Eipä ole tänään oikein simahtanut mikään heti kerralla. Mutta loppujen lopuksi aika moni homma tuli valmiiksi. Moni kesken ollut, moni vasta tänään aloittamani, moni aiemmin tekemäni.
Ensimmäinen iso tenkkapoo tuli kun meidän lähikauppa, -apteekki ja koko niiden lähitienoo oli sähköttä aamupäivällä, kun sinne touhukkaana tormasin. Kun sellainen itsestäänselvyys kuin että kauppa on tiistaina kymmeneltä auki, ei toteudukaan, on sitä oudostikin ihmeissään. Taas kerran tuli hoksattua, että näitä itsestäänselvyyksiä pitäisi muistaa kyseenalaistaa, ja yleensä myös olla tyytyväinen ja kiitollinen, että monet asiat kuitenkin on hyvin, itsestäänselvästi.
Itsestäänselvää ei ole näin kaunis talvi kuin nyt on. Pehmeistä, lempeistä hangista olen kyllä iloinnut. Minun lapsuusmuistoissani – toisin kuin useimpien tuntemieni – kesät EIVÄT aina olleet aurinkoisia, sateettomia, lämpimiä. Muistelen – mielelläni – sateisia kesäpäiviä kesäloman aikaan; silloin oli mahtava olla sisällä, lukea, lukea, lukea. Peppi Pitkätossuja, Tottisalmen perillistä, Tenavia, Asterixeja, Lotta on aina Lotta (en yhtään muista millainen se oli, mutta hyvä!), Nuorten kirjasarjan seikkailukirjat (niissä oli sellainen sininen kirjanselkä), Anna-sarja tietysti… Onneksi oli sadepäiviäkin.
Mutta lapsuudessani talvet olivat ”aina hyviä” – ainakin muistikuvissani. Lumisia, luisteltavia, hiihdettäviä, valkoisia, potkuteltavia. Tehtiin lumilinnoja, laskettiin mäkeä, kerättiin kansanhiihtomerkkiä varten kilometrejä, usein hiihdettiinkin kouluun. En muista, että minua olisi pentuna isommasti koskaan palellut. Sen verran liikkeessä oltiin ulkona, että ei tullut kylmä, ja välitunneilla ei tarvinnut mennä ulos jos oli yli 20-astetta (vai 25?) pakkasta.
Mutta joka tapauksessa minä pidän talvesta. Edelleen ja tänäänkin, vaikka enpä kovin kummoisia ole ulkoillut.
Yksi päivän projekti oli joulun tienoon kutimen valmistuminen: nyt on säärystimet seuraaville hiihtolenkeille, (kiitos T., mallista). Ja nyt lankakori joutuu vähäksi aikaa jäähylle, mikä minua kyllä syvästi surettaa. En ole ollenkaan varma, pysynkö erossa kutomisesta. Ehkä minä sitten alan kirjoittamaan; yksi pitkään kesken ollut projekti sillä saralla on kesken…
Säärystimistähän tuli kivat. Tykkään pitää noita myös toppahousujen alla kovilla pakkasilla, lämmittävät pohkeita ja nilkkoja mukavasti. Ynnä ihan nollakeleilläkin kävelylenkeillä.
Minun ovat tylsän harmaat sinun iloisen värisiin verrattuna, mutta ovat passelit. Kunhan mahdollista teen toisetkin – mökille ettei tarvitse yhtiä edestakaisin kuljetella.
Olisikohan pakkasraja ollut jopa -25, koska näitä sisävälitunteja oli todella harvoin. Se oli tosi outoa, koko koulu istui sisällä käytävillä pitkin poikin. Meteli ja sekasorto, mahtoi olla keskittynyttä väkeä oppitunneilla
Kyllä se varmaankin oli tuo -25. En minäkään muista, että kovin usein oltaisiin sisällä oltu.
Hienot säärystimet
Ja hyvätkin. Jo testasin tänään ladulla. 🙂