…yyritän
postpostaus on valmis mutta ei onnistu lähettäminen. Palaan aamulla asiaan…
”Lapsiperhe” lomailee Lontoossa
Jos olisimme kaksistaan täällä olisimme ehkä menneet tänään shoppaamaan ja Vinopolikseen ja huomenna British Museumiin ja käveleskelemään Thamesin rantaan, mutta mehän olemme tyttären kanssa ja meillä oli tänään ihan erilaiset kohteet.
Harry Potter -teema jatkui, sen vuoksi tulimme johdatetuksi mukavaan Leidenhall Marketiin, joka on keskellä Cityä. Cityssä näimme ihan erilaista Lontoota kuin ennen: liikemiehiä liituraidoissaan, uusia virastotaloja ja sitten se Leidenhall Market.
Vuonna 1881 rakennettu arkadi-kauppakeskus, jossa oli paljon viehättäviä lounaspaikkoja, butiikkeja, kukkakauppoja, laukkukauppoja ja pubeja. Mukava. Ja sitten siellä oli tämä. Täällä Harri Potterkin kävi, siksi mekin noilla kulmilla… 🙂
Tätä ennen oli jo käyty Buckingham Palacen edessä seisomassa toista tuntia. Vaikka olimme porttien takana jo hyvissä ajoin ennen yhtätoista (vahdinvaihto klo 11.30) emme saaneet oikein kunnon paikkaa… Täällä on turistikauden ”off season” – mietimme vain, kuinka paljon tuolla olisi ollut väkeä jos oltaisiin oltu elokuussa…
Koska kuningatar oli kotona, oli vartiostossa 3 upseeria ja 40 sotilasta jos Elisabet olisi ollut liesussa, olisi sotilaita ollut vain 31. No eihän me paljon mitään nähty, kuultiin Abba-sikermä ja ”We are the champions”. Minä olisin mieluusti kuunnellut enemmänkin oikein kunnon marssimusiikkia. 🙂
Palacen ja Leidenhall´n jälkeen otimme metron ja ajelimme Regent´s Parkin reunalle, Madame Tussaud´s (vahakabinetin) vuoro. Sielläkin tuli 70-luvulla pariin otteeseen käytyä, eikä ehkä sinnekään olisi ilman tytärtä nyt menty. Mutta olihan meillä siellä aika mukavaa. Hyvää seuraa ainakin 😀 Jokainen meistä sai valita omansa, mieluisimman seuransa … 🙂
Minä kun en ole ollut niin järin riemastunut tyttären ensi kevään Meksikon harjoittelupaikasta, kehotin häntä hakeutumaan töihin jonnekin ihan muualle. Ja hyvin pärjäsi …
Nähtiinpä Tussaud´lla kierroksen lopuksi 4D-leffanpätkäkin. Hieno oli sekin.
Ja sitten yhteispäätöksellä vastapäiseen Sir Sherlock Holmes -pubiin, jossa tilattiin myöhäiseksi lounaaksi yksi annos Fish and chipsejä, ja olut, siideri ja cokis. Ei hassumpi väliruoka. Viinietikka kyllä kuuluu annokseen. Eikä ketsuppia ja majoneesia tule tässä yhteydessä väheksyä.
Sitten kaksikerrosbussi numero 74. Hyvä reitti hotellille, päästiin yläkerran etupenkkiin. Halpaa hupia. Paljon nähtiin, ja kätevästi oltiin perillä.
Toisin kuin eilen, tänään oli pari tuntia huilausta hotellissa, mietimme mihin syömään iltasella, ja nettihän se pelasti. Matkaoppaasta luettu että lähitienoolla olisi nykyaikaista brittiruokaa tarjoava Bibendum, ja online varaus netin kautta toimi. Siis sinne.
Michelin-rakennuksessa (kyllähän me oltaisiin ex-rengaskauppias Juniori mieluusti seurueeseemme mukaanluettu (ette tiedä kuinka paljon kolmestaan on pojasta täällä höpötetty…) ) ks. kuva Bibendum) oli kerrassaan mukava ravintola.
Atmosfääri, palvelu, punaviini (McLaren Vale Shiraz) ja ruokakin olivat maanantai-illaksi vähintäänkin soveliaita. Mietimme vain, miksi karitsankyljykset oli pitänyt paneroida kuivaksi korppujauho-kuivayrttiseoksella,…
Mutta hyvä päivä tänään, erinomainen.
Tarua ja totta – Lontoossa
Sunnuntai(nkaan) ohjelmaa ei ollut kovin tarkkaan etukäteen mietitty. Sen verran oli kaavailtu että Harry Potter -pyhiinvaelluskohteita olisi ohjelmassa ja ehkä Tate Gallery tai siis Tate Modern. Muutoin kuljettaisiin miten jaksettaisiin. Ja jaksettiinhan me. Pitkästi toistakymmentä kilometriä on tänäänkin kävelty. Thamesin rantoja ja siltoja. Näyttelyitä ja kauppoja. Kirkkoja ja katuja.
Aamulla metrolla kohti King´s Crossin asemaa. Sieltähän se Harry Potter Tylypahkaan lähti. Ja uskomatonta: hienon uuden rautatieaseman yhdessä nurkassa todellakin on Platform 9 3/4, josta Harry lähti ja johon sunnuntaiaamuna kymmenen jälkeen oli JONO. Pääsymaksua sentään ei ollut… Ja meidän esikoinen, graduntekijä halusi ehdottomasti käydä monien muiden tavoin kokeilemassa miten ne matkalaukkukärryt uppoavat.
Koko asemakompleksi oli näkemisen arvoinen. Ja sitten lähdimme kohti Towerin linnaa. Beefeater-vartijoita ei nähty kuin yksi, yhteispäätöksellä päätimmme olla menemättä linnaan sisälle.
Henrik VIII:ennen kuusi vaimoa oli ikuistettu suklaalevyn kanteen…
Täällä osataan kyllä tuotteistaa historia ja Englanti, Englannin historia ja Lontoo. Matkamuistojen kirjo on ihan rajaton! Kuninkaalliset kumpparit ovat minusta kyllä jo aika kekseliästä.
Linnan jalokivet – ja korpit – jäivät siis Towerissa näkemättä … mutta kaunis silta kierretttiin ja katsottiin, ja linna päältä päin.
Lopulta siirrymme kohti Tate Modern museota, ja on hieno nähtävyys sinänsä. Arkkitehtoorisesti ei niinkään vuosisataisella historialla pärjää… Monta mielenkiintoista projektia visiteerasimme. Pehtoori ei vain syttynyt. Ei vaikka mökin pihaan erinomainen idea syntyikin.
Meillä oli varsin hauskaa ko museossa… mutta kaikki loppuu aikanaan,… Lähdemme kohti seuraavaa kohdetta…
Thames ylitetäään Millenium siltaa (sitäkin on kuvattu jossain Potter-leffassa joten kuului päivän pyhiinvaelluskohteisiin) pitkin ja edessä on St. Paul´s Cathedral. Juuri se jossa Katherine ja Harry vastikään vihittiin. Ennen ei oltu nähty, mutta pidimme hyvin paljon. Ja kun siellä alkoi joku messu klo 15.15 saimme kuulla valtavan kirkonkelloilla soitetun ”soolon”. Taisi olla kanttori suntion tilalla kellopelejä käyttelemässä. Ihan huikean kuuloista.
Matkalla bussipysäkille näimme Sandwichin jaarlin komean kaupunkiasunnon. (vaalea iso palatsi kesllä kuvaa).
Tämän aatelissuvun yksi päämies (jaarli ties kuinka mones) on antanut nimensä englantilaisille sandwicheille… hän nimittäin käytti suunnilleen kaiken aikansa pokerin (vai bridgen?) peluuseen ja oli taas tehnyt sitä ympäri vuorokauden ja oli eräänä yösydännä pelin tuoksinassa, ei malttanut edes syödä, ja pyysi hovimestariaan tuomaan jotain huikopalaa. Tämä toi keittiöstä paistin viipaleen, joka oli nokkelasti keksitty pistää kahden kolmioiksi leikatun leipäviipaleen väliin jotta kädet eivät sotkeennu ja ettei peliä tarvitse edes välipalan ajaksi keskeyttää. Sandwichin jaarlin pelihimo synnytti uuden leipämallin.
Mekin kävimme ostamassa pari pientä sandwichiä ja Doudle deckerillä ja metrolla matkasimme piipahtamaan hotellilla: kameraputkia halusin jättää jo pois, vähän vaatteita vaihdeltiin, sandwichit syötiin ja puolen tunnin jälkeen takaisin liikenteeseen: sataa tihuutti joten päätimme mennä sisätiloihin. Siis Harrods. Siellä oli sunnuntai-illalla viiden jälkeen ihan hirvittävästi ihmisiä, turisteja enimmäkseen. Luxuryä! jo rakennus on nähtävyys. Mutta olimme oikeastaan vain iloisia että se sulljettiin kuudelta ja jouduimme lähtemään.
Bussin kyydillä Piccadillylle ja kohti China Townia. Tyär halusi sushia, ja se sopi meillekin. Näimme kuitenkin mukavia dumplings-ravintoloita ja koska dumplingseja ei Oulussa saa, päätimmekin mennä sinne. Ja sitten söimmekin Pekingin ankkaa. 😉 Oli paljon parempaa kuin Pekingissä viime syksynä.
Illallisen jälkeen ei mitään mielenkiintoa, eikä kestävyyttä jaloissa, jäädä enää tihkusateiseen Sohoon kävelemään, vaan äänin 3 – 0 päätimme lähteä kohti Kensingtonia ja hotelli Ashburnia. Jopa kovakuntoiset matkaseuralaiseni olivat väsyneitä.
Tavallista ja tavatonta Lontoota
Lontoon lauantaiaamu oli sateeton, mistä olimme iloisia, aamiainen odotusten mukainen, mutta kahvi ihan hirveää litkua.
Suunnitelman mukaisesti päätämme lähteä ensin katsomaan Big Beniä.
Kun nousemme metrosta maanpinnalle, huomion vievät bobit. Houses of Parliamentin edusta, Westminster Bridge ja Thamesin lähirannat ”miehitetty”.
Aikamme kuvailimme, ja päätimme että nyt on hetki mennä London Eyen kyytiin: maailman suurimman maailmanpyörän kyytiin 30 hyttiin mahtuu kuhunkin 25 henkeä, ja koskapa olimme aamusella aika varhain liikkeellä selvisimme puolen tunnin jonotuksella. Se oli hieno rundi. Ehdottomasti. Ja auttoi hahmottamaan ja paikallistamaan vähän mitä missäkin on.
Edullistahan se ei ollut, niin kuin ei täällä ole oikeastaan mikään. 23 puntaa/henk. mutta sen olimmme valmiit maksamaan toisin kuin Westminster Abbeyn 16 punnan sisäänpääsymaksun. Merkillistä että kirkkoon kehdataan moisia summia kerätä. Katselimme päällisin puolin ja kävimme kirkon erinomaisen hienossa matkamuistomyymälässä. Pari joulukoristetta mökille tuli hankittua. 🙂
Tämä kuvahan se oli käytävä ottamassa…
Oli aika käydä pubissa nauttimassa cappuccinot, aamukahvi kun oli jättänyt ison kofeiinivajeen, ja katselemassa kun englantilaiset miehet ja naiset, perheet ja pariskunnat nauttivat aamupäiväolusiaan… Meidän matka jatkui kohti Trafalgar Squarea. Nelsonin heippaaminen jäi toissijaiseksi sillä mielenosoitus täytti kadut ja vei huomion. Äsken uutisissa sanottiin että mielenosoitukseen osallistui ylli 100 000 henkeä. Huikeaa joukkovoimaa näytti olevan. Sosialistipuolue, ammattiyhdistysväki ja työttömät marssivat läpi Lontoon vastustaen hallituksen leikkauksia. Downing street kympin edessä oli korvia huumaava meteli kun mielenosoittajat huutelivat iskulauseitaan ja soittivat torviaan.
Me erkanimme omille reiteille. Amiraliteetin aukiolla oli muistomerkki Indonesian terrori-iskussa kuolleiden muistoille ja nyt oli 10-vuotismuistopäivä, minkä vuoksi paikalla paljon kukkalaitteita. Tämä 10-vuotiaan pojan muistoksi laskettu .merkillinen täytekakun näköinen pisti silmään, tallentui kameralle.
Jatkoimme Regents Streetille jossa ei näkynyt mielenosoittajia, eikä näyttänyt olevan rahasta puutetta, ei leikkauksista huolta. Ostoskatu oli tulvillaan shoppaajia. Tennareissa kulkevalle tyttärelle oli luvattu synttärilahjaksi kengät, ja Clarksin isosta myymälästä mokkaiset nilkkurit löysikin. Ja minä löysin itselleni bootcut-farkut. Ihana Antropologie-kauppa (kliks) myi sellaiset.
Carnaby-street oli hoteista hoteinta 1970-luvulla, mutta tänään se oli keski-ikäistynyt, ja siis meille oikein mukava kävelykatu. Liberty-liike oli minun makuuni. Tudor-tyyliseksi rakennettu ”kauppahuone”, jossa oli neljässä kerroksessa kankaita, sisustustavaroita,, paperitavaraa, ylin kerros täynnä joulukoristeita. Liikkeessä oli kenkiä, koruja ja kosmetiikka, art nouveauta ja uniikkivaatteita, iso valopiha, puiset portaat ja familiääri tunnelma, mikä miellytti kovasti. Tyttären kanssa todettiin että joulun alla olisi mukava käydä ko. kaupassa: montakin lahjaa sieltä voisi lähipiirille löytyä. Tänään tyydyimme vain katselemaan kaikkea.
Kävelyn ja kiertelyn jälkeen istahdimme pubiin, ja ihmettelimme, että hanaoluina oli vain tuontioluita (Budweiseria, Kronenburgia, Heinekia ja sitten Guinnesia) ja irlantilaiset ja englanitlaiset omenasiiderit puuttuivat valikoimista. No eteläafrikkalainen Savanna siideri sopi meille …
Illansuun pari tuntia huilailtiin hotellissa, ja sitten naapurikadulle syömään. Eikä mikä tahansa kulmakuppila ollutkaan! Yhden Michelin-tähden Bombay brasserie valikoitui matkakirjojen ja netin perusteella. Opiskeluaikojen brittiläisen imperiumin ja Intian siirtomaavallan kiinnostukseniko aiheutti että halusin nimenomaan intialaiseen ravintolaan? Ehkä enemmänkin kulinaarinen kiinnostus. Entäs tulos? Ecxellent!
Ei pönötystä, ei tyhjää ravintolasalia, ei turhaa piperrystä, vaan erinomaisista raaka-aineista äärimmäisen maukasta ruokaa, ei törkeitä hintoja (kolmen hengen fine dining -ilallinen, pullollinen kohtuullista pinot grigiota, ja kaiken kruunasi Cobra Coffee! ja koko setin hinta 170 puntaa). Ehkäpä tämä illallinen oli yksi tämän reissun parhaista jutuista… Vielä on onneksi monta päivää…
Lontoo – pitkästä aikaa
Olemme Lontoossa. Matka sujui, aikas helposti. Aamuyöllä herätys, ja siitä sitten eräskin tunti matkustaen, ja ennen puolta päivää olimme Lontoossa, Heathrow´n kentällä. Kellot kaksi tuntia taaksepäin mutta ei se väsymystä vienyt.
Päätimme käyttää Express-junaa matkalla keskustaan, ja sehän olikin hyvä, sujuva ja kohtuuhintainen. Ja sitten päätimme tutustua paikallisliikenteeseen – ihan vaan perinteiden vuoksi.
Ostinmme Oyster-liput (viiden euron latauskortti ja siihen koko loman ajaksi rajaton matkustusoikeus metroissa ja busseissa = yhteensä 32 euroa. Kiitos T. tästäkin vinkistä, muitakin tulemme käyttämään, palannen niihin tulevina päivinä) ja ajelimme eräänkin pätkän metrolla (lue: ajelimme hieman harhaan). No eihän se mitään, mutta kun meillä oli matkalaukut mukana, eikä kaikilla asemilla siirtymätaipaleilla suinkaan ollut liukuportaita/hissejä, joten oli raahattava laukkuja erinäisiä portaita. Kyllähän me tyttären kanssa, rivakat naisihmiset niitä kannoimme, ja toki pehtoorikin, mutta olikohan selälleen ihan hyväksi? Sitä mietin.
Ja mietin että kun Lontoon metro ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaisin – tai siis kun linjoja ja asemia on niin valtavasti – miten ihmeessä kielikurssikesänä (15 v.) osattiinkaan muiden kavereiden kanssa liikkua.
No löydettiinhän se hotelli. Ashburn Hotel. Tässä Kensigton Parkin kupeessa, Gloucester-metroaseman vieressä, mukavalla alueella. Hieman vanhahtava, pieni, boutique-hotelli.
Puolelta päivin ei vielä huonetta saatu, jätettiin vain laukut respaan ja sitten katselemaan lähitienoota. Lähikaupan valikoimat ovat liki Oulun Stockan Herkun tasoisia. Olisipa Umbrian A & O ollut samaa tasoa. Hintataso pääosin olennaisesti halvempaa kuin Suomessa.
Ja kun alkoi satamaan päätimme vetäytyä lounaalle ja virvokkeille Hard Rock Cafeen suojiin. Lontoon HRC on ensimmäinen (1974) maailman kaikista, niistä on jo pitkästi yli toistasataa. Rooman HRC:ssä olen käynyt viidesti! ja viime syksynä oltiin Pekingin Hard Rock Cafessa, kaikkiaan ollaan oltu kai jo kymmenessä. Tänään siis söimmekin siellä – niin kuin kaikki muutkin lapsiperheet. 😉 Olimme hieman poikkeava seurue. Niin kuin olimme äsken Sohon O´Neill -pubissakin. 🙂 Päivällä lounaan jälkeen olisi Hyde Park Corner ollut toisella puolen Park Lanea mutta sateen ja pienoisen uupumuksen vuoksi lähdimme hotellille. Pientä huilinkia, laukut tyhjensimme.
Olimme sateisen illan kävelemässä Piccadilly Circuksella ja Sohossa. Ihmettelemässä väkimäärää, ravintoloiden määrää, teattereiden määrää. Tätä ei menty tänään katsomaan… kuljeskeltiin vain sateessa…
Ja sitten kun lapsen kanssa ollaan reissussa, piti tietty käydä vielä karkkikaupassa. No ihan nähtvävyys m & m -kauppa oli.
Nyt kun melkein kellon ympäri on valvottu on annettava periksi, öitä.
Meillä menolippu on!
Pakkaaminen sujui vähän turhan helposti, varmasti jäi paljon tarpeellista pois. Kamera, läppäri, luottokortti, hyvät kengät, rahaa (kummallista kun täytyy olla valuuttaa vaihdettuna), teemaan sopivia nenäliinoja ja allergialääkkeet. Tarviiko muuta? Lentoliput ja matkaopas. Ei kai muuta. Parasta on että tytär lähtee mukaan. Duunaripoika ei valitettavasti pääse…
Sateenvarjo on väistämättä otettava mukaan. On lomakohde sellainen… ottaisko aurinkolasitkin?
Nyt kun perheessä ei enää ole kouluikäisiä lapsia, joiden lomille lähtö olisi kouluvuodesta kiinni (taloustieteellisessä kun eivät ole ymmärtäneet ottaa käyttöön periodiopetusta, vaikka säädökset niin vaatisivat, eikä lomia kesken lukukausia ole, niin kuin ei ollut meilläkään vielä jokunen vuosi sitten… ) niin vain minun työvuosi on sidoksissa lukujärjestyksiin… omiin ja opiskelijoiden. Siispä nyt, juurikin nyt lähdemme sateiseen saarivaltakuntaan… paitsi että on luvannut aika mukavaa keliä. Tarkoittaa, että vain joka toinen päivä sataa.
Ja eihän sillä niin väliä milloin se loma on, se on nyt.
Klo 3.40 on herätys!
Ja valkeus tuli
Arjen ilo ovat olleet lauantaina syttyneet katuvalot. Koskelantie on taas vähän turvallisempi, ja tuntee asuvansa kaupungissa, eikä jossain peräkylällä, jossa ei ole edes kaupungin valoja. Arjen historia -luennolla olenkin aina koettanut hoksauttaa opiskelijoita ajattelemaan arjen sujumista aikaan ennen sähkövaloja, ennen koneiden ja liikenteen ääniä. Aistien historiaa on tutkittu ja sitä jo populaariteoksiksi kirjoitettukin, – tosin ei juurikaan Suomessa.
Eilen aamulla ennen töihin menoa seisoskelin jalustan ja kameran kanssa tienposkessa ja
tunsin itseni todella järkeväksi harjoitellessani pitkän valotusajan käyttöä.
… että saisi autojen valoista vauhtiviivoja.
(kannattaa klikata isommiksi, varsinkin tuo viimeinen)
Toisaalta Lapissa varsinkin talvisin huomaa kuinka lopulta on valoisaa kun ei ole valosaastetta. Varsinkin sellaisina iltoina ja öinä, jolloin taivas ei ole pilvessä, ja varsinkin jos kuu on vähänkään sirppiä isompi, näkee mökkitiellä ihan hyvin ilman autonvaloja tai taskulamppuja.
Arjen ilo ja välttämättömyys on heijastin. Ostin koko perheelle heijastimet ja itselläni on tällainen hieno – oikein Ateneumin museokaupasta ostettu.
”Tisainia” on uusi heijastimeni. ”Esikuva” sattui silmiin lauantaina kaupunkilenkillä.
Uusi heijastin on sellainen city-malli. Lenkillä on hyvä sellainen kuminauhasysteemi, jonka voi pujottaa käsivarteen tai nilkkaan, mikä pitäisi kyllä nytkin tehdä, mutta kun en millään jaksa lähteä lenkille. Jos alkaisi sen matkapyykin pesuun ja romppeiden kokoamiseen, niin ei jäisi kaikki huomiselle.
Heijastimen käyttö pitäisi kyllä määrätä lakisääteiseksi. Samaan aikaan pakollinen jalankulkijoilla ja pyöräilijöillä kun autoilijoilla on talvirenkaat. Usein reissuissa on ajateltu ja ihmeteltykin, ettei etelän pimeissä illoissa koskaan käytetä heijastimia, en ole niitä missään siellä nähnyt olevan myynnissäkään. Ei heijastella senkään vertaa kuin Suomessa. Mistähän se johtuu?
PS. klikkaa nyt F5-nappulaa näppäimistön ylärivillä… päivittyy taustakin oikean väriseksi.
Valokuvausharkkoja jälleen kerran
Valokuvauskurssin läksynä oli tehdä toisinto klassikkokuvasta. Kuinkas ollakkaan: minulla oli tässäkin kohtaa alle aikayksikössä mielessä ruoka. Andy Warhol on klassikko jos kuka. Ja kun minulla vielä oli keväällä 2009 MoMAssa otettu kuva Warholin Campbell-purkkitaiteesta niin olihan se sitten käytävä ostamassa tomaattisoppaa säilykepurkissa (ks. lauantain postaus), jotta pääsisin lähellekään ideaa…
Tässä on Warholin klassikko ja alempana mielenkiintoinen tulkinta samasta teemasta.
Tässä sitten minun versioni. Näistä toisinnoista tuli samalla layeri-tekniikan harkkoja. Eli tässä ensimmäisessäkin on useita, useita kuvia päällekkäin. (klikkaa isommaksi)
Tätä toista en tunnilla näyttänytkään, pehtoori ei tykännyt siitä, mutta itse pidän siitä jotenkin… Ehkä siksi kun se oli vaikeampi tehdä… ?
Sitten se klassikkoharkka. Valitsin klassikkokuvaksi Ola Kolehmaisen ”siniset portaat”,
joka muuten on kallein suomalaisen, Suomessa myyty valokuvateos.
Vastikään siitä maksettiin 22 000 euroa Bukowskin huutokaupassa.
Sitten ajattelin että toinen Kolehmaisen teos olisikin parempi….
Sitten en tiennyt kummasta tekisin toisinnon ja Linnanmaan kirjastossa olin aamusella ja otin tällaisia….
Jotta eihän se taaskaan mennyt niinkuin Strömsössä….
Ai niin se eilinen peilikuva… mistäkö? Asematunnelissa. Oulussa siis.
Siihen innostuin kun näin tämän Ola Kolehmaisen palkitun kuvan
Ja tässä se meitsin maalaisversio. 🙂
Mutta mukava harjoitus. Opinpahan että laajakulmalla tolpat kaatuu aika äkkiä….
Sitten oli se minun Niksinurkka-”esitelmäni”, josta täällä olen jo puhunutkin pariin otteeseen. No lapasestahan se lähti. Power Pointit täällä , josko niistä olisi joillekin iloa.
Herkullisia kuvia? PDF ja tässä Power Point (lautautuu ehkä vähän hitaasti, mutta kun aukeaa, paina F5)
Minulle oli iloa saamistani neuvoista, eiväthän nämä ruoka(kuvaus)ongelmani niin vain lopu, mutta PP-diossakin näkyviin kysymyksiini jotain kelpo ratkaisuehdotuksia… Ja tiesinhän minä, että valotus se on se minun heikoin lenkkini.
Nythän kuvausharrastuskin siirtyy taas entistä enemmän sisälle… satoi jo räntää tänään. Ja vettä. Juuri kun Juniorilla oli ensimmäinen pullarekkakeikka pohjoiseen päin. Torniossa oli ollut ihan paljon jo lunta. Kuinkahan monta aamuyötä ja päivää minä vielä huolestun liukkaista ja sohjoista. Monta!
Hienoista takkuamista
Pakkasyön jälkeen aurinkoinen päivä. Joskin kyllä se taas jäi nauttimatta.
Mutta olen oppinut uusia asioita: velocipeedi eli pikajalka tuli Pohjois-Suomeen jo 1870-luvulla, ja 1890-luvulla niitä oli Suomessa yhteensä jo 6 000. Polkupyöriä siis. Eivät aiheuttaneet paljoakaan vastustusta. Hieman epäiltiin, onko se naisille sopivaa, luonnollisesti epäiltiin, mutta miksikäs sitä ei hyväksytty pappien kulkuvälineeksi? Sitä me opiskelijoiden kanssa pohdiskelimme, emmekä oikein hyvää perustetta löytäneet.
Päivä on mennyt korjatessa omia ja toisten virheitä. Ilta oli tarkoitus katsella, valita ja tarvittaessa pestä kamppeet ensi viikon reissua varten, mutta höpsis, eipä jäänyt aikaa moiselle. Perjantaina aamuvarhain lähdetään, erinäisiä järjestelyjä matkaa ja sen jälkeistä elämää varten koettanut soitella, varailla, kysellä ja kehottaa. Lontooseen orientoituminen on jäänyt kyllä minimiin. Musikaaliliput sentään on tilattu!
Koskapa olen nyt viettänyt jotensakin 10 tuntia tietokoneen ääressä ja kaksi tuntia seminaarissa on blogiin postauksen puristaminen kerrassaan onnetonta… Eilen kehittelin aika hyvien laku-salmiakki-muffinsien ohjeenkin, mutta onkohan sitä kirjoitettu mihinkään ylös? Noup. Mutta ideana oli käyttää sitä raaka-lakritsijauhetta jonka pari viikkoa sitten esittelin. Ja idea toimi.
Mistä tämä on? Olen mennyt varmaan kymmeniä kertoja ohi, mutta vasta lauantaina sen oikein näin. Kameralla oli taas osuutensa asiaan. Se kädessä näkee enemmän kuin ilman. Varsinkin jos on menossa tällainen heijastekuvauskausi. Heh!
Sadonkorjuujuhlien jälkeen
Olihan meillä eilen mukavat juhlat. Melkein 40 paistinkääntäjää aveceineen ohjelmallisissa iltamissa ja nauttimassa sadonkorjuun herkkuja. Poronkielimousse, sorsapata ja omenapavlova olivat minun – ja monen muunkin – feivoritteja.
Illan isäntä chef de table H. oli valinnut viinit pieteetillä eikä kaadoissa pihistelty. Kuten toiveena ja tavoitteena oli, illan tunnelma oli mukavan rento, ei turhaa pönötystä, mutta pientä glamouria kuitenkin. Miehet smokeissaan ja naiset kauniissa juhlapuvuissaan ja Ynnin historiallinen miljöö loivat juhlavan tunnelman.
(Minä vaan niin epäonnistuin kaikessa kuvaamisessa… Juuri sellainen tilanne jossa en osaa kuvata, pitäisi vain pistää automatiikka hoitamaan säädöt, eikä yrittääkään. Kameran erillissalama ei ole minulla vieläkään tuttu eikä homma toimi. )
Tiesittekö että Anna Piponiuksen tyttären Marian ja Elias Lönnrot ´n häät pidettiin Holiday Inn´ssä, paitsi ettei tietenkään siellä, vaan siinä kohtaa missä nyt on ko. hotelli-ravintolan sisäpiha. Tiesittekö, että Ynninkulmassa kummittelee Gustava, joka oli Kemin maaseurakunnan kirkkoherran leski.. Nämä ja paljon muuta kuulimme eilen… Ja juttelimme ruoasta, tulevasta toiminnasta, oululaisista uusista ja vanhoista kilpiravintoloista ja muusta, työstä ja puutarhoista… ja kuuntelimme swingia, nautimme samppanjaa, tutustuimme uusiin ihmisiin, tapasimme vanhoja ystäviä. Vietimme oikein mukavan illan, joka venähti yöhön asti…
Ja pääruoan jälkeen, ennen jälkiruokaherkkuja oli vuorossa juustoja ja portviiniä. Ne olivat osa ruokakulttuuri-tietokilpailua, jonka olin/olimme laatineet. Ja siihen liittyi se eilen aamupäiväinen ”kapakkakierrokseni”. Kävin kuvaamassa yhden kysymyksen vastaukset.
Kysymys kuului näin
ja tässä kuvallinen vastaus (klikkaamalla suurenee…) (vastauksessa kuvat aakkosjärjestyksessä ei numerojärjestyksessä).
Koko kilpailu ja vastaukset ovat pdf-tiedostoina, klikkaa kysymykset ja vastaukset.
Ja olisittepa nähneet sen innon ja kiinnostuksen tuloksia tarkastettaessa: mitä intohimoa, kilpailuhenkisyyttä, reklamaatioherkkyyttä, dopingin sumeilematonta käyttöä, bonuspisteiden anelua rotissöörijoukossa olikaan! Hieman hämmästelimme ettei tuomareita yritetty lahjoa: opiskelijariennoissa tuomarin lasi pidetään jatkuvasti kohtuullisen täytenä mutta sellaista lahjontaa ei eilen ollut, Ehkä parempikin niin. 😉
Tätä hieman väsyä päivää piristivät nuoret, ihan hervotonta nauramista… ja kaikenmoista suunnittelua.