Pienimuotoista sadonkorjuukokkausta

Niin kuin viikonloppuna jo ei olisi herkuteltu! Olen tässä vähän sadonkorjuuherkkuja tehnyt, leiponutkin. Kun pikkuperhe ei viikonloppuna saanut meillä ruokaa, kutsuin heidät tänään syömään. Juniori on jo aika leipääntynyt kesäduuniinsa, ja päivittäiseen edestakaisin ”pomppimiseen” (= 50 – 80 pakettia päivässä asiakkaille), mikä on kyllä vienyt isolta nuorelta mieheltä yli viisi kiloa. Perheessä Aapeli on ainoa, jolle on tullut painoa lisää, kun satunnaisia ilta- ja viikonlopputuureja tekevä äitinsäkin on jo hoikempi kuin ennen raskauden alkua, eli on jo tosi kaponen. Mutta onneksi heille herkut kelpaa. Siispä porolasagnea humahti hyvää vauhtia, jopa niin, että oli hoksautettava, että ajattelin osan valtavasta vuoasta (1½ kg käristyslihaa ja 2 pkt lasagnelevyjä) pakastaa mökkireissua varten.

Omenakakku-2

Taas kerran tuunasin porolasagne-ohjettani. Laitoin paketillisen (Lidlissä myytäviä) aurinkokuivattuja tomaatteja sekä pari isoa, silputtua oman sadon lehtikaalin oksaa tomaattikastikkeeseen muhimaan. Kannatti. Tuli hyvää. Ja jälkkäriksi manteli-omenakakkua, johon kotiomenapuusta omput. Ohje siihen on täällä.

raparperihilloke

Ja sitten ennätyksellisen pienestä raparperisadosta (siirto avopihalta renkaisiin ehkä syynä, eikä kyllä haittaa) tein ”Rotissöörin raparperihilloketta”. Tällä kertaa käytin hillosokeria, joten tuli parempaa, tai ainakin rakenteeltaan kauniimpaan kuin edellisellä kerralla. Tämä sopii hyvin liha- ja makkararuokien ja ihan erityisesti juustojen kanssa.

raparperihilloke-2

Nyt mietin, jaksaisinko lähteä vielä kuvailemaan, iltamaisemia olisi tavoitteena saada muistikortille. Tiedä häntä, viitsinkö? Jos aloittaisi jonkun uuden kirjan, viime yö meni aika pitkään kun luin loppuun Outi Pakkasen kirjan ”Helle”. Siinä yksi päähenkilöistä on kaimani, ja tuntui tosi kummalliselle lukea omaa nimeään. Moiseen en ole aiemmin tainnut yhdessäkään kirjassa törmätä. Kirja oli ”Anna Laine”-dekkari, mikä merkitsi myös hyviä ruokaohjeita. Palannen asiaan niiden tiimoilta.

2 kommenttia artikkeliin ”Pienimuotoista sadonkorjuukokkausta”

  1. Tuota porolasagnea täytyy kyllä kokeilla. Mahtaa siinä Italian poika olla ihmeissään, mihin kaikkeen tämäkin heidän kehittämänsä ?? ruoka taipuu.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.