Pakkasen pauke ja pirttipäivä

 

Yöllä pakkanen paukkui nurkissa. Heräsinkin siihen, siihenkin. Mutta pakkanen merkitsee myös komeita aamutaivaita, taivaantulia.

Aamupäivän oli vielä hirmu kylmä, Pehtoori sai lähteä yksikseen kylille tepastelemaan, minulla oli ”toimistohommia”. Tais olla viimeinen kerta kun tämän pirtin pöydän ääressä päivittelin rotissöörien sivuja ja laadin kirjeitä. Ja kyllä oli sellaista äpöstämistä, eikä mitään tekemisen iloa, että se näkyy tuloksessakin. Ei eläväistä tapahtumien mainontaa, ei ruokatarinoita, ei mainioita linkityksiä; semmonen ”mää oon täällä vaan töissä” -meininki vapaaehtoishommissa. On korkea aika luopua, kun ei enää ole tunteen eikä tekemisen paloa. Tänään en kuitenkaan luopunut, enkä luovuttanut. Hommat tuli tehtyä, jos kohta vähän viime tingassa, mutta kuitenkin.

Ja iltapäivällä kun pakkanen oli jo puolittunut (nyt -15 C) ajelin Kiilopään huudeille kävelemään ja kuvailemaan. Siellä on lumikirkko, jonka alttariseinä on kovasti kenollaan kohti ”kirkkosalia”. Mutta tänään ”vain taivas kattona”  – paikka oli pyhän oloinen, ja kirjaimellisesti luonnonkaunis.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.