2017

Torniossa ei kovin usein tule nukutuksi hyvin, mutta tänään aamukuudelta heräsin nukuttuani keskeytymättä seitsemän tuntia. ”Vieraassa paikassa” yhtä unta seitsemän tuntia, – se on hyvin se! Kämppiksen kello soi kuuden tienoissa ja hän lähti koululle kuvailemaan heti kun mahdollista (= klo 7), joten miekin nousin, mutta enpä todellakaan jaksanut lähteä paikkomaan eilisiä otoksia, – vaikka totisesti tarvetta olisi ollut.

Kävin Kaunolan (= opiskelijakämppämme) vähän pelottavassa, paljon betonisessa, kohtuullisen kosteassa ja kylmähkössä alakerrassa suihkussa, lueskelin liki ahdistavia uutisia USAsta, nautin aamurahkaa ja purkkikahvia aamiaiseksi, ja sitten pakkailin kamojani, eikä kello sittenkään ollut edes kahdeksaa, ja koulu alkaisi vasta yhdeksältä!? Sittenkin studioon vielä? Nope! Oli siis tosi hyvä aika lähteä aamulenkille rajalle.

”På Gränsen – Rajalla” on mukava kävellä, – varsinkin, jollei olisi ollut liki myrskytuuli kuten tänä aamuna. Se vielä yltyi päivän kuluessa. Pakkasta asteen verran, mutta kovin kylmä oli tuuli. Eikä pikkukaupungin/kaupunkien kaduilla ketään. Minä tepastelin, – ulkoilma, edes pieni liikkuminen, on aina hyväksi.

Pikkukaupunkia ei poltettu viime sodan aikana, eikä kaikkea ole uuden alle hukutettu, joten pieniä idyllisiä katuja on moniakin, eikä niiden varrella niin kovasti tuullutkaan. Reippaaksi tunsin itseni. Rajalla vielä tarkastelin maisemaa ja miljöötä. Mielessäni parin viikon päästä oleva näyttötutkinnon simultaanitehtävä: on hyvä olla kuvauspaikkoja, miljöitä, maisemia, tunnelmia tiedossa…

Päivä kului sitten sisällä, luokassa. Opimme paljon uusia photarijuttuja, joilla on mahdollisuus manipuloida tai ”vain” muokkailla kuvia, leikkiä ja luoda, mutta paljonpa ei niitä nyt ehdi kokeilla ja harjoitella, sillä seuraavat pari viikkoa menevät kolmanteen näyttöön valmistautuessa, siihen kuvatessa ja paljolti ”perinteisesti” muokatessa, mutta tulette vielä näkemään kaikenmoista kikkailua…

Kotiin palattuani olivat kolmen sukupolven pojat minua odottelemassa: Apsu huuteli jo ovella ”munmummuuuuu”, Pehtoori oli tehnyt erinomaista kalaruokaa ja laskiaispullia!! ja Juniori kertoili kevään ekskursionsa järjestelyistä. Opiskelijalla oli hyvä palata kotiin.

Yhden asian päivä. Photoshopin päivä.

Minun ”Jokaviikkoinen soppamme” -ideaankin liittyen päätin tehdä tämän päivän harjoituksen soppateemalla.

Varjothan noista kuvista puuttuu, ja paljon muitakin ongelmia niissä on, mutta minä olen harjoitellut. Minä tosiaan olen.

Ja nyt lähden kylille syömään.  En purkkitomaattikeittoa.

Siinä ne on: samanlaiset melkein joka kerta.  VATtilaisen viikonloppueväät, – ja lähtöoletuksena on, että huomenna lähden iltasella kaupungille syömään. On taas lähiopetusviikonloppu Torniossa, nyt jo viidestoista. Tämä on viimeinen varsinainen valokuvauksen opetukseen liittyvä viikonloppu. Maaliskuussa on vielä yksi opetusjakso, mutta silloin käydään läpi liiketoimintasuunnitelmaa ja ammatillistumista, toiminimen ja yrityksen perustamista, ja kaikkea taloudellista, mikä liittyy ammattivalokuvaajan tuottavaan toimintaan pyrkimiseen.

Ja sitten on edessä vielä epälukuinen määrä näyttöviikonloppuja: kahden viikon päästä vuorossa digitaalinen kuvankäsittely (5+1) ja sitten maaliskuussa liiketoimintasuunnitelma + siihen liittyvät ennakkotehtävät ja simultaani (4+1). Ja uusintoja. Niitä saa tehdä vaikka kuinka kauan. Luulen, että teen vaikka kuinka kauan. Joskin nyt olen jo sitä mieltä, että joskus saan ne kaikki suoritetuksi. Simultaanit olisi toivottavaa saada mahdollisimman nopsaan läpi: muita uusintoja varten ei tarvitse tänne Tornioon asti tulla, vaan tehtävät voi lähettää postissa.

Minulla tuntuu olevan jo ihan selvästi sellainen jäähyväisfiilis.

Lähdin aamupäivällä hyvissä ajoin kotoa hurruuttelemaan 140 matkan tänne pohjoiseen, myötävaloon, sulan kelin vähäisessä liikenteessä. Ensin Haaparannalle hakemaan Coopista eväät, Systemistä viinejä ja sitten oli vielä aikaa käveleskellä jokirannassa. Vielä kerran kävin kuvailemassa tämän lempparitaloni, josta olette nähneet ennenkin kuvia. Moniakin. Vähän kuin sillekin kävin heittämässä jäähyväiset.

Kaunolaankin (neljän hengen opiskelija-asuntola, jossa useimmat viikonloput täällä olen asunut) taisin majoittua viimeisen kerran. Näyttöviikonloppuina kun haluan asua yksikseni.

Näitä viikonloppuja tulee kyllä varmasti ikävä, ja meidän oivallista opiskelijaporukkaa. Vaikka meillä kaikilla kyllä tuntuu olevan kyllä ”kisaväsymystä”, kaikki tulevat matkan takaa: lähimmät naapurikunnista ja kaukaisimmat Polvijärveltä. Vähintään kerran kuussa puolitoista vuotta, ja kuvattavaa vain riittää.