Huoltopäivä

Juuri kun olin kuvaamassa tuota yllä olevaa, kuului takaa ylhäältä merkillistä meteliä: kurjet siellä muodostelivat auraansa. Ja enhän minä taas ehtinyt paljon kameraa säädellä.

(Kuvan vasemmassa reunassa jännästi kaksi kurkea lentävät niin lähekkäin että alhaalta ja kuvassa näyttää että siellä on kaksipäinen lintu.)

Kun äkkiä könysin tuolta ruusupuskasta polviltani seisomaan ja kamera kohti kurkiparvea, olinpa taas kerran pyörtyä tai ainakin lentää selälleni. Pikkuisen huippaa tuollaiset jutut. Noh Nallikarin lenkiltä menin suoraan hierojalle. Edellisen kerran olen käynyt joskus kesäkuussa, ja kyllä nyt oli jumeja ja olkapää umpisykkyrässä ja juilivana.

Eilen oli kampaajalla hiusten huolto: leikkaus vain. Oma kampaajani on ollut kesä- ja sairauslomalla koko kesän, joten malli on ollut enemmän vähemmän hukassa, niin taas omanlainen. Ja on viimeisetkin blondaukset hiuksistani pois; oma tumma vähän harmaantunut hiuspohja ja siinä vähän raitoja ja auringon tuomaa vaalennusta. Sellaisen jutun olen hoksannut, että kun olen muuttunut blodista brunette-harmaaksi olen alkanut käyttää värikkäämpiä vaatteita kuin aiemmin. Ainainen musta-tummansininen-harmaa pukeutuminen on muuttunut ainakin satunnaisesti värikkäämmäksi. Äitini vanhoja (liki käyttämättömiä) punaisia villatakkeja ja omia vaaleansinisiä T-paitoja ja paitapuseroita on aika usein päälläni. Ehkä duunista poisjääminen, pramillaolosta luopuminen on osasyynä tähän.

Sitten olen huoltanut tietokonetta. Siivonnut ja järjestellyt kovalevyjä, tehnyt varmennustallennuksia, etc. etc. Vie aikaa.

Ja nyt illan olen kuvaillut. Onnistumisia ja ei. Sitä tuossa mietin, että mitähän minä tekisin nykyisin jollen olisi päässyt Tornioon kouluun? Mitä ihmettä tekisin?

6 kommenttia artikkeliin ”Huoltopäivä”

  1. Jos nyt sanon, että todennäköisesti tätä samaista blogia pitäisit silti, niin olenko väärässä?

    Vastaa
  2. Varmaankin pitäisin edelleen blogia, mutta eihän tämä vie kuin tunnin pari päivästäni. Mitä tekisin kaiken muun ajan?

    Vastaa
  3. Kysymyksesi oli varmaan vitsiksi tarkoitettu, tekemistä sinulla tuntuu riittävän muillekin jaettavaksi. Mutta, kuten olen jo aiemminkin kirjoittanut, älä harkitsekkaan blogisi lopettamista, sehän olisi meille seuraajille suuri pettymys .

    Vastaa
    • Voi, Toini, ei ollut vitsi, oikeasti mietin, että mihinhän suuntaan elämä olisi mennyt ilman valokuvaajaksi opiskelua.

      Ja, kiitos, en minä nyt ainakaan ihan heti lopeta. Viime viikkoinakin tämä blogi on ollut minulle hyvä hakemisto – omiin kuviini. 😉 Vähän on koko kesän ollut huono omatunto kun en oikein ole satsannut tähän Tuulestatemmattuun; olen huseerannut kameran ja kuvien kanssa muilla foorumeilla niin paljon, että tämä on aina jäänyt viimeiseksi. Mutta kyllä ylläpidän vielä. 😉

      Vastaa
    • Olen taitava tässä suhteessa, mutta en ole ihan varma, onko se hyvä asia? 😀 Kaikenlaista tosiaankin. Pulassa taitaisin olla, jollen keksisi. 😉

      Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.