marraskuu 2024

Showing: 11 - 20 of 30 RESULTS
Bloggailu

ATK-vastaavasta devaajaksi?

Päivän näkymät ovat olleet aikalailla tällaisia. Päässä ja näytössä pixeleitä, bittejä, piuhoja, synkkiä kaiken pimentäviä hetkiä ja sitten kuitenkin asia etenee, melkein lentoon lähdössä.

”Yritys ja erehdys” on ollut päivän teema.
Mutta tänään myös:
”oppia ikä kaikki”
ja ”vain tekemällä oppii”.

Kun 1994 menin lasten kotihoidon jälkeen takaisin yliopistovirkaani (siihen maailman aikaan valtionhallinnossa oli vielä virkoja, jopa ns. eläkevirkoja) minun työkuvaani kuului historian laitoksen ATK-vastaavan tehtävät. Siihen sisältyi kaikenlaista, niinkuin kuin koko amanuenssin virkaanikin. Mutta siinä sain myös ilmaiseksi ja työajalla osallistua parin päivän kursseille, joilla opetettiin mm. tekstinkäsittelyä painettavaa tekstiä varten – tekstiin oli kirjoitettava koodit mm. kappalejakoja, kursivointeja, boldauksia, lähdeviitenumeroita etc. varten. Se vaihe kesti onneksi aika vähän aikaa, muutamia vuosia. Ensimmäisiä Windows-versioita opettelin käyttämään nuolinäppäimillä.

Ja kurssitettiin myös virustorjuntaa hallitsemaan (Millenium-hässäkkä oli melkoinen), asentamaan ja päivittämään ohjelmistoja ja mitä kaikkea. Ja 90-luvun puolivälissä alkoivat myös nettisivujen tekemiset: ATK-vastaavana tein ja päivitin muutamia vuosia koko laitoksemme sivustot ja silloin oli opeteltava myös koodaamaan. Html-koodauksen alkeiden alkeet oli osattava.

Noista ajoista ja opeista lähtien se on sitten jäänyt vakavaksi ja aikaa vieväksi harrastukseksi tämä nettisivujen kanssa touhuaminen. Ja harrastusten ja uuden työn tuotosten monenlainen nettisivulla julkaiseminen. Mutta enää ei tarvitse osata riviäkään koodata. Koodari tai paremminkin devaaja* tuli sitten tyttärestä. Devaaja on englannin kielen developer-sanasta muotoutunut epävirallinen suomennos ja tarkoittaa (ohjelmisto)kehittäjää. Ei ole minusta ohjelmiston kehittäjäksi, ei todellakaan, mutta vähitellen olen taas oppinut käyttämään uutta ohjelmistoa. Vähitellen. Huomenna taas vähän lisää.

*Devaaja-sanasta ja sen etymylogiasta artikkeli täällä.

Niitä näitä

Umpikujassa, sumussa

Vähän aavistelin ja pelkäsin, että tässä käy näin.

Tarkoitushan on ollut opetella uusia julkaisumetodeja ja -tapoja, uusia ulkoasuja ja saada vähän helpotusta tähän minun bloggaamiseeni. Pakata valtaisaa blogiarkistoa pienemmäksi, ehkä jopa säästää webhotellikustannuksista. ja kaikkea muuta hyvää ja kaunista on tässä kolme päivää ollut aikeena saada aikaiseksi. Ja kuinkas sitten kävikään?

Vähän sellainen olo kuin joskus aikoinaan, kun kirjoitti artikkeleita tai loppulausetta kirjan luvun loppuun: alussa oli tuhannen innoissaan, varmana asiastaan, kaikki loogisesti ja asiantuntevasti pohdittuna valmiiksi. Aikani kirjoittelin, todistelin, viittailin guruhin, vyörytin argumentoinnin tueksi valtaisan empiirisen aineiston todistusvoiman, ehkä jossain vaiheessa olin jopa kokemusta ja kykyä aistivinani itsestäni, kunnes hoksasin kirjoittaneeni itseni ja tekstini ihan solmuun ja vielä solmun jonnekin umpikujan perälle. Näin on käynyt tänään. Ja sitten vielä ulkoiset tekijät (webbihotelli) ovat lisänneet hämmennystäni.

Tänään olen saanut KAIKKI (myös esim. Muistikuvia-sivuston että Oulun voutikunnan kuvasivuston) ihan sekaisin. Salasanat eri alustoille sekaisin, ja ties mitä kaikkea sekaisin.

Ilon läikähdyksiäkin on ollut: tapasin Apsun aamupäivällä. Oli taas pojanpojan hammaslääkärireissu, jossa mummi sai olla kaverina. Hyvin meni tänäänkin, ja suunniteltiin ens viikonlopulle yhteistä piparkakkutalon rakentelua.

Ja se mielessä ja itseäni piristääkseni avasin paketista jo ainakin kuukausi sitten tilaamani uuden talolyhdyn. Puutarhurinmajasta tämäkin.

Bloggailu Valokuvaus

Uutta oppien – vielä sitä toivoen

Olihan se ilo aamulla herätä, kun maa ja kotipihan puut olivat parin sentin lumikerroksen valkaisemia. Olennaisesti valoisampi aamu kuin edelliset. Noh, hiihtämään ei vielä ollut asiaa, mutta toki kävelylle. Linnanmaan huudeille taas tepastelin, oikein hyvälle sekin tuntui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten: koulun penkillä tai siis Teamsissa opiskellen.

Lenkin jälkeen jo olikin jo aika opinnoille! Aika innoissani oikeastaan …

Olen tänään neljä tuntia opiskellut etänä/Teamsissa (mikä oli se vaikein osa koko hommasta. Ei olisi minusta ollut Teams-opiskelijaksi eikä -opettajaksi. Ei ainakaan kovin hyväksi.), miten tehdään WordPress-sivuja ja -artikkeleita! Se on hyvä näin noin 7000 (blogi)artikkelin ja satojen nettisivujen tekemisen jälkeen mennä kurssille! Ei, en minä kertaakaan sanonut oppimissivuston chatissä mitään tästä wordpress-kokemuksestani saatikka Teams-noviisiudestani. Pyrin olemaan hiljainen takapenkkiläinen. Ja ihan salaa ja huomaamatta vähän siellä takapenkissä surffailin, lueskelin jotain, millä ei ollut mitään tekemistä nettijulkaisemisen opiskelun kanssa.

Kyllähän jo etukäteen arvelinkin, että eka kerta ei ehkä toisi kovastikaan uutta, joten ei mitään hätää. Ja vielä on jäljellä 2 x 4 tuntia. Ens kerralla aion kysellä minua askarruttavia juttuja, olen edelleen vakuuttunut, että kysymällä oppii. Ja ehkäpä se oppi joskus sitten näkyy täällä blogissanikin.

Ehkä jopa jo joulun alla. Meidän on kurssilla tehtävä harjoitustyö, ja kuinka ollakkaan keksin, että teenkin sen omalla tavallani: jotain (tod.näk. ruokaan ja viiniin liittyvää) jouluista värkkäilen ”opinnäytetyökseni”. Katsotaan nyt.

Jo tänään kurssilla opeteltiin tekoälyllä tekemään kuvia nettisivulle (olenhan joskus tätä harrastanut aiemminkin), mutta pikkuisen minun valokuvaajan sieluani riisti moinen touhuaminen. Silti tein kuvan harjoitussivulle, jonka teemaksi yllätys yllätys valitsin joululeivonnaiset. Sehän se on nyt tuo tämän postauksen artikkelikuvakin.

Mutta älykuvarauha vallitkoon ainakin ensi sunnuntaihin asti.

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Viiniä, viraalihittiresepti ja glögiarvonta

Pitkästä aikaa postaus keittiöstä ja ruokapöydän äärestä.

Ensin pari viinisuositusta: Stellenrust Pinotage ja Burgundin Cremant Chateau de Sassangy, molemmat ”ylempää keskiluokkaa” = parinkympin viinejä, ja sellaisena paljon hintaansa parempia. Etelä-afrikkalainen Pinotage-rypäleestä tehty punaviini on mainio talviviini, takkatuliviini, pataruokaviini, liharuokaviini. Lempeä ja lämmin, siinä on marjojen, hillojen!, makua. Ainakin siemaus, pari kannattaa nauttia ennen kuin istahtaa ruokapöytään. Ihan sinällään niin ystävällinen viini. Ystävällinen? Olenko keksinyt uuden viiniluonnehdinnan? Tiedä häntä, mutta se tästä nyt tuli mieleen.

Ja uusi, ainakin Alkon valikoimissa uusi, cremant – burgundin kuiva, mutta, ah niin maukas kuohuviini on mainittava. Siinä on yllättäen jotain jouluisiakin häivähdyksiä, mantelia, vaniljaa, omenaa. Kuitenkin hyvin hienostunut, samppanjamainen maku. Sokkona maistellen olisinkin arvellut edulliseksi samppanjaksi.

Kahta glögiäkin on jo ehditty (mökillä) maistaa, enpä vielä julkisesti täällä arvostele. Onko muilla kokemuksia? Muistanette, että glögisuosituksensa jakaneiden kesken on edelleen menossa arvonta:

Mikä on sinun lemppariglögisi? Omatekemä tai -tuunaama vai  Alkon valikoimista joku tai joku alkoholiton? Kertomalla mieluisesi glögin olet mukana arvonnassa. Tähän ehdit osallistua ensi kuun (=marraskuun)  loppuun asti. Siis kunhan kohdallesi sattuu mieluinen glögijuoma ilmoittele siitä täällä. Siten olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona Saariselkä kuvissa -kalenteri vuodelle 2025. Kirjoittele tämänvuotinen suosikkisi kommentteihin, mielellään perusteluineen ja/tai resepteineen. 

Eilen kehittälemäni kastikkeen (poron fileille, mutta varmasti toimii muunkin liharuoan ohessa).

Kastike poronfileille – tai vaikka jauhelihapihveille 

2 rkl voita
2 salottisipulia tai muutama kevätsipulin varsi
3 rkl riistafondia
3 dl vettä
3 rkl mascarponea

Kuullota sipulia voissa muutama minuutti, lisää kattilaan fondi ja vesi. Sekoittele huolellisesti, ja jätä liedelle matalalle lämmölle redusoitumaan, – hiljalleen kiehuuntuu kokoon. Lisää lopuksi mascarpone, sekoita hyvin ja anna tasaantua tovi. Samalla voit unohtaa kastiketölkit ja/tai jauhepussit. Tämä oli tosi hyvää ja valmistuu ´siinä ohessa´.

Tänään sitten jotain ihan muuta! Hesarissa oli juttu uudesta viraalihitistä: Marry me -kanaresepti vaikutti kokeilemisen arvoiselta, joten ainekset sen tekemiseen hankin jo  alkuviikosta. Tänään se realisoitui lautasille. Vähäisen skeptisyyteni nielaisen ensimmäisen haarukallisen jälkeen.

Me söimme kahdestaan reilusti yli puolet neljän hengen isosta annoksesta. Mietin, oliko siinä jotain umaamia, jota on monissa aasialaisissa ruoissa ja joka koukuttaa syömään enemmän kuin olisi järkevää. Mutta ehkä ei. Ei tämä mitään ylimaallisen makoisaa ollut, mutta todellakin maistui niin paljon, että varmasti teen toiste, vaikka noin hiilaripitoinen ruoka ei enää useinkaan kuulu ruokailutottumuksiini.

Tämän kaiken jälkeen todellakin soisin huomenna pääseväni ulos! Ja oikeasti liikkumaankin. Onko oikeasti hankittava se salikortti? – Tulispa lunta, paljon lunta!

 

Isovanhemmuus

Näitä hetkiä

Niin siinä sitten kävi. Kyyneleet poskilla ajelin kotiin. Märkä, musta marraskuinen asfaltti, pikku Beetleni valoton ratin takus, täysikuisen, puoliksi valvotun yön väsy, liikkumattoman päivän tukkoisuus ja silti ihan mahdottoman mukava olo. Kyyneleistä huolimatta!

Hyvissä ajoin ennen puoltapäivää olin ajelemassa pojanpojan koulun edessä olevalle pysäkille, ja ”hyvissäajoista” huolimatta yhdeksänvee jo soittelee: ”Mummi, missä oot?” – Olin tuolloin jo ihan lähellä, ja ehdimme – yhdistäen paikallistuntemuksemme – Haukiputaan hammashoitolan parkkipaikalle ja kouluhammaslääkärin odotusaulaan hyvinkin ajoissa.

Kuten vakiseuraajat tietävät, minulla on vallan traumaattinen ja monivaiheinen hammaslääkärissä kulkemisen elämä jo takana, ja nyt sitten tässä oikomishoitoon menossa olevan, vielä aika pienen pojan, kanssa esitän aika lunkia mummia. Uskokaa pois, onnistuin.

Hyvin se meni. Poika oli noheva, reipas, ja kun ei mitään kipua tuottavaa tai pelättävää ollut, niin mikseipä. Ei pojalla, ei edes mummilla. Tiistaina homma jatkuu, eikä se meitä jännitä tai huoleta.

Loppuiltapäiväksi oltiin suunniteltu humputtelua. Pitkästä aikaa kahdestaan. Mehän humputeltiin kahdestaan aika paljonkin menneinä vuosina, varsinkin silloin kun A:lla ei ollut pikkusiskoa, silloin kun A. asui lähempänä.

Ja tänään oltiin monta tuntia kaksistaan. Juteltiin poikkeuksellisen vähän historiasta, toki Suomen itsenäistymisestä pientä vuosilukujen tarkistusta, mutta poikkeuksellisen paljon oli juttua geeniperimästä: ”Se on kyllä kiinnostava juttu”, totesi Apsu! Pohdittiin sitä, kuka tykkää matikasta, kuka myöhästelee, kenellä on siniset tai kenellä ruskeat silmät, kenen mielestä matikka, englanti ja liikunta olivat kolmannella luokalla mieluisimpia aineita, kenellä on kiharat luonnostaan, kuka on jo nähnyt tonttuja! Ja miksi!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Illan tullen Pehtoorin kanssa nautimme lappilaisen sapuskan, poronfilettä etc. Erityismaininnan ansaitsee kastike! Ihan itse tuunasin. Huomenna ohje ja muutama viinivinkki. Miksei jopa pikkujouluihin, mutta varmasti joulupöytään!

Niitä näitä

Flunssia ja niiden ehkäisyä

On päivälleen vuosi siitä, kun lensimme Espanjaan osallistuaksemme Andalusian suurelle kiertomatkalle. Osallistuttiinhan me, vaikka kiertomatkamme torsoksi jäikin (korona!). Tulipahan mieleen, kun nyt katselee uutisissa ja netissä videoklippejä tulvivista kaduista, vesivirroista ja kaaoksesta liikenteessä. Pahalta näyttää, ja tuntuukin.

Viime vuonna ei yrityksestä huolimatta saatu korona- ja influenssarokotuksia ennen reissua (oli muutamasta päivästä kiinni), ja seurauksethan sitten olivat aika ankeat. Nyt saimme rokotusajat ensi lauantaille. Ainakin Oulussa on merkillisen vaikeaa ollut järjestää ikäihmisten, senioreiden, vai miksi meitä yli kuusvitosia kaupungin retoriikassa kutsutaankaan, rokotukset: tuntien jonot ulkona rokotuspisteiden ulkopuolella eivät ole olleet Pohteen (Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen) toiminnan toimivuuden parhaita ilmenemismuotoja. Noh, nyt ei enää tarvitse jonottaa.

Minullakin alkaa vihdoin flunssa helpottaa, joten senkin puolesta pääsen hankkimaan rokotteen. Järvenpään Satusaunan tarhan (syksyn ensimmäisen) flunssa-aallon tauti kesti 1-vuotiaalla muutaman päivän, 1-vuotiaan vanhemmilla muutaman viikon, mutta mummilla muutaman kuukauden, ja bonuksena siihen kuului vielä aika perusteellinen poskiontelotulehdus sekä äänen häipyminen vielä viime viikolla aika ajoin lähes totaalisesti. Mutta nyt ohi on!

~~~~~~~~

Muistiinpano itselle: tänään loppui kausi.
Nyt luvut (tuossa neljän kesän pyöräilyt) sellaisia,
että on hyvä mieli.

”Pukki ja oikeinmerkki” sen tekevät
– kuten sukurasitteeseen kuuluu. 🤣

Nyt lähtee sykkeli huoltoon ja talvilevolle.

(Otsikkokuvassa otos kännykällä Hartaanselältä kohti Toppilaa:
Tervaporvarinpuiston rantatie on jo auki,
mikä ilahdutti kovasti. Kevyenliikenteen uusi silta on vielä ”vaiheessa”.)

Niitä näitä

Menneessä taas …

Hieman arveluttava, tai ainakin outo, juttu sattui tänään silmiin kauppareissulla. Ruskon Cittarissa Pirkka-kimppua valitessani hoksasin suunnilleen ikäiseni naisen valitsevan pitkään ja huolellisesti irtiksiä, keräsi niitä pienen pussillisen, ja tuli sitten hänkin katselemaan kukkaämpäreitä – ja samalla vaivihkaa syömään niitä karkkeja! Tovi siinä oltiin yhtä aikaa ja hän mutusteli karkin toisensa perään, siirtyi jonnekin, ja kun minä jo olin siirtynyt karkkihyllyjen läheiseen kassajonoon, tämä karkki-ihminen meni vasta silloin punnitsemaan ne karkit. Siis syötyään pussista varmaankin kourallisen irtiksiä. Muka vaivihkaa katselin touhuaan… Enkä tietenkään sanonut kenellekään mitään. Hämmästytti kyllä!

Hämmästytti melkein yhtä paljon kuin se, kun vuosia sitten alkukesästä näin hautausmaalla perheen, joka tuli vanhempieni haudan viereiselle käytävälle kukkapurkin kanssa, asettelivat sen kauniisti paikalleen ja ottivat sitten kännyllään kuvia toisistaan haudan äärellä. Ja tämän episodin jälkeen, ottivat ruusupurkin takaisin kainaloonsa ja lähtivät jatkamaan matkaa. Sukulaiset saivat varmastikin kuvatodisteen haudalla käynnistä ja kukkien viemisestä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään sain päätökseen Laila Hirvisaaren (ent. Hietamies) 5-osaisen Kannas-sarjan. Ykkösosan kuuntelin joskus kesällä, nyt ennen mökkirupeamaa latasin loputkin Bookbeatista. Muistan, että Laila Hietamiehen kirjat olivat niitä, joita äitini osti itselleen joulu- ja äitienpäivälahjoiksi, taisi joskus suositella minullekin luettavaksi. Eivätpä olisi voineet vähempää kiinnostaa.

Minulla taisi olla Hemingway- Irwing- tai Waltari -kauteni niihin aikoihin… Nyt kun minulla on menossa mm. saamelais- ja lappilaiskirjailijoiden vaihe, evakkokirjallisuuden vaihe, yritys lukea  (= kuunnella) aasialaisten kirjailijoiden romaaneja, ainainen kiinnostus elämäkertoihin ja historiallisiin romaaneihin, olen löytänyt Hirvisaaren. Olisinpa kuunnellut nuo ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan äidin biografiaa.

Nämä eivät ole kärsineet vuosikymmenten saatossa, ne ovat romaaniksi kirjoitettua arjen historiaa ja sosiaalihistoriaa. Kirjat ovat lähes pelkkää dialogia, vuoropuhelua tai päähenkilöiden ”ääneen ajattelua” ja Johanna Kokon lukemana karjalan murre soljuu luontevasti, niin soljuvasti, että tämän kolmeviikkoisen murrekylvyn jälkeen miekin huomaan ajattelevani jo karjalan murteella, ainakin vähäsen.

Tähän saumaan sattui tälle illalle Oulun Historiaseuran (striimattu) esitelmätilaisuus, jossa kollega, karjalainen sukujuuriltaan hänkin, puhui evakoiden muistoista. Nimenomaan muistoista. Kovin tutulta tuntuivat.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Kaikilla aisteilla

Marraskuu. Sehän se, vaikka ei todellakaan siltä tunnu. Eikä näytä.

Tänään – kaikista muista kiireistä huolimatta 🙂  – lähdin kuin lähdinkin vielä pyöräilemään. Perinteisellä reitillä ei puolenpäivän aikaan montakaan kulkijaa. Mutta olipa mukava

Vihdoin hain Valkean Instrusta myös rillit, joihin uusittu linssit. Pieni korjaus tekee paljon.

Kauppakeskus Valkean jouluasu hämmästytti! Ei mitään erikoista, mutta minun vuosikalenterini ei ole vielä lähelläkään jouluttamista. Ehkä viikonloppuna siihen herään. Nyt olen jämähtänyt syksyisiin maisemiin, heijasteisiin, harmaisiin vesiin.

Ja tässä illansuussa parituntinen vierähti konissööriopintojen* 😉 parissa. Oli Oulun Viininystävien viini-ilta, jossa saatiin tietoa (tuttua ja taas niin paljon uutta) Sangiovese-rypäleestä ja Toscanan viineistä. Johan oli taas mukava tavata viiniystäviä, ja oppia uutta. Nuo kaikki olivat maistuvia, italialaisen ruokakulttuurin antimiin hyvin paritettavia, ja aivan ikimuistoisen, mahdottoman hyvä oli tuo Vino Nobile di Montalcino! Jos vain jostain tuota löytyisi, niin olisihan meidän jouluviini siinä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*konossööri
Konossööri on termi, joka viittaa henkilöön, joka on asiantunteva ja erikoistunut tiettyyn alueeseen, erityisesti ruokien, juomien tai taiteen alalla. Sana juontaa juurensa ranskankielisestä sanasta ’connaisseur’, joka tarkoittaa asiantuntijaa tai tuntemusta. Konossöörit ovat usein syvästi perehtyneet makuihin, koostumuksiin ja tuotantoprosesseihin, mikä antaa heille kyvyn arvioida ja arvostaa tuotteita kriittisesti.

Lappi Mökkielämää

Eilen patikalla, tänään kotimatkalla

Poikkeuksellisen pitkän (15 vrk) mökkireissun jälkeen aika laskeuta alas, palata kotiin.  Tänä vuonna (tähän mennessä) ollaan oltu Hangasojalla yhteensä 69 vrk/kuusi reissua, mikä on minulle ennätys. Pehtoori oli ainakin Myötätuulen (uuden mökin) rakennusvuonna enemmänkin, minulla oli silloin aika lailla muuta puuhaa Oulussa. Mutta tänä vuonna minulla ollut entistä vähemmän tarpeellista läsnäoloa Oulussa, kun mm. kuvaushommat ja ”perhepäivähoito” ovat olennaisesti  vähentyneet, joten mieluusti mökille. Seuraava reissu ehkä kuitenkin vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kotimatkan aluksi vielä yksi, viimeinen? kalenteripaketti Saariselälle ja sitten puoliyhdeksältä jo Hangasoja ylitettiin ja sumuinen, sula kotimatka alkoi. Tiet sulat, lämpötila nollassa, kaikki matkan varren ”vedet”, joet, tekoaltaat ja Perämerikin ihan tyveniä, tai ohuen, ohuen kirkkaan jään peittämiä. Sumuiset maisemat varsin kuvauksellisia. Mutta tehän tiedätte: Pehtoorihan ei turhia pysäyttele. 😊

Ja aika valoisaakin oli. Niinpä ääneen ajattelin, että voisin illansuussa käväistä pyörälenkillä – ne tavoitteesta puuttuneet kilometrit 😁 ehkä sittenkin saisin kokoon, kun kerran lumesta ja laduista ole vielä tietoakaan. No hupajuttujahan ne tuommoset: niin kylmää, hämärää ja vähän liukastakin oli puolikolmen aikoihin Rantapellossa, että helposti annoin itseni pysyä sisällä.

Hyvää aikaa perata ja editoida mökkiviikon kuvasaalista ja viimeistellä mökillä valmistuneet neuleet (Tyär ja Emmiliini saavat joululahjaksi kaarrokeneuleet).

Eilisen Kiilopää – Sivakkaoja -patikan varrelta kuvia on nyt kansiollinen tuossa alla. Kuinka marraskuussakin voi olla kaunis, aurinkoinen, kirkas päivä. Ketään muita ei reitillä näkynyt, yhden korpin äänet, ei muuta, noh sentään tunturipurojen pulputus. Kultaisia kankaita, muhkeita, lempeitä soita, pehmeitä (ja rakkaisiakin) polkuja, tuntureiden kupeita ja kuruja, metsän suomaa lepoa mielelle ja liikkumisen iloa. Taas sellainen ”pyhäpäivän patikka” -fiilis.

Klikkaa alla oleva kansio auki oikeasta ylänurkasta, kuvat suurenevat näytölle – tervetuloa patikalle.

(tai klikkaudu tästä)