Puuhastellen

Tekemisen päivä.

Nettiyhteyksiä, tietoturvapäivityksiä, verkkotunnuksia, HDMI-liittimiä, mutta verkkosovittimen kohdalla loppui kokemus, tieto ja yrittämisen halu ja lopetin. Aika paljon olin kuitenkin onnistunut fiksaamaan ja aikaansaamaan myönteisiä tuloksia.

Toinen päivän projekti on liittynyt keittiöön. Itse asiassa keittiöihin: myös Festassa uudelleen järjestelyjä, perkaamista, putsaamista. Remppahommien lisäksi myös ruoanlaittoa. Yritin tehdä yhtä hyvää thaimaalaistabroiler-ruokaa kuin oli pari viikkoa sitten Norjassa, Jakobselvissä, ja aika lähelle jo pääsinkin. Olen vihdoinkin oppinut käyttämään misoa, kunhan teen toisinnon ja hion vielä maustamista niin jaan reseptin, ja kuvan.

Illalla sitten viininmaistelu-matskujen tekemistä. Torstaina on viinikerhon ”kesäjuhlat” meillä: teemana on rapukestit, vaikkei mitään joki- eikä edes täplärapuja olekaan. Kävin Aasia Marketin pakastealtaista hakemassa scampeja ja muutakin äyriäisruokaa on tulossa. .. Viinit ovat (osaksi) Lombardian (ja Franciacortan) reissun tuliaisia. Vähän siis kokoilen myös tietoa alueen  viinintuotannosta ja hiukka historiaakin. 🙂

SIis aika mukavia hommia ainaisen pyöräilyn lisäksi. 😀

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.