Hiljalleen Lapissa

Sade on tauonnut. On ihan hiljaista. Tekisi mieli mennä unosille, mutta jos nyt (klo 18.20) menen, niin koko yönä en nuku kunnolla.

Ihan aamulla oli vielä kaunista, ei aurinkoista, eikä kesäistä, mutta levollista. Pian alkoi kuitenkin ripsiä, emme antaneet sen häiritä, vaan lähdimme metsään. Metsä on hyväksi, – se on muotiakin. Mutta ei me muodin vuoksi, vaan korvasienten, liikkumisen, hengittämisen. Kutturantien varressa, Rönkönlammen suunnassa ja Aholammen takamaastossa kävimme tepastelemassa. Ja sitten jo satoikin oikeasti.

Satuttiin poroaitaukselle. Että voi räkkäaikainen poro olla ruma! Sitä paitsi ne ovat liikenteessä vaarallisia: poukkoilevat itikoita pakoon, varomatta, ymmärtämättä mistään mitään…

Lihansyöjäkasvikin sattui  kohdalle: siniyökönlehti ei kyllä ole kovin pelottava ”sukumäärityksestään” huolimatta.

Aholammella on kämppä, jossa järjestetään tilauksesta illanviettoja, etc. Nyt oli kiinni. Karun näköistä oli.

Hyvällä tavalla karun näköistä.

Pehtoori kävi taas kirkolla (Ivalossa) täydentämässä maalivarantoja, ja minä maalailin. Puolen päivän jälkeen oli pilvipoutaa, ja lämmintä. Ja eläimiä. Pieniä, iniseviä eläimiä. Mutta kyllä me mahduimme yhtä aikaa sokkelin juureen ja notskipaikalle.

Ja minulla mökin pihapiirin maisemointiprojekti jatkuu. Veinpä maisemoinnin niin pitkälle, että maalasin meidän pihaharjatkin. Nyt on lakunväriset harjat molempien mökkien uusilla harmaaksi maalatuilla terasseilla. Pienestä se on kuulkaa mökkieläjän, virattoman, liki toimettoman riemu revittävä. Arjen estetiikkaa, – väittäisin.

Nyt odotellaan pilvien poistumista, eilisen illan kaltaista kaunista iltavaloa. Allaoleva kuva otettu eilen noin kymmenen aikoihin iltasella. Illan valo on lempeä.

[klikkaa isommaksi – näet valon]

Tuossa naapuripitäjässä, Sodankylässä, (mehän ollaan juuri ja juuri Inarin puolella) on menossa elokuvafestivaalit. Siellä oli eilen ollut dokkariensi-ilta Peter von Baghin elämästä ja lainaus Baghilta:

Menneisyys on keskellämme kaiken aikaa. Ja me… olemme kaiken aikaa matkalla menneisyyteen.

Voisin laittaa tuon sähköpostini allekirjoitukseen, ottaa sieltä pois sen (jo vuosikymmenen olleen) Juicen ”täytyyhän ihmisen aikaansa seurata” -aforismin. Tuo Baghin lausahdus kuvaisi elämäntilannettani paremmin kuin Juicen runo. Kai.

Sodankylästä puheenollen: tiesittekö, että se on pinta-alaltaan niin suuri, että KAIKKI maailman ihmiset mahtuisivat sinne. Kaikki, ja jokaisella olisi puoli neliömetriä tilaa. Onhan tästä ollut puhetta: laaja Lapinmaa. Oikeasti se on laaja.