Huomenna se sitten on: elämäni ensimmäinen näyttötutkinto. Pitkään aikaan en ole ollut opiskelusuorituksesta arvioitavana. Taitaa olla väitöstilaisuus se edellinen. Noh, nyt ei ole ihan samasta kyse. Ja tässä on olennaista se ero, että minulla ei ole kauheasti menetettävää. Tai siis, että kun realistisesti aattelen, niin tiedän, että ennakkotehtävieni taso ei kovin hyvää läpäisyn kannalta lupaa.
Näyttöön oli neljä ennakkotehtävää: Maisema, Henkilö miljöössä, Miljöö ja Reportaasi. Niitä olen muokannut ja kuvannut elo-syyskuun. Reppareita olen tehnyt ainakin viisi. Maisemasarjoja on ollut tekeillä ainakin kolme, – vai neljä, vaiviisi? Miljöö- ja Henkilö miljöössä -sarjoja on kai ollut vakavasti otettavia vain kaksi.
Opettajien palautteiden ja kommenttien jälkeen, omien tuntojeni mukaan, uusintakuvausten ja kaikenmoisen säätämisten jälkeen portfoliossa ovat nyt nämä:
Ja kuvat sellaisena kuin ne huomenna jurylle luovutan ovat täällä: Näyttötutkinnon sarjat
Sarjojen lisäksi ennakkotehtävänä on ollut tehdä itsearviointi omasta kehityksestä ja tämänhetkisestä tasosta.
Opettajilta saatujen kommenttien jälkeen on tuntuma, että tuo sarja yliopiston kirjastosta on paras, jopa siinä rajoilla, että menee edes korjattuna läpi. Henkilö miljöössä ei missään tapauksessa yllä – noh, ei oikein mihinkään. Ja repparista opet, joista vain toinen on sen edes suunnilleenkaan valmiina nähnyt, sanoi, että ”kulkee aika mukavasti”, mutta – yllätys, yllätys – visuaalisuus on vähän ohut. Siis toivon, että edes yhdestä sarjasta saisin ”ei-hylsyn”. Niin ja huomenna on sitten tehtävä se viides sarja: on simultaanitehtävän päivä.
Pistäkäähän blogin lukijat pitkäveto pystyyn, ja arvailkaa, miten minun ja kuvieni käy.
Jo aiemminhan kerroin, miten tutkinnot rakentuvat, ja nyt viikonloppuna on edessä ensimmäinen neljästä.
Puolet meidän porukasta oli jo viime viikonloppuna Torniossa ja mitenkäs siellä kävikään? Siellä oli yhdeksän opiskelijaa, joilla oli siis 4 + 1 tehtävää arvioitavana = yhteensä 45 sarjaa, joista (kuulemani mukaan) vain YKSI oli mennyt suoraan läpi. Yli puolet noista oli ”korjattava” ja melkein puolet uusittava kokonaan. Ja siellä oli ihan huippuja sarjoja!! Siis tiukkaa on. Mutta oppimisen mielellä olen vielä menossa ottamaan palautteen vastaan.
Minä luulin kauan aikaa, että vattilaisen tärkein lisävaruste on jalusta, tai ehkä sittenkin salama, tai jopa studiovalot. Pitkään ajattelin, että kamerareppu olisi ehkä ”the thing”, harkitsin myös uuden objektiivin ostamista. Mutta nyt, juuri ennen ensimmäiseen (kuinkahan monia (kymmeniä) niitä minulla vielä onkaan edessä) näyttöön valmistautuessa, ymmärsin vihdoin investoida johonkin oleelliseen. Partiokaupassa oli sopivasti tarjouksessakin.
On aika luopua kertakäyttösadetakeista ja minigrippipusseista (kameran suojana). On nimittäin niin, että aina kun meillä on VAT-viikonloppu, Torniossa sataa. Tai on mieletön pakkanen. Huomiseksikin on luvannut sadetta.
Viime viikonlopun näyttötutkinnossa olleet keskustelivat Facessa edeltävänä torstaina – – – (lyhennettynäkin kertoo porukastamme jotain.. 😉 )
TK: Onko tieteellistä selitystä sille, miksi taas lauantaina on sadetta, kun on VAT12 viikonloppu?
JS: Noh… VAT on hiukan huolimaton muunnos ruotsin sanasta våt=märkä ja 12 tässä yhteydessä tarkoittaa johdonmukaisesti kahtatoista peräkkäistä koulusadeviikonloppua.
Olen hengessä mukana. <3
No onpas siellä tiukat kriteerit, ja vielä abstraktissa aihepiirissä jossa paremmuutta ei pysty mitenkään absoluuttisesti mittaamaan. Mutta Miljöö on läpimenijä, ehjä kokonaisuus, kaikki kohdallaan. Maisema, njoo, onko poro maisema? Ehkä se on liian hallitseva siinä kuvassa. Reppari on vähän sälää, paljon pientä hilua, katseenkiinnittäjä puuttuu. Henkilömiljööstä en sano mitään, ei saa otetta. Tämä kaikki on kirjoitettu Seitsemän veljeksen lukkarin lempeydellä. Tai Turkan.
Aikalailla Reijoa myötäillen. Maisema hieman ”ponneton” kokonaisuus, tunturiaakeita, jotain pienimuotoisempaakin olisin mukaan kaivannut (kai maisema voi pientäkin) . Reppariin olisit voinut muitakin kuin pelekkiä kalatiskejä. Lycka till, ändå!
Kiitos, Raila.
Reijo ja Jarin, kiitokset arvioista. Huomaattekos, että me kaikki kolme ollaan aika samoilla linjoilla.
Näytössä ei sanallisella puolustuksella ole sijaa, eikä selittelyt auta, mutta tässä voin teidän kommentteihin todeta, että maisema on muokkautunut paljolti annettujen ohjeiden, edellisten kurssien hyväksyttyjen sarjojen katselujen yms. perusteella. Siis, poro voi olla maisema. Olen nähnyt yhden sellaisen sarjan joka on mennyt läpi ja siinä oli pelkkiä kiviä. Lähikuvia kivistä. Ja nimenomaan vinkkinä on ollut että maisemassa on oltava yksityiskohtakin. Minulla on sarjassa elementtejä, joita pitäisi olla (oli hyvä jos esim. lumiaita näkyisi kaikissa kuvissa, nyt se enää (opejen hylkäämien vaihtoehtojen jälkeen) kolmessa. Mutta heinät ja tie ovat myös sarjaa yhdistäviä tekijöitä. Ja kuten suotavaa olisi on erilaista valoa: aamua, iltaa, päivää….
Ja Jarin, repparissa on kolme kuvaa kahdeksasta kalatistkittömiä. 🙂
Viimeisessä kuvassa on kyllä paha virhe, jonka hoksasin vasta illalla, enää en tee asialle mitään (viimeisessä kuvassa pyörä leikkaa vasempaan reunaan), nyt mennään näillä.
Lähden ajelemaan sateiseen ja tuuliseen Tornioon. Kuvauspäivä! Pitäkäähän peukkuja. 😀
Jäi mietityttämään tuo Reppari. Hyvä tarinahan siitä paistaa, mikäs tuolla on, mennään sisään, tällaista olisi tarjolla, ostetaas jotain ja sitten kotiin. Mutta kuvat on samaa tilkkutäkkiä eri kohdista, kaipaan jotain mihin silmä pysähtyy.
Minun maisemani on erilainen kuin opettajalla, tiukasti inhalainen. Maisemassa saa/pitää olla yksityiskohtia, mutta ne eivät saa nousta hallitsemaan kuvaa. Pikemminkin yksityiskohtien pitää olla löytöjä jotka häkyvät vasta sitten kun kuvaa jäädään katselemaan pidemmäksi aikaa. Tie olisi hyvä yhteinen tekijä, nyt se ei vaan näy kuin kahdessa kuvassa, ja kahdessa lisää kun hakee. Lumiaita vielä parempi, harmi ettei kelvannut.
Pidetään peukkuja täällä myrskyn keskellä!
Olet tietysti oikeassa, ilmaisin itseni huonosti. Tarkoitin vain, että sisältä olisi voinut olla muutakin kuin kalatiskiltä kuvattua, mutta kalojen käsittely on tietysti SE juttu, josta tottakai pitää ottaa ne lähikuvat ja ostotapahtumat.
Joten, näin ollen vedän kritiikkini takaisin.
PS. Nyt sitten tiedän, että nähdesssäni sateisen Oulun kadulla kameran kanssa käyskentelevän keltuaisen, kyseessä on Reija.
Jarin, niin että keltainen ja pyöreä kuin keltuainen? – Kiitos vaan! 😀
Tänään tämä keltainen pyörylä on kulkenut Haaparannan katuja ja kujia; sadetakki ei ollut ollenkaan turha hankinta.
Minusta tuntuu kummalliselta, että hylkäysprosentti kurssillanne on noin suuri. Jos yliopipilaskirjoituksissa onnistumisprosentti olisi tuota luokkaa niin johan siitä meteli nousisi.
On pakko ihmetellä, onko opetus huonoa, tehtävänasettelu epämääräistä vai arvostelukriteerit arvottuja.
Katri H., minustakin tuntuu, että jossain jotkut asiat eivät kohtaa.
Ex-opena ja pitkään opetuksenkehittämistyössä ja palautejärjestelmän luomisessa mukana olleena minulla on tähän oma näkemykseni, mutta enpä nyt (ainakaan vielä) siitä avaudu.
Keskityn oppimaan. Läpäisen sitten kun olen siihen valmis ja tarpeeksi hyvä. Nyt en ole. Moni muu kurssikavereistani kyllä mielestäni olisi.
Minustakin tuo hylkäysmäärä on korkea. Mikä sitten lienee ajatus koko hommasta. Olen vuosien mittaan ollut mukana arvioimassa erinäisen määrän näyttötutkinnn suorittajia sekä ihan viimeisessä näytössä että väliarvioijana.
Viimeksi tällä viikolla oli kyseessä viisi erikoisammattitutkinnon suorittajaa. Ei kyllä tullut mieleenikään hylätä yhtäkään heistä, kun heidän portfolionsa arvioin ja kommentoin tällä kertaa ihan lopussa eli viimeisessä vaiheessa.
”Keskityn oppimaan. Läpäisen sitten kun olen siihen valmis ja tarpeeksi hyvä. Nyt en ole. Moni muu kurssikavereistani kyllä mielestäni olisi.”
Ei se nyt noinkaan mene. Kerroin joskus että meillä on samanlainen käsiala kuvaamisessa. Taisin jo silloin sanoa että olet siinä parempi, nyt olet paljon parempi.
Uskoa vaan omaan työhön ja näkemykseen. Urgh, ja jos tuo puusalainen despoottiarvioija vielä järkiintyisi. Tai pikemminkin hänen työnantajansa.
Taije, luulen että on kyse myös siitä, että ensimmäinen näyttö on vähän liian aikaisin. Tai ehkä asenne on se, että näytöt ovat myös oppimistilanteita, ei vain oppimisen kontrollointia. En tiedä.
Reijo, kyllä minä uskon omaan työhöni ja oppimiseen, joka kyllä tapahtuu välillä tuskastuttavan hitaasti.
Eikä ole vain yksi arvioija, vaan heitä on kolme: yksi heistä on alalla työskentelevä, yksi edustaa koulutusalaa ja yksi vastaanottavaa osapuolta.