Maanantaiaamu. Tänään se päivä jolloin ystävät (tällä kertaa vain 2/3) tulivat seuraksemme, liikkumaan ja luppoilemaan.

Aamupäivällä käytiin, odotellessa, Pehtoorin kanssa pikkupatikalla, lähdinpä ilman kameraa, kun oli pilvistä ja kun oli reitti, jota kiertäessä olen aiemmin ottanut satoja kuvia. Ja niinhän siinä sitten kävi, että piti kuitenkin edes kännykällä räpsiä pitkin matkaa. Satunnaisia hetkiä, hyviä hetkiä: niitähän täällä luonnossa liikkuessa tuppaa olemaan.

Lenkin jälkeen vielä kaupan kautta mökille, vähän ruoan esivalmisteluja, ja kun oli vielä aikaa, odottelua, lähdin lähimetsään poimimaan myös Tuulentupaan, vierasmökkiin, kanervia.

Tietysti saunaan ja saunasta puroon; tänään tuntui vähiten kylmälle (melkein kahden viikon totutteluko siihen vaikuttaa?).

Mökkiruokaa: (Oulusta tuotua 🙂 )lohta ja siianmätiä, josta tein moussea, salaattia ja parmesankesäkurpitsaa. Jälkkäriksi pitkästä aikaa Tortoni – amarettikekseistä jäädyke. Koetan muistaa laittaa sen ja parista muusta reseptin täällä syödyistä (uusista) jutuista. Yritän muistaa, kotona sitten…

Iltapäivän lopulla pääsimme ruokapöytään, vaihtamaan kuulumiset, terveystiedot :), höpöttämään ja suunnittelemaan huomisen ohjelmaa. Laaja Lapinmaa kutsuu kulkemaan….

2 Comments

  1. Toivotan teille reippaita askeleita ja kauniita maisemia ystävien kanssa! Toivottavasti sää ei ole liian syksyinen…
    Uudet ruokaohjeet kiinnostaa aina…

  2. Sää on ollut aika syksyinen, tai oikeammin vilpoinen, tänään, mutta ei ole satanut. Siis hyvä päivä.
    Ruokaohjeista on tulossa ainakin italialainen kaalilaatikko ja meksikolaiset tortillat.

Jokainen kommentti on ilo!