Helsingissä – ei vain Cartier-Bressonin takia

Täällä Helsinki.

Taas tulimme Pehtoorin kanssa yhtä aikaa, mutta eri kulkupelillä. Olemme vaihteeksi muuttopuuhissa; Pehtoori tuli isolla pakulla, minä lentäen. Aamulla minulla äidin kanssa neurologian polin vakikäynti, ja sitten Helsingin koneelle.

Ja tiedättekös mitä? Me aiomme sunnuntaina lentää kotiin Finnairin koneella, niin on taas kerran olemassa pieni mahdollisuus, että AKT lähtee tukemaan Postin lakkoa, ja se tulee vaikuttamaan MYÖS lentoliikenteeseen! Mutta tämähän ei oikeastaan ole mikään uutinen. Luonnonlaki ennemminkin. Edellisellä Helsingin reissulla oli YLEISlakko, ja vuosien, vuosikymmenten aikana yksi jos toinen (lento)lakko on reissujamme uhannut, häirinnyt, estänyt. No, mutta tänne päin olen jo päässyt.

Muutama tunti Stadissa aikaa ennen kuin tyär pääsi töistä, ennen kuin Pehtoori olisi perillä, joten minulla mahdollisuus käydä Ateneumissa katsomassa valokuvauksen klassikon Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttely. Miten hienoa, että se on saatu Suomeen!

IMG_2851

Oliko Chartier-Bressonin kuvissa horisontit suorassa, oliko kuvattuna maailman mahtipaikkoja ylväinä nähtävyyksinä, suurmiehiä toinen toistaan komeimpina studiokuvissa, kulttuurihistoriallisia kohteita panoraamakuvina? Oliko kuvankäsittelyn avulla luotu maailman valokuvahistorian upeimpia otoksia?

– Ei ollut, ei. Kuvissa oli 1900-luvun maailmanhistoria, arjen historia, pienten historia, tavallisten ihmisten historia huikeina hetken pysäyttävinä valokuvina! Kuten CB sanoi: ”Ratkaiseva hetki on tärkeä!”

IMG_2860

Hän näki maisemassa, miljöössä sommitelman, ja odotti, että jotain siinä tapahtuu. Yleensä hänen kuvissaan on hetken pysähdys, ilme, asento, joka tekee kuvasta järjettömän hienon, ratkaisevasti tärkeän. Sitä paitsi hän kiersi maailmaa, oli paikalla ratkaisevalla hetkellä, kun vangit vapautettiin keskitysleireiltä, oli Pekingissä juuri ennen vallankumousta, tapasi – ja kuvasi – Gandhin muutaman tunnin ennen tämän murhaa. Kuten sanoin: 1900-luvun maailmahistoria kuvina. Kuvissa on lapsia, naisia ja miehiä työssään, ihmisiä hetkessä.

Cartier-Bressonin kuvissa Rooma on kuvattuan kolmella eri vuosikymmenellä – eikä aika juuri ole muuttunut. Hän kuvaa arkea Neuvostoliitossa vuonna 1954, juuri ne kuvat lapsista, naisista ja arjesta kolahtivat minuun. Myös kuvat – nekin mustavalkoisia, niinkuin kaikki – Harlemista pysäyttivät minut… Henkilökuvissa on aina mukana miljöö: kuvataiteilijat maisemassaan, kirjailijat miljöössään. Pelkästään kuvaa katsomalla tiedän ko. henkilöstä paljon muutakin kuin kasvojen piirteet.

En osaa kertoa, käykää itse katsomassa. Tämä jos joku näyttely kannattaa käydä katsomassa.

IMG_2863

4 kommenttia artikkeliin ”Helsingissä – ei vain Cartier-Bressonin takia”

  1. Kyllä todellakin, viime keväänä edesmenneen Heikuran kuvat Helsingin kaduilta valoineen ja varjoineen ovat todella vaikuttavia. Näitä viimeisimpiä ” End of the road” näyttelyn kuvia en tosin montaakaan ole vielä nähnyt.

    Vastaa
  2. Hannes Heikurasta tulikin mieleen: juuri vastikään hänen kirjojaan katsellessa tulin pitkään pohtineeksi, että miksi kuvakirjat eivät välttämättä aiheuta samanlaisia reaktioita kuin näyttelyissä samojen kuvien näkeminen. Johtuuko se näyttelyvedosten (yleensä) suuremmasta koosta, muutoin suht ärsykkeettömästä ympäristöstä vai onko näyttelyissä käydessä itsellään erilainen mielentila kuin vaikkapa kotisohvalla kirjaa katsellessa…?

    Paljon toki on mahdollista, että se on vain minun oma henkilökohtainen piirteeni. Siispä pitäisi keksiä jokin tekosyy Helsingin reissulle. 😉

    Vastaa
  3. Enpä nähnyt Heikuran näyttelyä, kuulostaa kyllä, että olisi kannattanut. Ja Erja, juuri noin: samahan se on maalaustaiteen kanssa. Kirjat eivät näytä niin vaikuttavasti todellisuutta.

    Vastaa

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.