Elämys- ja hemmottelulahjat ovat ymmärtääkseni nykyisin kovin suosittuja ja paljon annettuja/saatuja.

Tänään parinkin lahjan luovutus, vai oliko sittenkin niin, että se olinkin minä joka sain?

Aamubrunssi Juniorin tulevan nimpparin merkeissä nautittiin Festassa, ja niinpä tein buffetin, jossa kyllä oli kystä kyllä. Sankarin mielestä oli parasta riisipuuro, jota söi enemmän kuin puoli kattilallista. Kun Juniori puolenpäivän jälkeen lähti töihin ja Eevis ja äitinsä kotiin, me lähdimme Apsun kanssa humputtelemaan.

Kuten viime joulun allakin olin luvannut Apsulle, että lähdetään sisäleikkipuistoon: viime vuonna eka käynti Leo´s Leikkimaassa ja tänään eka kertaa HopLopissa. Neljän (!) tunnin touhuamisen jälkeen todettin ykskantaan, että Leo´s on parempi ja että ens kerralla mennään sinne. ”Mutta Eevistä ei tarvita mukaan”, totesi sisarestaan noin niin kuin yleisesti ottaen hyvin paljon pitävä Apsu. Nämä humputtelupäivät kuuluvat vain hänelle ja mummille! Vähän on kyllä sellainen olo, että mummi taisi saada vähintään yhtä paljon kuin antoi.

Olipa metka hoksata, kuinka oli poika vuodessa rohkaistunut, kasvanut, oppinut …

Vuosi sitten (2018)
Mummi: Mennäänkö seuraavaksi tuohon isoon liukumäkeen?
Apsu: En halua sinne.
Nyt (2019) Apsu: Mummiiiiii, tuu jo! Nyt mennään tuohon isoon mäkeen!

***********

A. 2018: Mummi, tuu mun kans trampalle…
A. 2019: Mennään taas trampalle, sää voit levähtää siinä vieressä.

***********

M. 2018: Mentäiskö käymään välillä juomassa jotain?
A. 2018: Joo.
A. 2019: Nyt mullon nälkä, haluan jätskiä!
M.: Pitäiskö käydä samalla vessassa?
A.: Ei mun tarvi, tiiän milloin pittää.

***********

A. 2018: Voitinko minä?
A. 2019: Taas minä voitin.

************

M. 2018: Nyt mennään pallomereen, jooko?
A.: En vielä (ja jää odottamaan, että muut lapset lähtevät pois).
A. 2019: Mummiiiiii, sun pittää tulla tänne pallomereen, kyllä tänne mahtuu (pienessä pallomeressä on ainakin viisi lasta).

************

A. 2019: Kyllä tämä on ihan turvallinen, kyllä voidaan me mennä tästä.
M: Ootko ihan varma? Ja mummin on vaikea kulkea niin matalia viidakkokäytäviä ja tunneleita pitkin.
A: Tuu ny, ei tarvi pelätä.

************

Illansuussa – kumpi väsyneempänä 🙂 – ajeltiin vielä Ideaparkkiin hampurilaiselle ja muutamille mummin asioille. Huomenna on sitten Eeviksen ja mummin elämyspäivä, saapa nähdä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

#19 Joululahjahumputtelupäivä

2 Comments

  1. Voi mummia ja Apsua ❤️ Ihanaa, että pikkusiskokin saa laatuaikaa. Olen itse kuopuspikkusisko ja muistan lapsuudesta hetkiä, kun katkerana jäin kotiin isoveljien lähtiessä seikkailuilleen. Yritän pitää oman kuopukseni puolta, tunnen edelleen suurta sympatiaa pikkusisaruksia kohtaan. Pikku hiljaa voi alkaa tehdä pienimmäisenkin kanssa juttuja, joita isosisko on saanut jo pitkään. Tänä syksynä käytiin S:n kanssa kahdestaan leffassa, ja siinäpä olikin isosiskolla nielemistä.

    1. Kuopuksista on myös huolehdittava, vaikka joskushan se tahtoo vanhemmilla mennä vähän överiksikin…

      Meillä lasten lyhyt ikäero (1½ v.) teki kyllä sen että kovin harvoin oli mahdollisuutta olla vain toisen kanssa kaksistaan, mutta ne olivatkin sitten kaikille osapuolille tärkeitä tuokioita.

      Nyt Eeviksen kanssa alkaa olla vähän sama juttu kuin teillä S:n kanssa: pikku hiljaa jo omia juttuja. Tänään kyllä tulee vähän pakosta… Kerron illalla miten meni.

Jokainen kommentti on ilo!

You might also enjoy: