Jääkö teillä kenelläkään koskaan ikävä joitakin lukemanne kirjan henkilöitä? – Minulla on – taas – käynyt niin. Aino Sibeliusta on nyt ikävä, ja oikeastaan taitaa olla ikävä myös kirjan kirjoittajaa, tutkijan ääntä. Aika järkälemäinen (liki 500 sivua) kirja loppui tuossa illansuussa, ja olin aloittelemassa heti uutta (Sylvi Kekkosesta kertovaa) mutta enpä pystynytkään, koska elelen vielä edellisen tunnelmassa, mielenmaisemassa, ajassa, miljöössä ja Riitta Konttisen tekstissä.
Tykkään hänen tavastaan popularisoida tutkimusta: vaivihkaa hän kertoo, miten ja millä perusteella sanoo tutkimuksensa kohteesta sen, mitä sanoo. Lukija saa tietää, millä tiedoin hän esittää päätelmiään ja tulkintojaan. Hän kontekstualisoi Aino SIbeliuksen elämäntapahtumat (sijoittaa ne laajempaan kokonaisuuteen, luo historiallisen näyttämön tapahtumille) ja näin ikäänkuin vaivihkaa selittää Aino Sibeliuksen ratkaisuja ja tekemisiä. Ja Konttinen tekee sen hyvin. Niin vakuuttavasti, että uskon hänen osaavan kertoa myös Ainon tunteista ”oikein”.
Kirja aiheutti myös kovan halun päästä käymään (kolmannen kerran) Tuusulanjärven taiteilijayhteisön maisemissa: rantatiellä, Halosenniemessä, Ainolassa ja Aholassa. Nyt kun ulkomaan (Italian) matkojen suunnittelu ei ole oikein ”in”, voisikin lähteä autolla käymään tyttären luona Helsingissä, ja tehdä siitä päivätrippejä Järvenpäähän, Porvooseen, Tallinnaan, – ehkä jopa Tukholmaan?
No ainakin mökille ennen sitä. 🙂
Pehtoori lähti maanantaiaamuna mökille, minä en. Vaikka ei minulla välttämättä mitään ehdotonta syytä ollut jättää lähtemättä, mutta sainpahan näin ”oman viikon”. Hienot on kelit mökillä(kin) olleet. Ja lunta! Ukkeli oli tänään aamupäivällä pudotellut enimmät lumet rantasaunan katolta.
Hieno keli on kyllä ollut Oulussakin. Haloilmiökin oli tänään, ja sivuauringot!
Ja sitten mahdottoman mielenkiintoinen ja haastava kuvatilaus! Opin jopa jotain uuttakin! 🙂
Kyllä kirjojen henkilöiden elämää jää useinkin miettimään. Esim Riitta Jalosen Kirkkaus – kirjan uusiseelantilaisen kirjailijan elämästä kertova kirja sävähdytti sekä Riitta Jalosen aiheesern syventymisestä että päähenkilön vaiherikkaan elämän miettimistä.
Dekkareita, joita nykyisin luen ja kuuntelen melko runsaasti, ovat ”helppoja”, kun niistä ilmestyy jatko-osia ja näin pääsee helposti jatkamaan päähenkilön elämän seuraamista. Nyt täällä reissussakin dekkarissa menossa jännät paikat.
Jalosen kirjat varmasti ovatkin sellaisia tunteisiin vieviä, ja niissä pitäviä. NÄytti olevan BookBeatissakin tuo. Joskus kun olen tarpeeksi vahva, voisin kuunnella.
Dekkarit tosiaan ovat ”helppoja”: minulla ne kuuluvat kesään ja reissuihin. Viimeisen vuosikymmenen reissuissa ”luppoaika” on kyllä kulunut tätä blogia päivittäessä, matkakertomuksia raapustellessa.
Tuusulan rantatien kohteissa kuluu helposti vaikka pari päivää. Suosittelen toukokuuta valkovuokkojen aikaan. Kannattaa myös tarkistaa osuisiko käyntinne aikaan jokin tapahtuma Erkkolassa, Ainolassa tai Halosenniemessä. Niissä ollut kivoja konsertti ja teatteriesityksiä aidossa ympäristössä. Lottamuseon kanttiinissa kelpo lounaita myös viikonloppuna. Kun asuu lähellä, tulee usein pistäydyttyä näissä maisemissa ja tapahtumissa, ihanaa historian havinaa.
Tosiaan Lottamuseokin on siellä. Se onkin käymätön paikka, kiitos vinkistä, myös konsertti- yms. vinkistä. Toukokuussa olen ne kaksi edellistä kertaa käynytkin (1983 ja 2009) ja muistikuvatkin ovatkin kyllä kauniita, valkovuokkoisia.
Sinulla on kyllä hienoa kun asut lähellä ja ”ottanut omaksesi” aika ainutlaatuisen paikan Suomen kulttuuri- ja taidehistoriaa.
Luen paljon, todellakin on joskus ikävää kun mieluinen kirja loppuu, mutta sittenhän on taas ilo palata vuosien kuluttua uudelleen kirjan pariin, ikäänkuin tapaisi vanhat tutut uudelleen. Nyt viimeksi tutustuin Elena Ferranten hienoon ”Napoli-sarjaan ” , neljä järkälemäistä kirjaa, mutta kuitenkin niin elämänmakuisia kaikki, lisäksi televisiosta tuli kirjoihin liittyvä ”Loistava ystäväni-sarja” , eikä yhtään kangertanut kirjan ja tv-sarjan näyttelijävalintojen välillä. Kuten joku kirjailija sanoikin, lukeminen on kokemista eikä hyvän kirjan kanssa ole yksin.
”Lukeminen on kokemista eikä hyvän kirjan kanssa ole yksin”. Juuri noin se on. Ja toisaalta hyvän kirjan kanssa voi olla yksin, rauhassa, ilman ikävää.
Napoli-sarja on täälläkin nautittu, sekä kirjoina, että tv-sarjan kaksi tuotantokautta. Eivät olleet ristiriidassa, täydensivät toisiaan. Aina ei käy niin, mutta näiden kohdalla kyllä.
Kuten edesmennyt Jörkka totesi: ”Lukeminen kannattaa aina”.