Olen vaihtanut vuorokauden aikana blogin bannerikuvaa kolmesti. Ja taidan vaihtaa vielä kerran (vaihdoin jo!). Haluaisin siihen enemmän valoa.
Mitä kertoo se, että vielä Tuulestatemmatun ulkoasuja ja toimintoja säätelen? Sehän kertoo sen, mitä tytär, mies, miniä ja sisko ovat sanoneet, että enhän minä osaisi olla ilman Tuulestatemmattua. Onhan tämä olennainen osa elämääni, ihan niin kuin päiväkirjan pito on ollut koko aikuisikäni.
Minun pitäisi joskus kuvata teille ne kaikki vihkot, kalenterit, muistikirjat ja lehtiöt, jotka kirjoitin täyteen ennen kuin 10 vuotta sitten ryhdyn kirjoittamaan blogia. Systeri on luvannut, että jollen itse ehdi polttaa päiväkirjakasaani ennen kuin tästä maailmasta lähden, niin hän tekee sen. Näin on sovittu.
Blogia ei tarvitse hävittää. Sehän oli kyllä jo viime huhtikuussa hävitä ihan itsekseen. Ja todennäköisesti sille niin tulee käymään koko internetin joskus tukehtuessa ähkyyn. Mutta sille ei sitten voi mitään. Minä en aio blogia sulkea, enkä edes lopettaa sen päivittämistä.
Olen harkinnut blogin alaotsikon ”Päivittäin tosia ja tuulestatemmattuja juttuja” muuttamista muotoon ”Lähes päivittäin … ” Niinhän se on, että minä, ihan itse olen ”velvoittanut” kirjoittamaan joka päivä, ja ehkä juuri se on pistänyt harkitsemaan koko touhusta luopumista. Kun se satunnaisesti on sellaista ”pitäis taas jotain kirjoittaa”, ”mitenkään en nyt viitsisi taas valita ja muokata kuvia blogiin”, ”mitä ihmettä näistä samanlaisista päivistä keksii jotain raapustettavaa”.
Ihan oma lukunsa ovat sitten reissupäiväkirjat. Niitähän minä tein jo paljon ennen blogin perustamista. Kirjoittelin matkoilla ensin käsin, mutta jo ihan vuosituhannen alusta asti läppärille illalla päivän tapahtumista, kun muut menivät nukkumaan. Ja sitten kotona kokosin kuva- ja matkakertomukset www-sivuiksi. Ihan vanhimmat (ja samalla vaatimattomimmat) olen jo poistanut nettisivulta, mutta onhan niitä siellä lähes 30 matkalta vieläkin: matkasivulle tästä.
Erityisesti Etelä-Afrikan reissulla, jossa oli mm. aamuyön herätykset aamusafariajolle (esim.) ja muutenkin siellä oli pitkiä päiviä, sekä Alppi-vaellusmaellusmatkoilla, kun päivä on patikoitu 10 – 20 km, illansuussa palauduttu hotelliin, peseydytty ja sitten syömään ja parille viinilasilliselle, olisi niiden jälkeen ollut aika kypsä nukkumaan, mutta ei mitään sellaista: ei muuta kuin läppäri ja Tuulestatemmattua esiin! (esim.) – Tiedän: ei kukaan muu kuin minä ole sitä vaatinut. Mutta olenhan sanonut, kun jollekin alan, niin sitten sitä myös teen. Vaikka usein reissubloggaaminen vaati jonnekin hotellin aulaan menemistä ja jonottamista respan koneelle, jotta sai piuhalla tekstin lähtemään …
Ja kyllä kotona tai kaupungissa, mökillä tai maailmalla pitkäksi venähtäneet illat voisi oikeastaan jättää blogivapaiksi. 😉 Vaikka toisaalta: juuri reissuista ja juhlista haluaisi tallentaa muistoja kirjoittamalla!
Noh, siis: Tuulestatemmattua jatkuu, ehkä julkaisutahti vähän hiljenee, ehkä. Luulen, että ainakin sellaiset ”pakkopullapäivitykset”, joiksi itse joskus arki-iltojen sepustukseni koen, vähenevät.
Nyt kun täällä on pari viikkoa ollut vilkastakin kommentointia ja taas paljon käyntejäkin, ja kun palaute sekä kyselyssä että kommenteissa oli vähintäänkin kannustavaa, on tuntunut ihan mukavalle ja mielekkäälle istahtaa kirjoittelemaan ja laittamaan kuvia. Ei ole ollut sellaista puuduttavaa itsekseen höpimisen tuntua.
Ja totta puhuen, onhan tällä vuosikausien bloginpitämisellä on ollut itsellekin paljon huvia, mutta myös hyötyä. Esimerkiksi Vuorotellen-kirjahan on paljon tämän pohjalta koottu, ja josko sen Jokaviikkoisen soppammekin saisin kirjaksi; enemmän kuin puolet siitä on jo tänne tehtynä. Oma reseptiarkisto on täällä. Täältä on voitu tarkistaa kymmenet vedonlyönnit, joita Pehtoorin kanssa tulee tehdyksi. Muistamme olleemme silloin tai tällöin tuolla, käyneemme jossain tai tavanneemme jotkut joskus. Ja muistamme asiat eri tavoin, lyömme vetoa – useimmiten skumppapullollisesta – ja sitten KVB 🙂 Blogista löytyy oikea vastaus. Se muistaa. 😉 Ja sitten jaamme skumppapullollisen. 😀
Lukijakyselyn kommenttien ja omien tarpeitteni (ja rahankin) vuoksi olen (taas) vähän muuttamassa blogia ja koko Satokangas.fi -sivustoa, – ei en aio muuttaa kaupalliseksi, mutta jotain muuta ja josko vähän markkinoisin sitten Muistikuvia, kunhan olen vailla uusia projekteja. Kerron näistä kaikista tässä joku päivä, joku viikko. Nyt on ollut ja on vielä puuhaa kapitulin työstämisen ja yhden ja toisenkin kuvatilauksen kanssa menee joku aika…
Mutta matka jatkuu, .. pysykäähän völjyssä.
Jee, sanon minä!
🙂
Kiva kuulla, että jatkat!
Aivan ihana valokuva siis valon kuva nyt aloituskuvana! Täällä etelässäkin olemme parina päivänä nähneet aurinkoa, jota minulla on ollut vietävä ikävä. Nyt yön tunteina töissä kun on kahvia hörpitty ja hetken hiljaista valon kaipuu ei ole niin kova kuin päivisin. Tosin mikään ei voita yötöitä kesällä, jolloin yö on valoisa ja linnutkin vain kuiskivat hetken ennen kuin aloittavat taas täydellisen konserttinsa.
Meillä oli ”jokapäiväisenä soppana” tänään kaalisoppaa. Tein sen aineista, joita oli kaapissa. Koskenlaskija anoi sille mukavan pehmeyden. Mukavia hetkiä kevään odotuksessa!
Anneli, kiva kuulla, että jatkaminen ilahduttaa.
Aloituskuva on vanha, parin, kolmen vuoden takainen kuva. Tankavaaran laitamilla tuo autio talo on. Sen pihalla laiduntaa lampaita kesäisin. Minusta se on sellainen ”nousevan auringon talo”.
Minusta ei olisi vuorotyöläiseksi, en usko, että edes kesäisin. Tietysti jos olisi ollut pakko, mutta yliopistolaisella yötyöt jäivät lopultakin aika vähiin, pahimpina kiireinä meni joskus aamuyöhön, mutta siinä kaikki. Kevättä kohti onneksi mennään, ja valoa jo alkaa olla!
Kaali on ihanaa. Meillä oli eilen kaalilaatikkoa! Ja sitä on nyt kyllä äidille ja meille pakkasessa eräskin satsi. 🙂 Koskenlaskija varmasti sopii, se kyllä sopii melkein soppaan kuin soppaan.
Nyt taas siniseen hetkeen lenkille.
Oi Reija, jatka kirjoittamista, joohan! Soppakirja minulle tilaukseen – kunhan se ilmestyy ja ilmestyyhän se 🙂
Kirjasi ja ohjeesi ovat käytössä ahkerasti ja uusia reseptejä kokeillaan tuon tuosta. Kirjoituksiisi jää ns.”koukkuun” ja jos ei ehdi päivittäin lukea, niin ahmii kerralla monta päivää, joskus viikoja. Reissukertomukset ja upeat kuvat, ah – kuin olisi itse saanut kokea ja nähdä, ja niin elävästi kirjoitat.
Mukavaa talven taittumista sinulle, valoa kohti mennään!
yst.terv.Tiina
Voi, Tiina, jatkanhan minä. 😉
Katsellaan nyt tuon soppakirjan kanssa. Nykyään ”työnsaatto” on niin paljon hitaampaa kuin ennen, etten ole vielä ehtinyt tehdä asialle juuri mitään. Ja teenkökään? Katsellaan.
Ihana että jutuistani on ollut iloa.
Valoa kohti mennään ja karavaani kulkee! Aurinkoista ja iloista talven taittumista sullekin.