Karttapallon vierellä

Miten tässä taas näin kävikään? Kovasti olen ollut koko päivän touhuavani, liikkuvani, mutta ei mitään jälkiä ole jäänyt. No ehkä nälkä on sentään hankittu (lenkki sakeassa lumipyryssä auraamattomilla pikkuteillä) ja selätetty (taas uudenlaista kalaruokaa).

Ai niin, mutta perhe-whatsapp (ette tiedä, kuinka on Eevis jo tomera tyttö, ja hänellä asiaa riittää, vaikkei ikää ole vielä neljää kuukauttakaan), messenger-viesteilyä serkun kanssa, puhelu vanhalta koulukaverilta, äidin kanssa normipuhelut ja ruokavieraiden kutsuminen ens viikonlopulle, joten onhan sitä edes some-pöhinää ollut. Siis kontakteja: kommunikointia ihmisten kanssa. Vaikkei jälkiä, niin hyviä juttuja kuitenkin.

Blogiväsymystä on selvästikin olemassa… mutta huomiseksi on tulossa parikin reseptiä, ehkä jopa onnistunut ”teos”, jota tässä värkkäilen ja jonka työnimi on ”maailma hajoaa”.

Apsu lainasi mummille omaa maapalloaan tätä projektia varten, ja paitsi että olen tuota kuvaillut, niin onpa se kyllä kiehtovakin. Tulee mieleen kansakouluajat, ja se hämmästys ja kummastus, joka maailman, nimenomaan maapallon hahmottamiseen tuolloin tuli. Nyt pallolta löytyy paljon uusia paikkoja, valtioitakin. Kovin ilahduttavaa ei ole ollut huomata, kuinka vähän maailmaan maista ja niiden sijainnista tietääkään.

Opiskeluaikana, vielä asuessani yksikseni, minulla oli kirjoituspöydällä – paitsi legendaarin, pelottava, paha tentittävä Westerman, Grosser Atlas zur Weltgeschichte – myös Lukion kartasto. Kartat ovat kiehtovia. Ja sen tentinkin sain ihan kunnialla läpi, vaikka oli kyllä yksi pahimpia koko maisterisopinnoissa.

Palaan pallolle huomenissa…

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.