Pakkasaamuna kun herään, on kirkas, kuulas aamu. Kotona olen, ja tulvahtaa heti mieleen: täällä on nyt kolme sukupolvea ”minun miehiäni, minun poikiani”. Pehtoori vieressä, Juniori ja Aapeli vierashuoneessa… Hyvä mieli sellaisesta tulee.
On niin aikainen, että luulen, että ehdin käydä lenkillä ennen kuin muut edes heräävät. Mittaria katsottuani (-25,8 C) mietin, onko ulkoilma sittenkään hyväksi, mutta en anna itseni keksiä tekosyitä, miksen lähtisi edes vähäksi aikaa ulos. Kamera – ja auto – auttaa lähtemistä. Ajelen Nallikariin, sieltä sitten laaja kaarros… ja mm. bannerikuva Möljän sillasta.
Miniä kysyi äsken ruokapöydässä, oliko siellä muita? – No ei ollut. Todellakaan kukaan tervejärkinen ei sunnuntaiaamuna kahdeksan aikaan kohtuullisessa pakkasessa, viiman lisätessä pakkasen purevuutta, ole kameran kanssa merenrannassa, ”uimarannalla”, kuvailemassa. Paitsi minä, pöhkö. Oikeasti teki hyvää, ja loi päivään ryhtiä.
Olen lupaillut näitä ruokajuttuja. Ihan ensimmäiseksi tuon jo perjantaina vilahtaneen ananaksen ”tarina”. Tähän aikaan vuodesta, keveitä, kuituisia, nestettä poistavia elintavikkeita arvostavassa ilmapiirissä tuore ananas on ihan ykkösjuttuja. Minä kyllä ostin tuon komean yksilön ensisijaisesti (noloa kyllä) kuvauksellisuuden takia… Aika säälittävää, – tiedän.
Kun kuvat oli otettu, oli ”objekti” työstettävä syötäväksi. Minttusokeri-ananas-juttu on ainakin LappItaliassa (s. 28) tullut jo esitellyksi, ja uuniananas myös, ehkä myös ananaksen paisto voissa, mutta nyt oli uusi kokeilu: paistoin ananaspalaset kookosrasvassa. Pieni erä paistui voissa. Siis vertailimme: äänin neljä – nolla kookosöljy voitti.
Leikkaa ananas viipaleiksi tai ananasporalla renkaiksi, paista kuumassa kookosrasvasssa, pari minuuttia puoleltaan, paistamisen loppuvaiheessa ripottele pinnalle sokeria (kookos-, fariini-, cane- tai jotain muuta tummaa sokeria) ja paahda vielä hetki. Tarjoile jäätelön tai kermavaahdon kera. Baileys-vaahto olisi varmasti ollut excellent, meillä ei vain Baileysta ollut. Kokeilehan!
Sitten lisää uusia juttuja. Tai noh, Cosmopolitan-salaatti (alakuvassa alla) nyt niin uusi ole meidän keittiössä, mutta hyvä tulokas se on. Joskus ajattelen, että se on melkein vihannes enemmän kuin salaatti: on se vaan niin rapsakkaa ja tuhtia. Sen oheen silppuan usein jääsalaattia tai jotain muuta ohuempaa.
Ja sitten tuo ylempi: mustakaali! Pussissa luki, että sitä voi käyttää pestoon, salaattiin, lämpimiin ruokiin. Vaikutti vähän rucolalta, mutta maistuu kaalin ja jäävuorisalaatin välimuodolta. Hyvää oli.
Voisin kirjoittaa pitkästikin kalaruoan puolesta. Perjantaina söimme – taas kerran – kuhaa. Nimenomaan perjantairuokana se on hyvää. Valmistuu nopeasti, ja on ”vähän parempaa”, eikä kovin raskasta, kun kuitenkin sapuskalle istahtaminen venähtää illan puolelle.
Oheen perunoita, salaattia ja hyvää kastiketta (hollandaise-, valkoviini-, voikastike). Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Suurin ”vaiva” on mennä halliin ja ostaa (Pekurin Minnalta) tuore kala. Vähän on paljon.
Viineistäkin on sananen kirjoitettava. Ensin varoituksen sana: tällaisen ostin – vastoin tapojani – kauniin etiketin perusteella. Noh, ei se huono ollut, mutta turhan nuori, liki pirskahteleva, raakakin.
Paljon parempi oli vanha klassikko: Museum. Jo karonkkaviininäni tunnettu Museum ei petä. Tämä on se halvempi, crianza-versio, ja sellaisena erinomainen. Sopi tänään lihapadan kanssa oikein hyvin.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja sunnuntai-iltana on aika julkistaa ensi viikon haastekuvan aihe. Se on ”Valo. Vapaa aihe kunhan valo on pääosassa.” Muutaman viime viikon aikana on ollut ilo huomata, että haasteeseen osallistujat ovat ottaneet kuvan juuri ko. haastetta varten. Ei arkistojen penkominenkaan ole kielletty, hienoa on, että osallistútte millä tahansa kuvalla, mutta aina parempi (itsellekin), jos kuva on nimenomaan haastetta varten otettu. Nythän jo on valoa…
Uusiakin jäseniä toivottelen tervetulleeksi mukaan. Myös kännykkäkuvaajat ovat tervetulleita. Ja kannattaa kaikkien käydä katsomassa haastesivulle osallistuneiden kuvia, ja kuvista käytyä keskustelua, mikä on mielestäni ollut varsin asiallista, opettavaista ja avointa. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/
Ananas on aina paikallaan, tänäänkin kaipasin salaattiin, kun eilisiä syötiin ja pilkoin porsaanfilettä, raejuustoa ja tomaatteja nopeaan salatiin. Äh, viini on loppu. Kiva, että jaksat osallistua kaiken maailman kuvaushaasteisiin 🙂
Irma, jaksanhan minä osallistua, osaan on opiskelijan velvollisuuskin osallistua, mutta sinulla se on melkoinen homma oman haasteesi pyörittämisessä. Hienosti se on lähtenyt käyntiin.
Nuo ananasreseptit tuntuvat mielenkiintoisilta toteuttamiskelpoisilta.
Tämän viikon (ja ehkä myös tulevien) kuvaushaaste tullee olemaan minulle TYÖSSÄ KÄYVÄNÄ olemaan ongelmallista, kun olen toistaiseksi pojan koiran yksinhuoltaja ja se joutuu olemaan päivät pitkät yksin kotona, joten illoiksi en enää viitsisi jättää sitä pitkiksi ajoiksi yksin. Saattaa olla, ettei kuvausrupeamille liikene kovinkaan paljon aikaa.
Näin olleen saatan turvautua jo ottamiini otoksiin.
Jarin: työssäkäynti ei ole este vaan pikemminkin haaste kuvaamiselle. Minäkin kävin äsken kesken töiden kahvilla kameran kanssa ja napsin pari otosta kahvilaan matalalta lankeavasta valosta 🙂
Ja täällä palkatonta työtä (Laanilan historia) koko päivän tehnyt ei ole vielä edes ehtinyt ajatella koko haastetta, eikä kuvausasioita muutenkaan. 🙂
Ja viikkohan tässä on aikaa. Kotonakin voi kuvata. 😉
Ja oikeasti: edelleenkin saa laittaa kuvia arkistojen kätköistä. No problem.
Onpa ihanan hieno aloituskuva sillasta!
Kiitos, Myötäeläjä! Se on Toppilansalmen yli menevä silta, joka on valaistu hienosti. Ja nyt oli – vihdoin – korjattu katulamput joista joka toinen oli pitkään pimeänä.
Sillan alla sunnuntaiaamulla kuljeksin… 😉
Niin se on tasa-arvo toteutunut nykysuomessa. Ennen siltojen alla olivat vain laitapuolen miehet, nykyään sinne näyttävät vajonneen jo ex. proffanaisetkin.
Jep, jep, sekä sukupuolinen että sosiaalinen tasa-arvo on näiltä osin nyt kunnossa. 🙂