Pakkasyön jälkeen ilma raikas, aurinkoinen.

Turhankin aikaisin lähdin pyörälenkille. Puolelta päivin olisi ollut leppeämpää. Toisaalta aamusella oli tyven, hiljaista.

Kuivasjärven rannassa pehmeä sammal paljasjalkakenkien alla oli hyvä kulkea. Jostain kaukaa joku (ei voi tietää minkä) vesilinnun luikutus. Vedenpinta rasvatyyni. Valo ja värit, taivas ja vedenpinta tuntuivat olevan sovussa, jotenkin kimpassa. Vahingossa unohdin pyörän metsänreunaan aika pitkäksi aikaa, sammal houkutti tepastelemaan järven rannassa…

Kotimatkalla ”etelän suunnasta” oli vielä yksi tyven maisema pysähdyttävä kuvaamaan.

Pokkisella (Pokkitörmä) tuo pilvi kiinnitti huomion. Ja melkein kesäinen Oulu. Syksyllä 1989, jolloin odotin esikoista, ehdin haravoida melkein kaikki lehdet ennen syyskuun loppua. Nyt ne eivät ole edes aloittaneet tippumista. Koivut ja jalopuut vielä hyvinkin vihreitä.

Iltapäivällä kaikenmoista rästihommaa: ja ruoanlaittoa.  Viikkoon en ole tehnyt mitään sapuskaa huolella. Tänään tein. Jotain niinkin erikoista kuin jauhelihapihvejä. No jos tekee vasta jauhetusta naudanpaistijauhelihasta, huolella kuullottaa chilin, sipulit, myös valkoista sipulia, turvottaa korppujauhot kerman ja (Pirkka Parhaat) tomaatti-mascaspone-kastikkeen (Pirkka Parhaat) kanssa, ja lopussa maustaa vielä yrttisekoituksella, tulee arkiruoasta ihan salonkikelpoinen sapuska.

Ja ”samoilla tulilla” keittelin (vihdoin) marja-aronioista hyytelöä muutaman purkillisen. Moneen vuoteen en ole tehnyt, en löytänyt vanhaa hyvää ohjettani, mutta tämä Alkon sivuilta löytynyt vaikutti ainakin tekoavaiheessa oikeinkin hyvälle. Kun jäi kaarnikat mökkireissulla poimimatta (kun niitä ei juuri ollut) niin ehkä tämä on tulevan talven tarpeisiin sopiva. Makeampikin.

2 Comments

  1. Sattuipas, juuri tuon hyytelö-ohjeen mukaan, minäkin keittelin yhden purkillisen ennen Hangasojalle lähtöäni. Nyt jo totuttelemassa kaupunkielämään, vähän mutkikkaamman kotimatkan jälkeen.

    1. No hyvä, että kotimatka kuitenkin vei perille.

      Hyytelöstä tulikin oikein hyvää; yön yli hyydyttyä rakenne sopiva. Kanelin hento makulisä ihan mukava.

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: