Mietittäviä asioita

Milloin minun elämästäni tuli tällaista, että päivässä on vain yksi iso, isompi, isohko, pääasia, jonka saan tehdyksi, ja sitten jotain pientä puuhastelua siihen ympärille. Mihin on multitaskaaja tai ainakin monessa eri lokaatiossa tehtyjä hommia valmiiksi aikaansaapa tyyppi kadonnut? Totta puhuen: kadonnut jo vuosia sitten… Mihin? Vuosiin? Ikävuosiin? Laiskuuteen? Elämänhallinnan oppimiseen – vihdoinkin? Välinpitämättömyyteen? Hetkelliseen syksyyn? Katoavaisuuden käsittämiseen? Intohimon puutteeseen?

–  Tuohan se juuri pelottaa. Siis pelottaa, että ei olisi intohimoa, jota voisi nimittää ehkä tunteeksikin, – siis että se katoaisi. Olenhan täällä blogissa, luentosalissa, lapsille, itselle, kokouksissa, harrastuksissa, kaikkialla, koettanut selittää, että pitää olla intohimoa tekemiseensä. Ei tule hyvää ruokaa, jollei sitä tee intohimolla ja/tai rakkaudella, ei opi (mitään?), jollei oppimiseen tai opittavaan asiaan ole syvää kiinnostusta ja intohimoa, ei jaksa tehdä töitä, ei ainakaan ilolla ja tuloksekkaasti, jollei työhön ole intohimoa. Mikä saa ilon ja intohimon pysymään pinnalla vuodesta ja tekemisestä toiseen?  Tarviiko sen pysyä? Eikö voisi vain kahlata päivästä toiseen? – No ehkäpä ei, ei minun mielestäni niin. Minusta ilo ja elo on hyvä olla yhdessä.  Eikös elämänilo ole ”se juttu”? Olisiko se jopa elämän tarkoitus? Mennä päivästä toiseen hakien elämän iloa ja eloa itselle ja toisille?

Mutta tänäänkin hyvin vähän, pienin askelin tuon ilon saavuttamiseksi.

Elämän iloa ja eloa pienin askelin. Ulkoillen, syöden, kuvaillen, postikorttien parissa duunaten ja sen sellaista. (Tuo ”sen sellaista” ja ”kyllä vain” ovat kyllä eilen mainitsemani kirjasarjan minuun tartuttamia.)

Joka tapauksessa… Tänään meillä taas kalaa. Madeiralla söimme 6/7 päivänä kalaa. Kotona syömme yleensä  2-3/7 päivänä kalaa, 2/7 päivänä lihaa, ja loput päivät menevät kasvis-sieni-juusto-kananmuna -menuilla (kiitetty ja kirottu olkoon juusto! 😉 ) . Tänään pienten tonnikalapihvien ohessa mustekalapastaa, ja ylivertaisen hyvää pecorino-raastetta. Hurjan täyteläisiä makuja olivat. (Mustekala-pennet sopivat hyvin tonnikalan kaveriksi…)

Nyt kun tämän kaiken ”ilmastokouhkaamisen” – kuten jotkut sitä nimittävät, ”naudanlihavastaisuuden” (Helsingin yliopiston ruokaloissa lopetettu naudanlihan käyttö, etc.,)  ja vrt. meidän 50-luvulla syntyneiden lapsuuden ruokavalio KLIKS 

Ei minunkaan lapsuudessani 60-luvulla paljon naudanlihaa ruokapöydässä näkynyt. Tosin oli possun kyljyksiä, lihapullia, liha- ja hernekeittoa… oliko muita liharuokia? Tietysti joulukinkku, saunamakkara, nakkikeitto ja meetwurstisleivät ja suolalihaa joskus (en kyllä edes tykännyt siitä), oliko muuta? Karjalanpaistia joskus. Hyvin harvoin. Maksaa ja munuaisia (molemmat herkkujani jo lapsuudessa) aika usein. Kalaa ainakin kerran viikossa. Mutta ei juuri naudanlihaa.

Nyt kun me Pehtoorin kanssa  täällä lähes oloneuvoksina elelemme ja nimenomaan pääasiassa omien kokkailujen varassa olemme, niin yhä vähemmän taas syömme lihaa. Olihan meillä (minulla) joskus varhaisaikuisuudessani, kuten kunnon humanistille kuuluukin 😉 – parivuotinen vegetaristikauteni, mutta nyt monestakin syystä, ja paljolti huomaamatta, ilman voimallista ”tiedostamista” olemme siirtyneet käyttämään yhä vähemmän lihaa ruokapöydässä. Juhlaruokana ja ravintoloissa liharuoka on usein valintana, mutta kotona lihaa yhä harvemmin. Mitenkäs muilla? Tähänkin asiaan alla pieni kysely. Siinä on kysymyksiä muihinkin minua viime viikkoina mietittyttäneisiin asioihin. Vastannet klikkailemalla, ja kommentointikin on erinomaisen tervetullutta…

Kyselyssä myös oheiseen kuvaan liittyvä kysymys. Kuvassa on Oulun kruununmakasiini 1870-luvulta.


6 kommenttia artikkeliin ”Mietittäviä asioita”

  1. Lihansyönti on kyllä mielenkiintoinen asia,kun siitä on tehty melkoinen ”peikko”.Omalla kohdalla on loppunut jo vuosia,vuosia sitten.Tästä lasketaan pois riistaliha,koska sehän on meilläpäin kasvisruokaa.Syy ei ole kovin muodikas,vaan elimistö ei vaan yksinkertaisesti sulata lihoja.Kasvispainotteinen ruoka,lisättynä nykyisillä mifuilla ym.on vaan oikeasti hyvää ja mahalle sopivaa.Ja kalaa ei voita mikään!

    Vastaa
  2. Lapsuudessani kalapäivä talvisin tarkoitti kalapuikkoja (enpä ole vuosikymmeniin maistanutkaan, pitäneekin kokeilla). Kesäisin, kun minut kuskattiin kesäkuun ekapäivä mökille ja takaisin kaupunkiin pääsi vasta päivää ennen koulun alkua ( mikä suuresti ilahdutti murkkua, jolla oli kaksi pikkuveljeäkin vahdittavana)., kalavalikoima laajeni merkittävästi, koska naapurina oli ammattikalastaja. Muistan vieläkin sen tuoksun ja maun, kun savustuspöntöstä sai käteensä kuuman siian, muikun tai ahvenen, kyytipojaksi kylmää maitoa ja ruisleipää..maiskis. Kala ja kasvikset ovat nykyisin pääravintoa.

    Vastaa
    • Ammattikalastaja naapurina kuulostaa kyllä huippujutulta. Kauppahallin kalakauppias sukulaisena (Pehtoorin veljen vaimo) on melkein yhtä hyvä juttu. Ja meidän ”uudessa” (pari, kolme vuotta sitten avatussa) on oikein hyvä kalatiski, varsinkin viikonloppuna.

      Isosiskomurkalla on siis ollut hyviäkin hetkiä kesäisin. 🙂

      Vastaa
  3. Tosi on , eläkkeelle jäätyä oli huono omatunto jos ei ollut saanut montakin asiaa hoidettua päivässä.Entä nyt,muutama vuosi kotona? Hyvä kun yksi asia on päivää kohti. Harmittaahan se monesti,kun mieli lentää monessa jutussa ja ajattelee ne joskus toteuttavansa.Ikäkin tuo ongelmia,jos ei oma niin kumppanin sairaus.
    Kyllä se on se elämän ilo ja intohimo ”johonkin” joka pitää kasassa.

    Lihaa tulee nykyisin syötyä vähemmän,kalaa enemmän.Kasviksia kesäisin runsaammin. Lapsuudessa syötiin eläimestä kaikki ruoaksi kelpaava,veri,maksa,munuaiset,liha ja herkkua oli.Aladoopi ei silloin oikein maistunut.
    Kiitos monista resepteistä,niitä on tullut monia kokeiltua vuosien varrella.

    Vastaa
    • Aladopi, tai oululaisittain alatoopi, kyllä sekin maistui minulle. Mutta sellainen jossa liha oli isompina palasina, eikä mössättynä. Ja siitä tulikin mieleen yksi lapsuuden/teinivuosien liharuokaherkku: nötkötti! Sitä me tehtiin joskus veljen kans perheen karavaanarireissulla.

      Mukava että reseptijulkaisuistani on ollut iloa. Ja intohimolla tehdään vastaisuudessakin, eikö? 🙂

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.