ja maistaenkin.

Maistelussa eivät olleet nämä, mutta talolle ostettiin rosemagnum (keskimmäinen), koska keskiviikolle oli muutakin syytä nostaa malja kuin Pehtoorin nimppari.

Toinen talo, jossa kävimme oli Ca´del Bosco. Sen tilat olivat hulppeat. Jo portti kertonee siitä.

Mutta siellä oli sellainen vähän kylmähkö bisnesmeininki ja ulkoaopetultu – kuin nauhalta tullut – opastus. Kolme maisteluannosta saatiin, ja todettiin, että samppanjan veroisia olivat. Talon Cuvee Prestige on Alkossakin myynnissä, – on siitä tykätty.  Sieltä ei ostettu mitään, Juniori pyysi sentään ison pahvikassin. 😀

Täältä meidän asunnolta sinne oli noin 1½ tunnin matka suuntaansa. Sikäli olimme valinneet retkipäivän hyvin, että oli pilvistä, joten paljo autossa istuminen ei haitannut. Alue on d´Isoe- järven eteläpäässä, muutaman kymmenen kilometrin matkan päässä Gardalta, ja Gardalandiasta, jossa tällä lomalla ei nyt tulekaan käytyä.

Kulkiessa talosta toiseen, lounasaikaan, oli tarkoitus käydä tutustumassa Bergamoniin, lounastaa Citta Altassa, nauttia polentaa ja franciacortaa, muut kuin kuskit (Pehtoori & poika), mutta JUURI silloin kun oltiin kaupungissa nousi ukkonen, ja hillitön vesisade. Bergamosta tutuksi tuli lähinnä parkkihalli ja amerikkalaistyylinen lounaspaikka. Mutta käyty on.

Nyt alkaa olla vanhukselta voimat vähissä: Tuulentalossa sade ropisee, tai oikeastaan hakkaa kattoon, salamojen räiske näkyy ikkunaluukkujen läpi. Voisin väittää että on ilmassa jotain maagista…

Nyt luovutan tämän suosiolla ja jatkan huomenna. A domani, amici! Huomiseen, ystävät!

Tässä talomme etupiha. Sisäänkäynti on tuolta oikean nurkan takaa päädystä. Meidän huone vasemmassa ylänurkassa.

Toinen aamu Ca´ del Ventossa alkoi sekin yhteisellä aamiaisella, tänäaamuna aamiaisvuorossa Tyär & J. Ja maltoimme jo istua yhdessä rauhassa vähän kauemmin talon terassilla nauttien lämpimästä aamusta, hedelmistä, erinomaisen hyvistä kirsikoista ja viinirypäleistä, maalaisleivästä, leikkeleistä, kahvista. Hyvää kahvia on täällä opittu tekemään. Sellaista cappuccinon ja cafe au lait´n välimuotoa. Päivän ohjelmaa suunniteltiin.

Pehtoorin kanssa ilmoitimme lähtevämme Oltrepo Pavesen retkeillyreitille tai pikkutielle kumpuilevaan maisemaan tepastelemaan, sellaista pikkupatikkaa suunnittelimme. Juniori ja R. lähtivät mukaan, mukava juttu, S & J omille teilleen, ihan lähikyliä katselemaan.

Tämä tienoo, jossa nyt viikon asustelemme, on nimeltään Oltrepò Pavese. Nimi tulee siitä, että alue on Pavian maakunnassa ja sijaitsee Po-joen eteläpuolella. Se on oltre (´yli´, ´lisäksi´) Pon, kun sitä tarkastellaan provinssin pääkaupungista Paviasta ja yleensä muualta Lombardiasta. Ja Oltrepó Pavese on viinialue (DOC). Suomessa alueen viinejä on hyvin harvoin tarjolla, eikä me (vielä) olla yhdelläkään tilalla käyty, kaupasta on ostettu italialaisia kuohuvia: Ferrari forever!

Patikkapolkumme (kapea asfaltoitu kylätie) kulki viinitarhojen läpi: laskeuduimme Montu Beccariasta Rovetoon (160 m > 100 m) muutaman kilometrin, kävimme kylän Tabaccherian ulkopöydässä virvokkeilla ja Pehtoori & poika nauttivat suklaacornettot.

Oli kuulemma hyvää ja ”palauttavaa” 🙂 ennen nousua takaisin. 😉 Maisema täällä on todella kumpuilevaa, kaunista, mäkien (eivät ole vaaroja, eivät  tuntureita, eivätkä minusta ihan vuoriakaan, vaikka monen kukkulan nimi onkin ”Montu”). Kavutessa kyllä hiki virtasi, ja kameran muistikortille tallentui paljon kuvia. Juniori ja R. ”ihan ammatillisista syistä” perehtyivät viinitarhoihin, niiden eroihin, rypäleisiin etc.

Any way, kävelimme enemmän kuin viisi kilometriä, josta ainakin puolet aika napakkaa nousua. Palasimme talolle ja altaalle puolenpäivän jälkeen, nuoret lähtivät kauppaan ja minä ryhdyin Insalata Capresen ja bruschettojen tekoon.

Iltapäivällä uitiin, uitiin, uitiin. Helle nousi yli +30 C asteeseen, mutta uimisen ja tuulen leyhyttelyjen vuoksi ei millään muotoa tukalaa.

(Tässä nautimme  aamiaisemme sekä lounaat. Tänään päivällinen syötiin sisällä.)

Myös päivällinen syötiin tänään ”kotona”. Menussa pääosassa cannellonit. Ne oli melkein ”pakko” edes kerran tällä reissulla tehdä, sillä olemme ihan itse nimenneet ryhmämme ”Gruppo Cannelloniksi”. Harkinnassa oli myös monia muita vaihtoehtoja, La Dolce Vita, Lombaarit, … en edes muista, mutta Cannellonit on meidän WA-ryhmän nimi. Siksi yritys tänään tehdä niitä. Eihän se sitten pelittänyt: kolmesta kaupasta nuoret ovat yrittäneet niitä löytää. Ja no! EI löydy täältä makaroniputkiloita.

Ja sitten meillä venähti pihalla jutellessa aika pitkään ennen kuin hoksasin, että NYT vihdoin ryhdyttävä puuhaamaan ruokaa. Onneksi kaikki tulivat avuksi, Pehtoori oli jo päivällä ”melkein itse” tehnyt kirsikkatiramisun. 😊

Ja olihan sovellettavaa: monia reseptiin kuuluvia ainesosia puuttui etc. Melkoisen pastahässäkän ilman canelloneja yritin meidät saada tekemään. Kimpassa illallisen väsättiin, ja kyllä nälkä lähti, mutta enpä voi väittää onnistuneeni. Noh, meillä oli hyvää franciakortaa ja italialaista musiikkia, liikkunut, aurinkoinen päivä takana, vielä iltauinti tiedossa, joten paljon hyvääkin. 😊

Keittiömme. Jonka pintapuolinen siisteys on parin viime päivän aikana kohentunut olennaisesti kiitos minun ja Pehtoorin.

Ehkä eilisen huippuhyvän ravintolakokemuksen jälkeen rimani oli aika korkealla. Naapurikylän Montu Beccarian ravintolassa tulimme palvelluksi erinomaisesti, oli ilo istua pöytään, jossa oli kaunis valkoinen pöytäliina, kirkkaat lasit, ystävällinen henkilökunta joka jopa ymmärsi muutamat italian sanani, homma toimi.

Tunnelma levollinen, ravintolassa, joka oli ihan tien vieressä, oli pukeutuneita (toki hieman iäkkäämpiä paikallisia) ja meidän poppoo.

Iltauinteja, aamu-uinteja, näitä maisemia tulen kaipaamaan helmikuussa. Loma on vasta puolessa, ja minä jo ikävöin tänne takaisin. Tiedän, olen toivoton.

Meidän talomme on nyt hyväksi, meille sopivaksi, molto buono havaittu! Ja ennen kaikkea tämä on hurjan hienossa maisemassa, kukkulan laella.

Talomme nimi on Ca´ del Vento. Toki sen hoksasin jo varausta tehdessä, mutta vasta pitkällä viiveellä tajusin, mitä se on suomeksi: Tuulen koti, Tuulen talo. Se tuntuu nyt tosi hyvälle, juuri nyt tällä lomalla, pitkään odotetulla matkalla. Tiedättehän: Tuulestatemmattua-blogi, mökkinimet ovat Tuulentupa, Myötätuuli, mökkitontti Tunturituuli. Ja nyt meillä on tämän viikon Lombardian maaseudulla Tuulen koti, – Ca´ del Vento.

Paitsi että nimi on merkityksellinen meille, se kertoo myös siitä, että tämä talo on kukkulan huipulla, mikä tarjoaa 360 astetta mahdottoman hienot maisemat ja pienen tuulenvireen ja välillä enemmänkin hellettä helpottavaa vilvoittavaa tuulta. Tänään on ollut lämmin päivä, mutta ei tuskastuttavaa hellettä, semminkin kun olemme olleet melkein koko päivän Tuulen talon pihalla.

Sen verran vielä innossani ja ylikierroksilla, että heräsin viideltä, ja kyllä kannatti. Auringonnousu oli ihan yhtä lumoava kuin eilinen auringonlasku. Aamu-uinnille lähdettiin Pehtoorin kanssa vasta kuuden jälkeen.

Me valitsimme Pehtoorin kanssa talon monesta makuuhuoneesta sen, josta näkee ehkä kaikkein parhaiten, ei hienoin tai suurin huone, mutta parhaat näkymät. Talossa on 3½ kerrosta, 5 makuuhuonetta ja 3 kylppäriä ja yksi erillinen ”pikkuvessa”. Neliöitä on hulppeat 450, joten kyllä me kuudestaan tänne viikoksi mahdutaan. Oikeassa ylänurkassa on meidän huone, Tyär & J. ovat samassa kerroksessa vasemmalla, ja nuorempi nuoripari on keskikerroksessa. Kuva on ”takapihalta” , altaalta päin otettu. Laittelen joka päivä jotain kuvia talosta, sisältä ja ulkoa….

Kuten usein ennenkin näissä vuokrataloissa, minun on saatava vähän siivota (keittiössä), joten koskapa meillä oli tänään aamiaisen laittovuoro, käytimme Pehtoorin kanssa reilun tunteroisen siivoiluun ja kaiken tarpeellisen etsimiseen ja totutteluun. Hyvän aamiaisen katoimme!

Ja kuten olin toivonut ja osannut odottaa, kuulimme kirkonkellot ja kukon laulun, ja paljon muita lintuja. Muutoin maaseutu hiljainen, sunnuntaiaamun raukeus tuntui tulvivan… Idylliä yllin kyllin.

Kaksin lähdimme aamukävelylle, kohti Zenevredon pikku kyläämme.

Parahiksi sunnuntaiaamun messun aikaan olimme paikalla, joten olihan se tovi kirkossa viivähdettävä. Pienessä kirkossa oli ehkä parikymmentä paikallista, nuoria ja vanhoja, ei muita lapsia kuin yksi pieni vaunuissaan. Ajattelin, että olenkohan koskaan Suomessa nähnyt äitiä vauvan kanssa jumalanpalveluksessa – heilutellen vaunuja käytävällä.

Jatkoimme lenkkiä läpi viininviljelysten ja auringonkukkapeltojen.

Alakuvassa keskellä, korkeimmalla mäen päällä on meidän Ca´del Vento.

Lounaaksi oli toivottu bruschettaa ja burrataa, salaattia ja hedelmiä, niitä sitten tarjolle.

Iltapäivä uitiin, otettiin aurinkoa, oltiin hyvillä mielin, torkuttiin, höpöteltiin.

Ja nyt minua jo huudellaan tuolta alakerrasta. Lähdemme naapurikylään syömään tänne.

Ehkä raportoin kun palaamme, viimeistään huomenna.

A domani!

Meidän huoneen ikkunasta näyttää juuri nyt (klo 22 paikallista aikaa tältä. On juhannuspäivän ilta. On epätodellinen olo.

Olemme päivän matkanneet. Nauttineet matkalla olostakin, ja päässeet perille. Teen huomenna tämänkin päivän postauksen, nyt on väsy. Aamuneljältä heräsin ja torkahdin vain puolen tunnin unet Milanon lennolla, joka kesti mukavasti vain kolme tuntia.

Laukkuja jouduimmekin sitten odottelemaan tunnin, sitten vielä autonvuokrausprotokolla, ja sitten tien päälle.

Milanossa ehdimme olla vain pari tuntia. Pranzo ~ lounas nautittiin lähellä Vittorio Emanuelin galleriaa. SItten kohti Zenevredoa. Ja kuudelta jo olimme uimassa,. Paikka ja talo on ylittänyt odotukset. Nyt tuntuu että on elettävänä pieni pala taivasta.

Siinä se meni juhannusaattoilta pimeässä, täydessä ravintolasalissa istuskellen.

Tai noh, ei me oltu siellä kuin reilu puolitoista tuntia. Yli tunti meni odotukseen, ja sitten aika nopsasti söimme ”makuja Pohjolasta” -annokset ja nautimme viinilasilliset/oluet. Ruoka oli hyvää, todella, oikeinkin. Oikein mikään muu ei sitten ollutkaan. Mutta onneksi ei kiire muualle kuin nukkumaan.

Iltapäivällä Juniori & R. tulivat Rantapeltoon, josta lähdimme lentokentälle. Piiiiiitkästä aikaa lennolle. Juniori on kulkenut koulutuksissa ja tenteissä Helsingissä pitkin kevättä (kolme kertaa?) ja Miniäkin ainakin kerran, mutta meillä kahdella oli melkein harjoittelemista siinä, miten käyttäytyä kun matkaan lähdetään. 😀 Mutta osasimme ja Helsinki-Vantaalla oltiin seitsemän jälkeen.

Uutta, uljasta lentokenttää ihasteltiin, pikkuisen etsiskeltiin hotellia (Scandic Airport) ja kirjaiduimme sisään.

Iltapalallle ja loman aloituslasillisille päätimme mennä hotellin ravintolaan. Virhe! Olisi kannattanut jäädä lentoaseman puolelle, jossa oli jos vaikka kuinka monenlaisia uusia ravintoloita. Noh, aikamme jonotettuamme saimme kuitenkin pöydän, ja tunnin jälkeen jo tilauksemme. Eipä oikeastaan juhannuksesta tietoakaan, mutta omapa on valintamme. Loma on alkanut. Niin hyvä.

Nyt nukkumaan, herätys on 4.45. A domani ~ huomiseen!