Vaihtelevalla menestyksellä tämä päivä

On kuutamo, ja päivällä paistoi aurinko! Pikkupakkanen eikä tuulta.

Osaisinpa luisteluhiihtoa, tai olisipa perinteisen ladut jo avattu, – ei ole. Oli siis käveltävä tänään. Ja tehtävä joogaharjoitus: harvoin niitä teen – joskus tekee hyvää, useimmiten olen ihan liian malttamaton keskittymään, tuntuu etten osaa hengittää. Tänään muutenkin epävire, eikä kroppa rauhoittunut, ei rentoutunut. Niinpä jo nyt päätin, että huomenna kävelen kunnolla, – ainakin puolitoista tuntia. Se tekee hyvää.

Hyvää tekevää oli kun vein Vuoksiin (hoivakoti jossa äiti on) pari valokuvataulua, jotka ovat yliopistolta lähtöni jälkeen olleet vaatehuoneessa piilossa. Ne olivat ihan hyvät Linnanmaalla työhuoneessani, mutta eivät kodin seinille oikein sovi. Kun VUoksissa on muutenkin valokuvatauluja Oulusta, kyselin, josko haluaisivat sinne yhteisiin tiloihin, ja johtaja ilahtui ja sanoi mieluusti ne ottavansa. Pääsivät uuteen kotiin.

Yliopistosta puheenollen: tänään on yliopiston hallitus tehnyt käsittämättömän päätöksen, että hanke, jolla yliopistokampus hajotetaan ja jonka toteutuessa osa tiedekunnista on tarkoitus siirtää kaupungin keskustaan (Raksilaan), saa edetä. Hankkeelle näytettiin vihreää valoa. En ymmärrä, kuten ei moni muukaan. Eihän asia minua enää juuri koske: minähän olen sieltä jo roudannut tauluni hoivakotiin. 🙂 Silti!

Tänään olen leiponut: pistaasikakun (Etiketti-lehden resepti) Epävireisyys tai ehkä sittenkin vain huolimattomuus ylsi siihenkin asti. Unohdinpa taikinasta leivinjauheen, minkä hoksasin vasta kun kakku oli ollut uunissa jo viitisen minuuttia. RIskeerasin, kiskoin vuoan ulos uunista, uudesta vispattavaksi ja takaisin vuokaan ja uuniin. No ainakin se kohosi. Ja läsähti. Ei todellakaan ole sen näköinen kuin tuossa reseptin yhteydessä. Saapa nähdä, mille sen kanssa huomenna ryhdyn: ainakaan toista en tee. Katsotaan miten soveltelen, jotta kehtaisin tarjota.

Muutoinkin huomista valmistellut. Pöydän kattaminen oli mukavaa, mieluisaa ja jälki sen mukaista. Huomenna on ”Viinejä maailman laidoilta” – josko niistä löytyisi joku jouluviini suositeltavaksi. Palaan asiaan …

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

* * * 16 * * * 

 

 

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.