Hankien keskeltä kaupungin kaduille

Lähdön aika, kotiinpaluun aika. Ja kuten niin monta kertaa ennenkin niin myös tänään: juuri lähtöaamu on ehkä mökkiviikon kaikkein kaunein. Yön aikana oli satanut 10 – 15 senttiä. Hangasojan mutka lumen alla…

Mutta oli jätettävä puronranta, ladut, tunturit, mökkielon verkkainen elo. ”Buorre matki” toivotetaan Vuotson (Suomen eteläisimmän) saamelaiskylän rajalla.

 

Hyvin, helposti ja joutuisasti (kiitos vähäisen liikenteen ja kesärajoitusten) kotimatka sujuikin. Jo pian kahden jälkeen olimme kotosalla.

Pehtoori ryhtyi kesärenkaiden vaihtoon, minä otin pyörän esiin ja tämän vuoden pyöräilykausi on avattu. Olihan kyllä melkoisen kylmä tuuli, onneksi oli paljon enemmän vaatetta kuin pohjoisen hangilla hiihtäessä. Eikä pyöräteitä ollut vielä putsattu sorasta kuin muutamista kohdin, – eivät sentään olleet enää lumessa tai jäässä. Muutamalla aliskalla vähän jotain riitettä, mutta siinä kaikki. Siis melkein ”lennossa” suksilta pyörän selkään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Suomalainen Antti Karppinen on valittu Euroopan parhaaksi valokuvaajaksi.

Palkittujen joukossa on monta muutakin suomalaista. Huikeita kuvia!!

FEP Awards 2021 Results

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.