Perulaista ja perunaa – Aji de gallina suomeksi

Aji de gallina

useimmissa resepteissä se tarjotaan riisin kanssa tai jopa niin, että ruoka kypsennetään riisin kanssa. Minun versioni perunan kanssa on harvinaisempi, myös sellaisia tarjoamistapoja näyttää olevan, että on sekä riisiä että perunaa. ks. kuvia täältä

Ruoan nimen käännös on (kai) chili(pippuri)kana. Minun mukaeltu versioni ei ole kovin chilinen, sillä käytin vain punaista chiliä, enkä tulisempaa keltaista. Näin koska halusin, että ruoka ei peittäisi viinien makuja alleen.

Englannin ja espanjankielisiä ohjeita löytyy netistä vaikka kuinka paljon, ja soveltelin niistä omani. Suomeksi (kone)käännetty versiokin löytyi – se on varsin mielenkiintoista luettavaa. Ohje alkaa näin:
”Valmista ainesosat: hieno silppuaminen sipuli; poistamalla reunat pannulla ja upotettiin maitotiiviste; valmistella keitettyä munaa (pitää kiehuvassa vedessä 8 minuuttia).”

Siispä silppua sipuli, poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon. Keitä kananmunat koviksi.

Ja sitten ”Kypsennä broilerin rintaa suolalla. Kun lista, murentua ja varata liemi.” Tulkitsin sen tarkoittavan jotain tällaista kuin ”hiero broilerin rintaleikkeisiin suola, paista leikkeisiin ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä”.

Tässä selkokielinen versio (neljälle)

Perulainen keltainen kana ~ Ají de gallina

2 isoa broilerin rintafilettä (minulla oli merisuolalla maustettuja jyväbroilerin fileitä)
2 rkl rypsiöljyä, nokare voita
1 fondikuppi
2 dl vettä

1 pieni maalaisleipä/ranskanleipä tms. (ei haittaa vaikka on jo kuivunut)
1 prk kondensoitua maitoa
2 keltasipulia
1 keltainen paprika
1 punainen chilipalko
½ – 1 tl currya
½ – 1 dl pecanpähkinöitä
(suolaa, jollei sitä jo ole broilerissa)
(pari ruokalusikallista limen mehua – antaa ryhtiä ruoalle 🙂 )

4 kananmunaa
8 perunaa
1 punainen paprika

Poista leivästä reunat, revi palasiksi ja upota leipäpalat kondensoituun maitoon.
Hiero broilerin rintaleikkeisiin/fileisiin suola ja muut haluamasi mausteet.
Paista broileriin pannulla ruskea pinta, ja sen jälkeen lisää pannulle vähän vettä ja kanafondia, ja kypsennä.
Paloittele broileri ja siirrä kattilaan.
Silppua sipuli, kuullota pannulla, – ei haittaa vaikka saa vähän väriäkin.
Pilko paprika ja punainen chili ja lisää sipulin kanssa kattilaan.
Lisää kattilaan myös leipä-kondensoitumaitomassa sekä curry ja pecanpähkinät.
Käytä tehosekoitinta ja sekoita kaikki tasaiseksi massaksi. LIsää tarvittaessa vähän vettä tai kanalientä.

Keitä kananmunat aika koviksi ja kuori ne valmiiksi.

Kuori ja keitä perunat. Laita samaan aikaan kanamassa miedolle lämmölle ja sekoittele välillä, lisää tarvittaessa nestettä.

Viipaloi punainen paprika.

Kokoa lautasille annokset ja laita loput gallina-massasta tarjoiluastiaan.

Makua ja tulisuutta voi varioida mielensä mukaan; tästä minun ”suomentamasta” Perun kansallisruoasta on nyt ainakin kymmenkunta ihmistä tykännyt. Ruoka on aika helppo ja nopea tehdä, se on merkillinen sekoitus makeaa ja mausteista, mietoa ja vähän chilistä. Olisiko uudenvuoden ruokapöydässänne tällaista? 🙂 Bolivialainen punaviini sopii hyvin kaveriksi. Tai tietysti perulainen, suklainen ja pippurinen Tabermero.

Lauantainakin meillä oli – taas – perunaruokaa. Alkuperäisohje on Viinilehdestä, jossa tämä juhlava perunaherkku on paritettu samppnajan kanssa. No meillä ei ollut samppanjaa, mutta hyviä nämä olivat. Nämä sopisivat kyllä vaikka joulupöytään tai uudenvuoden tarjoiluihin. Luulenpa, että tästä tulee meidän mökkiruokapöytäämme hyvä tarjottava.

Alkuperäisohjetta muutin sen verran, että vaihdoin pororouheen 150 g (joka on minusta ihan liian suolaista, savuista tai muuten ei-niin-hyvää) kylmäsavuporolastuihin (100g).

Puikulaperunoita ja poromoussea

Ainekset:
12 puikulaperunaa (isoa)
öljyä
suolaa

Porotäyte:
1 prk (200 g) ranskankermaa
1 prk (200 g) tuorejuustoa
100 g savupolastuja silputtuna (tai 150 g pororouhetta)
1 ruukku ruohosipulia
mustapippuria

Valmistusohje:
1. Tee porotäyte hyvissä ajoin etukäteen jääkaappiin, jotta se ehtii maustua ja paksuuntua. Sekoita ranskankerma tuorejuustoon. Lisää joukkoon poro ja silputtu ruohosipuli, mausta mustapippurilla.
2. Pese puikulat hyvin karkealla harjalla. Puolita perunat pitkittäin. Levitä perunat leivinpaperoidulle uunipellille, sipaise leikkuupinnat öljyllä ja mausta perunat ripauksella sormisuolaa.
3. Kypsennä perunat 200-asteisessa uunissa juuri ja juuri kypsiksi, noin 30 minuuttia. Anna perunoiden jäähtyä haaleiksi.
4. Lusikoi tai pursota täyte perunoiden päälle.

Kalenterikuvassa on seimi, joka sattui aamuisella lenkillä kohdalle. Hietasaareen on kesällä valmistunut Oulun kristillisen koulun iso hirsikoulu, jonka portin pieleen on tehty tällainen iso seimi. Seimeen pääsevät pikkulapset käymään kin. Luulenpa että eräskin joulukorttikuva on otettu tuossa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*** * * 20 * * ***

Niitä näitä

Jouluvalmisteluja

On tunnustettava, ettei ole – taaskaan – tullut pyhitetyksi pyhäpäivää. Aamuvarhaisesta lähtien olen touhunnut ja kulkenut, tehnyt ja nauttinut tekemisestä. Kaukana mikään joulustressi.

Aamupäivällä teimme Pehtoorin kanssa porkkana- ja lanttulaatikot, vuosi vuodelta niitä on tehtävä vähemmän, mutta meni niissä kuitenkin tovi. Kuva EI ole meidän keittiössä, mutta voisi kyllä olla teinivuosieni kodista: Kenwood, Viri-kaakaopurkki, peltiset Aarikan purkit etc. Juuri tuollaiset – tosin meillä oli kyllä vihreät kaakelit, ei keltaiset. 🙂

Kuva on Pohjois-Pohjanmaan museosta, jossa on nyt joulu”kattauksia”. Kävin eilisen lenkin varrella siellä. Suosittelen. Ja lapsille ja teineille on nyt myös hieno Lego-näyttely. Eikä ainakaan eilen ollut ruuhkaa eikä maskittomia vierailijoita, koronapassikin piti olla.

Tänään kunhan sain laatikot uuniin, lähdin lenkille, keskipäivän aikaan pieniä läikähdyksiä taivaalla, mutta lopultakin kovin harmaata, onneksi sentään lumista.

Kotiin palattuani oli vihdoin aika paketoida hankkimani lahjat. Niitäkin ehkä vähemmän kuin koskaan ennen. Mutta paketointi, fiilistely, vie aikaa … kuuntelin samalla liki siirappista joulu-feelgood-kirjaa (Joanna Bolouri, Paras aika vuodesta). Juuri sellainen romanttinen komedia -elokuva-ainesta oleva kirja tuntui tänään oikein hyvältä. Oikein hyvältä.

Suora lainaus Museon joulukalenterista…

Viettäessään vuoden kääntymisen juhlaa muinaiset suomalaiset vaihtoivat keskenään uhrilahjoja ja hyvän vuodentulon toivotuksia. Tapa on siirtynyt sellaisenaan jouluun. Kristinuskon mukaan joululahjaperinne on syntynyt Itämaan tietäjien vastasyntyneelle Jeesus-lapselle tuomien lahjojen myötä.

Perhepiirissä annetut joululahjat yleistyivät 1800-luvun alkupuolella ensin kartanoissa ja pappiloissa. Niistä tapa levisi talonpoikaiston keskuuteen. Herrasväen lahjat olivat aluksi itse valmistettuja esineitä, vaatteita tai herkullista syötävää. Talonpoikaisväestön keskuudessa oli tapana, että jouluksi saatiin uutta päälle pantavaa. Vaatteet kuuluivat osana palkkaukseen, mutta niiden antaminen joulun tienoissa antoi vaatteille lahjan arvon.

Vanhin tunnettu tieto joululahjoista Suomessa on Turusta vuodelta 1705, kun kauppias Gustaf Wittfoothin liikkeestä varastettiin joululahjoiksi tarkoitettuja tafti- ja silkkinauhoja.

Tässä hyvä esimerkki siitä, mistä historiantutkimus saa tietoja menneiden vuosisatojen ihmisten arjesta ja juhlasta. Vain varkauden kautta on saatu tieto ensimmäisistä Suomessa hankittavissa olevista (kaupallisista) joululahjoista. Ilman käräjille joutunutta juttua meillä ei olisi tietoa 300 vuoden takaisesta joululahjavalikoimasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Enkeleitä elämäänne.

*** * * 19 * * ***

Ruoka ja viini Viini

Viiniä maailmanlaidalta

Palatakseni eiliseen: tasting ja ruoka olivat vähintääkin erikoiset.

”Viinejä maailman laidoilta” tarkoitti valkoviinejä Japanista ja Gruusiasta (Georgia), punaviinejä Etelä-Amerikasta (Bolivia, Meksiko ja Peru) sekä niinkin oudoista viinimaista kuin Montenegro, Syyria ja Ruotsi. Maistelun alussa oli kuohuva Brasiliasta ja lopussa jälkiruokaviini Golanin kukkuloilta. Ainakin ne herättivät keskustelua: yhtä lailla hämmästelyä ja puistatuksia kuin myös ilahtunutta hyväksyntää.

Valkoviineinä oli kaksi todella erikoista viiniä, erikoisista rypäleistä: japanilainen Soryu-viini koshu-rypäleestä (illan kolmanneksi kallein viini 34,86 €) ja Rkatsiteli-rypäleestä Gruusiassa tehty viini, joka sai kyseenalaisen kunnian olla viinikerhomme 30-vuotisen taipaleen surkeimmat pisteet saanut viini: tyly tuomio oli vain 5,8 pistettä (asteikko 4 -10) ja pullollinen joutui viemäriin maistelutilkkasten jälkeen. Tbilvino Qvevris-Rkatsiteli on siis se, jota viimeiseksi suosittelemme.

Kolmen punaviinin sokkomaistelun ensimmäiseen sarjaan olin valinnut ja hankkinut viinejä Etelä-Amerikasta. Sieltähän suomalaisten lempiviinejä tulee paljon; eilen ei kuitenkaan yhtäkään chileläistä, vaan viinit olivat Boliviasta, Meksikosta ja Perusta.

Aikansa haarukoituaan- ja kun kerroin, että kolme viiniä ovat samalta mantereelta – maistelijat päätyivät aivan oikein arvelemaan viinien olevan kotoisin lämpimästä Etelä-Amerikasta. Bolivialainen merlot-, caberbet sauvignon-, syrah-viini sai eniten myönteisiä kommentteja. Sitähän voisi nimensä perustella harkita jopa jouluviiniksikin: La Concepcion tarkoittaa Neitsyt Marian perisynnitöntä sikiämistä. Kaikkinensa nämä kolme todettiin ihan kelvollisiksi, hyviksi perusviineiksi, ja erityisesti ruokaviineiksi. Pisteet 8+ – 8.

Jälkimmäinen kolmen punaviinin sarja olikin sitten vielä erikoisempi: Montenegro, Syyria ja Ruotsi.

Jööteporilainen barbera? Mitä ihmettä? Sitähän sitä sitten mietittiin! Kolmenkympin Common People 2020 on hyvin italialaisen oloinen; se onkin italialaisista rypäleistä Ruotsissa tehty viini. Melkoinen kuriositeetti, ruma etiketti, mutta ei ollenkaan huono (pisteiden keskiarvo 8, tosin hajontaa oli seiskasta ysiin).

Ja Syyrian viinintuotanto? Kuinkas moni on siihen perehtynyt? Neljällä kympillä sai hyvää, voimakasta CB-Merlot-Syrah -viiniä. Mutta ei se niin hyvää ollut, että toiste ostettaisiin, saatikka että tuota hintaa maksettaisiin, mutta kun kustannukset jaetaan porukalla ja halua kokeilla ja oppia on suuri, niin kyllä tämäkin kannatti hankkia.

Montenegron viini on ihan kelpo, aika italialaisen oloinen erikoisesta vranac-rypäleestä tehty punaviini. Ei taida olla saatavilla enää mistään.

Kaiken kaikkiaan eilisten viinien saatavuus ei ole ihan helpoin juttu. Olen keräillyt näitä Alkosta melkein pari vuotta: ”erikoiseristä” ja ”Muut maat” -hyllystä olen katsellut ”kummallisuuksia” ja ostanut kerholle jemmaan. Nyt niitä oli tarpeeksi, melkein liikaakin, maistelun järjestämiseksi. Mukavahan tämmöisiä oli testailla, porukalla miettiä ja kummastella. Mutta tuskin Ruotsi tai Syyria koskaan tulevat olemaan lemppari-viinintuottajamaitani. 🙂 Jouluna on hyvä palata Italian, Australian ja USAn viinien maailmaan.

Jälkkäriksi tarjolla olleen italialaisen kuivakakun keralle oli tilkat jälkiruokaviiniä: Golanin kukkuloilta!!! poimituista jäätyneistä gewürztraminer-rypäleistä puristetusta Yarden Heightswine 2017 -viinistä tykättiin. Se oli makea, silti raikas. Pieni pullo (0,375 cl) maksaa 25 €, joten ei mikään halpa ostos. Mutta lahjaviiniksi voisi sopia.

Melkoinen määrä maisteltavia, eivätkä kaikki pullot suinkaan tyhjentyneet, meille jäi kastike- ja pataviinejä pullojen pohjille, näin siitä huolimatta, että maistelukierroksen jälkeen jaoimme viinejä myös ruoalle. Menun olin koettanut tarinallistaa menun viiniteeman mukaisesti

Makuja maailman laidoilta

Terveisiä Jäämereltä
– saaristolaisleipä, kuningasrapumajoneesi, surimia, kaviaaria

Lapin makumuistoja
– suolasienisalaattia ruotsalaisen rieskan kera

Etelä-Amerikan ruokaa
– Aji de Gallina – perulainen tulinen kana, paprikaa, perunaa ja kananmunia

Skandinavia ja Ranska kohtaavat
– piparit ja roquefortvaahto

Maustekakkua Italian tapaan
– pistaaseja, limeä ja valkosuklaat

Alkupaloina oli pieniä leipäsiä: jäämeren salaatin ostin valmiina Hallista Pekurilta. Päälle Cavi Artia (merilevävalmiste, näyttää ja (vähän) maistuu mädille) ja rucolanversoja.

Pågenin Hönö-rieskaset ovat hyvä alusta monille leipäruoille, rucola ja sienisalaatti olivat passeli päällyste.

Ja sitten pääruoka. Kyllä minulla kesti löytää illan teemaan sopiva tarjottava! Lopulta perulainen kansallisruoka Aji de Gallina valikoitui! Minun versioni ei ole kovin tulinen, mutta sopi hyvin näille rustiikkisille viineille. Se on vähän sellainen ”alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka samassa annoksessa” -ruoka. Sipulia ja paprikaa, leipää, broileria ja kondensoitua, makeaa maitoa!! Mutta se on hyvää! Netistä löytyy jos jonkilaisia versioita ja resepteissä on monia muunnoksia, – en löytänyt yhtäkään suomenkielistä, joten lopulta soveltelin oman versioni. Koetan huomenissa sen tähän lisätä. Se voisi olla vaikka vuodenvaihteen ruoka?

Ja jälkkäri? – Minun leivinjauhesähläyksestäni huolimatta kakku olikin oikein hyvää. ”Tuhtia tavaraa”, kuten yksi maistelijoista totesi. Oikein hyvin valkosuklainen pistaasikakku sopii vaikka joulupöydän jälkkäriksi, ja kuten alkuperäisohjeessa todetaan, puolimakea samppanja olisi varmasti mitä hienoin pari tälle kakulle. Ei siitä paljon jäänyt…

Melkoinen makumuistojen kirjo! Oli hyvä ilta. Hyvä mieli ja maku jäi.

Ruoka ja viini Viini

BO 30 v. juhlavuoden lopulla

Nyt on hyvä mieli, hyvä olo.

Me näimme, kokoonnuimme, juttelimme, söimme, nauroimme, muistelimme menneitä, suunnittelimme tulevaa, maistoimme merkillisiä viinejä, hyviäkin. Vuosikymmenien ystävyys kantaa, kantaa, kantaa.

Näiden ihmisten kanssa ilo olla, syödä, juoda, jutella. He tulevat mielellään, nälkäisinä, ennakkoluulottomina (sitä tänään tarvittiin), ja onneksi tietävät, että ovat mieluisia meidän ruokapöydässä. Olipa mukava.

Minulla – järjestävänä osapuolena – vähän huoli kuinka sujuisi. Sujuihan se sitten, että olikin leppoisa, rauhallinen, nostalginen ilta. Huomenna huolellinen raportti.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*** * * 17 * * ***

Piparin muodolla on väliä!

Niitä näitä

Vaihtelevalla menestyksellä tämä päivä

On kuutamo, ja päivällä paistoi aurinko! Pikkupakkanen eikä tuulta.

Osaisinpa luisteluhiihtoa, tai olisipa perinteisen ladut jo avattu, – ei ole. Oli siis käveltävä tänään. Ja tehtävä joogaharjoitus: harvoin niitä teen – joskus tekee hyvää, useimmiten olen ihan liian malttamaton keskittymään, tuntuu etten osaa hengittää. Tänään muutenkin epävire, eikä kroppa rauhoittunut, ei rentoutunut. Niinpä jo nyt päätin, että huomenna kävelen kunnolla, – ainakin puolitoista tuntia. Se tekee hyvää.

Hyvää tekevää oli kun vein Vuoksiin (hoivakoti jossa äiti on) pari valokuvataulua, jotka ovat yliopistolta lähtöni jälkeen olleet vaatehuoneessa piilossa. Ne olivat ihan hyvät Linnanmaalla työhuoneessani, mutta eivät kodin seinille oikein sovi. Kun VUoksissa on muutenkin valokuvatauluja Oulusta, kyselin, josko haluaisivat sinne yhteisiin tiloihin, ja johtaja ilahtui ja sanoi mieluusti ne ottavansa. Pääsivät uuteen kotiin.

Yliopistosta puheenollen: tänään on yliopiston hallitus tehnyt käsittämättömän päätöksen, että hanke, jolla yliopistokampus hajotetaan ja jonka toteutuessa osa tiedekunnista on tarkoitus siirtää kaupungin keskustaan (Raksilaan), saa edetä. Hankkeelle näytettiin vihreää valoa. En ymmärrä, kuten ei moni muukaan. Eihän asia minua enää juuri koske: minähän olen sieltä jo roudannut tauluni hoivakotiin. 🙂 Silti!

Tänään olen leiponut: pistaasikakun (Etiketti-lehden resepti) Epävireisyys tai ehkä sittenkin vain huolimattomuus ylsi siihenkin asti. Unohdinpa taikinasta leivinjauheen, minkä hoksasin vasta kun kakku oli ollut uunissa jo viitisen minuuttia. RIskeerasin, kiskoin vuoan ulos uunista, uudesta vispattavaksi ja takaisin vuokaan ja uuniin. No ainakin se kohosi. Ja läsähti. Ei todellakaan ole sen näköinen kuin tuossa reseptin yhteydessä. Saapa nähdä, mille sen kanssa huomenna ryhdyn: ainakaan toista en tee. Katsotaan miten soveltelen, jotta kehtaisin tarjota.

Muutoinkin huomista valmistellut. Pöydän kattaminen oli mukavaa, mieluisaa ja jälki sen mukaista. Huomenna on ”Viinejä maailman laidoilta” – josko niistä löytyisi joku jouluviini suositeltavaksi. Palaan asiaan …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*** * * 16 * * ***

Historiaa Oulu

Menneen maailman juttuja

Minulla on ollut aikeissa – toki monikin asia – mutta myös käydä kuvaamassa ”Tervaleijonan kuusi”, joka on Oulussa Tuiran siltojen kupeessa. Ent. PYP/SYP-talon puistossa on aina joulunaikaan komea kuusi, jonka valaisusta vastaa Lions Club Terva Oulu. Ja koska kerrostalon katolla on jäänteenä menneestä Merijalin Tervaleijonan mainos, kuusi on mulle ”Tervaleijonan kuusi”.

Merijalin (edesmenneen) karkkitehtaan perusti ouluianen apteekkari Y. W. Jalander vuonna 1915 (tehdas oli lähellä tuota kuusta). Tervaleijona-pastilli syntyi Jalanderin ja Leipzigin yliopiston yhteistyössä 1930-luvun alussa. Nimensä pastilli sai saman kuin oli Jalanderin kahdella apteekilla: Leijona-apteekit ja siksi Leijona-pastilli. Sopiva yhdistelmä tervan makua (esanssi) ja arabikumin sitkeyttä ovat pian sata vuotta maistuneet oululaisille ja muillekin Tervaleijonan ystäville. Pian satavuotiaan Tervaleijonan valmistaja on 1990-luvulta lähtien ollut Leaf, ja viimeiset vajaat kymmenen vuotta Cloetta. Sehän tekee nykyisin myös Sisu-pastillit, joten yhteispohjoismainen makeisteollisuus on ominut nämä suomalaiset klassikkolakritsipastillit.

Mutta siis. Tänään sitten lähdin hämärähyssyssä kameran kanssa liikkeelle, tarkoituksena kuvata Tervaleijonan kuusi kauniissa pakkasaamussa. Ja kunhan kohdalle pääsin, tuli rännän sekaista lunta ihan nauhana, märästi kasvoja piiskaavana. Kuvan otin, kun kerran sitä varten olin liikkeellä!

Jatkoin vielä Pikisaareen. Sade taukosi, ja Merimiehenmuseon ikkunoista ja ovesta sainkin kauniita kalenterikuvia.

Vaikka – sattuneesta syystä – museoon ei tänä jouluntienoona sisälle pääsekään,
voi museoon (= Matilan talo Pikisaaressa) luvan kanssa kurkkia ikkunoista sisään:
viehättävästi on jouluista menneen maailman tunnelmaa.

* * * 15 * * *

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Niitä näitä

Ei onnistu

Eilen oli webhotelli jumissa, ei auennut blogi, ei Muistikuvia, ei mikään oman domainin sivu. Tänään ovat kuvankäsittelyn ja -arkiston ohjelmat (Light Room Classic ja Photari) hyvin takkuilevia, nyt kokonaan sutturassa ja sykerössä: ”ei vastaa” lukee ohjelman yläotsakkeessa.

Netti pätkii, uusien kuvien lataus ei onnistu.

Eikä voi väittää, ettenkö olisi yrittänyt.

Siispä lataan mökki-ikävissäni vanhan kuvan Kaunispäältä kalenterikuvaksi, toivottelen hyvää yötä sekä kärsivällisyyttä lukijoille ja itselleni, suljen koneen ja odottelen huomisesta parempaa päivää.

Niitä näitä

Paljon pieniä juttuja

Lucian päivä. Millään muotoa en ole sitä tänään viettänyt; ei nissepullia, ei kulkueita, ei kynttiläkruunuja näköpiirissä. Tiedätkös/muistatkos Lucian päivän historian? Lyhyen kertauksen siitä voit lukea tästä postauksestani. Samassa yhteydessä on myös hienon hienon glögin ohje, – josko vaikka tekisit lahjaksi ja omaan käyttöön?

Päiväni on kulunut koneella (kirjeenvaihtoa ja whatsappeilua, laskutusta ja pankkiasioita etc.), tädin kanssa pitkä tovi puhelimessa, sitten hierojalle. Todella tuntui olevan tarve sille, mutta toisin kuin yleensä sepä ei ollutkaan niin hyvä idea. Tai ehkä palautuminen vie aikaa… Ehkä olisi sittenkin pitänyt lähteä lenkille, eikä vain touhuilla sisähommissa.

Kauppareissulla oli tarkoitus ostaa silkkkipaperia ja koettaa tehdä ikkunaan paperihiutaleita. Niihin ihastuin lauantaina ystävien luona, jossa talon isäntä oli ihan hurahtanut näihin. Aikaa opetteluun oli mennyt, mutta jälki oli todella kaunista! Onko muilla jotain omatekoisia koristeita, joista voisi pölliä ideoita?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Isovanhemmuus Joulu

Tonttuovella ruuhkaa!

Pikkujoulupäivä. Todellakin koko päivä pikkujoulujen merkeissä.

Perjantai-illansuussa kun Apsu ja Eevis olivat tuulikaapissa jo pukemassa, lähdössä isänsä kanssa kotiin, Apsu ilmoitti ”Me voitais viettää täällä huomenna pikkujoulut!” Hämmästyttyäni, hetken päästä totesin, että ei se oikein käy, kun mummilla ja papalla on muutakin tekemistä ja menoa, mutta ehkä sunnuntaina. Eilen vielä soiteltiin ja kyselin pojalta, että millaisethan pikkujoulut hän haluaisi viettää ja että minä en oikein tiedä, millaiset juhlat järjestäisin…” Ja siihen Apsu ilmoitti samalla kertaa sekä luottavaisesti että lakonisesti: ”Kyllä sinä, mummi, keksit jotain!” Tällaisen luottamuslauseen jälkeenhän se ei auttanut muuta kuin ryhtyä miettimään.

Pikkujouluissahan on usein ”leikkimielisiä kilpailuja”, glögiä, joululauluja, pieniä paketteja, ei välttämättä niin kovin hyvää ruokaa, mutta ruokaa kuitenkin… Pikkujouluvieraat lupasivat tuoda tullessa itse leivottuja torttuja ja kortit, joten niiltä osin meillä vähemmän tekemistä. Näillä spekseillä sitten ryhdyin tänään aamusta asti touhuilemaan.

Tein briossitaikinan, katkasalaatin pohjan, katoin pöydän, etsin tähtisadetikkuja, Spotifysta lasten joululaulut, glögimukit, kynttilöitä lisää, Pehtoori lupautui laittamaan pihalle roihut, ….

Puolenpäivän aikoihin lähdin lenkille kaupunkiin, ja hain lelukaupasta joulusukkiin pienet yllärit. Pikkuinen lasten Rubikin kuutio askarrutti, raivostutti, kiinnosti ja kiehtoi Apsua enemmän kuin voisi ajatella kuusivuotiasta kiinnostavan. Mutta kuinka minä siinä näinkään tyttäremme! Ihan samanlainen on Tyär aina ollut.

SItten paluu keittiöön ja kolmelta tuli pikkujouluväki.

Pikkujoulujen alussa oli piparinkoristelukilpailu, jossa luontevasti muodostui kaksi joukkuetta: Apsu ja Juniori = Ironmänit ja Eevis ja R. = Pipsat. Aiemman yhteisen piparinleivontasession jäljiltä oli kaapissa tummahkoja pipareita ja muutama tuubi Oetkerin sokerikuorrutetta ja erilaisia koristeaineksia, joten siinä oli tarpeelliset ”pelivälineet”. Me toimimme Pehtoorin kanssa tuomareina ja glögi- sekä juustonaksutarjoiluvastaavina. Eevis ilmoitti heti alkuun, ettei tykkää glögistä eikä naksuista, – ja kaikki meni! 🙂

Kilpailun, enkelikellon rakentamisen, joulusukkien tyhjentämisen jälkeen oli aika siirtyä ruokapöytään. Ei mitään loisteliasta, mutta nälkä lähti. Ja pöytä oli kauniisti katettu.

Kunhan oli syöty tavallisia pikkujouluja paremmin, oli vielä aikaa olla yhdessä, katsella tonttuovella touhuja, yhdessä sytytellä kynttilöitä, höpötellä, kutitella.

Hyvä päivä tänään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tonttuovella tapahtuu….

Niitä näitä

Benvenuti, Cari Amici!

Juhlapäivä tänään.

Meidät oli kutsuttu!

Me kolme historian opiskelijaa vuosikymmenten takaa… me ja meidän avecit. Istuimme koko herkullisen, mukavan illan ruokapöydässä. Syöden hyvin, erinomaisesti. Kauniisti katetussa pöydässä, jouluisessa kodissa.

Lohiterriini ja ja siikatartar olivat jotain ylivertaisen hyvää. Kuten myös yrttiporo, sen kypsyys oli perfetto. Minä – viskiä kaihtava – suhtauduin hieman varauksella jälkkkäriin: Bourbonkakku! Mitä ihmettä! Mutta olihan siinä mahtava makujen harmonia, monia vivahteita, tuhtia koostumusta, juuri sopiva häivähdys viskiä, – sulloin turhat ennakkoluuloni jonnekin hävöksiin ja nautin.

Niinhän se jo on, että enemmän kuin työelämää, enemmän kuin lapsia, enemmän kuin matkoja, enemmän kuin säätä, jutut koskettelevat omia ja läheisten vointia, arjen sujumista kun vuosikymmeniä alkaa olla jo aika paljon. Tästä huolimatta naurua riitti. Tällaista tarvitaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalenterikuvassa on Villa Hannala, jonka kävin aika varhaisella aamuisella lenkilläni kuvaamassa. Tänään pitkästä aikaa vain vähän pakkasta, hyvä kulkea ja hengittää. Pitsihuvilan pihapiirissä oli mainoksia, että siellä on joulupuuroa tarjolla – olisikohan ensi viikolla sen aika?