Kotiviikonlopun alussa

Johan meitä on taas hellitty hienolla kelillä. Piti iltapäivän ja illan sataa vettä, mutta pisaraakaan ei ole näkynyt. Iltapäivällä oli niin lämmin, että olisi voinut syödä piazzalla, mutta katoinpa meille kahdelle Festaan. Olisi tietysti voinut vähän helpomminkin kahden hengen tavallisen perjantaisapuskan tuunata kuin mitä tein. Mutta ku…

Satuin aamupäivän pitkällä kierroksellani Huovisen Leipomolle ja ostin pieniä poropiirakoita, ne siis alkuruoaksi salaattipedille, ja pääruoaksi myskikurpitsakeittoa – koska äiti pitää siitä, tein siis sitä ISON annoksen pakkaseenkin ja tarvitsin kuvia – ja jälkkäriksi Viini-lehdestä bongattu huippujälkkäri! Vuohenjuusto-omenapullat! Ai että oli hyvää, vaikkei meillä oheen suositeltua makeaa skumppaa ollutkaan. Niin hyvää, että kuvat jäivät ottamatta. Ehkä teen tätä huomennakin, joten silloin kuva siitäkin? Jokatapauksessa, kannattaa tehdä.

Nyt kun on viikonloppu, teillä hyvät lukijat on hyvä aika osallistua ”miljoona-kilpailuun”? Muutamaankaan arvelu kuvista, ja voit lähettää vastauksesi ja olet ainakin mukana – ja mukana arvonnassa! Kilpailukuvat ovat täällä.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.