Vinkkelipatikan päivä

Pyhä. Sunnuntai. Lepo.

Heräsimme sunnuntaiaamuun hyvin myöhään (meillä se tarkoittaa melkein yhdeksää 🙂 ). Eikä myöhään siksi, että olisi yöllä tai eilen illalla myöhään valvottu. Ehei, vaan koska oli väsy, ehkä alkava flunssa, mutta ennen kaikkea, koska oli aika levollinen mieli.

Huolimatta, että mökkeilemme tällä kertaa vain kaksistaan, oli meillä tarjolla aika komea sunnuntaibrunssi: puuroa ja marjoja, smoothieta ja mehua, munia ja Kuukkelin erinomaisia karjalanpiirakoita, jukurttia ja heldelmiä, pullaa ja pipareita. Ja kahvia – tietysti! Sinkkitabletteja myös.

Vastoin ennusteita pakkanen ei tänään ollutkaan kova (vain – 14 C), eikä pureva tuuli tuntunut kuin Kaunispään laella, jossa kävimme iltapäivällä vinkkelipatikan jälkeen autolla.

Ennen kuin lähdimme minnekään, joutui Pehtoori kuvausassistentiksi: tarvitsen muutamalle (valokuvaus)foorumille uuden profiilikuvan, ja olen jo kauan sitten ideoinut ”teeman”: ”Canonisti tunnustaa väriä”.

Mun pakkaskelin tepastelukamppeet täällä ovat kuin suoraan Canonin mainoksesta, joten tänään sitten vihdoin.

Ja tässä nyt sitten tänne blogiinkin tämänvuotinen ”selfie”. Kyllä se voidaan oikeastaan selfieksi lukea, sillä latasin kakkoskameran jalustalle, asetukset valmiiksi etc. ja Pehtoori (entisenä!!) valokuvaajana työsti kuvausprojektin loppuun: naps!

Tusinan verran otoksia, ja sitten lähdimme kohti Iisakkipään vinkkelipatikkaa.

Oli niin kaunista, niin puhdasta, niin hiljaista, niin hyvä kävellä …

Reilut pari tuntia valkoisten, pehmeiden hankien keskellä kuljimme. Oikein hyvin oli Iisakkipään talvikävelyreitti huollettu, eikä me muistettu flunssan/flunssien uhkia ollenkaan. Kaukana tuntuu kavala maailma olevan! Ja taas kerran, – täällä pohjoisessa, muistin, hoksasin, kuinka on niin hienoa että on kaikkia lämpimiä, sopivia, säähän sopivia kamppeita. On bambua, villaa, villa-silkkiä, gore-texiä, untuvaa, toppaa, huopatossua, kaikkea.

Reilut 200 kuvaa päivän aikana tallentui muistikortille, ja ne eivät todellakaan ole minusta. 😉

Paljon sellaisia näkymiä, joista voisi tehdä sisustustauluja, jopa tapetteja. Tai vaikka keittiön välitilaan tästä kuvasta plexi?

Ihan kuin taivaalla olisi ollut sälekaihtimet!

2 kommenttia artikkeliin ”Vinkkelipatikan päivä”

  1. Kiitos, Irma. Mulla on hyvä kuvausassari. Ei kylläkään ahkera kuvaamaan, mutta pari kertaa vuodessa.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.