Päivä kerrallaan

Ei minulla ole vieläkään paljon sanoja.

Vielä on paljon tyhjää, vielä on unettomia öitä ja loputtoman pitkiltä tuntuvia päiviä.

Vähitellen raastava tuska hiipuu, ja kauan jatkunut huoli ja ahdistus ovat vaihtumassa hiljaiseen suruun ja pitkään ikävään. 

Läheisen poismeno koskee, sattuu, repii rikki. 

Tätä minä kuuntelen – vieläkin, nyt yksin. On vaikea uskoa, että vielä kaksi viikkoa sitten kuuntelimme yhdessä: Pysyn tässä.

Rakkaimmat lähellä, apuna ja tukena, paljon kannattelevia hetkiä, yksinoloa, kävelyä, uuden näkemistä, surun jakamista ja puhumista, lisää kävelyä, hiljaisia iltoja – päivä kerrallaan.