Pieni on paljon

Olen kuvannut tänään enkeleitä. Aamupäivällä viikkokuvahaasteeseen ja joulukalenterikuviin ja iltapäivällä ja tässä illansuussa tätä yhtä eläväistä enkeliä.

 

enkeli-bokeh-3

Papan kanssa pallottelu on ihan parasta. Sanoja on jo paljon, ainoa vaan että toistaitoiset isovanhemmat eivät vaan kaikkia vielä ymmärrä. Kävely on jo melkoisen vauhdikasta, ihan juoksuun ei vielä ehditä. Itsekseen syöminen onnistuu joten kuten, mutta ehkä enempi vielä vain ´joten´.

Viime perjantaina puolitoista vuotta täyttänyt Apsu on nyt juuri siinä iässä kun meidän Esikoinen, tyär, oli silloin kun veljensä syntyi. Lapsillamme on siis päivälleen puolentoista vuoden ikäero. Kun Esikoinen oli yhdeksän kuukauden ikäinen tajusin odottavani toista lasta. Äitiyslomani oli juuri loppumassa ja olin palaamassa töihin, – tietäen jääväni reilun puolen vuoden päästä äitiyslomalle. Kyllähän se vähän hurjalle tuntui. Ja siinä alussa mietin, että miten ihmeessä pärjään sitten kun on kaksi vaippaikäistä, ja varsinkin jos toinenkin on yhtä koliikkinen kuin tytär oli.

Kun talven selkä taittui, ja Juniorin syntymään oli enää reilu kuukausi, osasi tytär jo kävellä, syödä, melkein itse pukeakin, sanoja oli jo paljon, – viiden kuukauden päiväkoti”ura” oli osaltaan edesauttanut omatoimisuuden lisääntymistä ja minäkin olin jo levollisin mielin, että kyllähän sitä kahdenkin pienen kanssa pärjää. Ja pärjättiinhän sitä. Pehtoori oli aika tarkasti 8 – 9 tuntia töissä, eikä työreissuja paljon ollut, joten olihan meitä iltaisin ja viikonloppuisin kaksi muksuista huolehtimassa ja kotihommia tekemässä.

Vaikka kyllä noina parina vuonna oli sellaisiakin jaksoja, joista en oikein muista mitään. Mitään muuta kuin sellaisen sumuisen väsymyksen, – sattui niihin vuosiin omia ja läheisten sairastamisiakin siinä määrin, että oli aika pimeää välillä. Mutta lopultakin aika hyvin nuo vuodet meni. Ainakin tuli oltua läsnä lasten elämässä.

Nyt kun Apsu on meillä satunnaisesti, tavallisesti vain muutaman tunnin, pari kertaa viikossa, tulee mieleen, että kyllä se on hyvin suunniteltu, että lapset saadaan yleensä 20 – 30 iässä. Me olimme toki vähän vanhempia, mutta kuitenkin aika reippaita vielä. Isovanhempien ei niin reippaita tarvikaan olla. Ja kummasti tuollainen pieni joka kerta käydessään piristää.

… Tulee huomennakin, mutta yritän silti saada Japanin ruokapostauksen tehdyksi.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.