Helmikuussa onnistuin/satuin löytämään lukulistalleni monen monta tavattoman kiinnostavaa kirjaa, muutaman jotka jättivät niin ison jäljen, että arvostelin vitosen väärteiksi.
Nyt on noin puolet haastekirjoista jo kuunneltuna/luettuna. Hyvin monipuolisia kirjoja on nyt ollut ”työn alla”.
Alla olevassa listassa kirjailijan ja kirjan nimen alla suluissa on se kohta, johon kirjan haasteessa sijoitan.
Juha Itkonen, Myöhempien aikojen pyhiä
(”Kirja sisältää sähköposteja, some-päivityksiä”)
Juha Itkonen kirjat ovat mielestäni aina ”järkäleitä”, enkä tarkoita (vain) kokoa. Ne Isoja Kirjoja. Niin tämäkin. Kirja kertoo mormooneista yleensä ja erityisesti Suomessa. Siinä on tietokirjamaisuutta, mutta se on ensisijaisesti romaani.
Se kertoo sopeutumisesta (tai sopeutumattomuudesta) vieraaseen kulttuuriin, Suomesta ulkomaalaisten silmin, siinä kyseenalaistetaan oma uskonvakaumus, moraali ja oma menneisyyskin. Siinä pyydetään loputtomasti anteeksi.
Itkosen kyky rakentaa henkilöt tarkasti, tunnistettaviksi, viiltävästikin kuvata synkkä mielenmaisema, pullaa leipovat yhteisön naiset, ja kaikki muu on vaikuttavaa. ****
Joel Haahtela, Jaakobin portaat
(”Kirja on julkaistu vuonna 2022”)
Joel Haahtelalla on paljon faneja, hänen filosofisia, intellektuelleja, psykologisoivia (onkohan oikea sana?) kirjojaan yleistetään ja kehutaan arvosteluissa, Helmet-lukuhaasteen parissa ja kirjallisuusblogeissa. Olen lukenut tämän trilogian kaksi edellistäkin osaa, – pidinkin koska aloitin tämän kolmannenkin. Tämä on minusta paras. Hänen kirjoittamansa kieli on kaunista, herkkää, jotenkin viipyilevää. Ja kyllä tämän mukana oli hyvä ”käydä” Jerusalemissa. ***½
Merja Mäki, Ennen lintuja
(”Lumi tärkeässä osassa”)
Tämä on yksi niistä monista teoksista, joita viime vuosikymmenen aikana naiset ovat julkaisseet liittyen viime sotiin. Naiset kirjoittavat romaaneja ja tekevät tutkimusta sota-ajan kotirintaman elämästä, naisten elämästä ja työstä sotavuosina. (vrt. esim Rosa Liksomin Väylä)
Tämä kirja on evakkotarina. Luin tämän tammikuun lopussa, – niin paljon kosketuspintaa… Hyvä romaani, jota varten on tehty paljon hyvää taustatyötä. Yksi pieni anakronismi minua häiritsi, varsinkin kun se toistui muutaman kerran: sukkahousuja ei Suomessa (ei juuri muuallakaan maailmassa) vielä sota-aikana ollut. Maatalousyhteiskunnan erot Karjalassa ja Pohjanmaalla, luonto ja Suomen vuodenajat kirjan ”näyttämönä” on kirjoitettu hyvin auki. Ja romaanissa oli sopivasti ”pahiksia”, joiden ansiosta kirjasta tuli koukuttava. *****
Jojo Moyes, Morsianten laiva
(”Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota”)
Kirjassa on paljon enemmän fiktiota kuin faktaa, mutta enpä ennen ole tiennyt, että II ms:n jälkeen Australiasta kuljetettiin laivalastillinen morsiamia Englantiin. Australiassa sodan aikana olleet brittisotilaat, jotka olivat kihlautuneet tai avioituneet paikallisten naisten kanssa, saivat nuorikkonsa armeijan aluksella kuljetettuna kotimaahansa. Sotaromantiikkaahan tämä pääasiassa on.
Moyes osaa aina luoda hienon henkilögallerian, tässä kyllä melkein vähän yli-stereotyyppisiä hahmoja, ja lukukokemus on sikäli turvallinen, ettei tarvitse pelätä, etteikö keljuille tyypeille kävisi ainakin edes vähän huonosti. ***½
Jenni Kokander, Yksi miljoonasta
(”Kirjassa on oikeudenkäynti”)
Näyttelijänä tutuksi tullut Kokander onkin myös dekkarikirjailija. Yllätyin positiivisesti.
Pidin kovasti siitä, kuinka hän käy myös yhteiskunnallista keskustelua lastenhuollosta, ulkonäköpaineista, burn outista. Tämä oli jotenkin ”uskottava dekkari”. ****
Jyrki J.J. Kasvi, Kasvin kolme elämää
(”Kirjan luvuilla on nimet”)
Tätä kuunnellessa oli vaikea päättää, pidänkö tyypistä vai en. No kirjan – elämäkerran, edes poliitikon, varsinkaan kuolleen poliitikon – tarkoituskaan ei ole olla ko. henkilön markkinointiväline, mutta tämän kirjan kohdalla tuli kumma tunne, että tarvitsisi päättää …
Kasvi kirjoittaa hyvin, todella hyvin, napakasti, satiirisesti, tarkasti, jäämättä jumiin yksityiskohtiin, juuttumatta mihinkään. Kirja oli siis aika hyvä. Taas kerran yksi elämäkerta joka avasi ikkunoita uusiin maailmoihin, mm. eduskuntatyöhön. ****
Jan Philipp Sendker,
Sydämänlyönneissä ikuisuus, Sydämen ääntä ei voi unohtaa, Sydäntemme kaihoisa syke
(”Kirjoissa sairastutaan vakavasti, löydetään jotain kadonnutta ja päähenkilö on alaikäinen”)
Sendkerin trilogiaan törmäsin sattumalta. Kaksi jälkimmäistä kuuntelin mökillä ja ladulla, jonne ne eivät todellakaan sopineet. Sarjan ensimmäinen osa oli minusta alakuloinen, toisaalta sopivan lempeä, olematta puuduttava. Kirjat etenevät aika verkkaisesti, mutta eivät silti pitkästyttäneet.
Ne tutustuttivat Burmaan, sen uskontoihin, taikauskoon. Paikoin ne olivat kuin aikuisten satukirjoja, paikoin sotilasdiktatuurin alla elämisen kurjuudesta kertovia, toisaalta elämäntaidon oppaita tai aforismikokoelmia. Trilogia paranee kirja kirjalta. Viimeinen oli vitosen kirja. ***** Ensimmäinen vain 3½. Siis kannattaa kuunnella koko nippu.
Erikseen on mainittava lukija: Markus Bäckman on tavattoman hyvä. Jopa parempi kuin Antti Virmavirta? – No ehkäpä. Ja se on paljon se. 😊
William Doyle – Naomi Moriyama, Lumotun metsän sisaret – Elämää Pohjois-Karjalassa amerikkalaisin silmin
(”Kirja jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana”)
Jos Sendkerin kirjat eivät oikein kuuluneet Lapin mökkiloman tunnelmaan, niin tämä sitten kyllä oli sinne sopiva, nopsasti kuunneltu kirja. Ensin se tuntui aika hyvälle: mahtava Suomi-mainos. Suomalaisen tasa-arvon, luonnon ja yhteiskunnan ylistys, mutta lopulta meni niin ylitsevuotavaksi, että hypetys on lievä ilmaus.
Ajattelin laittaa tämän haasteen kohtaan ”Kirja jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana”, koska kirjassa Martta-järjestö saa arvoisensa kunnioituksen ja kehun, jopa niin että vähän (taas kerran) harkitsin, että josko liittyisin… ***
Janet Skeslien Charles, Kirjasto Pariisin sydämessä
(”Kirjan nimessä on kaupungin nimi”)
Kuuluu sarjaan ”naiset kirjoittavat sotavuosista”. Sotakirjat, ei edes sotaromantiikka (pl. Hemingwayn ”Kenelle kellot soivat”) eivät ole koskaan ole olleet minun lempikirjallisuusgenreni, mutta tämä oli hyvä. Taidanpa jopa luokitella ”hyväksi lukuromaaniksi”. Tämäkin perustuu osin faktatietoon, tutkittuun historiatietoon, mikä lisää lukukokemuksen arvoa. *****
Karin Smirnoff, Lähdin veljen luo
(”Kirjassa rikotaan yhteisön normeja”)
Tämä on aika rankka kirja. Västerbotteniin sijoittuva perhedraama, joka on myös koukuttavasti kirjoitettu, siinä on reilua ja reipasta kerrontaa, se on paikoin jopa hauska. Pienen yhteisön, pohjoisruotsalaisen kylän dynamiikkaa värikkäästi ruotiva. ***½
Catherine Belton, Putinin sisäpiirissä. Kuinka KGB valtasi Venäjän ja kääntyi länttä vastaan
(”Krja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää”)
Mökkireissun paluumatkalla aloitimme tämän kuuntelun autossa, ja vasta eilen sain liki 600-sivuisen kirjan päätökseen. Beltonilla on kirjassaan paljon lähteitä, kirjeenvaihtajan kokemus sekä valtava tutkimus- ja taustatyö takanaan, eikä teksti vaikuta disinformaatiolta, vaikka melkein niin toivoisi.
Pelottavan selvästi kirja taustoittaa tilannetta, jossa nyt ollaan: Ukrainan sodan juuret ovat pitkät ja korruptoituneet. Kleptokratia ja hyväveli-KGB-oligarkkiyhteisö, jolle rahanpesu, toisinajattelijoiden lähettäminen Siperiaan tai murhaaminen, kerrostaloräjäytykset, sananvapauden tukahduttaminen, yhteistyö Pietarin sataman mafian kanssa, Venäjän imperiumin loiston palauttaminen, ovat tavoitteita, joissa kaikki keinot ovat sallittuja ja käytettyjä.
Kirjan lukee Ilona Chevakova, ansaitsee tulla kiittäen mainituksi! *****
Anna-Mri Raaska, Belizessä kaikki on paremmin
Beltonin kirjan jälkeen valitsin kuunteluun pienen kirjan, hauskan kirjan. Raaskalla on sana hallussaan, ei ole tekohauska, vaan naseva, sarkastinen tyyli saa oikeasti hymyilemään ja tirskahtelmaan. Kirja on matkakertomus Belizeen muuttaneen suomalaisperheen arjesta! Taas tuli opittua uuttakin. Mikä Belize? En tiennyt siitä mitään ennen tätä päivää ja tätä kirjaa. Hyvä välipala oli tämä. ***½
