Ratkaisuja etsimässä

Viime yönä oli täysikuu. Mutta minäpä en tiennyt siitä mitään. Sellainen ei ole tavallista. Ja vaikka olen taas viime aikoina tullut väittäneeksi, että ylenpalttinen nukkuminen on täysin yliarvostettua hapatusta, niin kyllä viime yön levollisen yhdeksän tunnin jälkeen taas tiedän, kuinka verratonta se sittenkin on!

On ollut edelleen niin hyytävän kylmää, että palatessani aamupäivän kaupunkireissulta harkitsin vakavasti takkatulen sytyttämistä. Onko jo niin syksy? Pihahommiakin olisi ollut, mutten todellakaan ollut kiinnostunut. Kirjoituspöytähommiksi meni loppupäivä.

Miten toimit kun työssäsi, arjessasi, elämässäsi sinulla on ongelma? – Onko alasi koulutukseen kuulunut ongelman ratkaisutaitojen oppimista? Enkä nyt tarkoita matemaattisia yhtälöitä vaan elämää ja arkea. Oletko löytänyt välineitä ja keinoja siihen, miten toimit ja miten kohtaat, kun eteesi tupsahtaa ongelma.

Keskusteltiin asiasta tyttären kanssa pari viikkoa sitten: kauppatieteilijä ja tietotekniikan opiskelija, koodari, päätyi pohdinnassa hyvin samankaltaiseen lähestymiseen kuin minäkin. Myös humanistisisareni kanssa asiasta juttelin ja hänkin oli hyvin samoilla linjoilla. Eilen viiniseuran porukoiltakin kyselin samasta asiasta. Valtaosa heistä on luonnontieteilijöitä, biologeja, ja heilläkin vastaus oli aika lailla sama. Vain Pehtoorilla on ollut suoraviivaisempi, käytännöllisempi, enempi sellainen ”tartutaan härkää sarvista” -asenne kuin muilla. Vaikuttaneeko insinöörikoulutus siihen?

Ja onko itse asiassa niin, että monesti vain toimitaan, eikä edes hoksata, että edessä on joku ongelma, joku asia, joka on ratkaistava. Pulinat pois: tartutaan toimeen, ryhdytään tekemään!

Onko suhtautuminen ”ongelmaan” myös luonnekysymys? Ehkä onkin enemmän kyse siitä kuin koulutuksesta tai aiemmasta oppimisesta?

Ehkä se, että opiskelussani ja työssäni, oppiessani ja opettaessani on ollut keskeistä ratkaista ongelma, suhtaudun myös ”oikeassa elämässä” paljolti tiedottamatta, automaattisesti ja joskus varmaan turhaankin siten, että ryhdyn pilkkomaan ongelmaa palasiksi, katsomaan tarkemmin, mikä se on, hakemaan tietoa vastaavista ongelmista ja niiden ratkaisuista muualta. Ennen se tarkoitti kirjastoon menemistä ja/tai asiasta jotain tietävien etsimistä ja heidän kuulemistaan, ehkä myös omista aiemmista kokemuksista oppimista. Nykyisin sitten on edessä googlaamista ja soittelua, mutta toki myös kirjoja. Ja herranen aika, ajatteluakin! Vaihtoehtojen pohtimista, prosessointia. Mutta monimutkaistaako se asioita? Vatvominen ja vatulointi vain sotkee asioita, vai mitä?

Ehkä minä kuitenkin vielä vähän piirtelen prosessikaavioita, laadin aikatauluja ja teen ongelmanratkaisusta projektin, jolla ongelma saadaan pois päiväjärjestyksestä.

Kehäpäätelmä? – Niissä olen ollut joskus aika hyvä. 😀

Ehkä huomenna laitan vain toimintavaiheen päälle!

6 kommenttia artikkeliin ”Ratkaisuja etsimässä”

  1. Eikös se ole niin että ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”, mutta toisaalta niin, kyllä tuo sinun Pehtoorisi ”härkää sarvista kiinni” sopii hyvii myös, riippuu tilanteesta. Minä tälläisenä vanhempana naishenkilönä jos alan oikein perusteellisesti suunnittelemaan, en muista enää mikä oli alkuperäinen ajatus asiasta, mutta aikansa kutakin !!

    Vastaa
  2. Totta tuokin, että riippuu tilanteesta mikä kulloinkin on paras tapa.

    Ehkä minä luonnostani tai ”akateemisuuttani” käytän suunnitelua ongelman ratkaisussa. Olen vuosikymmeniä tehnyt opiskelijoiden kanssa opintosuunnitelmia, jotka auttavat paloittelemaan ison kandin tai maisterin tutkinnon suorittamisen ”ongelman” (tai tässä kohtaa ehkä enemmänkin projektin ja prosessin). Lähestymään valmistumisen tavoitetta = ongelman ratkaisua selvittämällä, miten se tehdään, miten muut ovat onnistuneet, mistä se koostuu, etsimään sitä väylää, joka omalla kohdalla olisi paras tapa päästä toivottuun ratkaisuun.

    Samoin opinnäytetöissä, väitösprojektissakin, tehdään ”tutkimussuunnitelma”, joka kyllä yleensä muuttuu matkalla kohtia ratkaisua. Siinä selvitetään muiden käytäntöjä, etsitään keinoja jolla ratkaisu löydetään ja pilkotaan iso kysymys osiin ja suunnitellaan etenemisaikataulu. Eikä vain istahdeta tietokoneen ääreen ja ryhdytä kirjoittamaan. 😀

    Vastaa
  3. Ja joskushan on niin, että ongelman ratkaisemiseksi tai sen häiritsevyyden poistamiseksi, on hyvä mennä sitä päin. Kohdata se. Olla realistinen sen suhteen, mikä siinä oikeastaan on se ongelma. Ja vaikka molemmat emme pidä sanonnasta ”asioilla on tapana järjestyä”, on se totta silloin, kun tarttuu härkää sarvista. Ei ne mummon halot sinne liiteriin rukoilemalla mene, vaan pilkkomalla ja kantamalla. Eli töitä se vaatii, ongelmankin ratkaisu, ja tunnetasolla varsinkin. Ajatustason ongelmat on hitaita ratkaista. Meillä ihmisillä kun on ne sokeat pisteemme. Ja siihenkin tarvitsemme toisiamme, pisteistä herättelyyn. Ja tarvitseeko kaikkea ratkaista? Onko se edes mahdollista? Sen erottaminen, mille voi jotain ja mille ei auta sitten mikään, näin varmaankin suhteessa toisiin, kanssakulkijoihimme. Ongelmanratkaisu voi olla haaste, mutta se vapaus vastauksen löytymisen jälkeen! Hengitä, tässä on kaikki. Voihan nauttia elokuusta, se kun on itse kauneus.

    Vastaa
    • Ehdottomasti olen sitä mieltä, että ongelman ratkaisemiseksi on mentävä sitä päin, eikä vältellä ja kierrellä sitä (vaikka toki sitä teen jatkuvasti itsekin), mutta olen pohtinut ja hoksannut, miten eri tavoin ”ongelmaa päin” eri ihmiset menevät. Minusta ”toimeen tarttumista” ja ongelman ratkaisua on jo sekin, että ensin pohtii, että MITEN ratkaisuun pääsisi. Miten ratkaisisi?

      Tässä taitaa olla kyse myös persoonallisuudesta, josta on ollut monta kertaa puhe. On luovia tekijöitä ja on ratkaisukeskeisiä. Esimerkiksi meidän valokuvausopintoja Torniossa suorittavassa porukassa oli monta, jotka menivät kohti annettua tehtävää luovasti, intuitiolla, ryhtyen heti tekemään tehtävää, ja minä (ja aika moni muukin) etsimme ensin tietoa ja verrokkeja, miten kuvaus on aiemmin toteutettu. Hain tietoa, että voisin ottaa opiksi, soveltaa, ja ehkä sitä kautta löytää myös oman tapani.

      Postauksessani tarkoitin oikeastaan ihan konkreettisia asioita jotka on ratkaistava. En niinkään mitään mitään solmujen ja sotkujen avaamisia, en elämänmenon kriisejä tai ihmissuhdeasioita, vaan ihan arkipäiväisiä isoja ja pieniä juttuja, jotka nyt vaan on tehtävä, mutta kun ei heti tiedä, miten se tehdään, niin sittenhän se on ”ongelma, joka on ratkaistava”, eikö vain?

      Ja kiitos, olen kyllä tänäänkin nauttinut elokuun vihreästä kauneudesta monta tuntia. Elokuu on oikeastaan parempi kesäkuukausi kuin heinäkuu. Levollisempi. Kypsempi.

      Vastaa
  4. Elämään kuuluu ongelmat, osa ratkeaa ja osa ei – se on sitä elämää. Olen oppinut, että asioita/ongelmia on turha murehtia ja miettiä etukäteen. Kun ongelma tulee kohdalle, se on hyvä käsitellä poissa mahdollisimman pian, sillä ongelmilla on tapana mutkistua ja ”kasvaa” pitkittyessään. Liika vatvominen ja vatulointi tekee kaikesta monimutkaisempaa.
    En tiedä, mitä koulutus vaikuttaa ongelman ratkaisemiseen – itselläni ei ole yliopisto tms. tutkintoa, mutta silti osaan mielestäni ratkaista ongelmia. Luulen, että ongelman ratkaisutavat on osaltaan opittuja lapsuudesta, mutta voi toki olla täysin väärässä tässä.
    Tärkeää on, että tuntee itsensä, niin on helpompi kohdata ongelmat ja löytää niihin ratkaisutavat.

    Vastaa
  5. Totta puhut: turha on murehtia ja miettiä etukäteen ongelmia. Ehdottomasti olen samaa mieltä, mutta enpä saa tuota aina itselleni tehtyä niin selväksi, ettenkö aina joskus niitäkin murehtisi ja miettisi.

    Huonosti muotoilin tuossa postauksessa, sillä en tarkoittanut ”kriisejä”, elämänpolun suuria kuoppia ja notkahduksia tai ihmissuhdeongelmia, vaan enemmän ”asioita”, tehtäviä, suorituksia. Sellaisia arjessa ja työssä, kotona ja maailmalla eteen tulevia juttuja, jotka soisi saavansa raiteilleen, toimimaan ja parantamaan myös elämänlaatua tavalla tai toisella. Vaikka nyt esimerkiksi, miten saisin auringonkukat kukkimaan jo heinäkuussa, eikä lokakuussa? Ei ole iso ongelma, mutta halusin löytää siihen ratkaisun. Etsin tietoa, kyselin puutarhalta, suunnittelin ja yesh, ratkaisu löytyi ja tuotti hyvän tuloksen. 😀

    Tuo ”opittuja lapsuudesta” toi mieleen kirjoituksen, johon törmäsin jo vuosikymmeniä sitten, ja aina se pulpahtaa jostain. Ja todellakin allekirjoitan sen. Jutun ydin oli, että lasten tietä ei pidä siloitella ihan suoraksi ja sileäksi, eikä varjella heitä ylenpalttisesti kaikilta elämän kolhuilta, vaan auttaa selviämään epäonnistumisista, turhautumisesta ja mielipahasta, olla läsnä ja vakuuttaa, että näin elämässä aina välillä käy, mutta samalla rohkaista, että kyllä sinä tästä selviät. Luottamus kasvaa, elämä kantaa ja samalla tulee opittua keinoja, miten taas saa päivän paistamaan. 🙂

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.