Kohti marrasta

Sievä aamu. Sellainen oli tänään.

Ja hänet on haudattu jo kahdeksan vuotta sitten.

Olen siis tänään ollut hautausmaalla – nimiä miettien, marraskuuta kohti mennen, vieden lyhdyn isän haudalle, kävellen, pahoitellen, että on liian liukasta pyöräillä, kävellyt ja miettinyt, että mitä ne vanhemmat, jotka vuonna 1918 antoivat tyttärelleen nimeksi Sievä Aamu, miettivät. Silloin Suomessa oli vielä sisällissota, oli nälkäkevät, jolloin Suomessakin kuoltiin vielä nälkään. Oli vankileiri Raatinsaaressa, ja ensimmäinen maailmasota Euroopassa.  Miksi tytär sai noin kauniin nimen? Oliko keväisessä maaliskuussa 1918 kuitenkin toivoa, iloa, tyttövauvan syntymän tuomaa onnea? Kuinka Sievää kutsuttiin kaveripiirissä? 1930-luvun Oulussa eläneen teinin, Sievän nuoruus – millainen se oli? Millaista oli hänen elämänsä silloin?

Hautausmaasta, ja ”marraksesta”, huolimatta kaunis aurinkoinen päivä.

Huolimatta, että Miniä oli flunssassa, oli meillä pienimuotoinen perhepäivällinen, Apsu ja isänsä tulivat kuitenkin, joten hirvenlihapullia ja omenapiirakkaa oli tarjolla. En ole koskaan ennen – ainakaan muistaakseni – tehnyt hirvenlihapullia, mutta hyviähän niistä tuli. Tänä syksynä kun tuntuu kaupoissa ainakin täällä meidän lähitienoolla olevan hirven lihaa myynnissä tuon tuostakin (eism. pelkästään Hailuotoon on myönnetty 200 kaatolupaa!!) , niin ostinpa kilon jauhelihaa ja pulliksi värkkäsin. Hyviä olivat. Mietin vain, että onko hirvenliha aina niin makeaa? Näistä tuli melkein makeita… Ehkä se hyvin kuullotettu sipuli? En tiedä. Mutta Apsullekin kelpasi oikein hyvin.

HIRVENLIHAPULLAT (tästä kuudelle, tein 3-kertaisena, jäi pakkaseen ja dogibägiin potilaallekin)

    • 1 kpl sipulia
    • 1 rkl rosmariinia (pakkasista huolimatta kotipenkistä vielä hyvää… )
    • 2 tl tuoretta timjamia (pakkasista huolimatta kotipenkistä vielä hyvää…)
    • 1 dl ruokakermaa
    • 1/2 dl korppujauhoja
    • 1 kpl munaa
    • 1 rkl lihafondia
    • 1 tl suolaa
    • 1 tl mustapippuria
    • 1/2 tl maustepippuria
    • 400 g hirvenjauhelihaa

Kuori ja hienonna sipuli. Kuullota sipuli ja yrtit öljyssä pannulla. Anna jäähtyä.

Yhdistä kerma, korppujauhot, muna ja fondi. Anna seoksen turvota hetki. Lisää mausteet ja jauheliha. Sekoita massa tasaiseksi.

Pyörittele massasta isoja lihapullia kostutetuin käsin. Pyörittele (korppu)jauhoissa. Paista lihapullat leivinpaperin päällä pellillä 200-asteisessa uunissa noin 20 – 25 minuuttia.

Olin hankkinut oheen (kovasti tykkäämääni) Tertin kartanon calvados-omenahyytelöä, mutta kyllä kunnon puolukkasurvos oli noiden ohessa parempaa. Lisäksi tarjolla kasvis-perunakiusausta hieman sovellettuna (= yrttejä ja aurajuustoa mukaan).

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.